Fredrik Vilhelm (Brandenburg)

Fredrik Vilhelm (saks. Friedrich Wilhelm, 16. helmikuuta 1620 Cölln9. toukokuuta 1688 Potsdam)[1] oli Branden­burgin raja­kreivi­kunnan vaaliruhtinas ja Preussin herttua vuodesta 1640 kuolemaansa asti. Hän oli vaaliruhtinas Yrjö Vilhelmin ja pfalzilaisen prinsessan Elisabeth Charlotten poika ja kuului Hohenzollernin sukuun. Fredrik Vilhelm tunnettiin jo elinaikanaan nimellä Suuri vaaliruhtinas (saks. Große Kurfürst), koska hänen uudistuksensa mullistivat kolmikymmenvuotisen sodan raunioittaman Brandenburgin perusteellisesti ja mahdollistivat Preussin nousun suurvallaksi seuraavalla vuosisadalla.[2]

Fredrik Vilhelm
Govert Flinck, "Brandenburgin Fredrik Vilhelm, Suuri vaaliruhtinas haarniskassa ja ruhtinaanviitassa valtikan ja vaaliruhtinaan hatun kanssa", 1652.
Brandenburgin vaaliruhtinas ja Preussin herttua
Valtakausi 1. joulukuuta 1640 – 9. toukokuuta 1688
Edeltäjä Yrjö Vilhelm
Seuraaja Fredrik I
Syntynyt 16. helmikuuta 1620
Cölln, Brandenburg-Preussi
Kuollut 9. toukokuuta 1688 (68 vuotta)
Potsdam, Brandenburg-Preussi
Puoliso Louise Henriette
Dorothea Sophie
Lapset Kaarle
Fredrik I
Amalie
Henrik
Ludvig
Filip Vilhelm
Marie Amalie
Albert Fredrik
Kaarle
Elisabet Sofie
Dorothea
Kristian Ludvig
Suku Hohenzollern
Isä Yrjö Vilhelm
Äiti Elisabet Charlotte
Uskonto kalvinisti
Nimikirjoitus

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

 
Nuori Fredrik Vilhelm vuonna 1626.

Fredrik Vilhelm syntyi aikana, jolloin Brandenburgin rajakreivikunta oli kolmikymmenvuotisen sodan taistelukenttää. Hänen isänsä valtakaudella Brandenburg hävitettiin ja ryöstettiin sodassa toistuvasti ja osissa maata raivosi täysi anarkia.[3] Koko kreivikunnan väestöstä puolet kuoli sodan seurauksena,[4] sodan päättyessä asukkaita oli 600 000–700 000.[2] Kuolleisuus vaihteli alueittain, koska suot ja vesistöt suojelivat joitakin paikkakuntia armeijoiden ohimarsseilta.[4] Sodan hirveydet vaikuttivat niin syvästi asujaimistoon, että vanhat muurit ja muut rakennukset kadottivat entiset nimensä ja ne tunnettiin ”ruotsalaisten muureina”.[5] Tähän vaikutti se, että autioituneille maille muutti asukkaita Brandenburgin ulkopuolelta, muun muassa Holsteinista.[5] Sama ilmiö esiintyi muuallakin Saksassa.[5] Perikato sai myöhemmin myyttiset mittasuhteet kansan mielessä.[5] Fredrik Vilhelmin tuoma suuruuden aika oli sen vastakohta: historiankirjoituksessa korostettiin vielä 1800-luvun lopullakin, kuinka ”harvoin historiassa lankeaa yhtä kirkas valo niin synkkien varjojen jälkeen”.[6]

Fredrik Vilhelm vietti suurimman osan lapsuudestaan küstriniläisessä linnoituksessa, johon hänet oli lähetetty sotaa pakoon.[7] Nuori vallanperijä sai koulutuksen kielissä sekä sellaisissa teknisissä taidoissa kuin piirustuksessa, geometriassa ja linnoitusopissa.[7] Opintojen lomassa hän osallistui metsästykseen.[8] Fredrik Vilhelmille opetettiin myös puolaa, jotta hän kykenisi hoitamaan suhteita Puolan kuninkaan kanssa, jonka läänitykseen Preussin herttuakunta kuului.[8]

Vuonna 1634 ruotsalaiset ja Habsburgien keisarilliset sotajoukot hävittivät yhä vuorotellen Brandenburgia. Kun yhteenotot kiihtyivät ja ruhtinaskunnassa levisi kulkutauteja, päätettiin 14-vuotias Fredrik Vilhelm siirtää sukulaistensa luo rauhaisaan Hollannin tasavaltaan, jossa hän vietti seuraavat neljä vuotta.[9] Oppivuodet Alankomaissa vahvistivat Fredrik Vilhelmin kalvinistista uskonkäsitystä.[10] Hän oli ensimmäinen Brandenburgin vaaliruhtinas, jonka molemmat vanhemmat olivat kalvinisteja.[10] Hänen isoisänsä Juhana Sigismund oli kääntynyt luterilaisesta kalvinistiksi vuonna 1618.[10]

Alankomaissa Fredrik Vilhelm omaksui paikallisen kielen ja opiskeli lakia, historiaa ja politiikkaa Leidenin yliopistossa, joka oli kuuluisa uusstoalaisuudestaan.[10] Tämä vaikutti suuresti prinssin käsityksiin vallankäytöstä: opetuksessa painotettiin lainmukaisuutta, valtion asemaa järjestyksen takaajana ja hallitsijan velvollisuuksia.[10] Alankomaat oli tuolloin taistellut itsenäisyydestään menestyksellisesti yli kuusikymmentä vuotta Espanjaa vastaan.[10] Tämä oli pakottanut hollantilaiset kehittämään modernin, järjestäytyneen armeijan, jota Fredrik Vilhelmin oli mahdollista tarkkailla läheltä.[11] Koko valtakautensa ajan Fredrik Vilhelm pyrki uudistamaan ruhtinaskuntaansa ja sen armeijaa Hollannissa näkemänsä esimerkin mukaan.[12]

Valtakausi muokkaa

 
Frans Luycxin maalaus Fredrik Vilhelmistä, noin 1650.

Fredrik Vilhelm seurasi isäänsä Brandenburgin hallitsijana vuonna 1640.[2] Valtakaudellaan hän ryhtyi aktiiviseen ja opportunistiseen ulkopolitiikkaan ja uudisti maansa armeijan ja talouden perusteellisesti.[2]

Vaaliruhtinas oli monarkin itsevaltiuden kannattaja, joka taisteli säätyjen valtaa vastaan ja keskitti Brandenburg-Preussin hallinnon.[13] Hän oli harras kalvinisti, joka uskoi saaneensa valtansa Jumalalta.[14] Fredrik Vilhelm halusi tehdä maastaan ”suurenmoisen” (ransk. formidable), mikä vaati maantieteellisesti hajanaisen personaaliunionin valtioelämän keskeisten osasten yhdenmukaistamista.[13]

Ulkopolitiikka muokkaa

Fredrik Vilhelmin motto kuului: ”Rauha ravitsee, sota kuluttaa.”[14] Koska kuningas oli saanut valtansa Jumalalta, tuli hänen hallita kymmenen käskyn mukaisesti ja varjella ja levittää puhdasta oppia.[15] Käytännössä Fredrik Vilhelm ei kuitenkaan voinut seurata mottoaan ja lähetyskäskyään. Hallitsijatestamentissaan hän ohjeistaa poikaansa, ettei suurissakaan vaikeuksissa tule pysyä vaiti, koska muuten oma maa muuttuu näyttämöksi, ”jolla näytellään tragediaa”.[16] Testamentin perusteella Fredrik Vilhelmin on tulkittu olleen realisti, joka ymmärsi, ettei saksalainen pikkuvaltio voisi ratkaista sodan ja rauhan kysymyksiä yksin ja että sen arvovalta edellyttäisi voimaa ja tahtoa käyttää sitä.[17]

Fredrik Vilhelmin onnistui estää Ruotsia saamasta koko Pommeria, johon hänellä oli perintöoikeus[18], kolmikymmenvuotisen sodan vuonna 1648 päättäneessä Westfalenin rauhassa.[2] Rauhassa Brandenburgille luovutettiin vähäarvoisia osia Taka-Pommerista.[18] Fredrik Vilhelm sai lisäksi ranskalaisten myötävaikutuksella korvaukseksi Camminin, Halberstadtin, Magdeburgin ja Mindenin hiippakunnat.[18] Magdeburg tosin siirtyi Brandenburgille vasta 1680,[18] jolloin hiippakunnan hallitsija, saksilainen prinssi August kuoli.

Pohjan sodassa (1655–1661) Fredrik Vilhelm hankki Preussin herttuakunnalle itsenäisyyden.[2] Brandenburg taisteli aluksi Ruotsin puolella Puolaa vastaan ja voitti ruotsalaisten kanssa Varsovan taistelun (1656), mutta vaihtoi sitten leiriä.[18] Olivan rauha (1660), joka päätti sodan Brandenburgin osalta, irrotti lopullisesti Preussin Puolan lääninherruudesta.[19] Tämän jälkeen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari oli Fredrik Vilhelmin ainoa lääninherra.

Ranskan–Hollannin sodassa (1672–1679) Brandenburg soti ensin Ranskaa vastaan, mutta siirtyi tukemaan Ludvig XIV:tä turvatakseen maaomistuksensa Klevessä.[19] Fredrik Vilhelm saavutti sodassa sotilaallista mainetta, kun brandenburgilaiset löivät ruotsalaiset joukot Fehrbellinin taistelussa (1675).[19] Jo aikalaiset ylistivät taistelua legendaariseksi − Fredrik Vilhelm itse piti sen lopputulosta Jumalan tahtona.[19] Fehrbellinin jälkeen Fredrik Vilhelmiä alettiin kutsua ”Suureksi vaaliruhtinaaksi”.[19]

Uudistukset muokkaa

Fredrik Vilhelmin valtakaudella Brandenburg muuttui sotilasvaltioksi.[2] Sen sotaväki käsitti rauhan aikana 20 000 sotilasta (vaaliruhtinaan kuollessa 30 000[14]).[2] Armeija oli suuri maan väkilukuun nähden, vaikutti yhteiskunnan kehitykseen ja teki Brandenburgista varteenotettavan sotilasmahdin Euroopassa.[2] Suuren ammattiarmeijan ylläpito oli mahdollista vain ulkomaiden suoralla tuella,[14] minkä vuoksi Brandenburg oli ulkopolitiikassaan riippuvainen ulkovalloista.[18]

Säätyvallan mureneminen oli valtakauden huomattavin kehityssuunta. Säätyjen valtaoikeudet olivat lähtöisin 1500-luvulta ja perustuivat ennen kaikkea tiukasti varjeltuun veronkanto-oikeuteen.[13] Käännekohta olivat Brandenburgin vuoden 1654 maapäivät, jotka jäivät lajissaan viimeisiksi.[13] Kysymys oli valtaisan armeijan rahoituksesta. Pohjan sota oli syttynyt Puolan ja Venäjän välille, ja vastapalvelukseksi privilegioidensa tunnustamisesta säädyt myönsivät Fredrik Vilhelmille 530 000 taaleria ja armeijan ylipäällikkyyden.[13] Tästä eteenpäin Fredrik Vilhelm käytti kreivikunnassaan kiistatta ylintä taloudellista valtaa, joka ulottui epäsuorasti kaupunkienkin verotukseen.[13]

Fredrik Vilhelm tukeutui vallan keskittämisessä maansa junkkereihin, jotka omaksuivat sotilasaatelin roolin yhteiskunnan militarisoituessa.[2] Korvaukseksi sotaylijohdon ja veronkannon siirtymisestä valtiolle junkkereille myönnettiin verovapaus ja lähes täysi oikeudellinen kontrolli talonpoikiinsa nähden.[2][13] Lisäksi kiellettiin aatelismaan myyminen aatelittomille, jotta Brandenburgin armeija saisi riittävästi upseeriainesta.[2]

Talousuudistuksissaan Fredrik Vilhelm sovelsi Alankomaissa oppimaansa esimerkkiä.[2] Valtio otti talouselämän suojelukseensa: ammattitaitoisia työläisiä houkuteltiin ulkomailta ja tuotantoa tuettiin valtionavustuksin.[2] Armeijan varustelu vaati teollisuutta ja tarjosi sen tuotteille markkinat.[2] Brandenburgissa ei ollut nimeksikään porvaristoa, mitä epäkohtaa paikkasivat vierasmaalaiset siirtolaiset.[2] Merkittävä ryhmä olivat Ranskan hugenotit, joita muutti Nantesin ediktin peruuttamisen jälkeen Berliiniin useita tuhansia, mahdollisesti 20 000–30 000.[2] Hugenotit perustivat Brandenburgin tekstiiliteollisuuden.[2] Myös juutalaisia käsityöläisiä ja kauppiaita siirtyi Brandenburgiin,[2] minkä mahdollisti Fredrik Vilhelmin uskonnollinen suvaitsevaisuus. Suuren vaaliruhtinaan kuollessa (1688) Brandenburgin väkiluku oli jälleen kasvanut noin 1,5 miljoonaan.[2]

Brandenburgin hajanaiset maaomistukset sijaitsivat Saksan jokien pääväylien varrella, mitä Fredrik Vilhelm pyrki hyödyntämään kaupankäynnissä.[2] Hänen valtakautensa suuri rakennushanke oli Oderin ja Elben yhdistäminen kanavalla, minkä ansiosta Berliinistä voitiin kuljettaa kauppatavaraa Pohjanmerelle maksamatta tullia Ruotsille Stettinissä tai Tanskalle Juutinraumassa.[2]


Avioliitot muokkaa

 
Gerrit van Honthorst, Fredrik Vilhelm I:n (1620-1688) ja Luise Henrietten (1627-1667) yhteismuotokuva, 1647.

Fredrik Vilhelmin ensimmäinen aviopuoliso oli Oranje-Nassaun Fredrik Henrikin tytär Luise Henriette (1627–1667), jonka hän nai Haagissa 7. joulukuuta vuonna 1646. Luise Henrietten kanssa hän sai kuusi lasta:

  • Wilhelm Heinrich (1648–1649)
  • Brandenburgin vaaliprinssi Karl Emil (1655–1674)
  • Brandenburgin vaaliruhtinas ja Preussin kuningas Fredrik III/I (1657–1713)
  • Amalia (1664–1665)
  • Heinrich (1664–1664)
  • Brandenburgin prinssi Ludwig (1666–1687)

Toisen avioliittonsa vaaliruhtinas solmi Gröningenissä 14. kesäkuuta vuonna 1668 Braunschweig-Lüneburgin herttuattaren Dorothea Sophien kanssa. He saivat seitsemän lasta:

  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Philipp Wilhelm (1669–1711)
  • Maria Amalia (1670–1739)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Albrecht Friedrich (1672–1731)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Karl (1673–1695)
  • Elisabeth Sophie (1674–1748)
  • Dorothea (1675–1676)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Christian Ludwig (1677–1734)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Erdmannsdörfer s. 480.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Hiedanniemi 1988.
  3. Erdmannsdörfer s. 481.
  4. a b Clark s. 35.
  5. a b c d Clark s. 36.
  6. Erdmannsdörfer s. 481: "Nicht häufig tritt in der Geschichte so helles Licht neben so dunkeln Schatten, wie in der Regierung des Kurfürsten F.W. neben seines Vaters."
  7. a b Clark s. 38.
  8. a b Clark s. 39.
  9. Clark s. 39–40.
  10. a b c d e f Clark s. 40.
  11. Clark s. 40–41.
  12. Clark s. 41.
  13. a b c d e f g Schoeps s. 31.
  14. a b c d Schoeps s. 33.
  15. Schoeps s. 33–34.
  16. Schoeps s. 34.
  17. Schoeps s. 34. Schoeps lainaa Fritz Hartungia (Handbuch für den Geschichtslehrer, 5. osa, Leipzig 1932).
  18. a b c d e f Schoeps s. 29.
  19. a b c d e Schoeps s. 30.

Aiheesta muualla muokkaa


  Edeltäjä:
Yrjö Vilhelm
Brandenburgin vaaliruhtinas
1640–1688
Seuraaja:
Fredrik III
  Edeltäjä:
Yrjö Vilhelm
Preussin herttua
1640–1688
Seuraaja:
Fredrik III