Ahti Kuoppala

suomalainen näyttelijä

Ahti Antero Kuoppala (17. heinäkuuta 1930 Jyväskylä14. helmikuuta 2023 Jyväskylä[1]) oli suomalainen näyttelijä. Hän nousi suuren yleisön tietoon tehtyään nimiroolin televisioelokuvassa Simpauttaja (1975),[2] josta hän sai maineen maalaisroolien tulkitsijana. Maalaiseläjien roolijatkumoon kuuluu myös Rainer Mielosen osa television komediasarjassa Vain muutaman huijarin tähden. Kuoppalan taiteellinen rekisteri oli kuitenkin huomattavasti laajempi.[3] Hän näytteli kuusitoista vuotta Kemin kaupunginteatterin palveluksessa ja jäi eläkkeelle Jyväskylän kaupunginteatterista vuonna 1993.[4]

Ahti Kuoppala
Henkilötiedot
Koko nimi Ahti Kuoppala
Syntynyt17. heinäkuuta 1930
Jyväskylä
Kuollut14. helmikuuta 2023 (92 vuotta)
Jyväskylä
Ammatti näyttelijä
Lapset Silja Kuoppala
Näyttelijä
Aktiivisena 1957–2015
Merkittävät roolit Televisio:
Simpauttaja
(Simpauttaja)
Teatteri:
Nestori Malinen (Mustan lumen talvi)
Vanhala (Tuntematon sotilas)
Otto Kivivuori (Täällä Pohjantähden alla)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kuoppalan vahvoja teatterirooleja olivat muun muassa Otto Kivivuori näytelmässä Täällä Pohjantähden alla, Nestori Malinen näytelmässä Mustan lumen talvi ja monologi näytelmässä Mielipuolen päiväkirja. Pyynikin Kesäteatterissa Kuoppala teki 1960-luvulla vaikuttavan tulkinnan Vanhalana näytelmässä Tuntematon sotilas.

Kuoppalan lapsuudenkoti sijaitsi Jyväskylän Mäki-Matissa Löylykadulla.[2] 1970-luvulla hän muutti Kemiin,[2][4] josta sittemmin palasi Jyväskylään.[2]

Nuoruus

muokkaa

Kuoppalan sukujuuret ovat molempien vanhempien puolelta Korpilahdella. Hänen isänsä oli työmies Valter Kuoppala (s. 1887) ja äitinsä Saima Dagmar Saukkola (s. 1896). Pariskunnan esikoinen syntyi Jyväskylässä kesällä 1918. Toinen lapsi syntyi 1924 ja kolmas 1928, mutta kuoli jo tammikuussa 1930. Ahti Antero syntyi Mattilanpellon synnytyslaitoksella. Hänen jälkeensä syntyi viides lapsi 1932 ja kuopus keväällä 1934. Ahti peri taiteellisuutta isältään, joka työskenteli Jyväskylän Työväen Näyttämön kirjattuna iltanäyttelijänä 1921–1924 ja lauloi kuorossa. Kuoppaloiden laajempaan sukuun kuuluu myös näyttelijä Mikko Kivinen.[5]

Kuusiluokkaisen kansakoulun jälkeen Kuoppala aloitti 1943 erään radioliikkeen juoksupoikana ja eteni myyjäksi. Asevelvollisuutensa hän suoritti Niinisalossa 1950–1951 ja palasi siviiliin alikersanttina. Kuoppala oli urheilullinen. Parhaiten hän menestyi uinnissa, jossa hän saavutti piirimestaruuskisoissa kultaa 7. elokuuta 1949.[6]

Opinnot

muokkaa

Ahti Kuoppala suoritti näyttämö- ja lausuntaopintoja Jyväskylän työväenopiston näytelmäpiirissä vuosina 1952–1957 opettajinaan muun muassa Impi Aro, Iikka Kaakinen, Anja Pohjola ja Ensio Seies. Kuoppala avioitui Maire Hautasen kanssa elokuussa 1953 ja pariskunnan esikoistytär syntyi elokuussa 1954. Toinen tytär syntyi helmikuussa 1956 ja nuorin tytär syyskuussa 1957. Kuoppala aloitteli ammattiuraansa Jyväskylän Työväen Teatterissa opintojensa loppuvaiheessa syksyllä 1956. Hänen varhaisia roolejaan oli everstin osa Wolfgang Borchertin näytelmässä Ovien ulkopuolella.[7]

Varhaisvaihe Jyväskylän Työväen Teatterissa

muokkaa

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina suomalaisten teattereiden henkilökunnat vaihtuivat tiuhaan. Etenkin nuorille näyttelijöille Jyväskylän Työväen Teatteri oli ponnahduslauta eteläisemmän Suomen isompiin teattereihin.[8]

Kuoppalan ensimmäinen varsinainen kiinnitys oli Jyväskylän Työväen Teatteriin kaudelle 1958–1959. Hän jätti päivätyönsä Suomen Väri- ja Vernissatehdas Oy:llä tulojensa pienenemisestä huolimatta. Kuoppalan merkittävimmät roolit olivat Pohjalaisten Jussi ja Niskavuoren Aarnen nimiosa. Muut tehtävät olivat lähinnä avustajatasoa. Aino Mattila ohjasi lähes kaikki Työväen Teatterin näytelmät, joissa Kuoppalalla oli jonkinmoinen rooli. Näyttelijän palkka oli verraten pieni, joten Kuoppalan oli hankittava lisätuloja kesätöissä esimerkiksi rakennuksilla.[9]

