Avaa päävalikko

Banqueting House

Entinen hovin juhlahuoneisto Lontoon Westminsterissä

Banqueting House on englantilaisen Inigo Jonesin suunnittelema palladiolainen rakennus Lontoon Westminsterissä, Whitehallkadun varrella.[1] Se on ainoa nykyaikaan säilynyt osa keskiaikaisesta Whitehallin palatsista, joka tuhoutui tulipalossa 1698.[2][3] Rakennusta pidetään Jonesin arkkitehtiuran suurimpana saavutuksena ja Britannian rakennushistorian klassisen kauden merkkipaaluna.[1][4] Rakennus tunnetaan myös Rubensin tekemistä kattomaalauksista ja kuningas Kaarle I:n mestaamisesta sen edustalla tammikuussa 1649.[2][4]

Banqueting House
Banqueting House London.jpg
Sijainti City of Westminster, Yhdistynyt kuningaskunta
Koordinaatit 51°30′17″N 0°07′33″W / 51.5046°N 0.1259°W / 51.5046; -0.1259
Rakennustyyppi Juhlahuoneisto (en), museo ja teatteri
Tyylisuunta Palladiolainen arkkitehtuuri
Suunnittelija Inigo Jones
Valmistumisvuosi
Banqueting House

Banqueting House valmistui 1622 Stuartien hovin juhlahuoneistoksi, jossa järjestettiin naamionäytelmiä ja virallisia vastaanottotilaisuuksia.[2][3] 1700- ja 1800-luvuilla rakennusta käytettiin pääasiassa kappelina, kunnes kuningatar Viktoria lahjoitti sen museokäyttöön 1895. Nykyään Banqueting Houseen voi tutustua pääsymaksua vastaan ja sitä vuokrataan juhlatilaisuuksia varten.[3]

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

 
Whitehallin palatsi, Inigo Jonesin Banqueting House on kuvassa vasemmalla.

Nykyinen Banqueting House on kolmas juhlahuoneisto samalla paikalla. Kaikki kolme juhlahuoneistoa rakennettiin osaksi Whitehallin palatsia, joka oli ollut Englannin hallitsijan virallinen asuinpaikka Henrik VIII:n ajoista lähtien. Ensimmäisessä, tilapäiseksi aiotussa rakennuksessa pidettiin tilaisuuksia, joissa aateliskosijat saattoivat liehitellä neitsytkuningatar Elisabet I:tä.[2]

Elisabetin seuraajan Jaakko I:n aikana vanha juhlahuoneisto oli hatarasta rakenteestaan huolimatta ahkerassa käytössä: siellä järjestettiin loisteliaita naamionäytelmiä, jotka olivat suosittua ajanvietettä Jaakon hovissa.[2] Naamionäytelmissä pukeuduttiin omituisiin asuihin ja esitettiin niin runoutta, musiikkia, tanssia kuin propagandaakin. Myös kuningas ja hänen vaimonsa Anna Tanskalainen ottivat joskus osaa näytelmiin.[3]

Lopulta Jaakko antoi arkkitehti Robert Stickellsille tehtäväksi suunnitella uuden, pysyvämmän juhlahuoneiston. Hän ei kuitenkaan pitänyt lopputuloksesta, sillä vaikka rakennus oli hyvin koristeellinen, peittivät parvea kannattavat pylväät suuren osan yleisön näkymästä. Niinpä kuningas ei ollut järin pettynyt, kun juhlahuoneisto paloi maan tasalle vuonna 1619.[2]

 
Kuva Banqueting Housesta teoksessa Cathedrals, abbeys and churches of England and Wales (1890).

