Kerubi

Kerubi (akkadiksi kāribu, kūribu verbistä karābu, ”rukoilla” tai ”siunata”) on juutalaisessa, kristillisessä ja islamilaisessa kirjallisuudessa taivaallinen siivekäs olento, jolla on ihmisen, eläimen tai linnun kaltaisia piirteitä ja joka toimii Jumaluuden valtaistuimen kantajana. Kerubit ovat alun perin lähtöisin Lähi-idän muinaisesta mytologiasta ja ikonografiasta, ja niillä on tärkeitä liturgisia ja esirukouksellisia tehtäviä enkelihierarkiassa.

Kerubi. Keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvitusta.

Kristinuskossa kerubit kuuluvat korkeampiin enkeleihin, ja Jumalan taivaallisina palvelijoina ne ylistävät Jumalaa jatkuvasti. Islamin karūbiyūn-nimellä tunnetut kerubit ylistävät Jumalaa toistamalla jatkuvasti tasbīḥ-lausetta (”Kunnia Allahille”). Kerubit mainitaan usein Vanhassa testamentissa ja kerran myös Uudessa testamentissa. Nimi kerubi on peräisin assyrian sanasta kirubu "olla lähellä". Tällä viitataan siihen, että kerubit ovat Jumalan lähimpiä seuralaisia ja palvelijoita. Kerubi-sanan alkuperän on nähty myös viittaavan joko esirukoilijapappiin tai eläinhahmoiseen olentoon, jollaiseksi se esimerkiksi Hesekielin kirjassa (1:5-12) kuvataan. Keskiaikaisen katolisen teologian mukaan kerubit ja serafit olivat enkeleiden hierarkiassa ylimpänä. Kirkkotaiteessa kerubi esitetään yleensä nelisiipisenä.

Vanhassa testamentissa kerubi esiintyy tavallisimmin kohdissa, joissa kerrotaan liitonarkin ja temppelin koristelusta. Kerubihahmo on siis pyhien paikkojen ja Jumalan ilmestyksen vertauskuva.

Taidehistoriassa kerubeiksi kutsutaan toisinaan puttoja, pullukoita pikkuenkeleitä, joita varsinkin barokin aika suosi. Tällainen hahmo on varsin kaukana Hesekielin kirjassa mainitusta tetramorfista, nelihahmoisesta enkeliolennosta, jolla on ihmisen, leijonan, härän ja kotkan kasvot. Tästä hahmosta on myös johdettu Raamatun neljän evankelistan vertauskuvat: Matteus on ihminen, Markus on leijona, Luukas on härkä ja Johannes on kotka.

Aiheesta muualla

• Kerubi suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)