Tampereen Työväen Teatteri 1959–1963

muokkaa

Kuoppala asetti uransa avioliittonsa edelle, ja otti sen takia avioeron keväällä 1959. Maineikas Tampereen Työväen Teatteri oli nuorehkolle näyttelijälle liian suuri houkutus ja hän aloitti Tampereella syyskaudella 1959. Teatterin näyttelijäkunta oli työvuosiensa osalta hyvinkin vanhaa, esimerkiksi Elna Hellman oli aloittanut jo 1919. Työväen Teatterin voimahahmo Eino Salmelainen oli suurelta osin valinnut ja kouluttanut itse taiteellisen henkilökuntansa. Kuoppalan kanssa samana vuonna aloittivat muun muassa Marja-Sisko Aimonen ja Tapio Hämäläinen.[10]

Kuoppalan roolit Tampereella jäivät paria poikkeusta lukuun ottamatta vähäisiksi. Hänen olisi pitänyt tehdä vaikutus sekä Eino Salmelaiseen että Eugen Terttulaan, mikä ei ollut helppoa näyttelijälle, joka ei ollut käynyt Suomen Teatterikoulua ja jolla ei ollut mainittavia kontakteja Tampereen teatteriväkeen. Kuoppalan ensimmäisiin tehtäviin Tampereella kuului pieni sivuosa komediassa Joonas.[11]

Pikkuroolien vastapainona Kuoppala sai näytelläkseen Kivivuoren Oton roolin näytelmässä Täällä Pohjantähden alla I, joka sai ensi-iltansa 6. joulukuuta 1962. Aamulehden kriitikko Olavi Veistäjä arvosti Kuoppalan taitoa kuvata ihmistä. Terttulan ohjaama näytelmä esitettiin 41 kertaa ja sen katsojaluvuksi kirjattiin runsaat 15 500.[12] Tampereen Työväen Teatterissa Kuoppalan ohjaajakirjo oli laajempi kuin Jyväskylässä, mutta painopiste oli Eugen Terttulassa ja Eino Salmelaisessa.[13]

Tampereen Teatteri 1963–1967

muokkaa

Tampereen Teatterin johtajan Rauli Lehtosen vaikutus Kuoppalan uraan oli huomattava, sillä hän kiinnitti tämän neljäksi näytäntökaudeksi teatteriinsa. Lehtonen kasasi oman näyttelijäkokoonpanonsa ja samaan aikaan Kuoppalan kanssa teatterissa aloittivat muun muassa Seppo Mäki ja Liisa Roine sekä Leo Lastumäki ja Tapani Perttu. Ohjaaja Mikko Majanlahti puolisonsa Maija-Liisa Majanlahden kanssa astui niin ikään remmiin. Teatteri tuotti 1960-luvulla useita musikaaleja, joista menestyvin oli West Side Story. Marraskuussa 1963 ensi-iltansa saaneessa musikaalissa Kuoppalan roolina oli Diesel. Hämeen Yhteistyön kriitikko huomioi Kuoppalan osasuorituksen "jämeränä ja muita tasaisempana sakin voimamiehenä".[14]

West Side Story vieraili Wienissä keväällä 1965. Tampereella kappaletta oli näytelty jo 146 kertaa ja katsojia oli kertynyt runsaat 70 000.[15] Kaikkiaan musikaali näyteltiin Tampereen Teatterissa lähes 200 kertaa.[16] Viimeisen kerran se esitettiin tammikuussa 1967.[17]

Tampereen Teatterissa Kuoppala näytteli useimmin Rauli Lehtosen ja Mikko Majanlahden ohjauksessa.[18]

Pyynikin Kesäteatteri 1960-luvulla

muokkaa

Kuoppala otti tuntumaa Pyynikin Kesäteatteriin kesällä 1960 William Shakespearen komediassa Loppiaisaatto, jota esitettiin modernisoituna versiona nimellä Miten mielitte. Kuoppalan roolina oli toinen merikapteeni, Violan ystävä. Violaa näytteli Tiina Rinne. Näytelmä sai lähes 20 000 katsojaa. Samana kesänä näyteltiin Johannes Linnankosken romaaniin perustuva näytelmä Laulu tulipunaisesta kukasta, joka sai lähes 37 000 katsojaa. Kuoppalan roolina oli tukkipäällikkö Väntti. Pääparia näyttelivät Matti Ranin ja Tuulikki Pohjola.[19]

Pyynikin Kesäteatterin 1960-luvun tapaus oli Tuntematon sotilas, jota esitettiin yhdeksänä perättäisenä kesänä alkaen vuodesta 1961. Näytelmän ohjasi Edvin Laine, kuten elokuvankin muutamaa vuotta aiemmin. Myös näyttelijät olivat osin samoja, mutta eivät välttämättä samoissa rooleissa. Vuosien kuluessa näyttelijät ja sitä myöten tulkinnat vaihtuivat. Kuoppala näytteli sotamies Vanhalaa kaikkina kesinä. Tuntematonta näyteltiin 372 kertaa eli keskimäärin noin 41 kertaa per kesä. Lopullinen katsojaluku oli 348 854 eli noin 38 760 per kesä. Tuntemattoman ohella Pyynikillä näyteltiin useimpina kesinä jokin toinen näytelmä, kuten Särkelä itte vuonna 1966. Kuoppala näytteli siinä sivuroolin Oskarina.[20][21]

Vuonna 1965 julkaistiin näyttelijämatrikkeli Teatterin maailma, jossa Kuoppalan rooleista on mainittu Jussi (Pohjalaisia), Niskavuoren Aarne, Vanhala (Tuntematon sotilas), Kivivuoren Otto (Täällä Pohjantähden alla I) ja Diesel (West Side Story).[22] Kuoppala piti Vanhalan roolia siihenastisen uransa huippuna.[23]

