Leidenin yliopisto

yliopisto Alankomaissa

Leidenin yliopisto (Universiteit Leiden) on Leidenin kaupungissa sijaitseva Alankomaiden vanhin yliopisto. Kahdeksankymmenvuotisen sodan kapinajohtaja Vilhelm I Oranialainen perusti yliopiston vuonna 1575. Alankomaiden hallitsijasuvulla on edelleen läheiset suhteet yliopiston kanssa.

Leidenin yliopisto
Universiteit Leiden
lat. Academia Lugduno-Batava
Motto Libertatis Praesidium
Perustettu 1575
Rehtori Carel Stolker
Henkilökunta 5 500
Opiskelijoita 25 800 (2015–2016)
Sijainti Leiden & Haag, Alankomaat
Yhteistyö Europaeum, LERU, Coimbra-ryhmä
Sivusto www.leiden.edu

Nykyisin yliopisto on kansainvälisesti arvostettu, ja sillä on yhdeksän tiedekuntaa, yli 50 laitosta ja yli 150 perustutkinto-ohjelmaa.

Yliopisto kuuluu Coimbra-ryhmään, Euroopan tutkimusyliopistojen liittoon sekä Europaeumiin.

Historia muokkaa

Vuonna 1575 vasta muodostuneella Alankomaiden tasavallalla ei ollut pohjoisosissaan yhtään yliopistoa. Etelässä Espanjan Alankomaissa, nykyisen Belgian alueella oli Leuvenin yliopisto, mutta se oli tiukasti espanjalaisten hallinnassa. Vilhelm Oranialainen perusti yliopiston Leideniin tarkoituksena kouluttaa sekä protestanttisia kirkonmiehiä että muita oppineita Alankomaiden tarpeisiin. Ironisesti Vilhelmin vastustajan keisari Filip II:n nimi esiintyy yliopiston perustamisasiakirjassa, koska hän oli vielä de jure Hollannin kreivi. Filip reagoi kieltämällä kaikkia alamaisiaan opiskelemasta Leidenissä.[1]

Leiden houkutteli pian huomattavia oppineita puoleensa, ja 1600-1700-luvuilla sillä oli maine korkealaatuisena yliopistona, jonne tultiin opiskelemaan kaukaa. 1800-luvun lopulla yliopiston maine kohosi jälleen, etenkin luonnontieteiden alalla, ja siitä tuli yksi Euroopan johtavaista yliopistoista. Se on säilyttänyt korkean tieteellisen tason ja maineen, ja on edelleen sekä Alankomaiden että koko Euroopan parhaita yliopistoja.[1]

Yliopisto tänään muokkaa

Leidenin yliopistolla ei ole varsinaista kampusaluetta, vaan sen rakennuksia on ympäri kaupunkia. 1998 se laajeni Haagiin, missä sillä on sivukampus.

Yliopisto on jaettu seitsemään tiedekuntaan: arkeologian, hallintotieteiden ja kansainvälisten suhteiden, humanististen tieteiden, oikeustieteen, lääketieteen, luonnontieteiden ja yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tiedekuntiin.

Leidenin yliopiston yhteydessä on joukko museoita ja tutkimuslaitoksia, kuten Alankomaiden kuninkaallinen Kaakkois-Aasian ja Karibian tutkimuksen instituutti KITLV (per. 1851), Leidenin observatorio (per. 1633), kansallinen arkeologinen museo Rijksmuseum van Oudheden jonka Egyptin ja Intian osastot ovat erityisen huomattavat; Alankomaiden muinaisaikojen museo ja kolme etnografista museota; sekä kasvitieteellinen puutarha Hortus Botanicus, joka on Alankomaiden vanhin ja yksi vanhimpia maailmassa.

Huomattavia henkilöitä muokkaa

Spinoza-palkinnon saajista 25 on ollut Leidenin yliopiston professoreita.

Neljä Leidenin tutkijaa on saanut Nobelin palkinnon:

Leidenissä vaikuttaneita tutkijoita ja opettajia:

Leidenissä opiskelleita:

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Willem Otterspeer: The Bastion of Liberty - Leiden University Today and Yesterday. Leiden: Leiden University Press, 2008. ISBN 9789087280307. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa