Avaa päävalikko

Inigo Jones (15. heinäkuuta 1573 Smithfield, Lontoo, Britannia21. kesäkuuta 1652 Lontoo, Britannia) oli englantilainen arkkitehti, jota pidetään Britannian klassisen arkkitehtuurin isänä.[1][2] Jones työskenteli pitkän uransa aikana myös taidemaalarina, lavastajana ja pukusuunnittelijana, ja hänen suunnittelemansa Covent Gardenin piazzan sanotaan aloittaneen järjestelmällisen kaupunkisuunnittelun Lontoossa.[1]

Inigo Jones
William Hogarthin maalaama muotokuva Inigo Jonesista.
William Hogarthin maalaama muotokuva Inigo Jonesista.
Henkilötiedot
Syntynyt 15. heinäkuuta 1573
Smithfield, Lontoo, Britannia
Kuollut 21. kesäkuuta 1652 (78 vuotta)
Lontoo, Britannia
Kansalaisuus brittiläinen
Ammatti arkkitehti
Muut tiedot
Merkittävät teokset Banqueting House
Queen’s House
Wilton House
Covent Gardenin aukio
Tyyli palladianismi

Hänen ensimmäinen merkittävä arkkitehtoninen toimeksiantonsa oli Lontoon Greenwichiin rakennettu Queen’s House (1616–1635), josta tuli osa National Maritime Museumia 1937. Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään kuitenkin palladiolaista Banqueting Housea (1619–1622), joka rakennettiin keskiaikaisen Whitehallin palatsin yhteyteen. Näiden lisäksi Jonesin Englannin hovilta saamista toimeksiannoista on säilynyt nykypäiviin vain St Jamesin palatsin Kuningattaren kappeli (1623–1627).[1]

ElämäkertaMuokkaa

Nuoruus ja uran alkuvaiheetMuokkaa

Jones syntyi 15. heinäkuuta 1573 Lontoon Smithfieldissä walesilaisen räätälin pojaksi. Hänen elämänsä alkuvuosista tiedetään vain vähän; luultavasti hän oli nuoruudessaan puusepän oppipoikana lähellä St Paulin katedraalia. Vuonna 1603 hän työskenteli lyhyen aikaa Tanska-Norjan kuninkaan Kristian IV:n hovissa vietettyään ensin useita vuosia Italiassa opiskelemassa maalausta ja piirtämistä. Palattuaan Englantiin hän työskenteli taidemaalarina.[1][2]

 
Nigerin tytär, pukusuunnitelma Ben Jonsonin naamionäytelmään The Masque of Blackness.

Kristian IV:n sisko Anna Tanskalainen oli Englannin kuninkaan Jaakko I:n puoliso. Kuningatar palkkasi Jonesin vuonna 1605 nähtävästi veljensä suosituksesta suunnittelemaan lavastuksia ja pukuja naamionäytelmiin, jotka olivat suosittua ajanvietettä Jaakon hovissa. Monet naamionäytelmistä kirjoitti kirjailija Ben Jonson, jonka kanssa Jones teki yhteistyötä seuraavat 26 vuotta.[1][2] Chatsworth Housessa Derbyshiressä on säilynyt yli 450 Jonesin piirustusta, jotka hän teki 25:tä naamionäytelmää, yhtä paimennäytelmää ja kahta perinteistä näytelmää varten vuosina 1605–1641.[1]

Kuningatar oli todennäköisesti Jonesin tärkein tukija vuosina 1605–1610.[1] Vuoden 1608 paikkeilla jaarli Robert Cecil tilasi häneltä luonnoksia Lontoon Strandkadulle tulevasta New Exchangen kauppahallista. Luonnoksia ei lopulta hyödynnetty hallin toteutuksessa mutta niistä tuli hänen ensimmäinen tunnettu arkkitehtoninen teoksensa.[1][2] Näihin aikoihin hän laati myös piirustuksia St Paulin katedraalin uutta keskustornia varten. Molemmissa suunnittelutöissä oli jo selviä palladiolaisia piirteitä.[2]