Kemin kaupunginteatteri 1967–1971

muokkaa

Kuoppala aloitti Kemin kaupunginteatterissa syyskaudella 1967. Hän oli pienen teatterin valtakunnallisesti nimekkäin työntekijä ja sen ongelma oli sama kuin Jyväskylän Työväen Teatterin: sieltä haettiin kokemusta, jonka turvin pyrittiin suurempiin teattereihin. Aiemmin Suomen "punaisimman kaupungin" teatterissa olivat näytelleet muun muassa Kapo Manto ja Anneli Sauli. Kuoppalan vastanäyttelijänä oli usein Sirkka-Liisa Leskinen tai Tellervo Harkko.[24]

Kuoppala oli menettänyt Tampereella muotoutuneen turvaverkon, ja hän joutui työskentelemään heikompien ohjaajien ja näyttelijöiden kanssa. Kuoppala alkoi saada vaativia päärooleja ja joutui näyttelemään taitojensa ylärajoilla. Hänen tuloroolinsa Kemissä oli Herman uutuusnäytelmässä Kunniakuja, joka sai ensi-iltansa 28. lokakuuta 1967. Kemin kaupunginteatterin näytöskappaleet huomioitiin laajalti paitsi paikallisissa, myös Oulun ja Rovaniemen sanomalehdissä. Kalevan kriitikko Aimo Moilanen oli Kunniakujalle suosiollisempi kuin muut kriitikot: "---Kuoppala oli niitä harvoja, jotka loivat kuitenkin harkitun ja muistettavan henkilökuvan", hän analysoi.[25]

Kemin kaupunginteatteri oli tuon tuosta lehdistön hampaissa huonon taloudellisen tilanteensa takia. Teatteri oli köyhä ja taiteellinen taso heikko. Jopa teatterin lakkauttaminen otettiin esiin lehtien sivuilla. Eräs syy teatterin pieniin katsojalukuihin ja sitä myötä vaatimattomiin kassatuloihin oli liian vasemmistolainen linja.[26]

Pentti Pesä johti teatteria kun Kuoppala aloitti, mutta pian tilalle tuli Aulis Ruostepuro, joka toi mukanaan myös puolisonsa Maija-Liisa Peuhun. Ruostepuron aikana katsojaluvut nousivat selvästi ja kassavirta kiihtyi. Ohjelmistoa muutettiin kevyempään suuntaan. Esimerkiksi englantilainen komedia Tyttö sopassa sai ensi-iltansa 14. syyskuuta 1969. Päärooleissa olivat Peuhu ja Kuoppala. Operetteja otettiin ohjelmistoon ja Kuoppala oli mukana muun muassa opereteissa Kaktuksenkukka ja Valkoisen hevosen majatalo.[27] Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Kolmen pennin oopperassa Kuoppala näytteli pääroolin, liikemies Jonathan Peachumin. Ensi-ilta oli 24. tammikuuta 1970. Pohjolan Sanomien kriitikko Maria Kaarto arvioi, että Kuoppalan roolihahmot olivat liiaksi toistensa kaltaisia. Peachumin kohdalla Kuoppala kuitenkin vältti pahimmat sudenkuopat, joka kyseisen, herkullisen roolihahmon suhteen oli liioittelu.[28]

Ruostepuron linja oli taloudellisesti tuottoisa, mutta Kemin teatterilautakunta ei pitänyt siitä. Se halusi vähemmän tuottavaa ja enemmän osallistuvaa teatteria. Porvarillisesti ajatelleen Ruostepuron mitta tuli pian täyteen ja hän muutti puolisoineen Turkuun kesällä 1970.[29]

Porin teatteri 1971–1973

muokkaa

Kuoppala kiinnitettiin Porin teatteriin 1971 ja hän vuokrasi asunnon aivan teatterin kupeesta. Hänestä tuli jälleen sivuosien tulkitsija ja ainoaksi päärooliksi jäi nimiosa satiirissa Shvejk toisessa maailmansodassa. Ensi-ilta annettiin 27. marraskuuta 1971, kappaletta esitettiin 14 kertaa ja katsojia kertyi runsaat 2 000.[30] Kesällä 1972 Kuoppala näytteli Kirjurinluodon kesäteatterissa Leena Härmän komediassa Viekää tuhkatkin pesästä.[31]

Vuonna 1974 julkaistussa näyttelijämatrikkelissa Kuoppalan roolitehtävistä mainitaan Jussi (Pohjalaisia), Aarne (Niskavuori), Vanhala (Tuntematon sotilas), Diesel (West Side Story), Peachum (Kolmen pennin ooppera), Shvejk (Toisessa maailmansodassa) ja Otto Kivivuori (Täällä Pohjantähden alla). Harrastuksina mainitaan "eränkäynti ja kenkälenkit".[32]

Kemin kaupunginteatteri 1973–1985

muokkaa

Kuoppalan toinen kausi Kemin kaupunginteatterissa alkoi syksyllä 1973. Teatteria johti Matti Miikkulainen, joka oli aloittanut jo Kuoppalan ensimmäisellä kaudella. Paluu oli siten helppo. Kuoppalan ensimmäinen rooli oli Karin Vennu näytelmässä Puukkojunkkarit. Miikkulaisen ohjaama teos sai ensi-iltansa 16. syyskuuta. Kansan Tahdon kriitikko Aimo Moilanen huomioi Kuoppalan osasuorituksen ja luonnehti sitä "luotettavaksi työksi". Moilasen arvion mukaan Kuoppala erottui paikoin liiankin selvästi muusta ensemblesta.[33]

