Jukka Davidsson

suomalainen salaliittoteoreetikko

Jukka Davidsson (s. 1956/7) on suomalainen salaliittoteoreetikko, joka johtaa Me Kansa -nimistä liikettä ja edistää QAnon-uskomusjärjestelmää.[1][2][3] Hän saavutti vankan kuulijakunnan suomalaisten QAnon-kannattajien yhteisössä.[2] Hän on koulutukseltaan ekonomi.[3]

Davidsson toimi yrittäjänä, kunnes hänen yrityksensä kaatui laman aikana 1992. Hän lähetti sittemmin kuudelle ministerille ja kaikille eduskuntaryhmille avoimen kirjeen, jossa hän piti monien yrittäjien, asuntovelallisten ja takaajien kohtelua lamassa Suomen ihmisoikeussitoumusten vastaisena. Davidsson myös piti yleistä suhtautumista laman uhreihin välinpitämättömänä ja katsoi, ettei laman uhrien näkökulma herättänyt mielenkiintoa.[3] Davidsson oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ehdokkaana Itsenäisyyspuolueen listoilta.[4] Maaliskuussa 2015 hän oli puhujalistalla Vladimir Putinia ja hänen Ukrainan-politiikkaansa tukeneessa sekä Venäjän-vastaisia pakotteita vastustaneessa konferenssissa Pietarissa. Paikalla oli myös monia Euroopan äärioikeiston edustajia, kuten Kultaisen aamunkoiton vaikuttajia, Roberto Fiore, Udo Voigt ja Nick Griffin.[5]

Vuonna 2016 – Davidssonin jo toimiessa Me Kansa -liikkeen johtajana – Paavo Väyrynen otti Kansalaispuolueen asiantuntijajäseniksi Davidssonin, Timo Isosaaren ja Donetskin kansantasavaltaa tukeneen Jarmo Ekmanin.[6] Davidssonin mukaan Me Kansa -liike jakoi samat päätavoitteet Kansalaispuolueen kanssa.[4]

Salaliittoteoriat

muokkaa

Davidsson jakaa QAnon-uskomusjärjestelmään kuuluvan olettaman Donald Trumpista hyvän puolella pahaa vastaan taistelevana hahmona. Hän on pitänyt säännöllisesti luentoja eri puolilla Suomea ja esittänyt radikaaleja näkemyksiä maailmanpoliittisesta tilanteesta.[2]

Luennoissaan Davidsson on viitannut globaaliin hallintoon, jota hän pitää uhkana perheelle, moraalille, kansakunnille ja uskonnolle.[2] Hänen mukaansa Suomea ohjattiin 1980-luvulla salaa kohti Euroopan unionia. Hän uskoo tästä vastuussa olevien päättäjien joutuvan tuomiolle rikoksista ihmisyyttä vastaan kansainvälisessä tuomioistuimessa. Tällaiset ajatukset tulossa olevasta puhdistuksesta eliitin parissa ja Trumpin kannattajien johtamasta kansainvälisestä tuomioistuimesta ovat QAnon-uskomusten keskeisintä sisältöä.[1] Davidsson on väittänyt myös salaliittoa edustavan suomalaisen virkakoneiston siirron Guantanamo Bayn vankileirille olevan odotettavissa. Davidssonin mukaan meneillään on salainen sotilaallinen operaatio, joka on suunnattu pedofiliaa ja lasten rituaalimurhia vastaan. Joe Bidenin jo astuttua virkaan Davidsson kertoi videolla tilanteen olevan kenraalien hallussa ja salaliittoa vastaan kamppailevan Trumpin palaavan valtaan.[2]

Davidssonin mukaan Suomi on todellisuudessa ollut vuodesta 1995 saakka osakeyhtiö. Hänen mielestään kansanedustajien ja ministerien allekirjoittamat asiakirjat eivät sido tätä osakeyhtiötä. Käsitys valtion hallitsemisesta osakeyhtiönä on alun perin lähtöisin Yhdysvalloissa toimivan suvereenien kansalaisten liikkeen ajatusmaailmasta. Davidsson arvioi, että kolme miljardia ihmistä surmattaisiin joukkotuhonnassa vuoteen 2050 mennessä. Hän on vedonnut merkittävissä asemissa oleviin tietolähteisiin tai raportteihin, jotka Janne Riiheläisen mukaan käytännössä ovat Twitter-avauksia.[2]

Me Kansa -liike

muokkaa

Me Kansa -liike merkittiin yhdistysrekisteriin nimellä Totuuskomissio-yhdistys ry. Me Kansan suljettu Facebook-ryhmä perustettiin huhtikuussa 2016, ja siellä oli kesäkuussa 2023 noin 6 700 jäsentä.[7] Vuonna 2016 Me Kansa -liike kertoi tähtäävänsä "rikoksilla anastetun kansallisvaltio Suomen palauttamiseen kansalaisille, hallinnon puhdistamiseen sekä talouden laittamiseen kuntoon".[6] Me Kansa on kuitenkin määritellyt itsensä epäpoliittiseksi liikkeeksi. Salaliittoteorioista kirjoittanut Pasi Kivioja pitää Me Kansaa tosiasiallisesti vallankumouksellisena liikkeenä, jonka tavoite on hallinnon vaihtaminen. Me Kansa kannattaa "globalistien" poistamista hallinnosta.[7]

Me Kansa -liikkeen Facebookissa jakama sisältö on ollut samantyylistä kuin QAnon-sisältö. Siihen on kuulunut misinformaatiota ja salaliittoteorioita. Sisältöön on kuulunut myös väitteitä, joiden mukaan Venäjä olisi joutunut "pakotetuksi" Ukrainan sotaan ja olisi puolustautuva osapuoli.[7]

Vapan veljekset

muokkaa

Huhtikuussa 2023 Keskusrikospoliisin esitutkinnan yhteydessä vangittiin Vapan veljekset (Marko ja Mikko) sekä Anne Oikarinen. Näistä kukin oli ollut aktiivinen Me Kansa -liikkeessä. Vapan veljekset olivat pyrkineet edistämään liikkeen sisällä teoriaa, jonka mukaan maanalaisissa tunneleissa käytäisiin salaisia taisteluita ja suoritettaisiin ihmiskunnan kohtaloon kytkeytyviä rituaaleja. Vapan veljekset olivat esiintyneet ahkerasti puhujina ja myös vierailleet Johan Bäckmanin lähetyksessä kertomassa näkemyksistään. Anne Oikarinen oli muun muassa haastatellut Me Kansa -liikkeen tapahtumien puhujia.[7]

Kolmeen henkilöön kohdistunut epäily liittyi turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.[7] Ylen mukaan henkilöiden epäiltiin hankkineen turvallisuuden kannalta merkityksellisiä tietoja oikeudettomasti, yhdistäneen niitä ja julkaisseen netissä. Ylen mukaan julkaistuihin karttoihin oli merkitty tarkkoja tietoja Itä- ja Länsi-Suomen tunneleista, sähköasemista, linkkimastoista ja muuntamoista.[8] Vapan veljekset kertoivat kartoittaneensa tunneleita, joita he salaliittoteorioissaan käsittelivät.[7]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Petri Korhonen, Mitä Suomen EU-eron vaatijat haluavat? Markan palauttamista, Lukashenkon vaalivoiton hyväksymistä ja Pariisin rauhansopimuksen noudattamista, noin aluksi Seura 2.9.2020, viitattu 27.7.2024
  2. a b c d e f Markus Tiittula: Taistelu totuudesta – mikä salaliittoteorioissa koukuttaa? (Johnny Kniga, 2022; s. 140-147), ISBN 978-951-0-47610-9
  3. a b c Antti Blåfield, Ei koske minua Helsingin Sanomat 8.7.2001, viitattu 27.7.2024
  4. a b Jukka-Pekka Räsänen, Väyrynen otti asiantuntijakseen Ukrainan separatistien tukijan: "Mitäpä sanomista siihen voi olla?" Savon Sanomat 25.11.2016, viitattu 26.7.2024
  5. Katariina Karjalainen, Euroopan johtavia äärioikeistolaisia koolla Pietarissa - nyt puhuu tilaisuudessa ollut suomalainen Ilta-Sanomat 23.3.2015, viitattu 27.7.2024
  6. a b Väy­ry­sen uusi asian­tun­ti­ja­jä­sen tukee Uk­rai­nan se­pa­ra­tis­te­ja Kaleva 2.12.2016, viitattu 26.7.2024
  7. a b c d e f Riika Nykänen, Suomessa toimii ryhmä, joka suoltaa salaliittoteorioita Venäjän propagandasta eliitin salaliittoon Helsingin Sanomat 11.6.2023, viitattu 26.7.2024
  8. Ville Kinnunen, Sanna Kähkönen, Kolmikko jakoi somessa tietoja, jotka poliisin mukaan vaaransivat kansallista turvallisuutta – KRP:n tutkinta valmistui Yle 7.6.2024, viitattu 27.7.2024