Orania-Nassau
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Orania-Nassau (holl. Van Oranje-Nassau) on Nassaun suvun haara, jolla on ollut merkittävä asema Alankomaiden historiassa siitä asti, kun Vilhelm I Oranialainen järjesti hollantilaisten kapinan Espanjan hallintoa vastaan, mikä johti kahdeksankymmenvuotisen sodan jälkeen itsenäiseen Hollannin valtioon.
Useat suvun jäsenet toimivat kahdeksankymmenvuotisen sodan aikana ja sen jälkeen kuvernöörinä tai käskynhaltijana (hollanniksi stadhoulder). Alankomaiden oltua pitkään tasavalta siitä tuli vuonna 1815 Orania-Nassaun suvun johtama monarkia.
Orania-Nassaun sukuhaara syntyi saksalaisen Nassau-Bredan Henrik III:n ja burgundilaisen Châlon-Oranian Claudian avioliiton tuloksena. Heidän poikansa René Châlonilainen otti käyttöön uuden sukunimen Orania-Nassau. Vilhelm I oli hänen veljenpoikansa ja seuraajansa.
1600-luvun loppupuolella suku hallitsi myös Isoa-Britanniaa, kun Oranian ruhtinas Vilhelm syrjäytti kuningas Jaakko II:n mainiossa vallankumouksessa 1688–1689 ja nousi tämän seuraajaksi Vilhelm III Oranialaisena.
Suvun historia muokkaa
Ensimmäinen Nassaun kreivi oli Henrik I, joka eli 1200-luvun alkupuoliskolla. Hänen poikansa Walram ja Otto jakoivat vuonna 1255 Nassaun kreivikunnan. Orania-Nassaun suku polveutuu Oton jälkeläisistä. Suvun jäsen Engelbert I, joka tarjoutui Burgundin herttuaksi, avioitui hollantilaisen aatelisnaisen kanssa ja peri maata Hollannista. Suvun merkitys kasvoi 1400- ja 1500-luvuilla. Nassau-Bredan Henrik III nimitettiin Hollannin ja Zeelandin käskyhaltijaksi 1515. Henrikiä seurasi 1538 Oranian ruhtinas René Châlonilainen. Kun René kuoli ennenaikaisesti taistelussa 1544, hänen omistuksensa siirtyivät hänen veljenpojalleen, Vilhelm I Oranialaiselle. Siitä saakka suvun nimi on ollut Orania-Nassau.
Hollannin kapina muokkaa
Vaikka Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Kaarle V vastusti uskonpuhdistusta, hän hallitsi protestanttisia Hollannin maakuntia varsin maltillisesti ja kunnioitti paikallisia tapoja. Sitä vastoin Kaarlen seuraaja Filip II aloitti avoimen taistelun Hollannin saattamiseksi jälleen katoliseksi. Tyytymättömyys kasvoi, ja Vilhelm Oranialainen nousi puolustamaan Hollannin asukkaita, jotka olivat pääosin kalvinisteja. Tilanne vaikeutui kahdeksankymmenvuotisen sodan alettua 1568. Vilhelmin onnistui kuitenkin kääntää asiat edukseen, kun protestanttikapinalliset hyökkäsivät Pohjanmereltä Briellen rannikkokaupunkiin 1572. Monet Hollannin kaupungit antoivat tukensa Vilhelmille. 1570-luvun aikana hänen täytyi puolustaa ydinmaakuntiaan Hollannissa useita kertoja, mutta 1580-luvulla sisämaan kaupungit oli turvattu. Vilhelm Oranialaista pidettiin uhkana alueen espanjalaiselle hallinnolle, ja vuonna 1584 Filipin palkkamurhaaja surmasi hänet.
Vilhelmin jälkeen Hollannin sotilaalliseen johtoon valittiin hänen toinen poikansa Morits Oranialainen. Hänen etevyytensä sotilasjohtajana ja Filip II:n kuolema 1598 antoivat hänelle erinomaisen mahdollisuuden valloittaa laajoja alueita, jotka kuuluvat nykyiseen Alankomaiden kuningaskuntaan. 1600-luvun alussa Hollannin käskyhaltijan ja Johan van Oldebarneveltin johtaman vaikutusvaltaisen kauppiasryhmän välille syntyi kiistoja, kun Morits halusi laajentaa valtaansa Alankomaiden yhtyneissä maakunnissa. Morits sai lisää valtaoikeuksia järjestämällä Oldebarneveltin oikeusmurhan.
