Karjala (sanomalehti)

Viipurissa 1903 perustettu sanomalehti

Karjala on Karjalan Liiton julkaisema uutis- ja kulttuurilehti[1]. Se perustettiin sanomalehtenä Viipurissa vuonna 1903. Talvisodan aikana lehti muutti Helsinkiin ja siirtyi vuonna 1952 Lahteen ja 1955 Lappeenrantaan. Vuodesta 1958 lähtien se ilmestyi kerran viikossa karjalaisena heimolehtenä.

Karjala
Lehtityyppi uutis- ja kulttuurilehti
Julkaisija Karjalan Liitto
ISSN ISSN 0782-7024
Levikki 23 000 (näytelehden painos)
Perustettu 1903 Viipurissa
Päätoimittaja Sakari Nupponen
Sitoutuneisuus karjalaisten erikoislehti
Kotikunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys 12 kertaa vuodessa
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Kotisivu
Karjala-lehden ja Karjalan Kirjapaino Oy:n toimitalo Viipurissa (nykyään hotelli Viipuri). Talossa toimi myös hotelli Knut Posse.
Yhtiön toimitalo Karjalankulma Lappeenrannassa.

Karjalaa julkaissut Karjala Lehti Oy hakeutui konkurssiin syksyllä 2022[2]. Lehden uudelleen ilmestymisestä päätettiin Karjalan Liitossa maaliskuussa 2023[3]. Näytenumero postitettiin kaikille liiton jäsenille sekä ennakkotilauksen tehneille kesäkuussa 2023[4]. Mikäli näytelehden kautta saadaan riittävä määrä tilaajia, jatkuu lehden säännöllinen julkaiseminen syksyllä 2023[2].

Karjalan Liitto päätti marraskuussa 2023 ettei se lähde julkaisemaan Karjala-lehteä säännöllisesti kuukausittain ilmestyvänä 20-sivuisena painettuna lehtenä.[5]

Historia

muokkaa

Nuorsuomalaisten äänenkannattaja

muokkaa

Karjalan edeltäjä oli perustuslaillisten johtaviin äänenkannattajiin kuulunut Viipurin Sanomat, jonka kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov lakkautti ensimmäisen sortokauden aikana vuonna 1901. Seitsenpäiväisen lehden lakkauttamisen jälkeen ilmestymään jäi sen kaksipäiväinen maaseutupainos Supistus, jota julkaisemaan perustettiin uusi yhtiö Karjalan Kirjapaino Oy.[6] Yhtiö haki lupaa myös päivälehdelle, mutta onnistui saamaan sen vasta vuonna 1903. Karjala alkoi ilmestyä säännöllisesti kuusipäiväisenä sanomalehtenä vuoden 1904 alussa.[7]

Karjalan ohjelma oli aluksi varovainen, mutta se tunnustautui pian nuorsuomalaiseksi ja perustuslailliseksi saaden kirjoittelustaan useita sensuurin asettamia painoesteitä ja varoituksia. Nuorsuomalaisten sisällä lehti edusti puolueen oikeistosiipeä.[7] Ensimmäisen maailmansodan aikana Karjalan toimitus oli yksi jääkäriliikkeen keskuksista[8].

Karjalan levikki kasvoi 1910-luvun puolivälissä 15 000 kappaleeseen[7]. Sen paikallisia kilpailijoita olivat vanhasuomalaisten Viipuri, nuorsuomalaisten vasemmiston Karjalan Lehti ja Karjalan Aamulehti, maalaisliiton Maakansa sekä sosiaalidemokraattien Työ, joka oli tuolloin levikiltään Viipurin suurin sanomalehti[9]. Karjala siirtyi koneladontaan vuonna 1905[7] ja hankki ensimmäisenä viipurilaislehtenä rotaatiopainokoneen vuonna 1907[10]. Lehden kustannus- ja kirjapainoyhtiön talous oli pitkään heikko, ja se alkoi tuottaa voittoa vasta vuonna 1916[11].

Viipurin komendantti lakkautti Karjalan marraskuussa 1917, minkä jälkeen sen tilalla jaettiin tammikuulle saakka yhtiön toista lehteä Viipurin Sanomia. Sisällissodan jälkeen lehti pääsi jälleen ilmestymään uudelleen toukokuun alussa.[12]

Kokoomuksen maakuntalehti

muokkaa

Vuoden 1918 hallitusmuotokamppailussa Karjala asettui tukemaan monarkiaa ja siitä tuli sen myötä kokoomuspuolueen äänenkannattaja. 1930-luvulla lehti edusti kokoomuksen maltillista siipeä, joka vastusti lapuanliikettä ja yhteistyötä isänmaallisen kansanliikkeen kanssa.[7]

Karjala oli maailmansotien välisenä aikana Suomen suurin maakuntalehti sekä levikiltään että palstatilaltaan, ja sen kannanotoilla oli myös valtakunnallista painoarvoa. Lehti sai uuden 32-sivuisen rotaatiokoneen vuonna 1924 ja muuttui seuraavana vuonna seitsenpäiväiseksi.[7] Vuonna 1926 hankittu kuvalaattakone antoi mahdollisuuden kuvituksen kehittämiseen[13]. Levikki kaksinkertaistui 1920-luvun alusta lähtien ja saavutti 40 000 kappaleen rajan vuonna 1939.[7] Taloudellisesti hyvin menestynyt yhtiö rakennutti Uno Ullbergin suunnitteleman suuren liike- ja toimitalon vuosina 1928–1929[14].

Laajapohjaisesti omistettuna suurena sanomalehtenä Karjala kiinnittyi enemmän maakuntaansa ja lukijoihinsa kuin kokoomuspuolueeseen. Sen kilpailijoita olivat monarkistisen Viipurin ja liberaalin Karjalan Aamulehden lakattua lähinnä Maakansa ja Kansan Työ sekä Viipurin läänin naapurilehdet Etelä-Saimaa, Käkisalmen Sanomat ja Laatokka. Karjalan kirjapaino Oy avusti kokoomusta rahoittamalla sen heikkoja paikallislehtiä Etelä-Savoa, Haminan Lehteä ja Savonmaata.[15]

Sota ja muutto Helsinkiin

muokkaa

Karjala joutui jättämään Viipurin talvisodan aikana 18. helmikuuta 1940. Se alkoi ilmestyä uudelleen reilun kuukauden kuluttua Helsingissä, jossa sitä painettiin Hufvudstadsbladetin kirjapainossa[16]. Kuusipäiväiseksi muuttunut[7] lehti julistautui vuonna 1942 sitoutumattomaksi karjalaisten äänenkannattajaksi. Jatkosodan aikana Karjala perusti toimituksen Viipuriin, mutta ei palannut kaupunkiin, koska sen talvisodassa tuhoutuneiden toimitilojen uudelleenrakentaminen ei ehtinyt valmistua. Lehden levikki saavutti sodan aikana ennätyksensä,[16] 41 800 kappaletta vuonna 1942[7].

Sotien jälkeen omaisuutensa menettänyt Karjalan Kirjapaino Oy oli konkurssin partaalla. 1940-luvun lopulla Karjalan levikki alkoi laskea jyrkästi ja oli vuonna 1951 enää 25 200 kappaletta. Yhtiö alkoi suunnitella omaa kirjapainoa, jonka sijaintipaikaksi valittiin valittiin hyvien liikenneyhteyksiensä ansiosta aluksi Kouvola.[17]

Muutto Lahteen ja Lappeenrantaan

muokkaa

Kouvolan asemasta Karjala muutti vuonna 1952 Lahteen, josta yhtiö oli hankkinut kokoomuslaisen Lahti-lehden kirjapaino- ja kustannusyhtiön osake-enemmistön. Yhtiö hankki uuden rotaatiokoneen ja toimitus hajautettiin Lahteen, Helsinkiin ja Kouvolaan. Karjalaisten kotiutuessa uusille asuinpaikoilleen Karjalan levikki jatkoi laskuaan ja myös Lahti osoittautui tappiolliseksi. Lahden Kirjapaino ja Sanomalehti Oy myytiin paikallisille liikemiehille vuonna 1954.[18]

Vuoden 1955 lopussa Karjala muutti Lappeenrantaan, jossa siihen yhdistettiin entinen kokoomuslehti Savo-Karjala. Jälkimmäisen kustannusyhtiö Oy Etelä-Savo, jolla oli tuottava kirjapaino ja Karjalankulman kiinteistö Lappeenrannan keskustassa, osti noin 30 prosenttia Karjalan Kirjapaino Oy:n osakekannasta. Kouvolaan vuonna 1952 perustettu kirjapaino myytiin pois vuonna 1957.[19]

