William Hogarth
William Hogarth (10. marraskuuta 1697[1] Lontoo – 26. lokakuuta 1764[1] Lontoo) oli englantilainen taidemaalari ja graafikko, joka tunnetaan erityisesti suurta suosiota saavuttaneista kuvasarjoistaan.[2] Hän oli ennen Thomas Gainsborougha ja Joshua Reynoldsia Englannin taitavin muotokuvamaalari.[1]

Hogarth oli erittäin taitava ja tarkka piirtäjä ja suosi runsaita yksityiskohtia ja groteskeja sävyjä. Hänen tyylinsä oli kova ja realistinen. Hogarth kuvasi kuparipiirrossarjoissaan aikaansa ja ihmishahmoja moralisoiden ja ivaten.[3] Omien sanojensa mukaan hän kuvasi moderneja moraalisia aiheita. Hogarth teki vuosina 1731–1732 ensimmäisen moralistisen piirrossarjansa ’Ilotytön tarina’. Kirjassaan The Analysis of Beauty (1753) hän hyökkää ihanteellisen kauneuden käsitettä vastaan.[4] Hän käsittelee piirroksissaan myös esimerkiksi kuuluisaksi nousseen huijarin Mary Toftin tapausta.[5]
Hogarth kokeili myös historiallisia aiheita havaittuaan appensa Sir James Thornhillin saaneen niiden avulla huomattavaa menestystä. Hogarth oli äärimmäisen kansallismielinen eikä koskaan myöntänyt saaneensa vaikutteita ulkomaisilta taiteilijoilta vaikka oli käynyt kahdesti Pariisissa.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Hogarth, William. Tietosanakirja osa 3, palsta 519, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1911
- ↑ William Hogarth | Biography, Art, & Facts | Britannica www.britannica.com. 6.11.2023. Viitattu 6.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat, s. 27. Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9.
- ↑ a b Salonen, Lippo; Salonen Sirkka: Kuka teki mitä, s. 118, 119. Otava, 1991. ISBN 951-1-11326-7.
- ↑ The curious case of Mary Toft www.gla.ac.uk. Viitattu 6.12.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Hogarth Wikimedia Commonsissa