Giovanni Battista Martini

Giovanni Battista Martini (24. huhtikuuta 1706 Bologna3. elokuuta 1784 Bologna) oli italialainen säveltäjä sekä musiikkiteoreetikko, -historioitsija, -kirjailija ja -pedagogi.[1]

Giovanni Battista Martini

Martini sai opetusta viulisti-isältään, Luca Antonio Predieriltä (cembalo, laulu, urut) ja Giovanni Antonio Riccieriltä (kontrapunkti). Hänestä tuli Bolognan Pyhän Fransiskuksen basilikan musiikkijohtaja vuonna 1725, ja hän sai pappisvihkimyksen vuonna 1729. Martini avasi musiikkikoulun ja sai kansainvälistä mainetta pedagogiikallaan. Hänen johdollaan opiskelivat Johann Christian Bach, Wolfgang Amadeus Mozart, Christoph Willibald Gluck, Niccolò Jommelli ja André Grétry. Hän kävi kirjeenvaihtoa Martin Agricolan, Pietro Metastasion, Johann Joachim Quantzin ja Jean-Philippe Rameaun kanssa.[1]

Martini keräsi kattavan kokoelman musiikkikirjallisuutta. Hänen kirjastonsa teosten määräksi musiikkihistorioitsija Charles Burney arvioi noin 17 000. Tästä kokoelmasta tuli Bolognan Kansainvälisen museon ja musiikkikirjaston pohja. Martinin sävellystuotantoon kuuluu Litaniae (1734), 12 Sonate d'intavolatura (1742), 6 Sonate per l'organo ed il cembalo (1747), Duetti da camera (1763), messuja ja oratorioita. Martinin tärkeimmät kirjalliset teokset ovat vuosina 1757–1781 työstetty, kesken jäänyt Storia della musica ja kaksiosainen Saggio di contrappunto (1774–1775).[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Giovanni Battista Martini Britannica

Aiheesta muuallaMuokkaa