Aleksanteri Nevski

Aleksandr Nevski eli Pyhä Aleksanteri Nevalainen (ven. Алекса́ндр Яросла́вич Не́вский, Aleksandr Jaroslavitš Nevski, kuuntele^ⓘ (ohje)); (1220, n. 1220, tai 30. toukokuuta 1220, toisten tietojen mukaan 13. toukokuuta 1221 taI 30. toukokuuta 1221 Pereslavl-Zalesskin ruhtinaskunta – 14. marraskuuta 1263 Gorodetsin ruhtinaskunta) oli pyhäksi eli pyhimykseksi korotettu Novgorodin ruhtinas sekä Vladimirin suuriruhtinas.

Aleksanteri Nevski kuvattuna Venäjän tsaareista kertovaan teokseen Tsarski tituljarnik 1672

Venäjällä häntä pidetään kansallissankarina, sillä hän torjui kahdesti Novgorodia lännestä uhanneet vieraat sotajoukot.

Suku

Aleksanteri Nevskin vanhemmat olivat Vladimirin suuriruhtinas Jaroslav II ja Feodosia/Eufrosinja, joka oli Rjazanin ruhtinas Igor Glebovitšin tytär. Hän oli toiseksi vanhin poika. Hänellä oli kahdeksan veljeä ja kaksi sisarta. Hänen vanhempi veljensä oli Vladimirin suuriruhtinas Andrei II ja nuorempi veljensä Jaroslav III.

Aleksanteri Nevskin sinetti vuoden 1236 jälkeen

Hänestä tuli vuonna 1236 Novgorodin ruhtinas. Ryhdyttyään yhteistyöhön mongolien kanssa Aleksanteri sai Kultaisen ordan Batu-kaanilta Vladimirin suuriruhtinaan arvon, joka oli aiemmin kuulunut hänen veljelleen, mongoleja vastaan kapinoineelle Andrei II:lle.

Ruhtinas

Aleksanteri Nevski valtaistuimella, Iivana Julman kuvakronikka 1568 "Vaikka Aleksanteri sai Jumalalta kunnian hallita maan päällä ja hänellä oli vaimo ja lapsia, hän oli nöyrempi kuin missään muussa miehessä. Hän oli erittäin pitkä, hänen kasvojensa kauneus oli kuin Joosef Kauniilla, hänen voimansa oli kuin osa Simsonin voimaa ja hänen äänensä oli kuin trumpetti."

Ennakoiden ruotsalaisten ritarien etenemisen uhan Aleksanteri rakennutti linnoituksia Šelon-joelle. Kun ruotsalaiset hyökkäsivät Venäjälle vuonna 1240 rankaisemaan novgorodilaisia ​​suomalaisheimojen tunkeutumisesta ja estämään Venäjän pääsyn merelle, Aleksanteri voitti ruotsalaiset Inkereenjoen ja Nevajokien yhtymäkohdassa 15. heinäkuuta 1240.

Hän taisteli ruotsalaisia ​​vastaan, jotka Novgorodin herruutta tavoitellessaan saavuttivat Nevaan laskevan Inkereenjoen suun laivalla. Taistelussa, joka sai nimen Nevan taistelu ja antoi Aleksanterille lempinimen Nevski, Ruotsin kuninkaan vävyn Birger-jaarlin johtamat joukot kärsivät murskaavan tappion, ja Aleksanteri itse "laittoi Birgerin kasvoille sinettinsä terävällä keihäällään", ikään kuin merkitäkseen hänet orjan merkillä. Ruhtinaan elämäkerran mukaan Inkereen kylänvanhin Pelkoinen (tai Pelgusij) näki ennen taistelua aamunkoitteessa veneen, jossa pyhät Boris ja Gleb purjehtivat auttamaan "sukulaistaan ruhtinas Aleksandria". Vastarannalta, johon Aleksanterin rykmentit eivät päässeet, he löysivät "suuren joukon niitä, jotka Herran enkeli tappoi". Siten novgorodilaisten voitto sai pyhän ja eeppisen luonteen.

Hänen asemansa vahvistui voiton ansiosta, ja hän ilmeisesti alkoi puuttua Novgorodin kaupungin asioihin ja hänet karkotettiin muutamaa kuukautta myöhemmin.

Peipsijärven jäätaistelu vuonna 1242, Iivana Julman kuvakronikka 1568

Paavi Gregorius IX:n innoittamana "kristillistää" Baltian alue Saksalainen ritarikunta hyökkäsi Venäjälle, jolloin novgorodilaiset kutsuivat Aleksanterin takaisin. Useiden taistelujen jälkeen Aleksanteri voitti joukkoinen määrätietoisesti saksalaiset kuuluisassa "verilöyly jäällä" Peipsijärven jäätaistelussa huhtikuussa 1242 Peipsijärven ja Pihkovan välillä sijaitsevassa kapeassa kanavassa. Aleksanteri jatkoi taistelua sekä ruotsalaisia ​​että saksalaisia ​​vastaan ​​ja lopulta sai lopetettua heidän laajentumisensa itään, sekä saavutti monia voittoja pakanallisista liettualaisista ja suomalaisista kansoista.

Idässä mongolien armeijat valloittivat kuitenkin suurimman osan poliittisesti pirstoutuneista Venäjän maista. Aleksanterin isä, suuriruhtinas Jaroslav II, suostui palvelemaan Venäjän uusia hallitsijoita, mutta kuoli myrkytykseen syyskuussa 1246 palattuaan mongolien suurkaanin luona. Kun tätä seuranneessa taistelussa suuriruhtinaan valtaistuimesta Aleksanteri ja hänen nuorempi veljensä Andrei vetosivat Kultaisen ordan Batu-kaaniin, tämä lähetti heidät suurkaanin luo. Rikkoen venäläisiä senioriteetti käytäntöjä, suurkaani nimitti Andrein Vladimirin suuriruhtinaaksi ja Aleksanterin Kiovan suuriruhtinaaksi – luultavasti siksi, että Aleksanteri oli Batu-kaanin suosikki ja Batu oli suurkaanin epäsuosiossa. Kun Andrei alkoi tehdä salaliittoa mongolien herroja vastaan ​​muiden venäläisten ruhtinaiden ja länsimaisten kansojen kanssa, Aleksanteri meni Kultaisen ordan pääkaupunkiin Saraihin Volgalle ja ilmiantoi veljensä Sartakille, Batu-kaanin pojalle, joka lähetti armeijan syrjäyttämään Andrein ja asetti Aleksanterin suuriruhtinaaksi. Tämän jälkeen yli vuosisataan yksikään Koillis-Venäjän ruhtinas ei kyseenalaistanut mongolien valtaa.

Aleksanteri ryhtyi kehittämään Venäjää rakentamalla linnoituksia ja kirkkoja sekä julistamalla uusia lakeja. Suuriruhtinaana hän jatkoi Novgorodin hallintaa poikansa Vasilin kautta, mikä muutti Novgorodin perustuslaillisen hallintoperustan henkilökohtaisesta suvereniteetista Venäjän päähallitsijan kutsusta institutionaaliseen suvereniteettiin. Vuonna 1255 novgorodilaiset, jotka olivat saaneet tarpeekseen suuriruhtinaan hallinnosta, karkottivat Vasilin ja kutsuivat tilalle mongolien hegemonian vastustajan, Aleksanteri kokosi armeijan ja asetti poikansa takaisin ruhtinaaksi.

Aleksanteri Nevskin sotaretket länsirajojen puolustamiseksi vuosina 1239-1245

Vuonna 1257 mongolit suorittivat väestönlaskennan suurimmassa osassa Venäjää verojen perimiseksi. Se kohtasi vain vähän vastustusta, mutta kun uutiset lähestyvästä laskennasta saavuttivat Novgorodin, puhkesi kansannousu. Vuonna 1258 Aleksanteri pelkäsi mongolien rankaisevan koko Venäjää Novgorodin kapinan vuoksi, ja hän auttoi pakottamaan Novgorodin alistumaan väestönlaskentaan ja mongolien verotukseen. Tämä saattoi päätökseen mongolien vallan asettumisen myös Pohjois-Venäjälle.

Vuonna 1262 monissa kaupungeissa puhkesi kansannousu Kultaisen ordan muslimiveroviljelijöitä vastaan, ja Aleksanteri teki neljännen matkan Saraihin välttääkseen kostotoimet. Hän onnistui tehtävässään sekä saamaan venäläisille vapautuksen osallistumisesta Kultaisesta ordan Iraniin suunniteltuun hyökkäykseen.

Perintö

Palattuaan kotiin neljänneltä matkaltaan Kultaiseen ordaan Aleksanteri sairastui ja kuoli 14. marraskuuta 1263 Gorodetsissa Volgan rannalla. Ennen kuolemaansa hän oli ottanut vastaan suuren skeeman eli luostarilupauksen munkki-nimellä Aleksei. Hänet haudattiin 23. marraskuuta 1263 Jumalanäidin syntymän luostariin Vladimiriin. Vuonna 1380 ruhtinaan maatumattomat pyhäinjäännökset avattiin paikallista kunnioitusta varten, ja Moskovan neuvosto 1547 määräsi "juhlistaa pyhää ruhtinas Aleksandria" koko Venäjällä.

Hänen kuolemansa jälkeen Venäjä hajosi jälleen useisiin riitaisiin ruhtinaskuntiin. Hänen henkilökohtaista voimaansa, joka perustui ruhtinaiden, pajarien ja papiston tukemiseen sekä mongolien pelkoon, ei siirtynyt kenellekään eteenpäin eikä hänen heikoille pojilleen.

Avioliitto ja jälkeläiset

Aleksanteri Nevski freskossa vuodelta 1666 Arkkienkelin katedraalissa Moskovassa

Aleksanteri Nevski avioitui vuonna 1238/1239 Polotskin ruhtinatar Aleksandra Brjatšislavnan kanssa, joka on joissakin tiedoissa nimellä ruhtinatar Vassa. On mahdollista että Aleksanteri Nevski avioitui kaksi kertaa, koska puolison hautakivessä olevat vuosilukutiedot ovat ristiriitaiset. Toisaalta Vassa voi olla ruhtinatar Aleksandran nunna-nimi, mikäli hän teki luostarilupauksen jäätyään leskeksi. Hänet on haudattu tyttärensä Jevdokijan kanssa Ylösnousemuksen eli Uspenskin ruhtinasluostarin kirkkoon Vladimiriin.

Heille syntyivät lapset:

• Vasili (ennen 1245–1271), Novgorodin ruhtinas, kihlattiin vuonna 1251 Norjan prinsessa Kristinan kanssa, joka oli Haakon IV:n ja Margrét Skúladóttirin tytär, avioliittosopimus purettiin
• Jevdokija (1239 jälkeen - n. 1262), avioitui Smolenskin ruhtinas Konstantin Rostislavitšin kanssa
• Dmitri (1250–1294), Novgorodin ruhtinas 1260–1263, Pereslavlin ruhtinas, Vladimirin suuriruhtinas 1276–1281 ja 1283–1293
• Andrei III (n. 1255–1304), Gorodetskin ruhtinas 1264–1304, Kostroman ruhtinas 1276–1293 ja 1296–1304, Novgorodin ruhtinas 1281–1285 ja 1292–1304 ; Vladimirin suuriruhtinas 1281–1284 ja 1292–1304
• Daniel (1261–1303), Moskovan ensimmäinen ruhtinas 1263–1303, Danilovitš-dynastian perustaja

Sankarimyytin synty

Aleksanteri Nevski venäläisessä 1000 ruplan postimerkissä vuonna 1995

Aleksanteri Nevski venäläisessä 15 ruplan postimerkissä vuonna 2014

Lisänimen Nevski eli Nevalainen Aleksanteri on myöhemmin saanut hänen Nevajoen rannoilla ruotsalaisista, norjalaisista, suomalaisista ja hämäläisistä vuonna 1240 saavuttamastaan Nevan taistelun voitosta. Nimeä ei käytetty vielä Aleksanterin elinaikana. Kahta vuotta myöhemmin vuonna 1242 Aleksanteri löi saksalaisen kalparitarien hyökkäysarmeijan Peipsijärven jäällä.

Sergei Eisensteinin elokuva Aleksanteri Nevski, jonka huippukohdassa jää pettää raskaisiin rengaspanssareihin pukeutuneiden saksalaisritarien alla, ja Sergei Prokofjevin siihen säveltämä musiikki ovat edistäneet sankarimyytin syntymistä. Eisensteinin elokuva kuvattiin vuonna 1938, jolloin Neuvostoliitossa vallitsivat erittäin saksalaisvastaiset mielialat. Elokuva kuitenkin vedettiin pois levityksestä elokuussa 1939 natsien ja Neuvostoliiton hallituksen allekirjoitettua hyökkäämättömyyssopimuksen.

Oliko Aleksanteri petturi asioidessaan mongolien valloittajien kanssa, on venäläisten historioitsijoiden harvoin esittämä kysymys, koska jotkut venäläiset ruhtinaat olivat vuosisatojen ajan solmineet liittoja turkkilaisten arojen paimentolaisten kanssa saadakseen etua kotimaisista kilpailijoistaan. Koska Aleksanteri oli halukas yhteistyökumppani, hän saattoi vähentää tavallisten ihmisten kärsimystä vetoamalla näiden puolesta ​​kaanin edessä. Häntä tuki kirkko, joka menestyi mongolien suojeluksessa ja verovapaudessa ja pelkäsi mongolien vastaisia ​​ruhtinaita, jotka neuvottelivat paavin kanssa. Näistä syistä Aleksanteri korotettiin vuoteen 1381 mennessä paikallisen pyhimyksen asemaan, ja Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi hänet vuonna 1547.

Nikolai Tšerkasov nimiosassa Sergei Eisensteinin elokuvassa Aleksandr Nevsky 1938.

Aleksanterin poika Daniel perusti Moskovan ruhtinaskunnan, joka myöhemmin yhdisti Pohjois-Venäjän maat ja hallitsi vuoteen 1598 asti. Aleksanteri oli aikansa suuria sotilaskomentajia, joka suojeli Venäjän länsirajaa ruotsalaisten tai saksalaisten hyökkäyksiltä. Tämä kuva hänestä oli suosittu Luoteis-Venäjällä, ja sitä on myöhempinä vuosisatoina käytetty propagandatarkoituksiin. Niinpä Ruotsin kanssa käydyn sodan päätyttyä Aleksanteri Nevskin ritarikunta perustettiin vuonna 1725.

Askeettinen kulttiperiaate korvattiin lopulta poliittisella maallisella isänmaallisessa propagandalla toisen maailmansodan kynnyksellä ja sen aikana kuten Sergei Eisensteinin elokuvalla Aleksanteri Nevski vuonna 1938 sekä taiteilija Pavel Korinin kuvatriptyykki vuodelta 1942-1943, jonka keskiosasta ripustettiin kopio Olhavanjoen rannalle Novgorodin taistelun aikana.

Toisen maailmansodan aikana heinäkuussa 1942, kun Saksa oli tunkeutunut syvälle Neuvostoliittoon, Josif Stalin julisti Aleksanteri Nevskin kansallissankariksi ja perusti hänen nimeään kantavan sotilasansioista annettavien korkeitten kunniamerkkien ritarikunnan. Josif Stalin otti Pietari Suuren suunnitteleman kunniamerkin uudelleen käyttöön sen kunniaksi, että Peipsijärven jäätaistelusta oli kulunut 700 vuotta.

Pyhäksi julistaminen

Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ikoni

Aleksanteri Nevskin hautamonumentti Aleksanteri Nevskin luostarissa, Olga A. Kotšetovan litografia, 1890

Aleksanteri Nevskin jäännösten hopea-arkun avaaminen vuonna 1922

Saksalaisen ritarikunnan tappio tulkittiin oikeauskoisten voitoksi paavi Gregorius IX:n johtamista hyökkäyshaluisista katolilaisista, ja Aleksanteri Nevski julistettiin jo Iivana Julman hallituskauden alussa pyhäksi ja hänet kanonisoitiin vuonna 1547.

Pietari Suuri kunnioitti pyhää soturia rakennuttamalla Aleksanteri Nevskin lavran eli luostarin paikalle, jolla ruhtinaan oli oletettu voittaneen ruotsalaiset vuonna 1240. Pietari perusti Aleksanteri Nevskin ritarikunnan vuonna 1725 ja suunnitteli myös kunniamerkin, jonka ensi kerran myönsi keisarinna Katariina I. Keisarinna Elisabet teetti hänen jäännöksilleen valtavan hopeisen pyhäinjäännösarkun, joka valmistettiin Pietarin rahapajassa vuosina 1750-1753.

Venäjän ortodoksinen kirkko viettää hänen muistoaan 30. elokuuta (12. syyskuuta; pyhäinjäännösten siirtopäivä) ja 23. marraskuuta (6. joulukuuta).

Nykyinen suosio Venäjällä

Aleksanteri Nevski äänestettiin merkittävimmäksi Venäjään liittyväksi henkilöksi televisiokanava Rossijan Imja Rossija -äänestyksessä vuonna 2008. Äänestyksessä toiseksi sijoittui keisari Nikolai II:n aikainen poliitikko Pjotr Stolypin, kolmanneksi äänestettiin neuvostodiktaattori Josif Stalin.

Aleksanteri Nevski, Cyclopaedia of Univeral History 1885

Aleksanteri Nevskin patsas Gorodetsissa

Aleksanteri Nevskin syntymän 800-vuotismerkkivuoden kunniaksi Venäjällä lyöty hopearaha vuonna 2021

Muuta aiheeseen liittyvää

Suomenlinnaan, silloiseen Viaporiin, rakennettiin oma kirkko vuosina 1850–1854. Kirkko oli alun perin ortodoksinen Viaporin venäläisen varuskunnan kirkko, Pyhän Aleksanteri Nevalaisen muistolle pyhitetty. Tampereella on pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja pyhän Nikolaoksen kirkko.

Katso myös

• Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunta
• http://www.ortodoksi.net/index.php/Aleksanteri_Nevski