Kuoppala näytteli yhden pääosista, Nestori Malisen, Kalle Päätalon alkuperäistekstiin perustuvassa näytelmässä Mustan lumen talvi. 31. lokakuuta 1974 ensi-iltansa saaneen näytelmän ohjasivat Jori Savolainen ja Ritva Savela. Arvostelut olivat erittäin hyviä, Pohjolan Työn kriitikko Harry Porko piti Nestoria Kuoppalan "elämän roolina". Myös Kuoppala nosti Nestorin roolin itselleen tärkeimmäksi Tuntemattoman sotilaan Vanhalan ohella.[34] Huhtikuussa 1975 ensi-iltaan tuli Hiiriä ja ihmisiä, joka perustuu John Steinbeckin romaaniin. Kuoppala näytteli toisen pääosista, Lennien. Pohjolan Työn kriitikko kirjoitti: "--- Kuoppala todistaa Lennien roolissa olevansa herkkä monipuolinen näyttelijä". Lennie poikkesi Kuoppalan aiemmista, rehevistä roolitehtävistä.[35]

Syyskaudella 1975 Kuoppala esitti monologin Mielipuolen päiväkirja ja sai hyvät arviot. Keväällä 1976 Kuoppala avioitui näyttelijä Leena Pesosen kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär, jonka nimestä oli vaikea päästä yksimielisyyteen. Lopulta päädyttiin kolmeen etunimeen, Silja Suoma Johanna Kuoppala.[36]

Joulukuussa 1976 ensi-esitettiin musikaali Cabaret, jossa Kuoppala näytteli miespääosan, herra Schultzin. Kevätkaudella 1977 Kuoppala näytteli Aleksanteri I:n roolin näytelmässä Sven Tuuva. Kalevan kriitikon Meri Kailan mukaan Kuoppala selviytyi hyvin osastaan, vaikka se ei vastannutkaan täysin tämän näyttelijän laatua, joka taipui paremmin kansanomaisten hahmojen tulkintaan. Näytelmä esitettiin myös Ruotsissa, jonne se lähti kiertueelle loppuvuodesta 1977.[37]

Helmikuussa 1979 sai ensi-iltansa Jussi Kylätaskun 1968 kirjoittama Runar ja Kyllikki, joka käsittelee 1950-luvun hämäläisen pikkupaikkakunnan sosiaalisia jännitteitä. Näytelmässä on jälkiä sekä Kyllikki Saaren että Tulilahden murhamysteereistä. Kuoppala näytteli kirvesmies Heikki Härkälää. Ennakkohälystä huolimatta näytelmän katsojaluku jäi pieneksi.[38]

Kuoppala täytti 50 vuotta 17. heinäkuuta 1980. Kaleva haastatteli häntä ja otsikoi artikkelinsa "Huumorimiehen roolit tuntuvat omimmilta". Parhaaksi roolikseen Kuoppala mainitsi monologin Mielipuolen päiväkirja ja omimmaksi Nestori Malisen Mustan lumen talvessa. Tuossa vaiheessa Kuoppala ei juuri enää piitannut työnsä arvostelusta sanomalehdissä, näytelmän onnistuminen kun riippuu niin monesta tekijästä, hän summasi.[39]

Kemin kulttuurikeskukseen valmistui vihdoin 1980 teatteritoimintaan tarkoitetut tilat. Ensimmäinen näytelmä uusissa tiloissa oli paikallisen Anneli Pukeman draama Kultakausi, jonka ensi-ilta oli 22. marraskuuta 1980. Näytelmä kertoo Kemistä ja sen historiasta kiintopisteenään Ruutin kantatila. Uudelle näyttämölle mahtui näyttelijöitä monin verroin enemmän kuin vanhalle ja Kuoppalalla oli yksi päärooleista. Näytelmä keräsi lähes 8 000 katsojaa. Uudet tilat eivät kuitenkaan parantaneet teatterin ilmapiiriä, joka oli alati kireämpi. Kun kevään 1981 viimeinen produktio, Lampaanvillatakki, oli esitetty, melkein puolet henkilöstöstä aikoi jättää kemiläisnäyttämön. Kuoppalalla oli produktiossa hissiin juuttuneen roikkujan rooli.[40]

Kesällä 1981 Kuoppala näytteli Pyynikin Kesäteatterin tuotannossa Laulu tulipunaisesta kukasta roolinaan Holo-Heikki. Aamulehden Harry Sundqvist kirjoitti Kuoppalan hallitsevan näyttämöä huolimatta tutuista maneereistaan. Näytelmä sai yli 67 000 katsojaa.[41] Pyynikin kesän jälkeen Kuoppala vietti vuoden virkavapaata. Seuraavana kesänä hän näytteli Lahden Karirannan kesäteatterissa komediassa Wiipurin nopeat, jossa hänen roolinaan oli kauppias Antti Puurteinen. Hänen tytärtään näytteli Tuija Ahvonen. Etelä-Suomen Sanomien kriitikko piti Kuoppalan osasuoritusta uskottavana, mutta hieman pintapuolisena.[42]

Kun Kuoppala palasi Kemiin syyskaudella 1982, teatterinjohtajana oli aloittanut Kari Selinheimo. Kuoppala näytteli kevätkaudella 1983 yhdysvaltalaisessa näytelmässä Herätkää ja riemuitkaa! Jakob Bergeriä, joka oli köyhän Bergerin perheen marxilainen isoisä. Lapin Kansan kriitikko piti Kuoppalan kyvystä luoda satuttava ihmiskuva ilman tämän tavanomaisia keinoja. Syyskaudella 1983 Kuoppala näytteli musiikkiagentti Max Detweileria musikaalissa Laulava Trappin perhe, joka tunnetaan elokuvamusikaalina Sound of Music (1965).[43]