Suvun valta kasvaa muokkaa
Morits Oranialainen kuoli naimattomana 1625 eikä hänellä ollut lapsia. Hänen seuraajansa oli hänen velipuolensa, Fredrik Henrik, Vilhelm I:n nuorin poika. Morits kehotti kuolinvuoteellaan seuraajansa avioitumaan mahdollisimman pian. Muutaman viikon kuluttua Moritsin kuolemasta Fredrik Henrik meni naimisiin Amalia van Solms-Braunfelsin kanssa. Fredrik Henrikille ja Amalialle syntyi yksi poika ja useita tyttäriä. Tyttäret naitettiin moniin merkittäviin sukuihin kuten Hohenzollerniin ja Friisinmaan Nassauhun, jonka jäsenet toimivat alueen käskynhaltijoina. Fredrik Henrikin ainoa poika, Vilhelm II Oranialainen avioitui Englannin kuningas Kaarle I:n vanhimman tyttären, Marian kanssa. Amalia toimi lastensa avioliittojen järjestäjänä.
Maanpako ja paluu valtaan muokkaa
Fredrik Henrik kuoli 1647], ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Vilhelm II Oranialainen. Kun kahdeksankymmenvuotisen sodan päättävästä Westfalenin rauhasta oltiin sopimassa, Vilhelm yritti kasvattaa sotilaallista voimaansa vankistaakseen virkaansa. Kun Amsterdamin johdon vastustettua suunnitelmaa Vilhelm piiritti kaupungin. Piiritys lietsoi kaupungin johdon vihaa Vilhelmiä kohtaan, joka kuoli kuitenkin 1650 isorokkoon. Häneltä jäi postuumi poika, Vilhelm. Hollannin tasavallan johto käytti tilaisuuden hyväkseen ja jätti käskyhaltijan paikan avoimeksi. Vastasyntynyt Oranian ruhtinas Vilhelm oli karkotettu, ja hänen koulutuksestaan käytiin kiistaa hänen äitinsä Mary ja isoäitinsä Amalian välillä. Jälkimmäinen halusi Vilhelmille koulutuksen, joka palauttaisi Oranian vallan. Mary taas halusi antaa täysin englantilaisen koulutuksen. Myös Hollannin tasavalta pyrki vaikuttamaan asiaan ja teki Vilhelmistä valtion lapsen, jonka tasavalta kouluttaa. Tasavallan antama opin punaisena lankana oli pitää Vilhelm poissa vallasta. Vilhelmistä tulikin varsin kuuliainen tasavaltaa ja sen johtoa kohtaan.
Ranska ja Englanti hyökkäsivät Hollantiin 1672. Käskynhaltijan sotilaallinen valtaa ei pidetty enää turhana, ja Vilhelmistä tuli käskynhaltija Vilhelm III. Hän torjui maahantunkeutumisen menestyksekkäästi ja anasti vallan. Vilhelmillä oli enemmän valtaa kuin hänen edeltäjillään kahdeksankymmenvuotisessa sodassa. Vilhelm avioitui vuonna 1677 Marian kanssa, joka oli tulevan kuninkaan, Jaakko II:n tytär. Vuonna 1688 Vilhelm III syöksi katolisen appensa Englannin valtaistuimelta. Hänet ja hänen puolisonsa kruunattiin Englannin kuninkaaksi ja kuningattareksi 11. huhtikuuta 1689. Vilhelm kuoli lapsettomana ratsastusonnettomuudessa 8. maaliskuuta 1702. Englannin hallitsijaksi tuli kuningatar Anna.
