Avaa päävalikko
Vanha Isäntä esiintymässä Helsingin juhlaviikkojen ulko­ilma­konsertissa Kaivopuistossa. Vasemmalla Seppo Sillanpää (viulu), oikealla Olli Haavisto (kitara).

Seppo Aulis Sillanpää (s. 29. huhtikuuta 1953 Lahti) on suomalainen muusikko, säveltäjä, sanoittaja, opettaja ja toimittaja, koulutukseltaan filosofian maisteri. Hänen nykyinen asuinpaikkansa on Hollola.

MusiikkiuraMuokkaa

Paitsi että Sillanpää tunnetaan muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana, hän on tehnyt ammatikseen myös erilaisia toimittajan, tuottajan ja musiikkiassistentin töitä Yleisradion palveluksessa (free lance -toimittajana 1974-1982 ja vakituisena 1984-2017) ja mm. toiminut musiikinopettajana Lahden Rudolf Steiner -koulussa vuodet 1982­–1984.[1] Nykyään hänet tunnetaan erityisesti folk- ja kansanmusiikkikursseilta lukuisten eri kielisoitinten opettajana ja kyvykkäänä clawhammer banjon soittajana ja mm. amerikkalaisen Banjo Newsletter- lehden kolumnistina.lähde? Sillanpää siirtyi Jyväskylästä Helsingin yliopistoon vuotta myöhemmin ja aloitti muusikon aktiivisen uran vuonna 1974 Vanha Isäntä -yhtyeen viulistina.[2]

DiskografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa