Avaa päävalikko

Yhdysvaltain puolustusministeri (engl. Secretary of Defense) on Yhdysvaltain puolustusministeriön johtaja, jonka vastuulla ovat sotavoimat ja sotilasasiat. Puolustusministerin nimittää presidentti ja hyväksyy senaatti ja hän kuuluu presidentin hallintoon. Lain mukaan puolustusministerin pitää olla siviili, joka ei ole seitsemään vuoteen palvellut asevoimien upseerina (10. USC Sec. 113). Poikkeuksena oli puolustusministeri James Mattis, jonka palveluksesta asevoimissa oli kulunut vasta neljä vuotta hänen astuessa puolustusministerin virkaan. Puolustusministeri on kuudes presidentin sijainen.

Secretary of Defense of the United States of America
Yhdysvaltain puolustusministeri
Tunnus
Tunnus
Patrick Shanahan.jpg
Nykyinen
Patrick Shanahan (virkaatekevä)
Perustettu 19. syyskuuta 1947
Ensimmäinen James Forrestal
Kotisivut The Official Home of the Department of Defense

Puolustusministerin asema luotiin vuonna 1947, kun merivoimat, maavoimat ja uusi ilmavoimat yhdistettiin kansalliseksi puolustuslaitokseksi (National Military Establishment). Samalla sotaministerin (Secretary of War) virasta tuli ei-hallituksellinen armeijan ministerin (Secretary of the Army) virka, ja laivasto- ja ilmavoimien ministeri asetettiin puolustusministerin alaisuuteen. Vuonna 1949 kansallinen puolustuslaitos nimettiin puolustusministeriöksi (Department of Defense).

Luettelo puolustusministereistäMuokkaa

Järjestys Puolustusministeri Toimikausi Presidentit, joiden hallituksessa Puoluekanta
1   James Forrestal 17. syyskuuta 194728. maaliskuuta 1949 Harry S. Truman Demokraatti
2   Louis A. Johnson 28. maaliskuuta 194919. syyskuuta 1950 Harry S. Truman
3   George Marshall 21. syyskuuta 195012. syyskuuta 1951 Harry S. Truman
4   Robert A. Lovett 17. syyskuuta 195120. tammikuuta 1953 Harry S. Truman Republikaani
5   Charles Erwin Wilson 28. tammikuuta 19538. lokakuuta 1957 Dwight D. Eisenhower
6   Neil H. McElroy 9. lokakuuta 19571. joulukuuta 1959 Dwight D. Eisenhower
7   Thomas S. Gates 2. joulukuuta 195920. tammikuuta 1961 Dwight D. Eisenhower
8   Robert McNamara 21. tammikuuta 196129. helmikuuta 1968 John F. Kennedy, Lyndon B. Johnson
9   Clark M. Clifford 1. maaliskuuta 196820. tammikuuta 1969 Lyndon B. Johnson Demokraatti
10   Melvin Laird 22. tammikuuta 196929. tammikuuta 1973 Richard Nixon Republikaani
11   Elliot Richardson 30. tammikuuta 197324. toukokuuta 1973 Richard Nixon
12   James R. Schlesinger 2. heinäkuuta 197319. marraskuuta 1975 Richard Nixon, Gerald Ford
13   Donald Rumsfeld 20. marraskuuta 197520. tammikuuta 1977 Gerald Ford
14   Harold Brown 21. tammikuuta 197720. tammikuuta 1981 Jimmy Carter Demokraatti
15   Caspar Weinberger 21. tammikuuta 198123. marraskuuta 1987 Ronald Reagan Republikaani
16   Frank Carlucci 23. marraskuuta 198720. tammikuuta 1989 Ronald Reagan
17   Dick Cheney 21. maaliskuuta 198920. tammikuuta 1993 George H. W. Bush
18   Les Aspin 21. tammikuuta 19933. helmikuuta 1994 Bill Clinton Demokraatti
19   William Perry 3. helmikuuta 199423. tammikuuta 1997 Bill Clinton
20   William Cohen 24. tammikuuta 199720. tammikuuta 2001 Bill Clinton Republikaani
21   Donald Rumsfeld 20. tammikuuta 200118. joulukuuta 2006 George W. Bush
22   Robert Gates 18. joulukuuta 20061. heinäkuuta 2011 George W. Bush
Barack Obama
23   Leon Panetta 1. heinäkuuta 201127. helmikuuta 2013 Barack Obama Demokraatti
24   Chuck Hagel 27. helmikuuta 201317. helmikuuta 2015 Barack Obama Republikaani
25   Ashton Carter 17. helmikuuta 201520. tammikuuta 2017 Barack Obama Demokraatti
26   James Mattis 20. tammikuuta 201731. joulukuuta 2018 Donald Trump Sitoutumaton

Lähde[1]

LähteetMuokkaa

  1. Secretariers of Defense defense.gov. Yhdysvaltain puolustusministeriö. Viitattu 2.5.2014.