Niin ikään syksyllä 1983 Kuoppala teki pääroolin satamajätkä Jönni Lumperina Maiju Lassilan veijarikomediassa Kuolleista herännyt. Kalevan kriitikko piti näytelmää onnistuneena ja kehui eritoten Kuoppalaa, jonka "persoonan ympärille on ennenkin rakennettu kokonaisia esityksiä". Monen muun pohjoissuomalaisen lehden kriitikot olivat sitä vastoin nuivempia.[44]

Kuoppalan viimeinen rooli Kemissä oli ylilääkäri Rodion Nikolajevits venäläisnäytelmässä Vanhanaikainen komedia. Ensi-ilta oli 22. helmikuuta 1985 ja ohjaaja Jukka-Pekka Rotko. Lapin Kansan kriitikko tyrmäsi näytelmän, mutta antoi kiitosta Kuoppalan suoritukselle. "Kuoppalalla löyty nyansseja syvyysasteikollakin, mutta hän eksyy väliin helppoon kikkailuun", kriitikko arvioi.[45]

Kaikkiaan Kemin vuodet olivat Kuoppalalle mieluisia. Hän piti Kemiä sopivan pienenä kaupunkina, jossa ei ollut liikaa herroja. Kaupungin elinkeinoelämä oli vielä tolpillaan ennen kuin paperiteollisuutta alettiin supistaa. Taiteellisesti ajanjakso oli antoisaa ja teatterityöhön toivat vaihtelua televisio- ja elokuvaroolit.[46]

Jyväskylän kaupunginteatteri 1985–1993

muokkaa

Kuoppala palasi vuonna 1985 Jyväskylään, jonka teatteripiireistä hän oli ollut poissa noin 25 vuotta. Kaupunginteatteri jatkoi Työväen Teatterin perinteitä, mutta puitteet olivat prameammat. Alvar Aallon suunnittelema teatteritalo oli valmistunut 1982 ja siinä oli sekä suuri että pieni näyttämö. Kuoppalan tuloroolina oli komeasti Paavo Liskin ohjaaman Kalevalan Väinämöinen. Ensi-ilta oli 4. joulukuuta 1985. Kuoppala piti roolistaan. Keskisuomalainen-lehden kriitikon Teppo Kulmalan mielestä Kalevala oli uuden teatteritalon "lopullinen vihkimistilaisuus". Näyttelijöiden suorituksia hän sen sijaan luonnehti epäkarismaattisiksi.[47]

Kulmala suhtautui kielteisesti Nikolai Gogolin näytelmään Reviisori, jota oli suomalaistettu. Kuoppala näytteli pääroolin kaupunginjohtajana. Timo Ojalan ohjaama sovitus sai ensi-iltansa 11. joulukuuta 1986. Molièren komedia Luulosairas vuodelta 1673 oli yksi Kuoppalan henkilökohtaisista suosikeista. Jyväskylän kaupunginteatteri esitti sitä Kurt Nuotion ohjaamana kaksi vuotta alkaen marraskuusta 1987. Vaativaksi luonnehditun pääroolin, Arganin, näytteli Ahti Kuoppala. Länsi-Savon kriitikko arvioi Kuoppalan suorituksen kelvolliseksi, paikoitellen jopa mainioksi henkilökuvaksi.[48]

Kuoppala näytteli kellokauppias Butšaa musikaalissa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, joka sai suomenkielisen kantaesityksensä 17. syyskuuta 1988. Hän paikkasi roolin varsinaista näyttelijää Kari Pajua, joka oli sairastellut. Sittemmin Kuoppala oli mukana musikaalin useassa esityksessä, joskaan ei Butšana. Musikaalia esitettiin kolmena näytäntökautena kaikkiaan 205 kertaa. Katsojaluvuksi kirjattiin yli 100 000. Taloudellinen menestys ei ollut pelkästään siunaukseksi, sillä Jyväskylän kaupunki alkoi vähentää teatteriyhtiölle suuntaamiaan avustuksia.[49]

60-vuotishaastattelussaan heinäkuussa 1990 Kuoppala sanoi pitävänsä Jyväskylän kaupunginteatterista, vaikka se laitosteatterina olikin hieman "raskassoutuinen". Haastattelussa hän myös kaavaili jo eläkkeelle siirtymistä, joka häämötti kolmen vuoden päässä. Syyskaudella 1990 Kurt Nuotio ohjasi Loppiaisaaton, jossa Kuoppala näytteli Tobias Röyhtää. Musikaalissa Torikuningas Kuoppala näytteli pääosan vanhana Ottona, nuorena Ottona oli Jouni Virtanen. Esikuvana oli historiallinen henkilö, merimies Otto Toivainen. Musikaali ei riittänyt pelastamaan teatterin taloutta. 1990-luvun alun laman takia Jyväskylän kaupungin oli pakko leikata teatterin saamaa rahoitusta.[50]

Talouslama oli myös Tampereella, mutta sen teatteritoiminta oli innostunutta verrattuna Jyväskylän tunkkaiseen ilmapiiriin. Kuoppala näytteli kesällä 1992 uudessa Tampereen Komediateatterissa, jossa hänellä oli Kalvan rooli laulunäytelmässä Jääkärin morsian. 62-vuotias Kuoppala oli eittämättä liian vanha jääkärikorpraali Kalvan osaan, mutta Aamulehden Seppo Rothin mukaan tämä teki silti työnsä hyvin. Jyväskylässä teatterinjohtaja Nuotio puolisoineen jätti tehtävänsä loppuvuonna 1992.[51]