Tammikuussa 1611 Walesin prinssi Henry palkkasi Jonesin rakennushankkeittensa pääsuunnittelijaksi. Tässä tehtävässä hän työskenteli kuninkaan pääarkkitehdin[3] Simon Basilin valvonnassa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saada prinssiltä yhtään varsinaista toimeksiantoa ennen kuin tämä kuoli yllättäen marraskuussa 1612. Orastavan maineensa ansiosta Jones pääsi matkalle Italiaan jaarli Thomas Howardin seurueessa vuosina 1613–1614. Matkan aikana hän tutustui sekä antiikin raunioihin että uudempaan arkkitehtuuriin, erityisesti Andrea Palladion suunnittelemiin rakennuksiin.[1][2]

Kuninkaan pääarkkitehtinäMuokkaa

 
Banqueting Housen juhlasali.

Simon Basilin menehdyttyä Jonesista tuli kuninkaan pääarkkitehti huhtikuussa 1615. Hän työskenteli tässä virassa kaikkiaan 28 vuotta palvellen ensin Jaakko I:tä (1615–1625) ja myöhemmin Kaarle I:tä (1625–1643).[1][2] Pääarkkitehtinä hän oli uudistusmielinen, ja Vitruviuksen ja Palladion vaikutus on nähtävissä jo ensimmäisistä hoville toteutetuista rakennushankkeista lähtien.[2]

Jonesin ensimmäisenä toimeksiantona oli suunnitella Greenwichiin Queen’s House, kuningatar Annan palatsi, mutta sen rakentaminen keskeytyi Annan kuoltua 1619. Rakennus valmistui vasta 1635 Kaarle I:n puolison Henrietta Marian käyttöön. Whitehallin palatsin juhlahuoneiston tuhouduttua tulipalossa 1619 Jones suunnitteli sen tilalle uuden Banqueting Housen (1622), jota pidetään hänen uransa suurimpana saavutuksena. Rakennuksen päätyjä ei viimeistelty, minkä perusteella on arveltu, että se oli tarkoitettu osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tämän puolesta puhuu myös se, että Kaarle I pyysi paljon myöhemmin vuoden 1638 paikkeilla Jonesia suunnittelemaan koko Whitehallin palatsin uudelleen. Hänen laatimansa piirustukset palatsista ovat säilyneet, vaikka uudistustöihin ei koskaan ryhdytty.[1]

Kuninkaan rakennushankkeiden pääsuunnittelijan velvollisuuksiin kuului myös paljon arkisempia tehtäviä kuin uusien palatsien suunnittelu: hän vastasi muun muassa kuninkaallisten puutarhojen muurien kunnostuksesta ja rakennusten vedenjakelusta.[2] Pääsuunnittelija valvoi myös määräyksiä, jotka koskivat Lontooseen rakennettavia uusia taloja ja katuja. Tässä ominaisuudessa Jones sai vuonna 1630 tehtäväkseen suunnitella Lontoon ensimmäisen aukion Covent Gardeniin, jaarli Francis Russellin omistamalle tontille.[1][2] Aukion pohjois- ja itälaidalle tuli arkadeilla varustettuja taloja, etelälaidalle jaarlin puutarhan muuri ja länsilaidalle Pyhän Paavalin kirkko. Covent Gardenin keskusaukiota pidetään Lontoon ensimmäinenä järjestelmällisen kaupunkisuunnittelun tuotteena.[1]

Jonesin tärkein hanke hänen uransa loppuvaiheessa oli keskiaikaisen St Paulin katedraalin restaurointi 1633–1642.[1][2] Hän kunnosti katedraalin goottilaisen kuorin, uusi romaanisten pää- ja sivulaivojen pinnat koruttomaan, klassiseen tyyliin ja rakensi kirkon länsipäätyyn valtavan korinttilaistyylisen portiikin.[2] Valitettavasti katedraali tuhoutui Lontoon suuressa palossa 1666. Uusittu kirkko oli tehnyt suuren vaikutuksen sen jälleenrakennuksesta vastaavaan arkkitehtiin Christopher Wreniin. Jonesin vaikutus onkin nähtävissä Wrenin ensimmäisissä luonnoksissa uudesta St Paulin katedraalista ja muutamissa hänen suunnittelemissaan Lontoon kirkoissa.[1]

