Suomen 1990-luvun alun lama

talousvaikutuksiltaan yksi Suomen historian pahin talouskriisi

Suomen 1990-luvun alun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä, pahempi kuin 1930-luvun lama Suomessa.[1]

Vuosien 1990–1993 lamalla oli syvä vaikutus koko 1990-luvun Suomen talouteen (erityisesti työttömyyteen), kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin. Sen aikana bruttokansantuote laski 13 prosenttia ja työttömyys nousi 3,5 prosentista 18,9 prosenttiin.[2][3]

SyytMuokkaa

 
Myös Suomen paperiteollisuus ylikuumeni 1980-luvun lopulla. Kuvassa UPM-Kymmenen tehdas Pietarsaaressa.

Lamaan vaikuttaneita syitä olivat muun muassa:

Nopean rahoitusmarkkinoiden vapautuksen sekä kovan markan politiikan yhteensopimattomuusMuokkaa

Sinipunahallituksen verokevennykset ja ulkomaisen luotonhaun vapauttaminen vauhdittivat taloudellista ylikuumentumista. Suomen Pankki vapautti luoton hakemisen vuonna 1986. [4] Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista. Tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 prosenttia vuodessa.[5] Suomeen alkoi syntyä kiinteistö- ja pörssikuplia, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja spekulatiivisella sijoittamisella hankittua varallisuutta.

Neuvostoliiton romahdusMuokkaa

Kauppa Neuvostoliiton kanssa oli ollut 15–20 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta, mikä vähensi merkittävästi investointeja sekä vientiä. Suomen bruttokansantuote laski. Neuvostoliiton-kauppa oli ollut 15–20 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta, joten kaupan romahdus 1990-luvun taitteessa leikkasi selvästi vientiä. Öljyn hinnan nouseminen sekä vuosien 1973 että 1979 öljykriiseissä ja Suomen nopea autoistuminen oli nostanut Neuvostoliiton kanssa käytävän bilateraalikaupan tasoa. Kaupankäynnissä vaihdettiin paljon teollisuuden tuottamia hyödykkeitä vastineeksi öljystä.lähde? Huomattavan osan Suomesta Neuvostoliittoon suuntautuneen viennin arvosta olivat muodostaneet korkealla poliittisella tasolla ratkaistut suuret rakennushankkeet, kuten Kostamuksen kaivoskombinaatti, Enson paperitehdas ja Pääjärven metsätyökeskus.[6] Idänkaupan taloudellisen menestyksen huumassa rakennusala oli keskittynyt ja jäykistynyt kotimaassa nopeasti.

Kovan markan politiikkaMuokkaa

Teollisuuden hintakilpailukyky heikentyi muun muassa vahvan markan politiikan takia ja paperiteollisuudessa vallitsi ylituotanto. Kovan markan politiikka johti korkotason nousuun kotimaassa. Saksan yhdistymisestä seurasi lisäksi yleinen korkotason nousu myös ulkomaanmarkkinoilla vuosikymmenen vaihteessa.

YlikuumentuminenMuokkaa

Etenkin rakennusalan ylikuumentuminen sekä kiinteistökuplat johtivat asuntomarkkinoiden romahtamiseen 1990. Tammikuussa 1985 Hankkija oli ostanut Rakennusliike Puolimatkan, mikä oli Suomen taloushistorian siihen saakka suurin yrityskauppa, arvoltaan yli 700 miljoonaa markkaa. Rakennusviennin ja kotimaan rakentamisen hiipuessa sekä kiinteistöjen hintojen romahtaessa seurauksena oli vääjäämätön rakennusalan konkurssiaalto.[7][8]

Epäonnistunut markan devalvointiMuokkaa

Markka jouduttiin devalvoimaan lopulta 1991. Devalvaatio nostatti ulkomaille velkaantuneiden yritysten ja yksityishenkilöiden velkataakan arvoa. Ulkomaisissa valuutoissa otetut lainat ja devalvaatio eivät sovi yhteen, minkä olivat jo vuonna 1974 osoittaneet taloustieteilijät Michael G. Porter ja Pentti Kouri (Kouri–Porter-malli). Suomessa ei noudatettu tätä oppia rahamarkkinoiden vapauttamisen yhteydessä. Valuuttalainojen määrä oli tosin vain 15 prosenttia koko lainakannasta.lähde? Hallitus sitoi markan Euroopan valuuttayksikköön ecuun korkealla kurssilla, eli noudatti vahvan markan politiikkaa. Kurssin tiedettiin heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä. Kilpailukykyä pyrittiin parantamaan tupo-sopimuksella, jolla olisi alennettu palkkoja. Devalvaatio-odotukset johtivat Suomen Pankin valuuttapakoon, eli sijoittajat vaihtoivat markkoja ulkomaan valuuttaan. 14. marraskuuta 1991 Suomen Pankin valuuttavaranto oli ehtymäisillään ja se lopetti markkaa tukeneet ostot.[9] Valtiovarainministeri Iiro Viinanen vakuutteli, ettei Suomi devalvoi, mutta valuuttapaon vuoksi jouduttiin pakkodevalvaatioon marraskuussa 1991 ja markka päästettiin kellumaan valuuttavarannon jälleen ehdyttyä 8. syyskuuta 1992.[10]

 
Iiro Viinanen toimi lama-aikana valtiovarainministerinä.

SeurauksetMuokkaa

Laman seurauksena kulutus ja investoinnit putosivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yritysten konkurssien määrä nousi voimakkaasti, ja niiden kaatuminen ja heikko taloustilanne aiheuttivat jopa puolen miljoonan ihmisen suurtyöttömyyden. Työttömyys oli vuosina 1992–1997 yli 12 prosenttia. Pahimpana vuonna 1994 työvoimasta oli työttömänä 17 prosenttia[11] ja rakennusalalla lähes 37 prosenttia. Pankit joutuivat velkakriisiin muun muassa luottotappiokierteen, riskialttiiden rakennushankkeiden ja yritysten maksuvalmiusvaikeuksien takia. Niistä seurasi pankkikriisi sekä punapääoman romahtaminen, lähes kaikki Suomen keskeiset liikepankit ajautuivat yrityssaneeraukseen tai konkurssiin. Valtiontalouden budjettivaje kasvoi. Vajeen paikkaamiseksi leikattiin sosiaali- ja terveyspalveluita ja muita kuntien kuluja ennennäkemättömällä tavalla.[12] Lisäksi Suomen luottoluokitus aleni.

Tyytymättömyys porvarihallituksen säästöjä korostavaan talouspolitiikkaan sekä epäonnistuneeseen devalvaatioon johtivat SDP:n suurvoittoon eduskuntavaaleissa 1995.[13] Toisaalta myös seuranneet sateenkaarihallitukset joutuivat keskittymään valtionmenoja rajoittaneeseen talouspolitiikkaan maksuvalmiuksien takaamiseksi. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin osaltaan lisäsi ulkomaisten sijoittajien luottamusta, minkä myötä investointien määrä Suomeen alkoi taas lisääntyä.

 
Paavo Lipponen toimi laman jälkeen Suomen pääministerinä.

Kriisiä seurannut talouspolitiikkaMuokkaa

Suomen pankkijärjestelmän maksuvalmius heikkeni pankkikriisin seurauksena. Valtiovalta vastasi tähän takaamalla suomalaisten pankkien ottamat velat vuonna 1991. Kun ylikorkeaa markan arvoa ei enää kyetty puolustamaan tukiostoilla ja korkopolitiikalla, jouduttiin markka devalvoimaan vuonna 1991 ja päästämään lopullisesti kellumaan vuonna 1992. Samalla valuuttalainoja ottaneet yrittäjät joutuivat erittäin vaikeaan tilanteeseen. Toisaalta markan vapauttaminen kellumaan – vaikkakin aivan liian myöhään – oli välttämätöntä, jotta vientivetoinen talouskasvu ja talouden tervehtyminen saatiin käyntiin.

Pankkien pelastamiseksi perustettiin huhtikuussa 1992 Valtion vakuusrahasto, joka jakoi pankeille lainamuotoista pankkitukea.[14] Suurimmat saajat olivat SKOP ja Suomen Säästöpankki. Kaikki muutkin pankit saivat pankkitukea. Säästöpankkiryhmä koottiin suurimmaksi osaksi Suomen säästöpankkiin, joka jaettiin osuuspankkiryhmän, KOP:n, Postipankin ja Yhdyspankin kesken. KOP:n oli vuonna 1994 pakko yhdistyä Yhdyspankin kanssa Merita-pankiksi.

