Eläintiede

tieteenala, joka tutkii eläimiä
(Ohjattu sivulta Eläinoppi)

Eläintiede eli zoologia (kreik. zoon, eläin; logos, tieto) on eläinten rakennetta, toimintaa, kehitystä, suhteita, luokittelua ja eläimistöä käsittelevä tieteenala, jonka osa-alueita ovat esimerkiksi eläinekologia, eläinfysiologia sekä -anatomia ja etologia (eläinten käyttäytyminen).[1] Eläintiede on biologian osa-alue, ja se on osaltaan läheisessä yhteydessä solubiologiaan, biokemiaan ja perinnöllisyystieteeseen.[2]

Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus)

Eri eläinryhmiin kohdistuvan tutkimuksen perusteella erotetaan myös alatieteitä, kuten esimerkiksi mammalogia (nisäkkäät), ornitologia (linnut), iktyologia (kalat), entomologia (hyönteiset) ja protozoologia (alkueläimet).

Eläintieteen varhaishistoria muokkaa

Tieteellisen eläinten tutkimisen varsinaisena perustajana pidetään Aristotelestä, joka keräsi eräiden aikaisempien kirjailijoiden tekemät hajanaiset eläimiä koskevat tiedot, liitti niihin omat monipuoliset havaintonsa ja muovasi näin saamansa aineiston yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hän ei rajoittunut vain kuvailemaan eläinten ulkomuotoa, rakennetta ja elintapoja, vaan tutki myös lisääntymisilmiöitä ja sikiönkehitystä, loi pohjan vertailevalle anatomialle ja laati eräänlaisen eläinsysteemin.

Aristoteleen jälkeen ei vanhalla ajalla elänyt muuta huomattavaa eläintieteellistä kirjailijaa kuin Plinius vanhempi. Hän oli kuitenkin vain muiden kirjoitusten koostaja, joka ei aina osannut erottaa tosiasioita taruista. Keskiajan eläintieteellisistä kirjailijoista oli mainittavin Albertus Magnus, joka selitteli Aristoteleen eläintieteen ja luonnonfilosofian kirjoituksia ja koetti muokata niiden sisältöä sopusointuun kirkon oppien kanssa.

Lähteet muokkaa

  1. Tirri, R.; Lehtonen, J.; Lemmetyinen, R.; Pihakaski, S. & Portin, P.: Biologian sanakirja, s. 135. Uudistetun laitoksen 3. painos. Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8.
  2. Zoology Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.5.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa