Kakkosen kausi 2012

Kakkosen kausi 2012 oli Suomen jalkapallon kolmanneksi korkeimman sarjatason kausi. Kausi pelattiin neljässä 10 joukkueen lohkossa kolminkertaisena sarjana.[1] Lohkovoittajat pelasivat kaksiosaiset karsintaottelut, joiden voittajat AC Kajaani ja Tampereen Ilves nousivat Ykköseen. Lohkojen sijalle 9 ja sitä huonommin sijoittuneet joukkueet sekä heikoin 8. sijoittunut joukkue putosivat suoraan Kolmoseen.

Kakkosen kausi 2012
Joukkueiden määrä 40
Ylempi sarjataso Ykkösen kausi 2012

 ← 2011

2013 → 

Pohjoislohkon Warkauden Jalkapalloklubi suljettiin sarjasta pois kesken kauden ja sen pelaamien otteluiden tulokset mitätöitiin sarjataulukosta. Warkaus JK luovutti 14. elokuuta pelattavaksi tarkoitetun ottelun TP-47 – Warkaus JK, koska sillä ei ollut tarpeeksi pelaajia otteluun. Joukkueella olisi ollut kahdeksan pelikuntoista pelaajaa, mikä olisi jalkapallosääntöjen mukaan riittänyt pelin pelaamiseen. Kilpailumääräysten mukaan joukkueiden luovutuksia ei sallita Palloliiton sarjoissa. Luovuttaneeksi katsotaan joukkue, joka ei saavu otteluun esittämättä pätevää syytä.[2]

Koska lohkoissa oli Warkauden Jalkapalloklubin sarjasta sulkemisen vuoksi eri määrä joukkueita, heikoin 8. sijoittunut joukkue määritettiin jakolaskulla, jossa saavutetut pisteet jaettiin pelatuilla otteluilla.[1] Heikoin kahdeksanneksi sijoittunut joukkue oli länsilohkon Sporting Kristina, joka kuitenkin sai sarjapaikkansa täydennysmenettelyn mukaan takaisin, koska Itä- ja Keski-Suomen piireistä ei ollut nousijoita.[3]

FC Santa Claus luopui sarjasta kauden jälkeen konkurssin vuoksi.[4]

Sarjataulukot

muokkaa

Etelälohko

muokkaa
S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 ÅIFK, Turku 27 17 5 5 50 25 +25 56
2 BK-46, Raasepori 27 16 3 8 55 35 +20 51
3 SalPa, Salo 27 15 5 7 50 34 +16 50
4 EIF, Raasepori 27 14 6 7 75 34 +41 48
5 Klubi 04, Helsinki 27 13 6 7 64 36 +28 45
6 GrIFK, Kauniainen 27 12 6 9 64 35 +29 42
7 Pallohonka, Espoo 27 13 3 11 56 38 +18 42
8 EsPa, Espoo 27 9 1 17 46 59 −13 28
9 FC Espoo, Espoo 27 7 2 18 48 61 −13 23
10 LoPa, Lohja 27 0 1 26 14 165 −151 1

[5]

Itälohko

muokkaa
S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 JäPS, Järvenpää 27 16 5 6 59 32 +27 53
2 Gnistan, Helsinki 27 15 7 5 46 26 +20 52
3 MP, Mikkeli 27 15 4 8 68 37 +31 49
4 FC Kuusysi, Lahti 27 12 4 11 45 39 +6 40
5 Atlantis FC, Helsinki 27 11 6 10 54 43 +11 39
6 KTP, Kotka 27 10 7 10 43 54 −11 37
7 FC Futura, Porvoo 27 9 6 12 48 58 −10 33
8 LPS, Helsinki 27 9 5 13 37 50 −13 32
9 FC Kiffen, Helsinki 27 6 6 15 25 53 −28 24
10 PK-35/VJS, Vantaa 27 5 4 18 23 55 −32 19

[6]

Länsilohko

muokkaa
S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 Ilves, Tampere 27 22 4 1 84 21 +63 70
2 FC Jazz, Pori 27 17 6 4 58 23 +35 57
3 P-Iirot, Rauma 27 18 1 8 70 40 +30 55
4 VIFK, Vaasa 27 14 10 3 46 25 +21 52
5 Närpes Kraft, Närpiö 27 12 5 10 56 57 −1 41
6 TPV, Tampere 27 10 8 9 43 37 +6 38
7 Härmä, Hämeenlinna 27 7 5 15 38 59 −21 26
8 Sporting, Kristiinankaupunki 27 6 3 18 33 58 −25 21
9 FC Kiisto, Vaasa 27 3 4 20 20 68 −48 13
10 JIlves, Jämsä 27 2 2 24 21 81 −60 8

[7]

Pohjoislohko

muokkaa
S Joukkue O V T H TM PM ME Pist
1 AC Kajaani, Kajaani 24 15 4 5 53 33 +20 49
2 GBK, Kokkola 24 12 8 4 53 29 +24 44
3 PS Kemi, Kemi 24 12 3 9 52 37 +15 39
4 PK-37, Iisalmi 24 11 6 7 37 33 +4 39
5 TP-47, Tornio 24 8 5 11 39 42 −3 29
6 FC YPA, Ylivieska 24 9 2 13 41 45 −4 29
7 KPV, Kokkola 24 7 7 10 30 39 −9 28
8 FC Santa Claus, Rovaniemi 24 6 6 12 29 54 −25 24
9 HauPa, Haukipudas 24 6 3 15 27 47 −20 21

[8]

Parhaat maalintekijät

muokkaa

Etelälohko

muokkaa
Sijoitus Pelaaja Maa Joukkue Maalit
1. Petter Meyer   GrIFK 21
2. Joonas Siikala   BK-46 18
3. Antti Hakala   SalPa 14
-. Albert Kuqi   EIF 14
4. Masar Ömer   EsPa 13
-. Kasperi Liikonen   FC Espoo 13
-. Daniel Langhoff   GrIFK 13

Itälohko

muokkaa
Sijoitus Pelaaja Maa Joukkue Maalit
1. Einari Kurittu   JäPS 24
2. Denis Lima de Assis   MP 20
3. Tuomas Mustonen   IF Gnistan 15
4. Dimitri Klimov   MP 14
5. Niko Ikävalko   KTP 13
6. Victor Solomon   Atlantis FC 12
- Abdul Sesay   Atlantis FC 12

Länsilohko

muokkaa
Sijoitus Pelaaja Maa Joukkue Maalit
1. Kalle Multanen   Ilves 25
2. Mario Rac   IF Kraft 21
3. Miki Sipiläinen   Ilves 16
4. Juho Patola   P-Iirot 15
5. Anssi Laine   Härmä 14
- Sekou Konate   FC Jazz 14

Pohjoislohko

muokkaa
Sijoitus Pelaaja Maa Joukkue Maalit
1. Christian Eissele   PS Kemi 20
2. Michael Nzekwe   AC Kajaani 19
- Tom Melarti   GBK 19
4. Alexander Akbar   AC Kajaani 14
5. Daniel Stevens   PS Kemi 11
- Henri Myntti   KPV 11

Ykkösen nousukarsinnat

muokkaa
13.10.2012 ÅIFK 0−1 Ilves Turun urheilupuiston yläkenttä
Ottelupöytäkirja 11' Multanen Yleisömäärä: 902
Tuomari: Pete Pokkinen
20.10.2012 Ilves 4−1 ÅIFK Tammelan stadion, Tampere
Vakkala 3'
Scheweleff 11', 26'
Juuti 51'
Ottelupöytäkirja 88' Igwe Yleisömäärä: 3 841
Tuomari: Toni Pohjoismäki

Tampereen Ilves nousi Ykköseen yhteismaalein 5 – 1.

13.10.2012 JäPS 0−0 AC Kajaani Koivusaaren urheilupuisto, Järvenpää
Ottelupöytäkirja Yleisömäärä: 753
Tuomari: Mikko Mörö
20.10.2012 AC Kajaani 1−0 JäPS Kajaanin liikuntapuisto
Nikkanen 61' Ottelupöytäkirja Yleisömäärä: 908
Tuomari: Ville Nevalainen

AC Kajaani nousi Ykköseen yhteismaalein 1 – 0.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kakkonen 2012 Suomen Palloliitto. Arkistoitu 24.8.2012. Viitattu 10.9.2012.
  2. Warkaus JK suljetaan pois miesten Kakkosesta Suomen Palloliitto. Viitattu 10.9.2012.
  3. VIFK vaihtaa lohkoa ja Sporting jatkaa sittenkin kakkosessa Pohjalainen. Viitattu 6.10.2013.
  4. FC Santa Claus haettiin konkurssiin Lapin Kansa. Arkistoitu 7.10.2013. Viitattu 23.9.2012.
  5. Kakkonen etelälohko 2012[vanhentunut linkki] PalloVerkko Viitattu 8.10.2012
  6. Kakkonen itälohko 2012[vanhentunut linkki] PalloVerkko Viitattu 8.10.2012
  7. Kakkonen länsilohko 2012[vanhentunut linkki] PalloVerkko Viitattu 8.10.2012
  8. Kakkonen pohjoislohko 2012[vanhentunut linkki] PalloVerkko Viitattu 8.10.2012