Avaa päävalikko

Miira Maaria Sippola (s. 8. maaliskuuta 1973 Lapua) on ohjaaja, käsikirjoittaja, runoilija ja lausuja. Hän toimii freelancer-ohjaajana ja perustamansa Myllyteatterin taiteellisena johtajana Helsingissä.

Miira Sippola
Miira Sippola2.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 8. maaliskuuta 1973 (ikä 46)
Lapua
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti teatteriohjaaja, runoilija, käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
Kotisivut
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

KoulutusMuokkaa

Sippola valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi 1999, pääaineenaan uskonnonfilosofia. Hän on opiskellut myös laulua Oulun konservatoriossa sekä nuorempana kitaransoittoa Lapuan musiikkiopistossa. Päädyttyään teatterialalle hän kävi Teatterikorkeakoulun kursseilla sekä alkoi opiskella erityisesti japanilaisen Tadashi Suzukin kehittämää fyysisen teatterin metodia sekä yhdysvaltalaisen Anne Bogartin kehittämää Viewpoints-näyttelijäntyön tekniikkaa Yhdysvalloissa ja Japanissa. Sippola käyttää kyseisiä metodeja myös omassa koulutustyössään. Vuonna 2015 Sippola valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta taiteilija-kehittäjäksi.

TyötehtäviäMuokkaa

Ryhmän taiteellisena johtajana Sippola suunnittelee pääkaupunkiseudulla ja kansainvälisesti toimivan Myllyteatterin ohjelmiston. Näytelmien lisäksi Myllyteatterin tärkeimpinä saavutuksina voidaan pitää kansainvälistä Divina Commedia -yhteistyöhanketta, jossa Danten Jumalainen näytelmä käännettiin teatteriksi monikansallisella työryhmällä. Sippola oli hankkeen luoja ja johtaja. Portugalilaisten ja kreikkalaisten yhteistyökumppanien kanssa tehty näytelmä Divina Commedia esitettiin menestyksekkäästi marmorikaivoksella Portugalissa, Vila Vicosassa, osana Escrita Na Paisagem –festivaalia. Teos kutsuttiin vierailulle kansainvälisille Skupi-teatterifestivaaleille Makedoniaan marraskuussa 2012, jossa esitys näytettiin Makedonian Kansallisteatterissa. Teos palkittiin festivaalin parhaana esityksenä, ”Best Performance” –palkinnolla.

Kotimaassa Sippola perusti TeatteriTeltta-festivaalin Helsingin Rautatientorille toukokuussa (2008) ja Sippolan Lootin vaimo -näytelmän lisäksi teltan tragediakilpailuissa kantaesitettiin myös Anna-Mari Karvosen ohjaama Bakkantit 2 sekä nähtiin Atro Kahiluodon klassikkosovitus Herakleesta. Sippola toimi TeatteriTeltan taiteellisena johtajana.[1]

Sippola on julkaissut runojaan 1997 MotMot:ssa, vuonna 2000 Runon viiniä –antologiassa ja vuonna 2001 Lahden Runokilpailun ”Vapaus nyt” -antologiassa. Hän on tehnyt myös useita runoesityksiä sekä ohjannut muille teattereille, muun muassa Aurinkoteatterille.[2] Hän toimi Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana vuosina 2000-2002. Hän on toiminut arvostelupalvelun kriitikkona vuodesta 1999.[3]. Osassa näytelmistään hän on toiminut myös näyttelijänä. Sippola oli yksi 2002 järjestetyn Bileet Tornissa -keskustelun keskustelijoista. Vuonna 1997 Sippola oli Etsijä-lehden päätoimittaja.

OhjaajanaMuokkaa

  • Tapaus A (2004)
  • Heporaudasta kipinä (2005)
  • Via Crucis (2009 ja 2010)
  • Jumalainen näytelmä (2011)

Omiin käsikirjoituksiinMuokkaa

  • Kukko astelee kasvoillani (1998) – esityskäsikirjoitus ja runot.
  • Houkka (2001). Näytelmä. Dramatisointi mystikko Teresa Avilalaisen tekstin ja näyttelijöiden improvisoiman puheen ja haastattelujen pohjalta. Ylioppilasteatteri, Helsinki.
  • Lapua (2003)[4]
  • Tapaus B – Tyhjän mahan kutsu (2005)
  • Lootin vaimo (2008)
  • Saari (2009)
  • Divina Commedia 2.0. ja 3.0. (2012)
  • Tapaus Gaala (2014)

RunoesityksiinMuokkaa

  • Runous! takaisin! – huutavaa puhetta poesiasta - esityskäsikirjoitus yhdessä Pauliina Feodoroffin kanssa (2001)
  • Suuren Hyvästijätön Päivä (2004)
  • Aineen Tahtoa Vastaan (2004)
  • RUNORAATI TV 1

Mukana myösMuokkaa

  • Tapaus C – Eläimen etsintä (2007) dramaturgina. Kaisa-Liisa Tuominen ohjaaman näytelmän käsikirjoitus tehtiin kollektiivitoteutuksena. [5]
  • Lootin vaimo –kuunnelma (Radioteatteri, 2010)

JulkaisutMuokkaa

  • MotMot (1997) runokirja
  • Runon viiniä (2000, Gummerus), runokirja (antologia)
  • Lootin vaimo (2008) kirja, ISBN: 978-952-480-117-1
  • Saari (2009, Kirja kerrallaan -sarja), kirja, ISBN: 978-952-480-189-8

PalkintojaMuokkaa

Miira Sippola palkittiin 2001 ja 2003 J. H. Erkon kirjoituskilpailussa. Hän on myös Lahden Runomaraton-voittaja vuodelta 2001. Hänen johtamansa Myllyteatteri voitti Makedoniassa Skupi ITF –festivaalin 2012 parhaan esityksen palkinnon Divina Commedia –esityksellä.

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa