Antoine Gérard

Antoine Gérard (s. 15. kesäkuuta 1995 Remiremont) on ranskalainen yhdistetyn hiihtäjä. Gérard edustaa Ventron-seuraa.[1]

Antoine Gérard
Antoine Gérard vuonna 2016.
Antoine Gérard vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt15. kesäkuuta 1995 (ikä 26)
Remiremont, Ranska
Uran tiedot
Seura Ventron
Laji yhdistetty hiihto
Maailmancup
Kaudet 2015–
Paras sijoitus 5
Voitot 0
Palkintokorokkeella 0

Tietolaatikko päivitetty 25. marraskuuta 2017

Gérard debytoi maailmancupissa joulukuussa 2015 Ramsaun normaalimäen kilpailussa.[1] Kilpailu päättyi hänen osaltaan hylkäykseen. Ensimmäiset pisteensä Gérard saavutti helmikuussa 2016 Lahden suurmäen kilpailussa ollen 27:s.[1] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kymmenes Chaux-Neuvessa tammikuussa 2017. Parhaimmillaan hän on ollut kaksi kertaa viides Rukan suurmäen ja 10 kilometrin hiihdon kilpailuissa marraskuussa 2017.[1]

Gérard kilpaili vuoden 2015 MM-kilpailuissa Falunissa ollen suurmäen kilpailun 35:s. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui suurmäen kilpailussa 18:nneksi, normaalimäessä 26:nneksi sekä joukkuekilpailussa seitsemänneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli normaalimäen Gundersen-kilpailussa 26:s, suurmäessä 32:s ja joukkuekilpailussa viides. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui suurmäen Gundersen-kilpailussa kahdeksanneksi, normaalimäen Gundersen-kilpailun 11:nneksi sekä parisprintissä ja joukkuekilpailussa kuudenneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli Gundersen-kilpailuissa normaalimäessä 23:s ja suurmäessä 29:s sekä joukkuekilpailussa kuudes.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Antoine Gérard Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.