Hollannin kieli

germaaninen kieli
(Ohjattu sivulta Flaamin kieli)

Hollannin kieli (Nederlandse taal, suom. alankomaan kieli) on indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisen haaran länsigermaaniseen ryhmään kuuluva kieli. Se on läheistä sukua muille länsigermaanisille kielille (englanti, saksa ja friisi) ja kaukaisempaa sukua pohjoisgermaanisille kielille.

Hollanti
Alueet, joissa hollanti on virallinen kieli
Alueet, joissa hollanti on virallinen kieli
Oma nimi Nederlands
Tiedot
Alue Alankomaat
Belgia
Suriname
Aruba
Curaçao
Sint Maarten
Virallinen kieli
Puhujia n. 23 miljoonaa
Sija 37.
Kirjaimisto latinalainen
Kielenhuolto Nederlandse Taalunie[1]
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä germaaniset kielet
länsigermaaniset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 nl
ISO 639-2 dut (B) / nld (T)
ISO 639-3 nld

Alueellinen sijoittuminenMuokkaa

 
Hollannin puhuma-alueet maailmassa

Hollantia käytetään Alankomaissa ja sen entisissä siirtomaissa, kuten Surinamessa, sekä sen merentakaisilla alueilla Arubassa, Curaçaossa, Sint Maartenilla, Bonairessa, Sabassa ja Sint Eustatiuksella, sekä Belgiassa. Hollannin kieli on kyseisissä maissa virallinen kieli. Se oli myös Etelä-Afrikan virallinen kieli vuoteen 1961 asti. Hollannin puhujia on myös maissa, joihin on muuttanut paljon alankomaalaisia ja flaamilaisia siirtolaisia, kuten Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Virallista koulussa opetettavaa ja viranomaisten käyttämää kieltä kutsutaan nimellä Standaardnederlands tai Algemeen Nederlands.

Hollannin läheisimmät sukukielet ovat Alankomaiden pohjoisessa Friisinmaan provinssissa ja Pohjanmeren Friiseinsaarilla puhuttu friisin kieli, Etelä-Afrikassa puhuttu afrikaans ja Saksan pohjoisosissa puhuttu alasaksin murre (Plattdüütsch).

MurteetMuokkaa

FlaamiMuokkaa

Belgian pohjoisosassa Flanderissa puhutaan hollannin kielen murretta tai murteita. Kirjakielenä siellä on sama hollannin kieli kuin Alankomaissa. Suomessa on aiemmin kutsuttu Flanderin asukkaiden puhumaa kieltä flaamiksi,[2] mutta Kotimaisten kielten keskuksen nimistöneuvonta suosittelee flaamin kieli -termin jättämistä historiallisiin yhteyksiin.[3] Flaami ei myöskään ole missään virallisena kielenä. Belgian viralliset kielet ovat hollanti (Nederlands, néerlandais, Niederländisch), ranska ja saksa.

Flaami tarkoittaa myös Belgian Flanderin alueen asukasta.

MuutMuokkaa

Alankomaiden koillisosassa on laaja Hollannin alasaksin murrealue, joka käsittää lähes kokonaan Groningenin, Drenthen ja Overijsselin provinssit. Sen eteläpuolella, osin myös Saksan puolella, puhutaan pienellä alueella Zuid-Geldersin murretta. Alankomaiden länsiosassa puhutaan hollannin murretta ja lounaassa lähellä Belgian rajaa zeelandin murretta. Alankomaiden eteläosissa puhutaan kahta murretta, brabantin murretta ja limburgin murretta, joiden alueet jatkuvat Flanderiin asti. Limburgin murretta puhutaan näistä idempänä, Saksan rajan tuntumassa. Flanderin länsiosissa puhutaan länsiflaamia ja itäflaamia. Lisäksi on huomionarvoista, että hollannin murre (Hollands) on eri asia kuin hollannin kieli eikä kieli ole kehittynyt pelkästään murteen pohjalta.

Hollannin alasaksilla ja limburgilla on Alankomaissa alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevassa eurooppalaisessa peruskirjassa määritelty oikeudellinen asema alueellisina kielinä, minkä vuoksi jotkut pitävät niitä murteiden sijaan erillisinä kielinä.