Kuoppala joutui jäämään eläkkeelle keväällä 1993. Hän muisteli eläkkeelle jäämistään putoamisena tyhjän päälle.[52]

Televisio- ja elokuvaroolit

muokkaa

Kuoppalan ensimmäinen televisiotyö oli Mikko Majanlahden ohjaama minisarja Verinen lyhty (1964). Hänen roolinaan oli Antti Kallio, joka esiintyi vain sarjan ensimmäisessa osassa. Maatalon renkinä työskennellyt Antti oli ensimmäinen hahmo pitkässä ketjussa, jossa Kuoppala tulkitsi nimenomaan maaseudun miehiä.[53] Kuoppalan ensimmäinen rooli televisioelokuvassa oli Oskari. Elokuvan nimi oli Hopeapislaakinen syöskumipiippu (1965) ja sen ohjasi Matti Tapio. Vuonna 1966 Kuoppala näytteli pienen sivuosan televisiosarjassa Kiurunkulma.[54]

Porin-vuosinaan Kuoppala palasi televisioruutuihin. Hän näytteli sivuroolin televisioelokuvassa Mareena (1971). Nimiroolin teki nuori Anitta Niemi. Mareenan ohjasi Pauli Virtanen, joka palkittiin elokuvan taiteellisista ansioista.[55] Elonetin mukaan Mareena on "Turmeltumattoman lappalaistytön ja helsinkiläisen pyrkyriliikemiehen rakkaustarina". Se esitettiin uusintana syyskuussa 1972, mutta lähteet eivät kerro, onko elokuva säilynyt.[56]

21. lokakuuta 1972 ensiesitettiin Se tavallinen tarina, jonka aiheena on jälleen tyttö muuttaa kaupunkiin. Pääparia näyttelivät Riitta Räty ja Matti Viironen. Kuoppala näytteli sivuroolin Jussi-isänä, rooli oli hänelle tuttu jo teatterilavoilta. Äitiä näytteli Helinä Viitanen. Parikymppinen Hannele Markkula näytteli ensimmäisen kerran televisiossa.[57][58]

Kuoppalan läpimurto Suomen-laajuiseen tietoisuuteen oli Simpauttaja (1975), joka perustuu Heikki Turusen esikoisromaaniin. Simpauttajan ohjasi Veikko Kerttula ja näyttelijät haettiin maakuntien teattereista. 150-minuuttisen televisioelokuvan varsinainen pääosa on Pekka Rädyn näyttelemä maalaispoika Imppa Ryynänen. Simpauttajan epäillään syyllistyneen henkirikokseen ja elokuvan lopussa hän poistuu maisemista. Jukka Kajava yltyi kehumaan Kuoppalaa, kun Simpauttaja esitettiin uudelleen syksyllä 1985. Hän luonnehti Kuoppalan tulkitsemaa nimihenkilöä klassikoksi.[59]

Simpauttaja toistelee hojo-hojo-tervehdystään, josta kehkeytyi kansan keskuudessa suosittu hokema. Kuoppala piti roolistaan ja hänet alettiin tunnistaa kapakoissa ja kaduilla. Simpauttaja oli myös monen muun mukana olleen taiteilijan läpimurto. Kuoppala mainitsi Pohjolan Työ -lehden haastattelussa, että elokuvan teko on teatteria vaikeampaa. Kun teos kuvataan pätkittäin, oikean tunnetilan löytäminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Simpauttaja on julkaistu myös tallenteena.[60][61]

Kuoppalan ensimmäinen valkokangasrooli oli tietäjäerakko Kaartinen Risto Jarvan ohjaamassa elokuvassa Jäniksen vuosi (1977). Elokuva perustuu Arto Paasilinnan romaaniin ja pääosan näyttelee Antti Litja. Kuoppalan elokuvatehtäville tyypillisesti Kaartinen on sivuosa. Pienet roolit jatkuivat myös Matti Kassilan ohjaamassa komediassa Natalia (1979) ja Jaakko Pakkasvirran ohjaamassa draamassa Ulvova mylläri (1982).[62]

Kuoppalan ainoa päärooli televisiosarjassa oli Helge Vonkala. Kyse oli viisiosaisesta veijarikomediasta Vonkalat (1978).[63] Kalle Pursiaisen ohjaamassa draamassa Kaksi päivää, kaksi yötä (1983) Kuoppala näytteli niin ikään ison roolin poliisina. Hänet palkittiin roolistaan Jussi-kunniakirjalla.[64] Iso rooli Kuoppalalla oli myös Edvin Laineen ohjaamassa kansankomediassa Akaton mies (1983). Kuoppala on pontikankeittäjä Jukka Ruska, joka lopulta hukkuu jokeen. Elokuvaa luonnehdittiin muodottomaksi farssikomediaksi. Kritiikistä huolimatta elokuva sai yli 300 000 katsojaa.[65] Vuonna 1986 elokuva sai jatko-osan Akallinen mies, jossa Kuoppala näyttelee ison sivuosan Jukka Ruskan poikana.[66]

Sivuroolit televisioelokuvissa jatkuivat Maanojan Roopella Hella Wuolijoen draamassa Niskavuoren Heta (1987). Elokuvan ohjasi Pursiainen. Pääroolin Kuoppala sai Veikko Kerttulan ohjaamassa televisioelokuvassa Punaiset purjeet (1989). Hän näytteli Latea. Toisen pääroolin, Jackien, näytteli Antti Litja. Iso sivuosa Toivo Saastamoisena Kuoppalalla oli televisiosarjassa Saastamoisen poika (1989). Poikaa näytteli Matti Viironen.[67] Vuonna 1991 Kuoppala näytteli pirtukeisaria Visa Mäkisen elokuvassa Pirtua, pirtua. Elokuva menestyi surkeasti ja vuorosanoja pidettiin paperinmakuisina.[68]

Eläkevuosinaan Kuoppala näytteli edelleen sivuosia, kuten taiteilijan roolin Timo Koivusalon komediassa Pekko ja poika (1994).[69] Maalaiskomediassa Vain muutaman huijarin tähden (1998) Kuoppala näytteli ison sivuosan Rainer Mielosena.[70] Rainer on sarjan naispääosan Suvi-Tuulin eno, ja rooliin on kirjoitettu myös juonen kannalta olennaisia tapahtumia.