Uran loppuvaiheet ja kuolemaMuokkaa

Englannin sisällissodan puhjettua 1642 Jonesin täytyi jättää Lontoo ja työnsä hovin pääarkkitehtinä. Hänet vangittiin Basing Housen piirityksessä 1645 ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin.[1] Parlamentin ylähuone armahti hänet seuraavana vuonna ja hän sai palata kotiinsa Whitehallissa 1649 – samana vuonna, jona Kaarle I mestattiin Banqueting Housen edustalla. Yhtenä viimeisistä toimeksiannoistaan Jones uudisti Pembroken jaarlille kuuluvaa Wilton Housea lähellä Salisburya oppilaansa John Webbin avustamana.[1][2]

Jones kuoli 21. kesäkuuta 1652 ilmeisesti Lontoon Somerset Housessa. Hänet haudattiin vanhempiensa rinnalle St Benet Paul’s Wharfin kirkkoon Lontoossa.[1][2] Kirkko ja hautamuistomerkki tuhoutuivat Lontoon suuressa palossa 1666.[2]

Tärkeimmät työtMuokkaa

Rakennushanke Kuva Ajankohta Tietoa hankkeesta
Queen’s House   1616–1619, 1630–1635 Queen’s House Lontoon Greenwichissä perustuu Medicien huvilaan Poggio a Caianossa lähellä Firenzeä, mutta sen tyylissä on vaikutteita myös Andrea Palladiolta ja Vincenzo Scamozzilta. Palatsin julkisivut ovat mittasuhteiltaan sopusuhtaiset mutta koruttomat, mikä oli tavatonta Jaakon aikakauden Englannissa. Nykyään rakennuksessa on näytteillä taideteoksia National Maritime Museumin kokoelmista.[1][2]
Banqueting House   1619–1622 Banqueting House Lontoon Whitehallkadulla koostuu yhdestä suuresta tilasta ja sen alapuolisesta kellariholvista. Jones suunnitteli rakennuksen sisätiloista Vitruviuksen mallin mukaisen basilikan mutta ilman sivulaivoja ja sijoitti seinustoille pylväitä, joiden varassa oli palkkien kannattelema tasakatto. Kaarle I palkkasi Rubensin maalaamaan suurimpiin kattopaneeleihin allegorisia maalauksia, jotka valmistuivat 1635. Jones kiinnitti erityistä huomiota rakennuksen julkisivujen ja sisätilojen yhdenmukaisuuteen: julkisivut on muurattu kiviharkoista ja niissä on kiinni säännöllisin välimatkoin pilastereita ja pylväitä kuten sisätilojen suuressa juhlasalissa.[1][2]
Covent Gardenin aukio   1630 Covent Gardenin aukio perustui todennäköisesti osittain Livornon piazzaan, osittain Pariisin Place des Vosgesiin. Alkuperäisistä rakennuksista on säilynyt vain Pyhän Paavalin kirkko, jonka portiikissa on käytetty toskanalaista pylväsjärjestelmää.[1]
Keskiaikaisen St Paulin katedraalin restaurointi   1633–1642 Jones kunnosti katedraalin 1300-luvulla tehdyn kuorin, uusi kivipinnat romaanisista keski- ja poikkilaivoista ja rakensi kirkkoon uuden länsipäädyn, johon sisältyi 17 metriä korkea ja 10 pylvään kannattelema portiikki. Portiikki purettiin, kun katedraali jälleenrakennettiin Lontoon suuren palon (1666) jälkeen.[1][2]
Whitehallin palatsin jälleenrakennus   n. 1638 Whitehallin palatsia ei rakennettu koskaan uudelleen Jonesin suunnitelmien mukaan. Siitä olisi tullut El Escorialin tyylinen rakennuskokonaisuus, jonka luonnoksissa on nähtävissä myös vaikutteita Palladiolta ja Scamozzilta ja Jonesin omaa tulkintaa antiikin arkkitehtuurista.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Inigo Jones Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Jones, Inigo (1573–1652), of Scotland Yard, Westminster History of Parliament Online. Viitattu 12.3.2019. (englanniksi)
  3. Ns. Surveyor of the King’s Works

Aiheesta muuallaMuokkaa