KielioppiMuokkaa

SubstantiivitMuokkaa

Hollannissa sanoilla on kaksi sukua: aiemmasta maskuliinista ja feminiinistä muodostunut yhteinen suku sekä neutri, eli samoin kuin esimerkiksi ruotsin kielessä. Epämääräinen artikkeli kaikilla suvuilla on een ja määräinen yhteisessä suvussa de ja neutreilla het. Monikossa on vain määräinen artikkeli ja se on kummallakin suvulla de.

Suku Yksikkö
yhteinen suku een man (mies)
neutri een boek (kirja)
Suku Yksikkö Monikko
yhteinen suku de man (mies) de mannen (miehet)
neutri het boek (kirja) de boeken (kirjat)

Monikko muodostetaan yleensä päätteellä -en.

SijamuodotMuokkaa

Hollannin substantiiveilla on englannin ja ruotsin tapaan kaksi sijamuotoa: nominatiivi ja genetiivi. Akkusatiivimuoto erotetaan nominatiivista kuitenkin persoonapronomineissa. Datiivi on nykykielestä käytännössä kuollut.

PersoonapronominitMuokkaa

Yks.

ik (’k) minä

jij (je) sinä (epämuod.)

u sinä (muod.)

hij (ie) hän (m.)

zij (ze) hän (f.)

het (’t) se

Mon.

wij (we) me

jullie te

u te (muod.)

zij (ze) he

Tuntemattomia ihmisiä puhuteltaessa käytetään u-pronominia

VerbitMuokkaa

Hollannin kielessä on neljäntyyppisiä verbejä: 3:ntyyppiset heikot verbit, jotka luokitellaan imperfektintunnusten mukaan (-d-, -t-, -cht-) ja vahvat verbit. Verbit päättyvät yleensä -en perusmuodossa, mutta poikkeuksia on myös (esimerkiksi zijn). Hollannin kielen yleinen pitkä-/lyhytvokaalivaihtelu esiintyy heikossa verbeissä seuraavasti: lyhyt vokaali esiintyy perusmuodossa, preesensin monikkomuodossa ja konjunktiivin preesensissä (eren, ere), pitkä esiintyy kaikissa muissa muodoissa (eert, eerde, geëerd). Samalla tavalla toimii myös pitkä-/lyhytkonsonanttitoiminta (eggen, egt, geëgd). Samaa vaihtelua on f-v-vaihtelu (hoven, hoofden) ja s-z-vaihtelu (verhuizen, verhuisde).

Verbityyppi Perusmuoto Imperfektin yksikkömuoto
heikot -d-verbit moorden (murhata) moordde (murhasin/-sit/-si)
heikot -t-verbit wachten (odottaa) wachtte (odotin/-tit/-tti)
heikot -cht-verbit kopen (ostaa) kocht (ostin/-it/-i)
vahvat verbit schieten (ampua) schoot (ammuin/-mmuit/-mpui)

Verbin taivutusmuodotMuokkaa

Kuten saksassa, hollannissakin verbin liittotempukset (perfekti ja pluskvamperfekti) muodostetaan joko verbillä hebben tai zijn ja pääverbin supiinilla (had gedood, was geweest).

 
Hollanninkielinen kyltti Leidenin yliopistolla.

ÄäntäminenMuokkaa

Pääartikkeli: hollannin fonologia

Vaikka hollanti on monelle eurooppalaiselle saksaa ja englantia osaavalle suhteellisen helppo kieli oppia, sen ääntäminen on suhteellisen vaikeaa.

VokaalitMuokkaa

Lyhyet vokaalitMuokkaa

Puolipitkät vokaalitMuokkaa

  • eu – [øː] tai [øʏ̯], kuten ransk. ’feu’ – esim. heus (ystävällinen), leunen (nojata), deur (ovi)
  • ie – [i] – esim. fiets (polkupyörä), dier (eläin)
  • oe – [u], kuten suomen lyhyt u – esim. boek (kirja), zoek (kadonnut), moeder (äiti)

Pitkät vokaalitMuokkaa

  • aa – [ɑː] – esim. laat (maaorja), maat (kaveri), raaf (korppi)
  • ee – [eɪ] – kuten engl. ’lay’ – esim. leed (suru), leef (elänyt)
  • oo – [ou], kuten suomen ou-diftongi – esim. brood (leipä), roos (ruusu)
  • uu – [yy], kuten suomen yy tai saksan ü – esim. muren (seinät), zuur (happo/hapan)

DiftongitMuokkaa

  • auw, ou(w) – [ʌu] – esim. blauw (sininen), lauw (haalea), vouwen (taitella) → Huom., jos ’auw’:ta tai ’ouw’:ta seuraa äänne, äännetään ’w’:nä kuten englannissakin.
  • ei/ij – [ɛi],yleensä kuten suomen äi, joskus [eɪ] kuten engl. ’lay’ – esim. ei (muna), bij (-ssa, -lla), bereid (valmis), ijzer (rauta)
  • ui – haastava äänne – [ʌy], jokseenkin ’’äy’’. Kuten suomen äy. – esim. huis (talo), kruipt (ryömii), muis (hiiri)

KaksoisvokaalitMuokkaa

  • aai – [aɪ] (aa + ie)esim. kraai (varis), saai (tylsä), haaien (hait)
  • eeuw – [eu] (ee + oe) – esim. leeuw (leijona), meeuw (merilokki), sneeuwen (sataa lunta)
  • ieuw – [iʋ] (ee + oe) – esim. hieuw (pidetty), nieuw (uusi)
  • oei – [ui̯] (oe + ie) – esim. boei (poiju), snoei (leikkaukset (paperista))
  • ooi – [oːi̯], kuten kirjoitettukin – esim. mooi (kaunis (ihmisestä)), hooi (heinä) → Huom. ’ode’ äännetään (puhekielessä ja joissakin murteissa) kuten ooie – esim. rode (punainen), dode (kuollut)
  • uw – [yw] (uu + oe) – esim. ruw (karkea), sluw (ovela), uw (sinun)

KonsonantitMuokkaa

(Tässä kohdassa mainitaan ainoastaan suomen kielestä poikkeavat seikat ääntämisessä)

  • d – äännetään sanan lopussa (ja joskus myös keskellä) t:nä
  • Kirjaimen g ja ’ch’-äänteen ääntyminen ovat mutkikkaita. Nämä kirjaimet edustavat velaaria ([ɣ] ja [x]) tai uvulaarista frikatiivia ([χ]). Kirjain g lausutaan joissain lainasanoissa tavallisena g:nä.
  • n ja m - assimiloituvat seuraavaan äänteeseen: molemmista tulee [m] ennen p:tä ja b:tä, [ɱ] ennen f:ää ja v:tä sekä n:stä [ŋ] ennen velaareja (tai [ɴ] jos puhuja ääntää velaarifrikatiivin uvulaarisena) ja [ɲ] ennen j:tä, /sj/:tä ja /zj/:tä
  • p – ilman aspiraatioita
  • r – äännetään aina [r]. Jos r:ää seuraa vokaali, käytetään usein alveolaarista napausäännettä [ɾ] – esim. holl. Peru [peˈɾu]

Sanan lopussa yleensä alveolaarinen approksimantti [ɹ] – holl. door (läpi) [doə̯ɹ]

  • sch – äännetään [sx]
  • v – kuten englannin v, voidaan ääntää myös kuin f
  • w – kuten suomen v
  • z – kuten englannin z, voidaan ääntää myös kuten s

KielinäyteMuokkaa

»Alle mensen worden vrij en gelijk in waardigheid en rechten geboren. Zij zijn begiftigd met verstand en geweten, en behoren zich jegens elkander in een geest van broederschap te gedragen. »

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) [4]

Virallinen asema maittainMuokkaa

Valtio Väkiluku Puhujien määrä äidinkielenä [5][6][7] Äidinkielisten osuus väestöstä Asema
  Alankomaat
(hollanti)
17 116 000 15 449 000 90 % de facto & de jure kansallinen kieli
  Etelä-Afrikka
(afrikaans)
51 770 000 6 860 000 14 % de jure kansallinen kieli
  Belgia (hollanti) 11 303 000 6 215 000 55 % de jure kansallinen kieli
  Suriname
(hollanti)
540 000 325 000 60 % de jure kansallinen kieli
  Namibia
(afrikaans)
2 113 000 220 000 10,4 % alueellisesti tunnustettu
Yhteensä 82 834 000 29 069 000

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Hollanninkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hollannin kieli.