Räme

Räme on Suomessa kehitettyyn metsätyyppioppiin kuuluva kuivahko ja puustoinen suotyyppi, jonka valtapuu on mänty. Keidassoilla rämettä esiintyy suon laiteilla ja keskustan rämemättäillä eli kermeillä. Aapasoiden reunoilla on tavallisesti rämettä. Rämeet ovat pinta-alaltaan merkittävin suotyyppi Suomessa, noin 60 prosenttia kaikista soista on rämeitä. Niitä esiintyy kaikkialla, jopa kallioisilla meren saarilla.

Kasvillisuus

Rämettä eteläsuomalaisen keidassuon laiteella.

Rämeillä kasvaa valtapuuna harvakseltaan kitukasvuisia mäntyjä. Kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti erilaisia varpuja, joita ovat esimerkiksi suopursu, variksenmarja, kanerva, vaivaiskoivu, suokukka, karpalo ja juolukka. Muita tyypillisiä kasveja ovat rahkasammalet, kihokit ja tupasvilla. Rämeiden turvekerros on melko paksu, joten kasvit saavat yleensä vain vähän kivennäispitoista pohjavettä.

Rämeiden kasvupaikkatyypit

Rämeet luokitellaan kangasrämeisiin, isovarpuisiin rämeisiin, korpirämeisiin, sararämeisiin, tupasvillarämeisiin, lettorämeisiin ja rahkarämeisiin.

Kangasräme

Kangasrämeet (KgR) ovat yleensä karujen mustikka-, puolukka- ja kanervametsien soistumia, melko ohutturpeisia ja muuttuvat usein lopulta toiseksi rämetyypiksi. Niiden turvekerros on yleensä vain vähemmän kuin 50 cm paksu. Kangasräme on kuulunut puuntuottonsa perusteella metsäveroluokkaan IV.

Mänty on kangasrämeen yleisin puu. Kenttäkerroksessa kangasrämeillä on jäljellä laikuittain kangaskasvillisuutta, kuten seinäsammalia ja kangasvarpuja sekä rämekasvillisuutta, kuten rahkasammalia sekä rämevarpuja, kuten suopursuja, juolukoita. Ruohoja ei juuri ole, mutta sen sijaan esiintyy pallosaraa. Kangasrämeisiin liitetäänkin usein pallosararämeet (PsR).

Isovarpuinen räme

Tavallisin rämetyyppi on isovarpuinen räme eli isovarpuräme (IR), melko runsaspuustoinen, mutta niukkaravinteinen kasvutyyppi. Siellä kasvaa kitukasvuista mäntyä, turvekerros on paksu ja varvut ovat kenttäkerroksen pääasiallisia kasveja: lännessä muun muassa juolukka, suopursu, vaivaiskoivu, variksenmarja ja kanerva, idässä myös vaivero. Vallitsevan varpulajin perusteella voidaankin erottaa vaivaiskoivu-, juolukka-, suopursu- ja kanervarämeet. Pallosara ja tupasvilla kasvavat varpujen joukossa, mätäspaikoilla lisäksi monesti suomuurain.

Isovarpuinen räme on kuulunut puuntuottonsa perusteella metsäveroluokkaan IV.

Rahkaräme

Karuimpia rämeitä ovat rahkarämeet (RR), joiden paksu rahkaturvekerros estää kasvillisuutta saamasta pohjavettä. Koivu ja kuusi eivät samasta syystä menesty rahkarämeellä, mäntykin on hyvin kitukasvuista. Ainoa tärkeä ruoho on suomuurain; tupasvillaa voi myös esiintyä runsaasti. Rahkarämeen näkyviä merkkejä ovat mättäiköt ja niiden välissä olevat kosteat sammalikot. Kenttäkerroksessa rahkarämeen peittää tiivis ja raaka rahkasammalkerros, jossa on suovarpuja, saroja sekä mättäillä joskus myös jäkälää.

Korpiräme

Korpiräme (KR) on korven ja rämeen välimuoto, kuivahko ja havupuuvaltainen. Kuusi voi kasvaa siellä hyvin. Varpuja kasvaa enemmän kuin korvessa. Korpirämeitä on varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa.

Korpiräme on kuulunut puuntuottonsa perusteella metsäveroluokkaan IV.

Tupasvillaräme

Tupasvillaräme (TR) on niukkaravinteinen räme, jolla kasvaa nimen mukaisesti tupasvillaa mättäikköjen väleissä. Mättäikössä on kitukasvuisia mäntyjä sekä isoja varpuja. Monet tupasvillarämeet ovatkin isovarpuisten rämeiden vieressä, kun taas mättäättömät ja märemmät tupasvillarämeet muistuttavat nevoja. Tupasvillaräme kuuluu Suomen yleisimpiin rämetyyppeihin. Puukerroksen muodostaa mänty.

Neva- eli sararäme

Neva- eli sararämeet (SR) ovat nevojen ja rämeiden välimuoto, joilla voi kasvaa koivuakin. Rämemättäikköjen väleissä on yleensä märkiä nevatyyppisiä alueita. Saroista tyypillisiä kasveja ovat pallosara ja jouhisara. Ruohoista nevarämeellä saattavat kasvaa ravinteisuuden mukaan raate, kurjenjalka ja järvikorte, myös sellaiset vaateliaat sarat kuten äimäsara.

Kasvillisuuden perustella sararämeet jaotellaan ruohoinen sararäme (RhSR), varsinainen sararäme (VSR) ja lyhytkortinen räme (LkR) -luokkiin.

Lettoräme

Lettorämeet (LR) ovat rämeiden ja lettojen välimuoto, runsasravinteisia mutta eivät happamia ja siksi niillä kasvaa vaateliaita ruohoja ja heiniä, kuten mähkä, karhunruoho ja leveälehtivilla. Sekä rahkasammalia että aitosammalia esiintyy runsaasti. Puusto on mäntyjä, mättäikköjen välit nevaa. Pinnanmuodoiltaan lettoräme ja nevaräme ovat samankaltaisia. Lettorämeitä on erityisesti Pohjois-Suomen kalkkipitoisilla alueilla.

Lähteet

• Lappalainen, E., Stén, C.-G. & Häikiö, J., Turvetutkimusten maasto-opas, Geologian tutkimuskeskus – opas № 12, Espoo, 1984, s. 22–25
• Miettinen, M., Huhta, V., Mikkola, K., Häyrinen, U., Kuronen, I. & Rapeli, M., Suoaapinen, Suomen luonnonsuojeluliitto, 1978, s. 26–28

Metsätyyppiopin mukaiset Suomen metsien kasvupaikkatyypit, suotyypit ja suoyhdistymätyypit