Toinen kausi ilman käskynhaltijaa muokkaa
Tasavallan johto tajusi, että voimakas Vilhelm III oli heikentänyt heidän asemaansa, ja se julisti toisen kerran käskynhaltijan tehtävän avoimeksi. Suurimpana syynä tähän oli kiista Oranian ruhtinaan arvonimestä Friisinmaan Nassaun Johan Willem Frison ja Preussin kuninkaan, Fredrik I:n välillä. Jälkimmäinen oli asianmukainen perillinen, joka oli nimitetty äidinisänsä Fredrik Henrikin tahdosta perimään Oranian ruhtinaan arvonimen, mikäli suku sammuisi. Kiista ratkaistiin siten, että kumpikin sai käyttää arvonimeä. Ongelma maittenomistuksesta ratkesi itsestään, kun Ludvig XIV valloitti Oranian ruhtinaskunta vuonna 1713. Johan Willem Friso hukkui 1711, ja häneltä isänsä kuoleman jälkeen syntynyt poika, Vilhelm IV. Hänet julistettiin Gelderlandin, Overijsselin, Drenthen sekä Utrechtin käskyhaltijaksi 1722. Ranskan hyökättyä 1747 Vilhelm IV:stä tuli koko Hollannin tasavallan käskynhaltija.
Tasavallan loppu muokkaa
Vilhelm IV kuoli 1751, ja hänen kolmevuotiaasta pojastaan, Vilhelm V:stä tuli käskynhaltija. Koska Vilhelm oli alaikäinen, yhdistyneitten provinssien johto hallitsi hänen puolestaan. Se heikensi tahallaan tulevan hallitsijan luonnetta tehden hänestä päättämättömän. Vilhelmin avioliitto Preussin Wilhelminan kanssa helpotti tätä vikaa jonkin verran. Vilhelmin kykenemättömyys hallita kunnollisesti oli pieni tekijä Hollannin tasavallan rappeutumisessa. Suurempi haitta oli tasavallan johdon korruptio. Vuonna 1787 hän selvisi vallankumousyrityksestä Preussin puututtua asioihin. Ranskan hyökättyä 1796 hänen täytyi paeta, eikä hän palannut koskaan.
Vuoden 1795 jälkeen Orania-Nassaun sukua kohtasi vaikea ajanjakso, jolloin sen oli elettävä maanpaossa Euroopan – etenkin Preussin ja Englannin – hoveissa. Vilhelm V kuoli 1806.
Monarkia (1815–) muokkaa
Alankomaiden yhdistynyt kuningaskunta muokkaa
Napoleonin Ranskan kaaduttua 1813 Vilhelm V:n poika Willem Frederik palasi Alankomaihin, ja hänestä tuli maan prinssihallitsija Vilhelm I. Iso-Britannia tuki Vilhelmin valtaannousua vahvistaakseen Alankomaita ja estääkseen siten Ranskan tunkeutumisen maahan. Vuonna 1815 Belgia ja Luxemburg liitettiin Vilhelmin alueisiin. Vilhelm yritti luoda yhteisen kulttuuriin valtakuntaansa, mikä ärsytti etenkin valtakunnan eteläosia. Näitten aluelaajennusten takia Alankomaiden ruhtinaskunnasta tuli kuningaskunta 15. maaliskuuta 1815. Oranian ruhtinas piti oikeudet Nassaun maihin (Dillenburg, Dietz, Beilstein, Hadamar ja Siegen) Keski-Saksassa. Toisaalla Preussin kuningas oli onnistunut 1813 saamaan valtaansa Luxemburgin herttuakunnan, jonka hän oli katsonut perineensä Luxemburgin herttuatar Annalta. Asia ratkaistiin Wienin kongressissa: Preussille annettiin Nassaun maat Keski-Saksassa, ja Alankomaat sai puolestaan Luxemburgin, josta tehtiin nyt suurherttuakunta. Vuonna 1830 Belgia julistautui itsenäiseksi, mikä johti tuhoisaan sotaan. Vilhelm jatkoi sotaa vuoteen 1839 asti, jolloin hänen oli pakko myöntyä rauhaan. Menetettyään mahdollisuutensa saada Belgia takaisin Vilhelm päätti 1840 luopua kruunusta. Hallitsijan valtaa kavennettiin Vilhelm I:n seuraajan Vilhelm II:n hallituskaudella uudella perustuslailla, jonka kuningas oli määrännyt estääkseen vuoden 1848 vallankumouksen leviämisen maahansa.
