Avaa päävalikko

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2019

Vuoden 2019 pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 19. helmikuuta3. maaliskuuta 2019 Seefeld in Tirolissa Itävallassa.[1] Kyseessä oli toinen kerta, kun Seefeld isännöi hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja; ensimmäinen kerta oli vuonna 1985.

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2019
FIS Nordic World Ski Championships 2019
20180126 FIS NC WC Seefeld Seefeld 2019 850 9846.jpg
Alkaa 19. helmikuuta
Loppuu 3. maaliskuuta
Paikkakunta Itävallan lippu Seefeld in Tirol ja Innsbruck, Itävalta
Järjestäjä FIS
Kotisivut

Seefeld valittiin isännäksi kesäkuussa 2014.[2] Se kukisti Saksan Oberstdorfin yhdellä äänellä äänin 9–8.[2] Muita ehdokkaita olivat Kazakstanin Almaty ja Slovenian Planica.[2]

Suomessa kilpailut televisioi Yle ja Eurosport.lähde?

Sisällysluettelo

KilpailupaikatMuokkaa

Maastohiihtokilpailut järjestetään Cross-Country Arena Seefeldissä, sekä normaalimäen mäkihyppykilpailut ja yhdistetyn normaalimäen kilpailuiden mäkiosuudet Toni-Seelos-Olympiaschanzesta. Koska Seefeldissä ei ole suurmäkeä, mäkihypyn ja yhdistetyn suurmäestä hypättävät kilpailut hypätään Innsbruckin Bergiselschanzesta, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Seefeldistä.lähde?

DopingskandaaliMuokkaa

Seefeldin MM-hiihtojen yhteydessä tehtiin joukko poliisiratsioita, jotka olivat osa isoa dopingtutkintaa. Ratsioissa otettiin kiinni yhdeksän henkilöä, joista viisi on maastohiihtäjiä. Kiinniotettuja epäillään veridopingin käytöstä. Itävaltalaisen Kurier-lehden mukaan kiinniotettuja ovat itävaltalaiset Dominik Baldauf ja Max Hauke. Viron hiihtoliiton puheenjohtajan mukaan loput ovat virolaiset Andreas Veerpalu ja Karel Tammjärv ja kazakstanilainen Aleksei Poltoranin. Yksi kiinniotetuista urheilijoista oli suorittamassa verensiirtoa poliisin ratsian hetkellä. Seefeldissä piti majaa rikollisryhmä, joka järjesti dopingin.[3] Kiinniotetut hiihtäjät ovat myöntäneet poliisille käyttäneensä kiellettyjä menetelmiä. Virolainen hiihtäjä Karel Tammjärv kertoi tiedotustilaisuudessa, että Viron entisellä päävalmentajalla oli yhteys saksalaiseen lääkäriin, joka auttoi veridopingin muodossa. Tammjärv kertoi, että tapaamisia saksalaislääkärin kanssa käytiin Frankfurtissa ja Berliinissä. Hänestä otettiin verta ensi kerran loppukesästä 2016. Veri tankattiin takaisin ennen Lahden vuoden 2017 MM-kisoja, mutta ilman hyötyjä sairastelujensa takia. Tammjärv kertoi rahoittaneensa kielletyt toimenpiteet henkilökohtaisilta sponsoreiltaan saaduilla rahoilla.[4]

AikatauluMuokkaa

Lähde: FIS[5]

Maastohiihto
Päivämäärä Kilpailu
21.2. Naisten ja miesten sprintit (v)
23.2. Naisten 2 × 7,5 km skiathlon
Miesten 2 × 15 km skiathlon
24.2. Naisten ja miesten parisprintit (p)
26.2. Naisten 10 km (p)
27.2. Miesten 15 km (p)
28.2. Naisten 4 × 5 km viesti
1.3. Miesten 4 × 10 km viesti
2.3. Naisten 30 km (v)
3.3. Miesten 50 km (v)

Mäkihyppy
Päivämäärä Kilpailu
23.2. Miesten HS130
24.2. Miesten joukkuemäki HS130
26.2. Naisten joukkuemäki HS109
27.2. Naisten HS109
1.3. Miesten HS109
2.3. Sekajoukkuemäki HS109

Yhdistetty
Päivämäärä Kilpailu
22.2. HS130 + 10 km
24.2. Parisprintti HS130 + 2 × 7,5 km
28.2. HS109 + 10 km
2.3. Joukkuekilpailu HS109 + 4 × 5 km

TuloksetMuokkaa

Lähde: FIS[6]

Miesten maastohiihtoMuokkaa

Sprintti (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Johannes Høsflot Klæbo 3.21,17
2   Federico Pellegrino 3.21,40
3   Gleb Retivyh 3.22,54
4   Richard Jouve 3.23,16
5   Emil Iversen 3.23,42
6   Lucas Chanavat 3.42,67

Päivämäärä: 21. helmikuuta


Parisprintti (p)Muokkaa

Päivämäärä: 24. helmikuuta

15 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Martin Johnsrud Sundby 38.22,6
2   Aleksandr Bessmertnyh 38.25,5
3   Iivo Niskanen 38.43,0
4   Andrei Larkov 38.45,4
5   Didrik Tønseth 38.46,9
6   Dario Cologna 38.55,0

Päivämäärä: 27. helmikuuta


15 km (p) + 15 km (v) yhdistelmäkilpailuMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Sjur Røthe 1.10.21,8
2   Aleksandr Bolšunov 1.10.21,9
3   Martin Johnsrud Sundby 1.10.22,5
4   Iivo Niskanen 1.10.34,1
5   Clément Parisse 1.10.42,5
6   Alex Harvey 1.11.20,7

Päivämäärä: 23. helmikuuta


50 km (v) yhteislähtöMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Hans Christer Holund 1.49.59,3
2   Aleksandr Bolšunov 1.50.27,1
3   Sjur Røthe 1.50.57,1
4   Martin Johnsrud Sundby 1.50.57,2
5   Simen Hegstad Krüger 1.51.00,4
6   Calle Halfvarsson 1.51.01,9

Päivämäärä: 3. maaliskuuta


4 × 10 km viestiMuokkaa

Päivämäärä: 1. maaliskuuta


Naisten maastohiihtoMuokkaa

Sprintti (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Maiken Caspersen Falla 2.32,35
2   Stina Nilsson 2.34,01
3   Mari Eide 2.35,19
4   Jonna Sundling 2.35,52
5   Victoria Carl 2.38,06
6   Maja Dahlqvist 3.03,84

Päivämäärä: 21. helmikuuta


Parisprintti (p)Muokkaa

Päivämäärä: 24. helmikuuta


10 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Therese Johaug 27.02,1
2   Frida Karlsson 27.14,3
3   Ingvild Flugstad Østberg 27.37,7
4   Krista Pärmäkoski 27.39,1
5   Nadine Fähndrich 28.06,0
6   Anastasija Sedova 28.07,0

Päivämäärä: 26. helmikuuta


7,5 km (p) + 7,5 km (v) yhdistelmäkilpailuMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Therese Johaug 36.54,5
2   Ingvild Flugstad Østberg 37.52,1
3   Natalja Neprjajeva 37.53,2
4   Astrid Uhrenholdt Jacobsen 37.56,5
5   Frida Karlsson 38.01,9
6   Charlotte Kalla 38.07,8

Päivämäärä: 23. helmikuuta


30 km (v) yhteislähtöMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Therese Johaug 1.14.26,2
2   Ingvild Flugstad Østberg 1.15.03,0
3   Frida Karlsson 1.15.10,2
4   Jessica Diggins 1.15.32,1
5   Charlotte Kalla 1.15.42,8
6   Ebba Andersson 1.15.43,5

Päivämäärä: 2. maaliskuuta


4 × 5 km viestiMuokkaa

Päivämäärä: 28. helmikuuta


YhdistettyMuokkaa

Normaalimäki (HS 109) + 10 kmMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Jarl Magnus Riiber 25.01,3
2   Bernhard Gruber 25.02,7
3   Akito Watabe 25.05,9
4   Franz-Josef Rehrl 25.31,1
5   Ilkka Herola 25.37,7
6   Espen Bjørnstad 25.42,7

Päivämäärä: 28. helmikuuta


Suurmäki (HS 130) + 10 kmMuokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Eric Frenzel 23.43,0
2   Jan Schmid 23.47,3
3   Franz-Josef Rehrl 23.41,7
4   Mario Seidl 23.58,3
5   Jarl Magnus Riiber 24.03,9
6   Akito Watabe 24.05,0

Päivämäärä: 22. helmikuuta


Parisprintti (suurmäki HS 130 + 2 × 7,5 km)Muokkaa

Päivämäärä: 24. helmikuuta


Joukkuekilpailu (normaalimäki HS 109 + 4 × 5 km)Muokkaa

Päivämäärä: 2. maaliskuuta


Miesten mäkihyppyMuokkaa

Normaalimäki (HS 109)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1   Dawid Kubacki 218,3
2   Kamil Stoch 215,5
3   Stefan Kraft 214,8
4   Philipp Aschenwald 214,5
5   Richard Freitag 211,3
6   Stephan Leyhe 210,6

Päivämäärä: 1. maaliskuuta
Kovassa lumisateessa kisatussa kilpailussa maailmanmestari Dawid Kubacki nousi ensimmäisen hyppykierroksen sijalta 27 voittoon.

Suurmäki (HS 130)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1   Markus Eisenbichler 279,4
2   Karl Geiger 267,3
3   Killian Peier 266,1
4   Ryōyū Kobayashi 262,0
5   Kamil Stoch 259,4
6   Stefan Kraft 256,1

Päivämäärä: 23. helmikuuta


Joukkuemäki (HS 130)Muokkaa

Päivämäärä: 24. helmikuuta


Naisten mäkihyppyMuokkaa

Normaalimäki (HS 109)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1   Maren Lundby 259,6
2   Katharina Althaus 259,1
3   Daniela Iraschko-Stolz 247,6
4   Juliane Seyfarth 244,4
5   Eva Pinkelnig 241,8
6   Sara Takanashi 236,7

Päivämäärä: 27. helmikuuta


Joukkuemäki (HS109)Muokkaa

Päivämäärä: 26. helmikuuta
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun naisten joukkuemäen kilpailu järjestettiin.[7]

SekajoukkueetMuokkaa

Joukkuemäki (HS 109)Muokkaa

Päivämäärä: 2. maaliskuuta


MitalitaulukkoMuokkaa

      Isäntämaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1   Norja 13 5 7 25
2   Saksa 6 3 0 9
3   Ruotsi 2 2 1 5
4   Puola 1 1 0 2
5   Venäjä 0 5 3 8
6   Itävalta 0 4 5 9
7   Italia 0 1 1 2
8   Slovenia 0 1 0 1
9   Japani 0 0 2 2
10   Ranska 0 0 1 1
  Suomi 0 0 1 1
  Sveitsi 0 0 1 1
Yhteensä 22 22 22 66

LähteetMuokkaa