Valtion ja kuntien menoja leikattiin voimakkaasti, jotta valtion maksuvalmius olisi voitu taata. Tämä vähensi tulonsiirtoja kuntien valtionapujen vähentyessä.[15] Lamavuosien jälkeen vuonna 1995 koottu Lipposen I hallitus jatkoi tiukasti valtion menoja rajoittanutta talouspolitiikkaa.

Vähitellen 1990-luvun puolivälistä lähtien talous alkoi taas kasvaa. 1990-luvun alun lama oli lähinnä paikallinen, Pohjoismaita ja niistä eniten Suomea koskettanut talouskriisi. Muualla maailmassa talous kuitenkin veti tavalliseen tapaan ja Suomi saikin melko nopeasti etenkin vientivetoisen talouskasvun käyntiin sen jälkeen, kun Suomen paikalliset talousasiat oli saatu kuntoon. Johtotähtenä 1990-luvun alun lamasta nousemisessa oli matkapuhelinjätti Nokia, joka veti mukanaan muutakin taloutta ylöspäin.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Conesa, J.C. & Kehoe, T.J.: Modeling Great Depressions: The Depression in Finland in the 1990s (PDF) Research Department Staff Report 401. Marraskuu 2007. Federal Reserve Bank of Minneapolis. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)tarvitaan parempi lähde
  2. http://www.aka.fi/lama/tyomarkkinoidentoimintamuutosten.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Jorma Sappinen Lamasta noustaan – vaikkei käännettä aina heti huomatakaan (Arkistoitu – Internet Archive).
  4. Rahoitusmarkkinoiden liberalisointi Taloustieto Oy. ETLA. Viitattu 21.8.2009.
  5. Vähittäispankkitoiminnan historia. Myyntipäällikkö Irma Hyvärinen, Turun Seudun osuuspankki. PDF. Web Archive.lähde tarkemmin?
  6. Esko Rekola: Viran puolesta, s. 261. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998.
  7. Rekola 1998, s. 262.
  8. Martti Häikiö: Satoa ja katoa Hankkijan saralla, s. 253. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997.
  9. Kiander & Vartia 1998, s. 125.
  10. Kiander & Vartia 1998, s. 125, 128.
  11. Hannikainen, Matti: Lapionvarresta näyttöpäätteelle, s. 69 teoksessa Häggman, Kai & Anttila, Anu-Hanna: Suomalaisen arjen suuri tarina. Werner Söderström, 2010. ISBN 978-951-0-36732-2.
  12. Valtion budjetti 100 vuoden aikana (Kohdassa Vanhempani 1992) Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 4.4.2020.
  13. Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 19.3.1995. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 190–196. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
  14. Kiander & Vartia 1998, s. 144.
  15. Kiander & Vartia 1998, s. 148.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Aho, Esko: 1991 Mustien joutsenten vuosi. Otava 2020. ISBN 978-951-1-37576-0.
  • Blom, Raimo (toim.): Mikä Suomessa muuttui? Sosiologinen kuva 1990-luvusta. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-750-1.
  • Blomberg, Helena & Hannikainen, Matti & Kettunen, Pauli (toim.): Lamakirja: Näkökulmia 1990-luvun talouskriisin ja sen historiallisiin konteksteihin. Turku: Kirja-Aurora, 2002. ISBN 951-29-2412-9.
  • Julkunen, Raija: Suunnanmuutos: 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-089-9.
  • Kiander, Jaakko & Vartia, Pentti: Suuri lama: Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. Etla B 143. Helsinki: Taloustieto, 1998. ISBN 951-628-261-X.
  • Kiander, Jaakko: Laman opetukset: Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset. VATT-julkaisuja 27:5. Suomen Akatemian tutkimusohjelma. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-561-380-9. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Raiskio, Hannu: Kestävyyslaji, Lamapäiväkirjat 1990 - 1995, Warelia 2021. ISBN 978-952-5940-88-6.
  • Sauramo, Pekka ym. (toim.): Kriisistä nousuun: Miten kävi kansalaisille?. Julkaisija: Palkansaajien tutkimuslaitos. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3835-3.
  • Vesikansa, Jarkko: Laman taittaja, Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä. Otava 2016. ISBN 978-951-1-30433-3.