Olli Haavisto

suomalainen muusikko, pääsoittiminaan steel-kitara ja kitara

Olli Haavisto (s. 30. toukokuuta 1954 Pori) on suomalainen muusikko, pääsoittiminaan steel-kitara ja kitara. Hän on Suomen arvostetuimpia steel-kitaristeja ja toiminut sessiomuusikkona useiden suomalaisten kevyen musiikin artistien albumeilla. Hän on soittanut noin 1850 kappaleella noin 600 albumilla. Tuottajana hän on ollut noin 50 albumilla. Hän on myös soittanut noin 5 000 keikkaa.[1]

Olli Haavisto
Olli Haavisto marraskuussa 2014 Tavastia-klubilla Fifty-Sixty –konsertissa.
Olli Haavisto marraskuussa 2014 Tavastia-klubilla Fifty-Sixty –konsertissa.
Henkilötiedot
Syntynyt 30. toukokuuta 1954 (ikä 66)
Pori
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1973–
Tyylilajit rock, country, blues, juurimusiikki
Soittimet sähkökitara, steel-kitara, dobro
Yhtyeet Vanha Isäntä
Jim Pembroken taustayhtye
J. Karjalainen ja Mustat Lasit
Mikko Kuustosen taustayhtye
The Boys
Farangs
Hoedown
Ninni Poijärven taustayhtye
Band'o
Jorma Kääriäisen taustayhtye
Topi Sorsakosken yhtye

OpinnotMuokkaa

Haavisto opiskeli huilun soittoa Espoon musiikkiopistossa vuosina 1968–73. Hän opiskeli myös Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja englannin kieltä viiden vuoden ajan 1970-luvulla.[1]

Ura muusikkonaMuokkaa

Haaviston ensimmäinen yhtye oli vuonna 1973 perustettu Vanha Isäntä, joka voitti samana vuonna pop-yhtyeitten SM-kisat akustisella ohjelmistolla, esittäen perinnekappaleita aluksi lähinnä Brittein saarilta. Pian kuitenkin yhtyeen mielenkiinto kääntyi kohti Yhdysvaltain perinnemusiikkilaja, lähinnä kohti bluegrassiä ja kantria. Tällöin Haaviston pedal steel -kitaroinnille oli kysyntää.[1]

Haavisto osti ensimmäisen steel-kitaransa vuonna 1976 ja levytti sillä jo kahden viikon harjoittelun jälkeen. Kyseessä oli Jukka Virtasen kääntämä Dr. Hook & The Medicine Show -kappale “Äidin ihmekauha” (“The Wonderful Soupstone”, kirj. Shel Silverstein), jonka lauloi Aimo Jaara.[1]

Sittemmin Haaviston yhtyeitä ovat olleet muun muassa, Jim Pembroke Band, J. Karjalainen ja Mustat Lasit, Mikko Kuustosen taustayhtye, Mikko Alatalon yhtye, The Boys, Dallas Wayne & The Dimlights, Kari Tapion taustayhtye, Hoedown, Farangs, Ninni Poijärven taustayhtye, Band'o, Jorma Kääriäisen taustayhtye, Topi Sorsakosken yhtye, Country Boys, Jim Pembroke Band, Meatballs, North Country Far ja Tuomari Nurmio & Kylmät Todistajat.[2]

Haavisto julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Pysäkkimusiikkia vuonna 2002. Toisen albuminsa Collisions hän julkaisi vuonna 2020. Molemmat julkaisi Texicalli Records. Jälkimmäisellä levyllä soittavat mm. Pepe Ahlqvist, Jukka Gustavson, Seppo Sillanpää, Timo Kämäräinen, Verneri Pohjola, Tuomo Prättälä sekä tietysti pikkuveli Janne Haavisto.[1][2]

PerheMuokkaa

Haaviston sisar on näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto ja veli rumpali Janne Haavisto. Heidän isänsä on jazzvibrafonisti Jukka Haavisto.[3]

Haavistolle myönnettiin taiteilijaeläke 2015.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Harri Uusitorppa: Antaa soiton puhua puolestaan. Monta tyyliä taitava Olli Haavisto on mieluiten yhtyemuusikko, joka auttaa toisia kuulostamaan vielä paremmalta. Helsingin Sanomat, 26.2.2020, s. B 4. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 13.7.2020.
  2. a b Olli Haavisto Discogs. Viitattu 13.7.2020. en
  3. Jukka Haavisto, Pomus.net. Viitattu 13.4.2014.
  4. Vihdoin helpotusta arkeen – Muskalle myönnettiin taiteilijaeläke 3.7.2015. MTV.fi. Viitattu 11.7.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.