Avaa päävalikko

Norsunluu

hammasluuta norsun syöksyhampaasta
Iivana Julman norsunluinen valtaistuin.
Käsittelemätöntä norsunluuta kuljetuslaatikossa
Työstettyä norsunluuta

Norsunluu on valkoista hammasluuta, jota saadaan norsujen syöksyhampaista.[1]

Norsunluuta on kahta päälaatua, kovaa ja pehmeää. Kovaa norsunluuta saadaan yleensä läntisen Afrikan norsuista ja pehmeää norsunluuta itäisen Afrikan norsuista. Kova norsunluu on tummempaa, kapeamaa ja suorempaa sekä sisältä haperompaa kuin pehmeä norsunluu.[1]

KäyttöMuokkaa

Norsunluu on tiheää, helposti työstettävää ja kiillotettuna kaunista.[1] Norsunluuesineitä on valmistettu jo muinaisessa Egyptissä, Kiinassa, Japanissa ja Intiassa. Euroopassa norsunluuta on käytetty yhtäjaksoisesti antiikin Rooman ajoista alkaen.[2] Norsunluusta (tai mammutinluusta) tehdyt esineet kuten biljardipallot, pianon koskettimet, leimasimet sekä arvokkaat taide- ja koriste-esineet olivat entisaikaan hyvin suosittuja. Nykyisin niiden kysyntä, kauppa ja arvostus on vähentynyt norsujen suojelun ja myyntikieltojen vuoksi, joten norsunluuta jäljitellään korvaavilla aineilla kuten muovilla.[3]

Norsunluuta leikataan ja kuoritaan nykyisin sähkökäyttöisellä pyörösahalla ja kaiverretaan hammasporalla. Aina 1900-luvulle saakka syöksyhampaan kuoren poistamiseen, paloitteluun, leikkaamiseen ja kaivertamiseen käytettiin kirvestä, talsoa, talttaa, pokasahaa, lehtisahaa, raspia ja muita käsikäyttöisiä työkaluja.[2]

KauppaMuokkaa

Käsittelemättömän norsunluun myynti kiellettiin pienin poikkeuksin maailmanlaajuisesti vuonna 1989. Ennen vuotta 1947 tehtyjen norsunluuesineiden myynti on Euroopassa yhä sallittua. Monet huutokaupat eivät kuitenkaan ota minkäänlaisia norsunluuesineitä huutokauppaansa.[3] Vuonna 2014 Ranskassa järjestetyssä huutokaupassa laillisen eli ennen vuotta 1976 hankitun norsunluun myyntihinta oli noin 800–1000 euroa/kilogramma.[4]

Laiton norsunluu yleensä tuhotaan.[3] Maailmassa takavarikoitiin vuosien 1989–2017 välillä laitonta norsunluuta yhteensä 393 tonnia. Vuosien 2012–2013 jälkeen määrä on tasaisesti laskenut. Afrikassa norsuja salametsästettiin eniten vuonna 2011, peräti kymmenen prosenttia kaikista norsuista.[5]

Kiina on nykyisin maailman suurin norsunluun kuluttaja. Salametsästetty norsunluu salakuljetetaan Afrikasta aluksi usein laivarahtina ja puutavaran sekaan piilotettuna Malesiaan, Laosiin, Kambodžaan tai johonkin muuhun Kaakkois-Aasian maahan. Sieltä se lähetetään pienempinä erinä lentoteitse Vietnamiin, missä se jalostetaan koruiksi ja koriste-esineiksi ja myydään kiinalaisille matkailijoille. Liiketoiminta on kansainvälisten rikollisliigojen pyörittämää.[5]

Vietnamissa norsunluun kauppaa suojelee maan laki, joka määrittää alle kahden kilogramman norsunluun hallussapidon pelkäksi hallinnolliseksi rikkeeksi. Sen vuoksi monet vietnamilaiset norsunluukaupat pitävät esillä korkeintaan viittä esinettä kerrallaan, mistä rangaistus on vain noin 10 000 euron sakko. Vietnamin poliisi harvoin puuttuu pieniin rikkeisiin.[5]

AitousMuokkaa

Norsunluun aitouden selvittämiseksi on erilaisia testejä, joista osa on salaisia. Aito norsunluu hehkuu ultraviolettivalossa eikä sula tai syty palamaan kuumalla neulalla poltettaessa.[5] Norsunluuesineen iän voi määritellä hiili-14-ajoitustestillä.[3]

SäilyvyysMuokkaa

Norsunluu on hyvin kestävää materiaalia, eikä se vaurioidu tai tuhoudu helposti. Se ei esimerkiksi pala eikä kärsi paljon veteen upottamisesta.[1] Norsunluu kuitenkin kellastuu lämpimässä vedessä ja myös pimeässä säilytettäessä.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Ivory Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.11.2019.
  2. a b Ivory carving Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.11.2019.
  3. a b c d Pentti Avomaa: Norsunluuesineiden arvostus hiipuu – Suomessa esineitä myynnissä satunnaisesti Taloustaito. 22.3.2018. Viitattu 30.11.2019.
  4. Laillista norsunluuta kaupattiin kovaan kilohintaan Ranskassa 9.3.2014. Yle uutiset. Viitattu 30.11.2019.
  5. a b c d Miikka Järvinen: Rumaa ja rikollista rihkamaa – Näin salaa metsästetty norsunluu tulee turistikauppaan Seura. 19.8.2019. Viitattu 30.11.2019.
  6. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 917. WSOY, 1958.

Aiheesta muuallaMuokkaa