Karjalaa ryhdyttiin toimittamaan Lappeenrannassa karjalaisena maakuntalehtenä, joka ottaisi huomioon myös siirtoväen asiat. Ongelmaksi muodostuivat liikenneyhteydet, minkä takia lehdestä jouduttiin tekemään varhaisempi valtakunnallinen painos ja myöhempi painos Lappeenrantaa ja lähiseutuja varten. Järjestely johti levikin laskuun, joka saavutti aallonpohjansa, 6 500 kappaletta, vuonna 1958. Siirtokarjalaiset eivät pitäneet sisällöltään heikkoa kuusipäiväistä lehteä omanaan, eikä se pärjännyt paikallisessa kilpailussa maakunnan ykköslehden Etelä-Saimaan kanssa.[20]

Karjalainen heimolehti

muokkaa

Ongelman ratkaisuksi keksittiin Karjalan muuttaminen yksinomaan karjalaisten asioihin keskittyväksi kerran viikossa ilmestyväksi heimolehdeksi. Kesällä 1958 tapahtunutta muutosta tuki yhteistyösopimus Karjalan Liiton kanssa, joka lakkautti oman jäsenlehtensä Karjalaisen Kansan. Seuraavana vuonna Karjalan Kirjapaino Oy:n pääomistajaksi tuli Oy Etelä-Savon kautta Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, joka otti haltuunsa myös Karjalankulman kiinteistön.[21]

Karjalan levikki kääntyi sisällön keskittämisen ja halvemman tilaushinnan ansiosta nousuun ja saavutti 24 000 kappaleen rajan vuonna 1962. Se pysyi suunnilleen samalla tasolla 1980-luvulle saakka. Valtakunnallisen lehden rinnalle perustettiin vuonna 1959 Lappeenrantaan ja Lauritsalaan jaettu B-painos, joka paikallisten ilmoitusten ansiosta osoittautui sekin kannattavaksi.[22] Jälkimmäinen ilmestyi vuoden 1963 jälkeen muutaman kerran vuodessa, kunnes se vuonna 1975 muutettiin ilmaisjakelulehti Etelä-Karjalaksi[7].

Karjalan Kirjapaino Oy:n omistus keskittyi 1960-luvulla Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön lisäksi Karjalan Liitolle, Karjalan säätiölle sekä eräille muille karjalaisten järjestöille ja yksityishenkilöille. Karjalan sisällön muodostivat kirjeet karjalaisseuroista ja niiden tapahtumista, selostukset karjalaistilaisuuksista ja -juhlista, muistelmat entisiltä kotiseuduilta ja kuvaukset nykyisistä asuinpaikoista. Lehti julkaisi suunnilleen kerran kuukaudessa eri paikkakunnille omistettuja pitäjäsivuja, keräsi muistitietoa ja aloitti vuonna 1963 oman sivun karjalaisille nuorille ja lapsille. Karjalassa pyrittiin kertomaan myös Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan tapahtumista ja seuraamaan karjalaista kulttuuria kirja-, taidenäyttely-, teatteri- ja konserttiarvosteluin.[23]

Yhtiön lehti tuotti voittoa, mutta sen kirjapaino oli 1970-luvun alussa tappiollinen. Vaikeuksista selvittiin Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön ja Karjalan Liiton rahoituksella. Säästötoimien myötä Karjala luopui vuonna 1974 jäsenyydestä Sanomalehtien Liitossa, jota se oli ollut perustamassa vuonna 1916. Lehden painatus siirretiin jo vuonna 1969 Etelä-Saimaan Kustannus Oy:n kirjapainoon sivunvalmistuksen ja postituksen jäädessä omaan taloon. Painopaikka vaihteli myöhemmin kilpailutuksen tuloksena. Yhtiön muita tuotteita olivat Muistojen Karjala -karttataulu vuonna 1970 ja myöhemmin pitäjäkohtaiset kartat luovutetusta Karjalasta.[24]

Karjalan Kirjapaino Oy:n kirjapainotoiminta ja Etelä-Karjala -lehti myytiin vuonna 1980 Karjalaista kustantaneelle joensuulaiselle Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy:lle. Rahat sijoitettiin tuottoisiin pörssiosakkeisiin, minkä ansiosta yhtiö saattoi tukea Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Etelä-Karjalan rahastoa ja muita kulttuurihankkeita.[25]

