Avaa päävalikko

Urša Bogataj (s. 7. maaliskuuta 1995 Ljubljana) on slovenialainen mäkihyppääjä. Hän edustaa SSK Costella Ilirija -seuraa.[1]

Urša Bogataj
Ursa Bogataj 115.JPG
Henkilötiedot
Syntynyt 7. maaliskuuta 1995 (ikä 24)
Ljubljana, Slovenia
Mäkihyppääjä
Seura SSK Costella Ilirija
Maailmancup
Kaudet 2011-
Voitot -
Palkintokorokkeella 2

Tietolaatikko päivitetty 18. helmikuuta 2019

Bogataj saavutti nuorten talviolympialaisissa 2012 hopeaa joukkuekilpailussa ja pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa. Nuorten MM-kilpailujen joukkuemäessä hän sai kultaa 2013, hopeaa 2014 ja pronssia 2012. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli neljäs 2015, viides 2013 ja kuudes 2014.[2]

Aikuisten MM-kilpailuissa Bogataj sijoittui 17:nneksi Val di Fiemmessä 2013. Seefeldissä 2019 hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksas sekä naisten joukkuemäessä ja sekajoukkuemäessä neljäs.[2]

Bogataj sijoittui 20:nneksi ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan Lillehammerissa joulukuussa 2011. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kymmenes Schonach im Schwarzwaldissa tammikuussa 2013. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Ljubnossa helmikuussa 2019. Viikkoa myöhemmin hän sijoittui kolmanneksi Oberstdorfissa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän on ollut yhdeksäs kaudella 2017–2018.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Ursa Bogataj ladiesskijumping.com. Viitattu 6.12.2014. (englanniksi)
  2. a b c Urša Bogataj Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) tietokannassa (englanniksi)