Avaa päävalikko

Johann André Forfang (s. 4. heinäkuuta 1995 Tromssa) on norjalainen mäkihyppääjä. Hän edustaa Tromsø Skiklubbia.

Johann André Forfang
FIS Ski Weltcup Titisee-Neustadt 2016 - Johann Andre Forfang3.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 4. heinäkuuta 1995 (ikä 24)
Tromssa, Norja
Mäkihyppääjä
Seura Norjan lippu Tromsø Skiklubb
Maailmancup
Kaudet 2014–
Voitot 2
Palkintokorokkeella 13

Tietolaatikko päivitetty 25. maaliskuuta 2018

Mitalit
Maa: Norjan lippu Norja
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pyeongchang 2018 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Pyeongchang 2018 normaalimäki
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Lahti 2017 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kulm 2016 joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Oberstdorf 2018 joukkuekilpailu

Forfang voitti nuorten MM-kilpailuissa 2015 Almatyssa normaalimäen kultaa ja oli vuotta aiemmin Val di Fiemmessä mukana Norjan pronssijoukkueessa. Aikuisten arvokisoissa hän on sijoittunut henkilökohtaisessa kilpailussa neljänneksi ja voittanut joukkuekilpailun kultaa lentomäen MM-kilpailuissa Tauplitzissa vuonna 2016. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui normaalimäessä seitsemänneksi ja suurmäessä 12:nneksi ja oli mukana voittamassa Norjalle joukkuemäen hopeaa. Lentomäen MM-kilpailuissa Oberstdorfissa 2018 hän voitti joukkuekultaa ja oli henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksas. Myöhemmin samana vuonna hän saavutti Pyeongchangissa joukkuemäen kultaa sekä normaalimäen olympiahopeaa. Suurmäessä hän oli viides. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 Forfang oli joukkemäessä viides ja suurmäessä seitsemäs.

Forfang debytoi mäkihypyn maailmancupissa joulukuussa 2014 Engelbergissä Sveitsissä ollen suurmäen kilpailussa 12. ja saavuttaen uransa ensimmäiset maailmancupin pisteensä. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti Vikersundin lentomäessä helmikuussa 2015 sijoittuen kolmanneksi. Seuraavalla kaudella hän oli toinen Sapporossa ja Vikersundissa sekä kolmas Lillehammerissa ja Nižni Tagilissa. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Titisee-Neustadtissa maaliskuussa 2016. Myöhemmin samassa kuussa hän sijoittui Planicassa toiseksi sekä kahdesti kolmanneksi. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli viides ja lentomäkicupissa kolmas. Kaudella 2017–2018 hän voitti Willingenissä, sijoittui Rukalla ja Planicassa toiseksi sekä Nižni Tagilissa kolmanneksi. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli seitsemäs. Kaudella 2018–2019 hän saavutti Nižni Tagilissa voiton ja kakkossijan. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kahdeksanneksi.

Continental Cupissa Forfang on voittanut kolme osakilpailua, vuonna 2013 Vikersundissa, 2014 Renassa ja 2017 Titisee-Neustadtissa. Kesä-GP-sarjan osakilpailussa hän on ollut parhaimmillaan kolmas.

Forfangin 15 vuotta vanhempi isoveli Daniel Forfang oli myös omalla ammattilaisurallaan mäkihyppääjä.

LähteetMuokkaa