Siirtokarjalaisten ikääntyessä Karjala pyrki 1980-luvulla kehittämään sisältöään ja ottamaan huomioon myös Suomen puolelle jääneet Etelä- ja Pohjois-Karjalan. Lehden levikki laski vuonna 1988 ensimmäisen kerran alle 20 000:n, mutta yhtiön taloustilanne säilyi pitkään hyvänä. Vuonna 1999 se pystyi pitkästä aikaa jakamaan osinkoa. 1990-luvun vaihteessa lehden levikkiä nosti ja sisältöä elävöitti matkailu siirtokarjalaisten kotiseuduille ja keskustelu luovutetun Karjalan palauttamisesta. 1980-luvulla alettiin julkaista yhä enemmän karjalaisaiheisia kirjoja, ja 2000-luvun alussa yhtiö rahoitti kuusiosaisen suurteoksen Viipurin läänin historia. Lehden tekemisessä suurin mullistus oli siirtyminen tietokoneisiin ja tietokonepohjainen taitto-ohjelma 1990-luvulle tultaessa.[26]

Karjala siirtyi vuonna 2011 osin taloudellisten vaikeuksien takia Karjalan Lehti Oy:lle. Sen suurimpia osakkeenomistajia olivat Karjalan Liitto, Karjalan Säätiö, Teollisuuden ja liikkeenharjoittajien seura Pamaus, Karjalan Kirjapaino Oy, Viipuri-säätiö, Karjalan Kulttuurirahasto sekä Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Yhtiö päätti syyskuussa 2022 hakeutua konkurssiin levikin laskun ja siitä aiheutuneiden taloudellisten ongelmien takia.[2]

Lehden viimeinen numero ilmestyi Lappeenrannassa 4.8.2022. Sen levikki oli loppuvaiheessa noin 4 400 kappaletta. Karjala Lehti Oy julkaisi sanomalehti Karjalan ohella myös sen digiversiota ja ylläpiti lehden verkkosivuja. Karjalan Liitto osti konkurssipesästä lehden nimen, brändin, julkaisuoikeudet ja arkiston. Liiton tavoitteena on jatkaa lehden julkaisutoimintaa.[3]

Lehden päätoimittajat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Arponen, Antti O.: Sata vuotta Karjalan puolesta: Karjala-lehti 1904–2004. Lappeenranta: Karjalan Kirjapaino Oy, 2004. ISBN 952-5200-40-X.

Viitteet

muokkaa
  1. Maija Alander: Karjala-lehti ilmestyy jälleen, ensimmäinen näytenumero jaetaan ilmaiseksi Helsingin Sanomat. 10.6.2023. Viitattu 12.8.2023.
  2. a b c Lähes 120 vuotta karjalaista uutisointia Karjalan Liitto. Viitattu 12.8.2023.
  3. a b Karjala-lehti ilmestyy jälleen toukokuussa Karjalan Liitto. 30.3.2023. Viitattu 29.5.2023.
  4. Yli satavuotias Karjala-lehti meni konkurssiin, mutta ilmestyi taas tauon jälkeen Yle Uutiset. 12.6.2023. Viitattu 5.7.2023.
  5. Tiedote/Karjalan Liiton liittovaltuuston syyskokous 2023 20.11.2023. Karjalan Liitto. Viitattu 21.11.2023.
  6. Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 275–276. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.
  7. a b c d e f g h i j Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos Aamulehti – Kotka Nyheter, s. 285–287. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-239-1.
  8. Arponen, s. 28.
  9. Arponen, s. 16, 18–21.
  10. Arponen, s. 32–33.
  11. Arponen, s. 26.
  12. Arponen, s. 31, 36.
  13. Arponen, s. 33.
  14. Arponen, s. 53–54
  15. Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan, s. 277–278, 280, 291–292, 296–298, 406–407. Kuopio: Kustannuskiila, 1987. ISBN 951-657-198-0.
  16. a b Suomen lehdistön historia 3: Sanomalehdistö sodan murroksesta 1980-luvulle, s. 101–102. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-221-9.
  17. Arponen, s. 70–72.
  18. Arponen, s. 73–75, 78–79, 82–85.
  19. Arponen, s. 87–89, 92–93.
  20. Arponen, s. 89, 93, 96, 102.
  21. Arponen, s. 102–104, 107.
  22. Arponen, s. 108.
  23. Arponen, s. 114–115.
  24. Arponen, s. 122–123, 127–129.
  25. Arponen, s. 136–138.
  26. Arponen, s. 143–146, 148–149, 154–159, 165, 170.
  27. Arponen, s. 172.
  28. Lehden toimitus Karjalan Liitto. Arkistoitu 12.8.2023. Viitattu 12.8.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa