Avaa päävalikko

Erkki Ruokokoski (20. huhtikuuta 1938 Rovaniemi11. heinäkuuta 2005 Rautalampi)[1] oli suomalainen näyttelijä.

Erkki Ruokokoski kasvoi ensimmäiset vuotensa Oulussa, josta hänet lähetettiin isän kaaduttua sotalapseksi Ruotsiin, jossa hän eli kuusi vuotta. Ruokokoski valmistui opettajaksi ja humanististen tieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta. Hän aloitti opiskeluvuosina näyttelemisen, joka muuttui vuonna 1974 ammattinäyttelijän työksi ensin Joensuussa, sitten Kouvolassa ja Kuopiossa vuonna 1985.[1]

Erkki Ruokokoski oli omimmillaan sellaisisissa rooleissa, joissa pitää nähdä ihmisen sisälle. Ihmiselon inhimillisiä ja vajavaisia puolia esille tuovissa rooleissa hän oli paikallaan.[1]

Ruokokoski muistetaan esiintymisistä Timo Koivusalon elokuvissa Rentun ruusu (2001) ja Sibelius (2003), mutta hänen muistetuin roolinsa taitaa olla puliukko Tenun rooli televisiosarjassa Reinikainen (1982). Tämä lisäksi hän on näytellyt muun muassa Mikko Niskasen elokuvissa Pulakapina (1977) ja Syksyllä kaikki on toisin (1978).[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Seppo Kononen: Erkki Ruokokoski: Simpauttajasta Konsta Pylkkäseen. Savon Sanomat, 5.8.2005. Savon Media Oy.
  2. Erkki Ruokokoski Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 5.8.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa