Kun Hunttalan Matti Suomen osti
Kun Hunttalan Matti Suomen osti on lokakuussa 1984 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Markku Onttonen. Elokuva perustuu Simo Hämäläisen romaaniin Kättenpäällepanijat: Ilosteleva kertomus nuoresta miehestä matkalla jossain Suomessa vuodelta 1982. Elokuvan pääosissa nähdään Pekka Laiho, Heikki Kinnunen, Ahti Kuoppala ja Leena Uotila.
Kun Hunttalan Matti Suomen osti | |
---|---|
Då Matti Hunttala köpte Finland When Matti Hunttala Bought Finland |
|
![]() Elokuvan alkuperäinen teatterijuliste. |
|
Ohjaaja | Markku Onttonen |
Käsikirjoittaja | Markku Onttonen |
Perustuu | Simo Hämäläisen romaaniin Kättenpäällepanijat (1982) |
Tuottaja | Jukka Mäkelä |
Säveltäjä | Rauno Lehtinen |
Kuvaaja | Esko Nevalainen |
Leikkaaja | Eva Jaakontalo |
Lavastaja | Jorma Kiviniemi |
Pääosat |
Pekka Laiho Heikki Kinnunen Ahti Kuoppala Leena Uotila |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
![]() |
Tuotantoyhtiö |
O. Y. Kinosto MTV Oy |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 94 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 2 344 625 mk |
Katsojat | 95 691 |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |

Elokuvan tapahtumapaikkana toimii kuvitteellinen Hukansalmen kunta. Elokuva kuvattiin heinä-elokuussa 1984 Pornaisissa, Punkaharjulla, Tuusulassa, Helsingissä, Kirkkonummella, Vihdissä ja Korpilahdessa.
Elokuvan kaksi laulua julkaistiin myös Reijo Hirvelän laulamana maxisinglenä vinyylilevynä. Itse elokuva on julkaistu VHS-kasettina vuosina 1985 ja 1989 sekä DVD-levylle 2000-luvulla sekä vuonna 2015. Elokuvasta on nähtävillä 4K-restauroitu versio Elonet-internetsivustolla.
Juoni muokkaa
Hunttalan Matti on liikemies, joka ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa – mikä nyt parhaiten sattuu sopimaan suunnitelmiin. Hukansalmen kunnan miehet eivät osaa epäillä Hunttalan suuria puheita. Elinkeinoasiamies Koistinen, kunnanjohtaja Kiiskinen ja pankinjohtaja Ruotsalainen uskovat tavanneensa henkilön, joka pystyy vauhdittamaan kunnan surkeaa taloutta ja tehdashankkeita.[1] Hunttala ostaa kunnalta ilmaiseksi Hukanharjun jonne hän lupaa rakentaa tehtaita jotta kuntaan saataisiin työpaikkoja, mutta Hunttala myykin harjun sorakeisarille ja lähtee itse pakoon Hukansalmelta.
Näyttelijät muokkaa
|
Kreditoimattomat näyttelijät muokkaa
|
Muut tekijät muokkaa
- Jussi Jalasti - kuvausapulainen
- Timo Jalasti - kuvausapulainen
- Hannu Koski - äänittäjä
- Seppo Anttila - äänitysassistentti
- Kaija Salaspuro - pukusuunnittelija
- Kaija Ilomäki - maskeeraaja ja kampaaja
- Mauri Front - valaisija
- Gunnar Friman - valaisija
- Tuomo Kattilakoski - mixaus
- Reijo Heino - järjestäjä
- Anne Joutsen - kuvaussihteeri
- Pekka Päivärinta - still-kuvaaja ja julisteen valokuva
- Lea Laser - työryhmä
- Markku Heino - työryhmä
- Kauko Martikainen - työryhmä
- Seija Lukkala - puvustajan apulainen
- Olavi Tuomi - tuotantopäällikkö
- Tuulikki Loikas - tuotantosihteeri
- O.Y. Kinosto - levittäjä
- Nordic Video Oy Ab - levittäjä
- VTC-Video Oy Ab - levittäjä
- T:mi Pekka Pietilä - levittäjä
- VLMedia Oy - levittäjä
Soundtrack muokkaa
”Musiikkia elokuvasta Kun Hunttalan Matti Suomen osti” Reijo Hirvelä | ||
---|---|---|
Singlen tiedot | ||
A-puoli | ”Hunttalan Matti” | |
B-puoli | ”On tää elämää” | |
Äänitetty | 1984 | |
Julkaistu | 1984 | |
Formaatti | LP-levy (YES-116) | |
Tekijä(t) | Rauno Lehtinen Juha Vainio Markku Onttonen | |
Tuottaja(t) | Sauna-Musiikki Oy | |
Tyylilaji | soundtrack | |
Kesto | 05.24 | |
Levy-yhtiö | Yes Records | |
Levymerkki | Yes Records | |
Muut kannet | ||
Singlen takakansi. | ||
Reijo Hirvelän muut singlet | ||
”Reijo Hirvelä” 1984 |
”Musiikkia elokuvasta Kun Hunttalan Matti Suomen osti” 1984 |
Kappaleet muokkaa
Kaikki kappaleet säveltänyt ja sovittanut Rauno Lehtinen.
- Reijo Hirvelä ja Rauno Lehtisen orkesteri: Hunttalan Matti – 3.12 (san. Juha Vainio)
- Rauno Lehtisen orkesteri: Tanssimusiikki I – 1.05
- Rauno Lehtisen orkesteri: Tanssimusiikki II – 0.50
- Reijo Hirvelä: On tää elämää – 1.40 (san. Markku Onttonen ja Rauno Lehtinen)
Kokoonpano muokkaa
- Reijo Hirvelä - laulu ja kitara (1, 4)
- Sonja Lumme - taustalaulu (1)
Rauno Lehtisen orkesteri (1-3) muokkaa
- Rauno Lehtinen - musiikin johto, saksofoni (1) ja sähköurut
- Olli Haavisto - slide-kitara (1)
- Tapani Ikonen - rummut
- Martti Metsäketo - basso
- Jørgen Petersen - trumpetti (1)
- Raimo Roiha - piano (1) ja harmonikka (2-3)
- Taisto Wesslin - kitara (1)[2]
Tuotanto muokkaa
- Pekka Päivärinta - valokuvat
- Mainostoimisto Markkinointikari - kannen suunnittelu
- Jorma Hämäläinen - äänitys
- Per Wallenius - äänitys
- MTV OY - levyjen valmistus
- Sauna-Musiikki Oy - tuotanto
Televisioesitykset[3] muokkaa
Päivämäärä | Kanava | Katsojamäärä |
---|---|---|
10.9.1987 | MTV2 | 795 000 |
24.7.1993 | MTV3 | 911 000 |
8.1.1996 | MTV3 | 444 000 |
25.6.1999 | MTV3 | 227 000 |
17.4.2006 | MTV3 | |
20.6.2015 | MTV3 |
Lähteet muokkaa
- ↑ Silius, Raimo (toim.): ”Vuoden 1983 debytantit”, Studio 14. Elokuvan vuosikirja 1984, s. 112–114. Suomen elokuvasäätiö, 1984.
- ↑ Kun Hunttalan Matti Suomen Osti - Kansallinen audiovisuaalinen instituutti - Muut tekijät Elonet. Viitattu 11.11.2023.
- ↑ ELONET - esitystiedot elonet.fi. Viitattu 25.7.2011, 12.11.2023. (suomeksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Kun Hunttalan Matti Suomen osti Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Kun Hunttalan Matti Suomen osti 4K-restauroituna Elonetissä