Laura Sippola
Laura Sippola (s. 14. syyskuuta 1974 Lapua) on suomalainen pianisti ja laulaja-lauluntekijä.
Laura Sippola | |
---|---|
Laura Sippola |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 14. syyskuuta 1974 Lapua |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | A U R A L |
Laulukielet | suomi, englanti |
Tyylilajit | lauluntekijämusiikki, folk, jazz |
Soittimet | piano, laulu |
Levy-yhtiöt | Texicalli Records, Ranka Kustannus Turenki Records |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Elämänvaiheet
muokkaaSippola lauloi ennen kuin oppi puhumaan ja aloitti pianonsoiton 3-vuotiaana. Hänellä on absoluuttinen sävelkorva.[1] Opinnot pianonsoitossa hän aloitti 8-vuotiaana Lapuan musiikkiopistossa. Vuotta myöhemmin hän esitti Finlandia-talon televisioidussa konsertissa säveltämänsä kappaleen sisarensa, teatteriohjaajana nykyisin toimivan Miira Sippolan, kanssa. Opinnot jatkuivat myöhemmin Oulun konservatoriossa. Madetojan musiikkilukion vuosina ja tultuaan Sibelius-Akatemiaan Sippola sävelsi ja sanoitti yhtyeelleen Violintu. Hän valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2003. Sitä ennen hän opiskeli myös Bolognan G.B. Martini -konservatoriossa. Syksyllä 2017 Sippola valmistui Suomen ensimmäiseksi lauluntekijätohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.[2]
Hänen isosetänsä oli basisti, säveltäjä ja musiikkitoimittaja Heikki Annala[3].
Ura
muokkaaLaura Sippola työskentelee esiintyvänä ja levyttävänä laulaja-lauluntekijänä. Sippola opettaa lauluntekemistä Taideyliopistossa ja Kriittisessä Korkeakoulussa. Sippolan &Tuki -yhtyeessä soittavat Tuure Koski, Peter Engberg, Kepa Kettunen sekä joskus myös Joonatan Rautio[4].
Sippolan esikoisalbumi Sahara ilmestyi syksyllä 2004.
Helmikuussa 2008 julkaistun neljän kappaleen Mieli-EP:n myötä hän alkoi levyttää Texicalli Recordsin Jupiter-levymerkille. Mieli sekä hänen järjestyksessään toinen pitkäsoittonsa Toinen lunastivat debyyttilevy Saharan nostattamat odotukset ja saivat kriitikot rinnastamaan hänet muun muassa Dave Lindholmiin ja Joni Mitchelliin.[5][6][7] Toinen sijoittui ilmestyessään Rumban albumilistan sijalle yhdeksän. Levy oli Radio Suomen soitetuimpia, ja Helsingin Sanomat listasi albumin yhdeksi vuoden kiitetyimmistä levyistä.[8]
Seuraavana vuonna ilmestyi uudenlaiseen suuntaan lähtenyt albumi Stadion. Se oli Radio Helsingin viikon 20 aamulevy.[9] Albumilta julkaistu single Kesäyö oli Radio Suomen soittolistalla toistakymmentä viikkoa.[10] Myöhemmin vuonna 2018 Kesäyön nuotti julkaistiin 24. Suuressa Toivelaulukirjassa.[11]
Neljännellä albumillaan Trenkipoika Sippola teki versioi Siionin virsiä ja hartaita rekilauluja. Levy sisältää myös kaksi Sippolan omaa sävellystä: ”Kaunis mieli” ja ”Totuuden Henki”.
Viidennellä levyllään Like Lullaby Sippola vaihtoi laulukielen englantiin.[12]
Kuudes albumi Intermezzo oli paluu suomenkieliseen lauluntekijämusiikkiin.[13]
Sippolan säveltämää ja sanoittamaa musiikkia on julkaistu myös Nuoren seurakunnan veisukirjassa (41) sekä virsikirjan lisävihkossa (929).[14]
Sippola emännöi vuosina 2006–2007 Laulutupa-klubia Laura Sippola &Tuki -yhtyeen keulahahmona.[15] 2006–2008 Sippola myös kokosi lauluntekijämusiikin konserttisarjoja Ateneum-saliin.[16] Sippola oli Lapuan Spelit -festivaalin 2010 taiteellinen johtaja.[17] Hän toimi Yle TV2 Obladii-musiikkiohjelman vakituisena kapteenina.[18]
Keväällä 2012 kantaesitettiin Sippolan säveltämä ja sanoittama kabaree Nolot vanhemmat.[19]
Vuonna 2015 Sippolan kappale sai kolmannen sijan Uudet laulut -kilpailussa. Vuonna 2005 hän voitti Saimaan Sävel -sävellyskilpailun sekä 1990 ja 1993 tämmäyksen suomenmestaruuden Speleissä.