Vilhelm III ja uhka suvun sammumisesta muokkaa
Vilhelm II kuoli 1849. Kuninkaaksi tuli edellisen poika, Vilhelm III, jota luonnehdittiin konservatiiviksi, jopa taantumukselliseksi. Hän vastusti vuoden 1848 perustuslakia ja koetti jatkuvasti muodostaa omaa kuninkaallista hallitustaan. Vuonna 1868 hän yritti myydä Luxemburgin Ranskalle, mikä aiheutti riidan Preussin ja Ranskan välille. Vilhelm III:n avioliitto Württembergin Sofian kanssa oli onneton, ja hänen perillisensä kuolivat nuorina, mikä alkoi uhata Orania-Nassaun suvun jatkumista. Sofian kuoltua 1877 Vilhelm avioitui Waldeckin ja Pyrmontin Emman kanssa 1879. Vuotta myöhemmin syntyi kruununperijätär Vilhelmiina. Vilhelmin kuollessa 1890 Orania-Nassau-suku sammui miehenpuolelta.
Koska nainen ei voinut periä kruunua Luxemburgissa saalilaisen lain nojalla, uusi suurherttua tuli Nassau-Weilburgin suvusta. Pelko suvun täydellisestä sammumisesta säilyi vuoteen 1909 saakka, jolloin Juliana syntyi. Kuningasperhe pysyi pienenä aina 1930- ja 1940-lukujen taitteeseen asti, jolloin Julianan lapset syntyivät.
Nykyajan monarkia muokkaa
Vilhelmiina hallitsi Alankomaita 50 vuotta vuodesta 1898 vuoteen 1948. Hän oli hollantilaisten vastarinnan symboli toisen maailmansodan aikana. Monarkian moraalinen arvovalta palautui hänen hallituskaudellaan. Toisen maailmansodan jälkeen Vilhelmiinan luopui kruunusta tyttärensä Julianan hyväksi. Hänen aikanaan kuningasperhe astui yhä enemmän julkisuuteen, ja se tuli tunnetuksi pyöräilevänä monarkiana kuninkaallisen perheen jäsenten maaseudulle tekemien pyöräretkien ansiosta. Kruununperijätär Beatrixin avioituminen saksalaisdiplomaatti Claus von Amsbergin kanssa aiheutti suurta vastustusta. Claus oli näet palvellut Hitler-Jugendissa ja myöhemmin Wehrmachtissa. Hänestä tuli kuitenkin yksi suosituimmista kuningasperheen jäsenistä. Vuonna 1980 Juliana luovutti vallan Beatrixille. Beatrixin tapa hallita oli ammattimaisempi ja näkymättömämpi kuin edeltäjänsä. Beatrix luovutti vuonna 2013 kruunun pojalleen Willem-Alexanderille, josta tuli Alankomaiden ensimmäinen miespuolinen hallitsija yli sataan vuoteen. Nykyään monarkia nauttii hollantilaisten enemmistön suosiota.
Vuonna 1948 kruunusta luopunut ja vuonna 1962 kuollut Vilhelmiina oli viimeinen ”aito” Orania-Nassaun suvun edustaja Alankomaiden valtaistuimella. Koska kruunu on sen jälkeen periytynyt naislinjan kautta kolmesti, on mieslinjainen hallitsijasuku periaatteessa vaihtunut jokaisella kerralla, mutta kuningashuone käyttää edelleen Orania-Nassaun nimeä. Juliana kuului isänsä puolelta Mecklenburg-Schwerinin sukuun, Beatrix Lippen sukuun ja Willem-Alexander Armsbergin sukuun, jotka ovat kaikki saksalaisia sukuja.
Orania muokkaa
Orangen kaupunki ja entinen Oranian ruhtinaskunta (Principauté d´Orange - Prindom van Oranje) sijaitsee etelä-Ranskassa, nyk. Provencen alueella. Orange on vanha roomalainen kaupunki (Arausio) jossa sijaitsee mm. vanha roomalainen teatteri sekä suuri Mariuksen riemukaari. Oranian prinssisuvut olivat d´Orange, de Baux, de Chalon sekä van Nassau. Hollannin kuningatar ja kruununprinssi kantavat edelleen Oranian prinssien arvonimeä.
Aiheesta muualla muokkaa
- Orania-Nassaun suvun virallinen Internet-sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)