Viuhka
 |
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Määritelmä sivuuttaa täysin koko taittumattomien viuhkojen laajan luokan. --Pitke (keskustelu) 30. syyskuuta 2020 kello 14.11 (EEST) |
Viuhka on toisesta päästään liikkuvasti yhteen kiinnitetyistä säleistä ja niihin kiinnitetystä paperista tai kankaasta tehty, suppuun taitettava ja avoimeksi kolmion tai puoliympyrän muotoon levittyvä esine, jota toisella kädellä heiluttamalla saadaan aikaan kasvoja viilentävä ilmavirta.[1][2]
Historia
muokkaaItämaissa viuhkaa on käytetty myös arvoaseman ilmaisijana. Viuhkana käytettiin jo muinaisessa Egyptissä esimerkiksi palmun lehtiä. Kreikkalaiset käyttivät itämailta omaksuttuja suuria varrellisia löyhyttimiä. He käyttivät, kuten myös roomalaiset, riikinkukon sulista valmistettuja viuhkoja. Keskiajalla kirkoissa käytettiin flabellumeina tunnettuja viuhkoja hyönteisten karkottamiseksi. Ne oli valmistettu pergamentista, sulista tai puusta. 1500-luvulla alettiin suosia strutsin tai riikinkukon sulista valmistettuja viuhkoja. Niiden jalokivin koristeltu varsi oli kallisarvoista kultasepäntyötä.
Viuhkat voidaan jakaa rakenteeltaan kahteen lajiin. Yleisin on kokoontaitettava laskosviuhka, jota on Japanissa ja Kiinassa käytetty jo 900-luvulta lähtien. Se kulkeutui idänkaupan myötä Eurooppaan keskiajan lopulla. Tällainen viuhka oli hyvin suosittu Ranskan hoveissa, joissa sekä miehet että naiset suojautuivat sillä auringon paisteelta ja takkatulen loimotukselta. Valtaosa näistä viuhkoista tuotiin Japanista ja Kiinasta kunnes vuonna 1678 Pariisiin perustettiin viuhkantekijöiden ammattikunta. 1700-luvulla viuhkasta tuli naisen asuun kuuluva muodikas asuste. Muodoltaan lapiota muistuttavaa ”varjostinviuhkaa” ei voida taitella kokoon. Laskosviuhka on valmistettu säleistä ja laskostetusta varjostimesta. Puolipyöreä varjostin valmistettiin paperista, silkistä tai pergamentista ja se koristeltiin peitevärimaalauksella. Säleet olivat yleensä norsun- tai kilpikonnanluuta, bambua tai puuta. Ne koristeltiin kaiverruksin, lävistyskuvioin sekä kulta- tai hopeaupotuksin.[3] Arvokkaimmat viuhkat olivat tunnettujen taiteilijoiden maalaamia. Ranskan vallankumouksen jälkeen viuhkan käyttö levisi kaikkiin kansankerroksiin. Empirekaudella suosittiin paljetein koristeltuja pitsimäisiä läpikuvioisia luuviuhkoja. Viuhkoja alettiin valmistaa suuria määriä teollisesti 1800-luvun puolivälissä jolloin ne menettivät siroutensa. Teollisesti valmistetut viuhkat olivat puusäleisiä räikeäkuvioisia kangas-, pitsi- tai paperiviuhkoja.
Euroopassa viuhkaa käytettiin 1600–1800-luvuilla vilvoittelun ohella myös viestimisvälineenä.[4] Sen aikaisen etiketin mukaan nuorten miesten ja naisten välinen viestintä oli rajattua ja valvottua. Samoihin aikoihin Japanissa niin sanotuilla punaisten lyhtyjen alueilla kulkeva mies tai nainen suojasi usein kasvonsa ehkäistäkseen tunnistamisen.
Viuhka käytettiin myös flirttailun välineellä ja sen avulla saattoi sopia esimerkiksi tapaamispaikoista. Viuhkalla saattoi myös viestiä omia tuntemuksiaan miehille.
Euroopassa viuhkan käyttöä opetettiin 1700-luvulla yläluokan kouluissa tytöille kirjallisuuden ja tanssin ohessa. Viuhkan käytön salaisuuksiin perehtyminen kesti puolisen vuotta. Aiheesta julkaistiin kirjoja, jotka myös opastivat viuhkan käytössä. Viuhkan koristelu ja maalaus kertoi naisen arvoasemasta yhteiskunnassa. Leskillä oli musta viuhka, joka vaihtui ajan kuluessa harmaaseen ja siitä valkoiseen. Arvokkaat viuhkat oli koristeltu helmiäisellä ja paljeteilla.
Seuraavana lyhyt johdanto viuhkan käyttöön viestimisvälineenä. Eri aikakausina ja eri alueilla saatettiin käyttää eri eleitä viuhkalla, joten monet asiat saattavat tarkoittaa aivan toista asiaa toisilla alueilla. Näin ollen viuhkalla tehtyjä eleitä voi nykyaikana olla vaikea tulkita.
Joitakin viuhkalla tehtäviä merkkejä
muokkaa- Aukinainen viuhka sydämen päällä: Rakastan sinua
- Uhkaamalla suljetulla viuhkalla: Varoisit tekojasi
- Avoin viuhka huulilla: Haluan suudella sinua
- Avaa viuhka (Muista katse): Kyllä
- Sulje viuhka (Muista katse): Ei
- Koske auki olevan viuhkan kärkeä: Tahdon keskustella
- Vedä suljettu viuhka kämmenen läpi: Minä vihaan sinua
- Pyöräytä auki olevaa viuhkaa vasemmassa kädessäsi: Muut tarkkailevat meitä
- Peitä vasen korva auki olevalla viuhkalla: Ethän paljasta salaisuuttamme
- Koske heiluriliikkeellä suljettua viuhkaa: Kaipaan sinua
- Sulje viuhka hitaasti: Lupaus mennä naimisiin
- Aseta viuhka vasemmalle korvalle: Haluan päästä eroon sinusta
Nykyään viuhkaa käytetään harvoin ja silloinkin vain tilaisuuksissa, joissa käytetään juhlapukuja. On olemassa tyylejä, joissa käytetään viuhkaa. Esimerkiksi japanilaisessa gothic lolita -tyylissä viuhkan käyttö on joillakin jokapäiväistä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
- ↑ Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. (3. tarkistettu ja päivitetty painos) Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X
- ↑ Viuhkoista. Suomen Teollisuuslehti, 01.07.1892, nro 14, s. 12-13. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.07.2014.
- ↑ Wiuhkakieltä. Sosialisti, 13.07.1910, nro 157, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.07.2014.
Kirjallisuutta
muokkaa- Franck, Marketta: Ja viuhka käy. (Nukke- ja pukumuseon julkaisu n:o 31) Tampere: Nukke- ja pukumuseo, 1999. ISBN 951-96975-2-7
Aiheesta muualla
muokkaa
- Liisa Aalto: Nyt kävisi hyvä viuhka, kiitos. Rannikkoseutu 22.7.2010.