Avaa päävalikko

Kyösti Erämaa

suomalainen näyttelijä
Erämaa 1930-luvun alussa.

Kyösti Erämaa (23. lokakuuta 1899 Parainen14. marraskuuta 1961) oli suomalainen näyttelijä.

Ennen näyttelijänuraansa Kyösti Erämaa toimi painijana. Hän piti yllä fyysistä kuntoaan ja aloitti operettisankarina, muun muassa Koiton Näyttämöllä. Erämaa siirtyi myöhemmin Oulun Työväen Näyttämön leipiin, ja siirtyi sieltä Helsinkiin, missä näytteli kuolemaansa saakka. Hän oli Mikkelin teatterin johtajana vuosina 1948–1949.

Kyösti Erämaa oli myös tunnettu elokuvanäyttelijänä. Hän näytteli noin kolmessakymmenessä filmiroolissa vuosien 1934–1960 aikana, lähinnä pieniä osia, kuten poliisin osa. Hänen tunnetuimpia rooleja oli muun muassa pääosa Aaprahammi Turkkana elokuvassa Tukkijoella (1937) sekä Ylitalon Urho elokuvassa Unelma karjamajalla (1940). Hän näytteli myös elokuvassa Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955). Hänen viimeiseksi elokuvaroolikseen jäi pikkurooli elokuvassa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960).

FilmografiaMuokkaa