Karel Tammjärv olympialaisissa vuonna 2014.

Karel Tammjärv (s. 25. toukokuuta 1989 Tartto) on virolainen uransa lopettanut maastohiihtäjä.[1][2]

Tammjärv kilpaili aikuisten arvokilpailuissa ensimmäisen kerran Vancouverin olympialaisissa 2010, jossa oli parhaimmillaan yhdistelmäkilpailussa 46:s. MM-kilpailuissa hänen paras sijoituksensa on Oslon 2011 kisojen 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun 26. sija.[1]

Tammjärv kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Lahdessa maaliskuussa 2009. Ensimmäiset maailmancup-pisteensä hän sai oltuaan 22:s Otepään perinteisen hiihtotavan sprintissä tammikuussa 2011. Se oli hänen paras sijoituksensa maailmancupissa joulukuuhun 2017 saakka, jolloin hän sijoittui 13:nneksi Davosin 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.[1]

Tammjärv jäi kiinni veridopingista Seefeldin MM-kilpailuissa 2019. Hän tunnusti aloittaneensa sen jo vuonna 2016 ennen Lahden MM-kilpailuja. Myös hänen valmentajansa Mati Alaver on ollut tietoinen dopingista.[3]

Tammjärv lopetti uransa maastohiihtäjänä helmikuussa 2019.[4]

LähteetMuokkaa