Sippola esiintyy Ipanapa 2 -lastenlevyllä sekä tulkitsee Syvissä vesissä -kokoelmalla Kauko Röyhkän kappaleen "Sinä olet tähti". Hän on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia lauluyhtye Rajattomalle ja Club for Fivelle, Laura Malmivaaralle, Jonna Järnefeltille sekä Johanna Kurkelalle. Hän on myös soittanut pianoa Maritta Kuulan, Tuure Kilpeläisen, Sami Kukan ja John McGregorin kokoonpanoissa.
Sippola alkoi levyttää AURAL-taiteilijanimellä julkaistessaan 2019 version Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin sävellyksestä Eino Leinon Nocturne-runoon. Vuonna 2021 julkaistiin single Tuuli, joka syntyi somepostauksen pohjalta.[20] Kappale koostuu spoken word säkeistöistä ja kertokeestä, joka versioi Rachmaninovin Vokaliisia Op. 34 No. 14.[21] Vuonna 2024 AURAL julkaisi albumin Valois.[22]
Sippola toimi kauden 2021–2022 Stadin Juhlaorkesterin kapellimestarina.[23]
2023 Espoo Big Band soitti Sippolan sävellyskonsertin solisteinaan Laura Voutilainen ja Jouni Kannisto.[24]
Tuki-yhtye
muokkaa- Peter Engberg - kitara, taustalaulu, (2000–)
- Tuure Koski - basso, kontrabasso (2002–)
- Kepa Kettunen - rummut, perkussio, taustalaulu (2006–)
- Joonatan Rautio - saksofonit (tenori- ja sopraano) (2003–) (satunnainen)
Yhtye esiintyi vuonna 2018 Ylen Timanttinen keikka -ohjelmassa.[25]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaaNimi | Julkaisutiedot |
---|---|
Sahara |
|
Toinen |
|
Stadion |
|
Trenkipoika |
|
Like Lullaby |
|
Intermezzo |
|
AURAL: Valois |
|
EP:t
muokkaaNimi | Julkaisutiedot |
---|---|
Mieli |
|
Singlet
muokkaaVuosi | Single | Albumi |
---|---|---|
2009 | Mä tiedän | Toinen |
Rakkautta vain | Toinen | |
2010 | Kesäyö | Stadion |
Menemästä kiellettiin | Stadion | |
2011 | Kaunis mieli | Trenkipoika |
2013 | Baby Was a Loner | Like Lullaby |
2017 | Meidän tie on tämä | Intermezzo |
Intermezzo | Intermezzo | |
Sydän, sydän | Intermezzo | |
2018 | Kätees sun | Intermezzo |
Hatsit | Intermezzo | |
2019 | Nocturne (AURAL) | |
2021 | Sax'n Joe (Kepa Special Edition) | Like Lullaby |
2021 | Tuuli | AURAL: Valois |
2022 | Laulu mustarastaan | AURAL: Valois |
Pohjanmaa | AURAL: Valois | |
Syyskuu | AURAL: Valois | |
2023 | Onnen vempeleitä | AURAL: Valois |
2024 | Armomurha | AURAL: Valois |
Musiikkivideot
muokkaaVuosi, ohjaus | Nimi | Albumi |
---|---|---|
2010,
Inbreed Film |
Kesäyö | Stadion |
2013, | Baby Was a Loner | Like Lullaby |
2014, | Good Girl | Like Lullaby |
Special Like You | Like Lullaby | |
Clouds | Like Lullaby | |
2018, | Onnellinen | Intermezzo |
2019, | Lähiöstrippi | Intermezzo |
2024, | Tyhmä | AURAL: Valois |
Muu levytuotanto
muokkaa- Rajaton, Nova (2000 MusicMakers), säveltäjänä
- Rajaton, Boundless (2001 Plastinka Records), säveltäjänä
- Levanto & Levanto, Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa (2002 Texicalli), laulajana
- Laura Malmivaara, Myytävänä elämä (2005 Elements Music), säveltäjänä ja sanoittajana
- Revolution Rock – Joe Strummer Memorial Night (2006 LampLite), laulajana
- Club For Five, Uni (2006 Universal Music), säveltäjänä ja sanoittajana
- Johanna Kurkela, Marmoritaivas (2007 Warner), säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana
- 500 kg lihaa, Nuori mies (2007 Plastic Passion), pianistina
- Jonna Järnefelt, Ensimmäinen suudelma (2007 Texicalli Records), säveltäjänä
- Ipanapa 2 (2008 EMI), laulajana, pianistina, säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana
- Naisen ääni kokoelmalevy (2008 Texicalli Records)
- Syvissä vesissä (2009 Suomen Musiikki & Sony Music), laulajana ja pianistina
- Riku Keskinen, Lämmin (2009 Wok Music), laulajana
- Trio Orit feat. Laura Sippola, Sulttaani single (2012 Spiridom), laulajana ja pianistina
Kirjallinen työ
muokkaa- Tehdä maailmasta laulu – Laulaja-lauluntekijän taiteilijakuva tradition ja tekijän näkökulmasta. (Taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluva kirja) Helsinki: Laura Sippola, 2017. ISBN 978-952-329-078-5 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
Lähteet
muokkaa- ↑ Kaleva plus artikkeli (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Laura Sippolasta Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori Taideyliopisto – Uniarts.fi. 28.8.2017. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 1.12.2017.
- ↑ haastattelu[vanhentunut linkki]
- ↑ &Tuki
- ↑ Voima 1/09 A-luokan laulutekijä[vanhentunut linkki]
- ↑ Soundi 2/09 Laura Sippola: Toinen[vanhentunut linkki]
- ↑ HS 1/09 Laura Sippola: Toinen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ [1]
- ↑ Radio Helsinki – viikon aamulevy 20/2010. HS.fi. Arkistoitu 3.1.2011. Viitattu 18.11.2010.
- ↑ Kymmenen Uutiset: Kesähitit 5.7.2010. MTV3. Arkistoitu 24.10.2011. Viitattu 18.11.2010.
- ↑ Suuri toivelaulukirja 24 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Siionin virsien tunteikas tulkki
- ↑ Laura Sippolan kuudes studioalbumi on henkilökohtainen ja suorasanainen kokoelma taidokasta pop-musiikkia.
- ↑ Salaisuutesi (nuottijulkaisu) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Laulutupa[vanhentunut linkki]
- ↑ Konserttisarja 2008[vanhentunut linkki]
- ↑ Laura Sippola luotsaa Lapuan Spelit
- ↑ Obladii 2010. Yle.
- ↑ Nolot vanhemmat -kabaree
- ↑ On joitain sellaisia elämän kohtia, joissa sanojen taso ei enää riitä.
- ↑ Rachmaninov Vocalise, Op. 34 No. 14
- ↑ [https://harrypotter.fandom.com/fi/wiki/Valois Potterwiki
- ↑ Stadin Juhlaorkesteri
- ↑ {{Jazzrytmit konserttiarvio |Osoite= https://www.jazzrytmit.fi/s10-konsertit/c52-konsertit/laura-sippolan-neljan-vuoden-odotus-paattyi/
- ↑ Timanttinen keikka | Laura Sippola
- ↑ AURAL : Valois - Levykauppa Äx www.levykauppax.fi. Viitattu 23.3.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Viralliset kotisivut
- Artikkeli 'Laura Sippola uskoo taiteen itseisarvoon'
- 'Artikkeli "Olen ravistellut, tahallaan tai tahtomattani, äitiyden kapeita muotteja" – Laura Sippola on Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori' (Arkistoitu – Internet Archive)
- Artikkeli 'Lauluntekijä ja heittäytyjä'
- Laura Sippola Last.fm:ssä (englanniksi)