Kuoppala näytteli vain yhdessä Rauni Mollbergin ohjaamassa tuotannossa. Kyse oli televisioelokuvasta Nuoruusaikoja, osa 3: Puu kulkee (2000). Kuoppalan roolina oli Kirves-Jaakko. Tarinan keskushenkilöä näyttelee Lasse Pöysti. Mukana oli myös Martti Kainulainen, joka kuoli ennen elokuvan ensi-iltaa.[71] Yksi Kuoppalan mieluisimmista elokuvarooleista oli Ville Kuosmanen, jonka hän näytteli Markku Pölösen ohjaamassa draamassa Koirankynnen leikkaaja (2004). Veikko Huovisen romaaniin perustuvan elokuvan keskushahmo on Peter Franzénin näyttelemä Mertsi.[72]

Kansainvälisin tuotanto, jossa Kuoppala on näytellyt, on lasten seikkailuelokuva Suden arvoitus (2006). Elokuvaa esitettiin useilla kansainvälisillä festivaaleilla. Kuoppalan roolina oli poromies Kessi. Hän totesi yhteenvetona elokuvatehtävistään, että hän lienee ollut parempi maalaiseläjien rooleissa, sillä hänelle ei juuri ollut tarjottu salonkiherrojen rooleja.[73] Myös Kuoppalan viimeinen rooli kameran edessä oli maalainen, hän näytteli Ilmari Näätäistä Jukka Mäkisen ohjaamassa draamasarjassa Pintaa syvemmältä (2015).[74]

Eniten katsojia elokuvista, joissa Kuoppala on näytellyt, sai Talvisota (1989), lähes 630 000. Siinä hänellä on pieni sivuosa laivamiehenä.[75] Kuoppalan roolihahmo on mukana vain yhdessä kohtauksessa.

Teatterirooleja eläkevuosina

muokkaa

Eläkeläinen Kuoppala vieraili Kemin kaupunginteatterissa 1998 Friedrich Dürrenmattin näytelmässä Vanhan naisen vierailu, jossa hänen roolinaan oli pormestari. Entinen aviopuoliso Leena Pesonen kuoli vain viisi päivää ennen näytelmän ensi-iltaa, mutta Kuoppalan onnistui näytellä kuin mitään sen kummempaa ei olisi sattunutkaan. Hän sai hyvät arvostelut roolistaan.[76]

Rapion Myllyteatterissa näyteltiin kesällä 2007 Osku Valveen käsikirjoittama Mannerheimin sänky, jossa Kuoppalan roolina oli sotatutkija Kalle Rumpunen. Länsi-Savon kriitikko oli vaikuttunut näytelmästä. Kuoppalan osasuorituksesta hän totesi, että tämä kykenee löytämään olennaisimman roolistaan.[77] Kuoppala toisti Rainer Mielosen roolin Oulun kesäteatterissa vuonna 2010. Kuoppalan viimeinen teatterirooli oli opettaja Vilhelm Horsma näytelmässä Siunattu hulluus, jonka Viivi Saarela ohjasi Törnävän kesäteatteriin 2011. Kuoppalan teatterivuodet ulottuivat siten keväästä 1956 kesään 2011.[78]

Kuolema

muokkaa

Kuoppala kuoli 92-vuotiaana kotikaupungissaan Jyväskylässä.[1] Hänet on haudattu Jyväskylän vanhalle hautausmaalle.[79]

Valikoitu rooliluettelo

muokkaa
  • tukkipoika Kasuri (Tukkijoella, Jyväskylän Työväen Teatteri, ensi-ilta 26.4.1956)
  • Jussi (Pohjalaisia, Jyväskylän Työväen Teatteri, ensi-ilta 8.8.1958)
  • Aarne Niskavuori (Niskavuoren naiset, Jyväskylän Työväen Teatteri, ensi-ilta 5.3.1959)
  • Vanhala (Tuntematon sotilas, Pyynikin Kesäteatteri, ensi-ilta 13.7.1961)
  • Otto Kivivuori (Täällä Pohjantähden alla, Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 6.12.1962)
  • Diesel (West Side Story, Tampereen Teatteri, ensi-ilta 13.11.1963)
  • pääkokki (Tyttö sopassa, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 14.9.1969)
  • Jonathan Peachum (Kolmen pennin ooppera, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 24.1.1970)
  • Shvejk (Shvejk toisessa maailmansodassa, Porin teatteri, ensi-ilta 27.11.1971)
  • Nestori Malinen (Mustan lumen talvi, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 31.10.1974)
  • Mielipuoli (Mielipuolen päiväkirja, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 1.12.1975)
  • Vanja-eno (Vanja-eno, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 14.2.1976)
  • herra Schultz (Cabaret, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 11.12.1976)
  • Nalle Puh (Nalle Puh, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 14.1.1978)
  • Villehart Ruonala (Kultakausi, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 22.11.1980)
  • Max Detweiler (Laulava Trappin perhe, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 27.8.1983)
  • Rodion Nikolajevits (Vanhanaikainen komedia, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 22.2.1985)
  • Väinämöinen (Kalevala, Jyväskylän kaupunginteatteri, ensi-ilta 4.12.1985)
  • kaupunginjohtaja (Reviisori, Jyväskylän kaupunginteatteri, ensi-ilta 11.12.1986)
  • Argan (Luulosairas, Jyväskylän kaupunginteatteri, ensi-ilta 26.11.1987)
  • Tobias Röyhtä (Loppiaisaatto, Jyväskylän kaupunginteatteri, ensi-ilta 18.10.1990)
  • vanha Otto (Torikuningas, Jyväskylän kaupunginteatteri, ensi-ilta 21.9.1991)
  • Kalpa (Jääkärin morsian, Tampereen Komediateatteri, ensi-ilta 3.7.1992)
  • pormestari (Vanhan naisen vierailu, Kemin kaupunginteatteri, ensi-ilta 21.2.1998)

Filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa

Televisiosarjoja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Kurkinen, Jari: Hojo Hojo! : näyttelijä Ahti Kuoppala. Helsinki: SKS Kirjat, 2022. ISBN 978-951-858-378-6.
  • Veistäjä, Verneri: Teatterin maailma 1965 - Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisuja n:o 8, 1965.
  • Martin, Timo; Niemi, Pertti; Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5.

Viitteet

muokkaa
  1. a b Waali, Ville: Simpauttajana tunnettu näyttelijä Ahti Kuoppala on kuollut Keskisuomalainen. 14.2.2023. Viitattu 2023-02-14, 2023-11-27.
  2. a b c d Matilda Saarikoski: Mäki-Matin poikia. Suur-Jyväskylän Lehti, 15. heinäkuuta 2020.
  3. Kurkinen, s. 150
  4. a b Sandström, Leena: Hymyilevä yleisö palkitsee näyttelijän. Helsingin Sanomat 17.7.2010, s. C 6.
  5. Kurkinen, s. 10–14
  6. Kurkinen, s. 16–18
  7. Kurkinen, s. 21–28, 37
  8. Kurkinen, s. 30
  9. Kurkinen, s. 39–40, 45–46
  10. Kurkinen, s. 48–49
  11. Kurkinen, s. 50
  12. Kurkinen, s. 61–63, 65
  13. Kurkinen, s. 64–65
  14. Kurkinen, s. 67, 70–71
  15. Kurkinen, s. 76
  16. Ilona / Esityshaku / West Side Story ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 15.5.2024.
  17. Kurkinen, s. 80
  18. Kurkinen, s. 97
  19. Kurkinen, s. 84–85
  20. Nykyhetki ja historia Pyynikin Kesäteatteri. Pyynikin kesäteatteri Oy. Viitattu 15.5.2024.
  21. Kurkinen, luku "Kesäiset päivät Pyynikillä"
  22. Teatterin maailma 1965 , s. 234
  23. Kurkinen, s. 96
  24. Kurkinen, s. 102–104
  25. Kurkinen, s. 105–106
  26. Kurkinen, s. 107–108
  27. Kurkinen, s. 109–111
  28. Kurkinen, s. 112–113
  29. Kurkinen, s. 112, 114
  30. Kurkinen, s. 119, 121–122
  31. Kurkinen, s. 124
  32. Suomen teatterit ja teatterintekijät 1974, s. 314
  33. Kurkinen, s. 130–131
  34. Kurkinen, s. 132–133
  35. Kurkinen, s. 134–135
  36. Kurkinen, s. 137–138
  37. Kurkinen, s. 141–142
  38. Kurkinen, s. 146
  39. Kurkinen, s. 150–151
  40. Kurkinen, s. 152–153, 155, 172
  41. Kurkinen, s. 157
  42. Kurkinen, s. 159–160
  43. Kurkinen, s. 163–164
  44. Kurkinen, s. 164–165
  45. Kurkinen, s. 169
  46. Kurkinen, s. 170, 174
  47. Kurkinen, s. 195–197
  48. Kurkinen, s. 198–199
  49. Kurkinen, s. 200–201
  50. Kurkinen, s. 203–207
  51. Kurkinen, s. 208–209
  52. Kurkinen, s. 210
  53. Kurkinen, s. 98
  54. Kurkinen, s. 100–101
  55. Kurkinen, s. 127
  56. Mareena Elonet. Viitattu 17.5.2024.
  57. Kurkinen, s. 128–129
  58. Se tavallinen tarina Elonet. Viitattu 17.5.2024.
  59. Kurkinen, s. 174–177
  60. Kurkinen, s. 178–180
  61. Simpauttaja Elonet. Viitattu 17.5.2024.
  62. Kurkinen, s. 185–186
  63. Kurkinen, s. 183
  64. Kurkinen, s. 188–189
  65. Kurkinen, s. 189–191
  66. Kurkinen, s. 214
  67. Kurkinen, s. 215, 218–219
  68. Kurkinen, s. 221–222
  69. Kurkinen, s. 225
  70. Kurkinen, s. 231
  71. Kurkinen, s. 234–235
  72. Kurkinen, s. 236–237
  73. Kurkinen, s. 237–238
  74. Kurkinen, s. 241
  75. Talvisota Elonet. Viitattu 17.5.2024.
  76. Kurkinen, s. 232–233
  77. Kurkinen, s. 238–239
  78. Kurkinen, s. 238–240
  79. Kuoppala, Ahti Antero 17.07.1930-14.02.2023 Jyväskylän seurakunnan hautakartta. Viitattu 27.11.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa