Kaunis Kaarina

vuoden 1955 elokuva

Kaunis Kaarina on suomalainen elokuva, jonka Ossi Elstelä on ohjannut 1955 viimeisenä ohjauksenaan. Käsikirjoituksen on tehnyt Reino Helismaa yhdellä monista salanimistään Jukka Roine, arvioiden mukaan siksi, että hänen nimensä oli jo alalla leimautunut.[1]

Kaunis Kaarina
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Ossi Elstelä
Käsikirjoittaja Jukka Roine
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Pentti Valkeala
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Anneli Sauli
Tapio Rautavaara
Ossi Elstelä
Esko Mannermaa
Siiri Angerkoski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 18. marraskuuta 1955
Kesto 80 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva kertoo kievarin isännän kasvattamasta orvosta tytöstä (Anneli Sauli). Kaunottaren ympärillä pyörii kosijoita, niin patruuna kuin sepänsällikin.[2]

Näyttelijät

muokkaa
 Anneli Sauli  Kaarina  
 Tapio Rautavaara  seppä Antti Juhonpoika  
 Ossi Elstelä  Taneli-ukko, kievarin isäntä  
 Esko Mannermaa  Henrik-patruuna  
 Siiri Angerkoski  Jaana  
 Heikki Heino  Gustaf Ekholm, "Kustaa"  
 Matti Aulos  pappi  
 Sven Ehrström  byggmästari Willberg  
 Paavo Hukkinen  Jupperi  
 Armas Jokio  Meltola  
 Rainer Karvinen  Lars  
 Anton Soini  Pellonpää  
 Arttu Suuntala  Riihelä  
 Kaarlo Wilska  Anselmi Kallenpoika, Värrin torpan haltija  

Arviot

muokkaa

Aikalaisarvioissa elokuvan vastaanotto oli lähes yksimielinen tyrmäys, mutta näyttelijöille annettiin kiitosta: Rautavaara on kehittynyt, Sauli on kaunis, Angerkoskea pidettiin elokuvan parhaana näyttelijänä.[3] Myöhemmässä televisioesityksen yhteydessä tehdyssä arviossa elokuvaa pidetään kankeana.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. Kaunis Kaarina Elonet. Taustaa. Viitattu 30.10.2012.
  2. Pajukallio, Arto: Elokuva: Kaunis Kaarina. Helsingin Sanomat 13.12.2010, s. D 5.
  3. Kaunis Kaarina Elonet. Lehdistöarvio. Viitattu 30.10.2012.
  4. AL: Päivän elokuvia. Tv-maailma 42/2012, s. 25.