Suvereenien kansalaisten liike

Suvereenien kansalaisten liike on Yhdysvalloista lähtöisin oleva liike, jonka kannattajat uskovat olevansa vapaita laeista. Sillä ei ole keskitettyä johtoa vaan liike koostuu monenlaisista järjestöistä, ”guruista” ja kannattajista.[1][2] FBI pitää suvereenien kansalaisten liikettä hallinnonvastaisena ääriliikkeenä.[1] Monenlaisia salaliittoteorioita ja virheellisiä tietoja on liikkeen piirissä käytetty perusteluina uskomuksille lakien pätemättömyydestä ja lainvastaiselle toiminnalle.[2]

Esimerkki liikkeen kannattajille tyypillisistä rekisterikilvistä

Suvereenien kansalaisten liikkeen ideologia muovautui alun perin William Potter Galen perustamassa Posse Comitatus -järjestössä 1970-luvulla.[2] Monet liikkeen jäsenet olivat antisemitistejä ja uskoivat valtioiden olevan juutalaisten kontrolloimia. Liike piti sitovina omiin raamatuntulkintoihinsa pohjautuneita ”lakeja”.[1] Myöhemmin suvereenien kansalaisten liikkeeseen on kuulunut monenlaisista ideologisista lähtökohdista tulevia ihmisiä eivätkä valkoisen ylivallan ajatukset ole olleet enää hallitsevia. Uusia ryhmiä on usein muodostunut ja vanhoja hajonnut muun muassa kannattajien keskinäisten vastakkainasettelujen johdosta.[2] Suvereenien kansalaisten liike nousi Yhdysvalloissa näkyväksi toimijaksi 1990-luvulla samoihin aikoihin kuin Yhdysvaltain militialiike. 1990-luvun lopussa liike alkoi saada Kanadassa kannatusta veroja vastustaneiden ryhmien kautta. Myöhemmin ideologia on saanut kannatusta eri puolilla maailmaa.[1]

Uskomukset

muokkaa

Suvereenien kansalaisten liike vastustaa kaikenlaisia lakeja ja säädöksiä. Ideologian taustalla on salaliittoteoria, jonka mukaan Yhdysvaltain legitiimi hallinto on salaa syrjäytetty vailla laillista pohjaa olevalla hallinnolla.[1] Joskus muutoksen on väitetty tapahtuneen Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Toisissa tapauksissa liikkeen kannattajat ovat uskoneet hallinnon menettäneen legitimiteettinsä luovuttuaan kultakannasta vuonna 1933.[2]

Suvereenien kansalaisten liike ei erityisesti tukenut Donald Trumpia tämän ollessa presidenttinä, koska ei pidä Yhdysvaltain hallintoa legitiiminä. Liike sai kuitenkin uusia kannattajia puhuttelemalla MAGA-kannattajia ja QAnoniin uskovia. Joissain asioissa QAnon-kannattajat omaksuivat uskomuksia suvereenien kansalaisten liikkeeltä. Näihin kuului väite, jonka mukaan Yhdysvallat olisi lain silmissä vuonna 1871 perustettu osakeyhtiö.[3] Koronatoimet lisäsivät niitä vastaan asettuneen[1] suvereenien kansalaisten liikkeen kannatusta, ja toimintaan liittyi rokotevastaisia.[2][3] Useat Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen osallistuneet yrittivät puolustautua vetoamalla suvereeniuteensa ja vapauteensa laeista.[2] Osa QAnon-kannattajista väitti, että Trump palaisi valtaan 19. Yhdysvaltain presidenttinä, koska heidän mukaansa ennen Yhdysvaltain muuttamista osakeyhtiöksi maalla oli ollut 18 laillista presidenttiä.[3]

Moorish Science Temple of Americasta ja vastaavista afroamerikkalaisille suunnatuista lahkoista on muodostunut suvereenien kansalaisten liikkeen sisälle oma ”Moorish Sovereign Citizens” -ryhmänsä.[3]

Toimintatavat

muokkaa

Usein liikettä edustavat puhujat ovat suositelleet veropetoksia ja talonvaltauksia sekä ajoneuvojen rekisteröimistä, rekisterikilpiä ja ajolupia koskevien lakien sivuuttamista. Liikennettä koskevien lakien ja sääntöjen rikkojat ovat käyttäneet perustelunaan esimerkiksi sitä, että he eivät ole katsoneet olleensa kuljettajia vaan matkustajia.[2] Yhdysvalloissa kannattajat ovat käyttäneet väärennettyjä rekisterikilpiä.[1] ”Paperiterrorismiksi” kutsutaan oikeuslaitoksen kuormittamista runsaslukuisilla satojen sivujen asiakirjoilla, jotka koostuvat näennäisesti lakipohjaisista argumenteista. Liikkeen kannattajat ovat toimineet tällä tavoin yksinkertaisissa asioissa, jotka ovat koskeneet esimerkiksi liikennerikkomuksia tai lemmikkilupia.[2]

Suvereenien kansalaisten liikkeen toimintaan on kuulunut erilaisia huijauksia.[3] Suvereenien kansalaisten liikkeen kannattajista osa on asettunut tyhjillään olleisiin koteihin laittomasti ja julistautunut laillisiksi omistajiksi. Ulosottoon joutuneita asuntojen omistajia on myös huijattu luopumaan omistusoikeudestaan. Viranhaltijoille on liikkeen piirissä toteutettu kostoja tekemällä tekaistuja kiinnityksiä näiden omistamiin kiinteistöihin. Liikkeen kannattajien toimintatapoihin on kuulunut lisäksi veroilmoitusten väärentäminen muiden saattamiseksi vaikeuksiin.[2] Jotkin suvereenien kansalaisten liikkeeseen kuuluvat ryhmittymät ovat järjestäneet valeoikeudenkäyntejä ja asettaneet omia ”pidätysmääräyksiään”.[2][1]

Osa suvereenien kansalaisten liikkeen kannattajista on syyllistynyt vakaviin väkivaltarikoksiin.[2] Oklahoma Cityn pommi-iskuun osallistunut Terry Nichols kuului liikkeeseen.[1] Toukokuussa 2010 liikettä kannattaneet isä ja poika ampuivat kuoliaiksi kaksi poliisia autonsa tultua pysäytetyksi valtatiellä.[2] Tennesseessä vuonna 2018 tehty Nashville Waffle Housen ammuskelu oli liikkeen kannattajan tekemä. Vuonna 2020 vuokraisäntänsä mestannut mies vetosi Yhdysvalloissa uskomukseensa syyteoikeuden puuttumisesta.[1] Wisconsinin Waukeshan jouluparaatiin iskun vuonna 2021 väkijoukkoon ajamalla tehnyt Darrell Brooks kannatti liikettä ja sai rikoksistaan kuusi elinkautistuomiota.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j Max Matza, What is the 'sovereign citizen' movement? BBC 5.8.2020, viitattu 29.7.2024 (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Sovereign Citizens Movement Southern Poverty Law Center, viitattu 29.7.2024 (englanniksi)
  3. a b c d e The Sovereign Citizen Movement in the United States Anti-Defamation League, viitattu 29.7.2024 (englanniksi)