Kuninkaan uusi pääarkkitehti[5] Inigo Jones sai toimeksi suunnitella kolmannen juhlahuoneiston. Jones oli paitsi etevä arkkitehti myös taitava puku- ja lavastussuunnittelija, ja hän oli toteuttanut yhteistyössä näytelmäkirjailija Ben Jonsonin kanssa useita naamionäytelmiä kuningatar Annalle. Jones tiesi, kuinka pettynyt kuningas oli ollut edelliseen juhlahuoneistoon, ja päätti suunnitella uudesta rakennuksesta tyystin erilaisen. Hän otti elementtejä Euroopan-matkoillaan näkemästään antiikin Rooman ja renessanssin arkkitehtuurista ja yhdisti niitä luovalla tavalla Banqueting Housen suunnittelussa. Rakennus valmistui vuonna 1622 ja hämmästytti kaikki omaperäisyydellään.[2]

Rakennuksessa ehdittiin esittää vain muutama naamionäytelmä ennen kuin Jaakon kuolema (1625), Englannin ja Espanjan välinen sota ja Lontoossa puhjennut ruttoepidemia keskeyttivät teatteritoiminnan vuoteen 1631 asti. Jaakon poika Kaarle I ja hänen vaimonsa Henrietta Maria jatkoivat naamionäytelmien esittämistä vuosina 1631–1636, kunnes hovin rahat alkoivat käydä vähiin ja Englanti oli ajautunut sisäpoliittiseen kriisiin. Rubensin maalausten asentaminen Banqueting Housen sisäkattoon merkitsi loppua rakennuksen käytölle teatterina, sillä näytännöissä poltettujen lukemattomien kynttilöiden savu olisi voinut vaurioittaa arvokkaita taideteoksia.[6]

Jo Jaakko I oli alustavasti neuvotellut Rubensin kanssa Banqueting Houseen tulevista maalauksista, mutta vasta Kaarle I antoi toimeksiannon taiteilijalle 1629 tai 1630.[2][7] Rubens esitteli Kaarlelle luonnoksia maalauksista henkilökohtaisesti, mutta maalasi lopulliset taulut Antwerpenissä. Ne asennettiin paikoilleen 1636, ja Rubens sai työstään palkkioksi 3 000 puntaa ja kultaketjun.[2] Hän ei luultavasti koskaan nähnyt maalauksia niiden lopullisessa sijoituspaikassa.[7]

 
Kaarle I mestattiin Banqueting Housen edessä vuonna 1649.

Vain kolmetoista vuotta myöhemmin 30. tammikuuta 1649 Kaarle mestattiin Banqueting Housen edustalla.[2] Englanti oli ajautunut sisällissotaan vuonna 1642 itsevaltaisen kuninkaan kieltäydyttyä parlamentaristien vaatimuksista. Seitsemän vuotta kestäneiden taistelujen jälkeen parlamentaristit olivat kukistaneet Kaarlen joukkoineen ja tuominneet hänet kuolemaan maanpetoksesta.[8] Nykyään Banqueting Housessa järjestetään joka vuoden tammikuun 30. päivänä Kaarlen mestauksen muistotapahtuma.[2][8]

Vuonna 1660 tapahtuneen restauraation jälkeen kuningas Kaarle II käytti Banqueting Housea alamaistensa tapaamiseen.[2] Helmikuussa 1689 rakennuksessa luettiin Bill of Rights Vilhelm Oranialaiselle ja hänen vaimolleen Marialle, minkä jälkeen he ottivat vastaan Englannin kruunun.[3]

Koko Whitehallin palatsi Banqueting Housea lukuun ottamatta tuhoutui vuoden 1698 rajussa tulipalossa.[2][3] Tulipalon jälkeen juhlasali sisustettiin kuninkaalliseksi pääkappeliksi, ja siellä pidettiin jumalanpalveluksia vielä senkin jälkeen, kun kappeli oli siirretty St Jamesin palatsiin. Vuonna 1808 rakennuksesta tehtiin sotilaskappeli, jonka jumalanpalveluksiin saattoi osallistua kerralla jopa 2 000 sotilasta.[3]

Vuonna 1895 kuningatar Viktoria lahjoitti rakennuksen museokäyttöön Royal United Services Institutionille. Juhlasaliin tuotiin vitriinejä, joihin asetettiin näytteille sotahistoriaan liittyviä esineitä, ja katosta ripustettiin roikkumaan lippuja.[3] Museo lopetti toimintansa 1962, minkä jälkeen rakennus restauroitiin ja avattiin yleisölle.[9] Nykyään rakennusta hallinnoi Historic Royal Palaces, ja se toimii nähtävyytenä ja tapahtumapaikkana.[3]

ArkkitehtuuriMuokkaa

 
Köynnöskoriste Banqueting Housen julkisivussa.

Banqueting House on varhaisimpia palladiolaista tyyliä edustavia rakennuksia Britanniassa.[10] Koska rakennuksesta tuli näkyvä osa kuninkaan pääpalatsia, Inigo Jones pyrki tekemään siitä näyttävän yhdistelemällä harkitusti toisiaan korostavia pintoja, tekstuureja ja värejä. Klassisen kauden ihanteiden mukaisesti hän teki rakennuksen sisä- ja ulkotiloista yhteneväiset käyttämällä molemmissa pylväitä ja pilastereita kahdessa kerroksessa.[11]

 
Rubens, Kuningas Jaakko I:n apoteoosi, 1630–1634.

Alkuperäinen julkisivu oli nykyistä värikkäämpi: se oli päällystetty hunajankeltaisilla ja punaruskeilla kiviharkoilla ja koristeltu valkoisella portlandkivellä. Nykyään julkisivu on tasaisen harmaanvalkoinen, sillä se päällystettiin uudelleen portlandkivellä vuosina 1774 ja 1829, jolloin John Soane restauroi rakennuksen perusteellisesti.[2]

Rakennuksen sisätilat koostuvat kellariholvista ja sen yläpuolisesta kaksoiskuution muotoisesta juhlasalista, joka on noin 34 metriä pitkä ja 17 metriä leveä ja korkea.[1][2][4] Jones suunnitteli sisätiloista Vitruviuksen mallin mukaisen basilikan ilman sivulaivoja ja sijoitti sen seinustoille pylväitä, joiden varassa oli palkkien kannattelema tasakatto.[1][11]

Katossa on yhdeksän suurta Rubensin öljyvärimaalausta, jotka ovat ainutkertaisia siinä mielessä, että ne ovat edelleen alkuperäisellä paikallaan – suurin osa Rubensin teoksista on siirretty taidemuseoiden kokoelmiin ympäri maailmaa.[2][7] Keskimmäisen maalauksen aiheena on Kuningas Jaakko I:n apoteoosi, ja sitä ympäröivät Englannin ja Skotlannin yhdistyminen ja Jaakko I:n ansiot. Kulmissa olevat soikeat maalaukset esittävät hyveiden voittoa paheista ja niiden väliin jääviin kahteen sivupaneeliin on kuvattu kerubeja.[4] Katto oli alkuaan valkoinen, mutta se maalattiin pähkinäpuun väriseksi ja koristeltiin lehtikullalla 1636, kun maalaukset asennettiin paikoilleen.[2]

NykytilaMuokkaa

Nykyään Banqueting House on avoinna yleisölle pääsymaksua vastaan, ja sitä vuokrataan juhlatilaisuuksia varten.[3] Kellariholvissa näytetään rakennuksen historiasta kertovaa lyhytelokuvaa. Siellä on myös näyttely, jossa kerrotaan naamionäytelmistä ja Inigo Jonesin niitä varten suunnittelemista lavasteista.[12]

Banqueting Housessa on näytteillä Rubensin maalausten lisäksi myös muita taideteoksia. Juhlasaliin johtavan pääportaikon yläpuolella on Daniël Mijtensin maalaus kuningas Kaarle I:stä lähellä ikkunaa, jonka kautta kuningas vietiin mestattavaksi. Portaiden puolivälissä on toinen maalaus Kaarle I:stä, joka on tehty Antoon van Dyckin ateljeessa ja on lainassa National Portrait Gallerysta. Juhlasalin pääoven yläpuolella on Jaakko I:n pronssinen rintakuva, jonka on veistänyt Hubert Le Sueur 1639.[13]

GalleriaMuokkaa

UlkotilatMuokkaa

SisätilatMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Inigo Jones Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q The story of Banqueting House Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j Banqueting Hall Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  4. a b c d British Restore Room Where Charles I Lost Head New York Times. 23.9.1964. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  5. Ns. Surveyor of the Kings Works
  6. The masque Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  7. a b c Rubens’ ceiling Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  8. a b The execution of Charles I Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  9. Whitehall Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  10. Banqueting House architecture Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  11. a b Jones, Inigo (1573–1652), of Scotland Yard, Westminster History of Parliament Online. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  12. The Undercroft Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)
  13. Art and Sculpture Historic Royal Palaces. Viitattu 18.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa