Viikko
| Viikko |
| maanantai |
| tiistai |
| keskiviikko |
| torstai |
| perjantai |
| lauantai |
| sunnuntai |
Viikko on seitsemän vuorokauden ajanjakso, joka vastaa likimain yhtä Kuun neljästä vaiheesta, eli yhtä neljännestä kuunkierrosta. Seitsemän on lähin kokonaisluku jaettaessa koko kuunkierron pituus vuorokausina (kuukausi) kuun neljään vaiheeseen.
Roomalaisen ja juutalaisen kalenterin mukaan viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy lauantaihin.[1] Nykyisen 1970-luvun alussa annetun eurooppalaisen SFS-EN 28601 -standardin mukaan, sekä kansainvälisen ISO 8601 -standardin mukaan, viikko alkaa kuitenkin maanantaista ja päättyy sunnuntaihin. Useimmissa Euroopan maissa sovelletaan nykyisin tätä standardia. Suomessa sitä on käytetty vuodesta 1973. Virossa viikon on jo vanhastaan ajateltu alkavan maanantaista, sillä viron kielessä maanantai on esmaspäev (ensimmäinenpäivä), tiistai teisipäev (toinenpäivä) ja torstai neljapäev (neljäspäivä). Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa viikon ensimmäisenä päivänä pidetään edelleen sunnuntaita ja viimeisenä lauantaita.[2][3]
Se, mille viikonpäivälle jokin mennyt tai tuleva päivämäärä sattuu, voidaan määrittää gregoriaanisen kalenterin mukaisessa ajanlaskussa ikuisen kalenterin avulla. Koska vuoden pituus kokonaisina päivinä (365 pv) on seitsemällä jaettuna yhtä kuin 364 pv:ää + 1 pv, siirtyy vuoden jokaisen päivämäärän viikonpäivä yhdellä eteenpäin joka vuosi. Koska vuoden pituus on tosiasiallisesti n. 365,25 vrk:ta, niin noin neljän vuoden välein kalenteriin lisätään karkauspäivä, jolloin jokainen karkauspäivä tuo viikonpäivien vuosimuutokseen yhden siirron eteenpäin lisää - siis yhden sijaan kaksi.
Länsimaissa viikko on vanhastaan ollut käytössä ennen kaikkea uskonnollisista syistä; Abrahaminuskoisten jumala lepäsi luomistyönsä seitsemäntenä päivänä. Maallistuneissakin yhteiskunnissa viikolla on tärkeä merkitys työ- ja opiskelupäivien jaksottajana. Viikon välein toistuvat useimpien työntekijöiden ja opiskelijoiden säännölliset vapaapäivät, jotka tavallisimmin sijoittuvat viikonloppuihin, eli lauantaiksi ja sunnuntaiksi.
Viikonpäivät toistuvat gregoriaanisessa kalenterissa koko vuoden aikana samoina kalenteripäivinä 400 vuoden välein. Esimerkiksi 26. huhtikuuta 2024 on perjantai, kuten myös 26. huhtikuuta 1624 oli, ja 26. huhtikuuta 2424 tulee olemaan.
Viikkojen numerointi muokkaa
Nykyisin kansainvälisessä käytössä oleva viikkojen numerointi perustuu ISO:n standardiin ISO 8601 ja otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1973. Sen mukaan viikko alkaa maanantaista, ja vuoden viikot numeroidaan vuoden alusta lähtien siten, että viikko 1 on ensimmäinen viikko, johon kuuluu vähintään neljä alkaneen vuoden päivää eli viikko, johon kuuluu vuoden ensimmäinen torstai. Täten vuoden alussa saattaa 1–3 päivää kuulua vielä edellisen vuoden viimeiseen viikkoon tai vuoden lopussa 1–3 päivää jo seuraavan vuoden viikkoon 1. Korkein viikkonumero on 52, paitsi 53 sellaisina vuosina, joiden ensimmäinen päivä on torstai sekä myös sellaisina karkausvuosina, joiden ensimmäinen päivä on keskiviikko.[4]
Historiaa muokkaa
Uusimmat arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että jo kivikaudella ihmiset kaiversivat luusta tehtyihin seremoniallisiin tikareihin kuunkierron jaettuna 14 päivän jaksoihin. Kuunkierto on kuitenkin lähempänä 29 päivää (joka on alkuluku, ja siten jaoton).
Seitsenpäiväinen viikko on todennäköisesti lähtöisin Babyloniasta, jossa kuukausi jaettiin neljään noin seitsemän päivän jaksoon[1] ja päivät nimettiin ”seitsemän planeetan” eli Auringon, Kuun, ja viiden paljaalla silmällä erottuvan planeetan mukaan. Planeetat ja myös viikonpäivät olivat saaneet nimensä alkujaan babylonialaisten jumalien mukaan, mutta latinassa ne korvattiin vastaavilla roomalaisten jumalien nimillä, jotka vielä nykyäänkin ovat käytössä myös planeettojen niminä. Auringolle, Kuulle ja viidelle planeetalle omistettiin aikoinaan myös vuoron perään viikon tunnit (planetaariset tunnit), ja kukin viikonpäivä sai sen taivaankappaleen nimen, jolle sen ensimmäinen tunti oli omistettu.[5] Täten viikonpäivät vastasivat eri taivaankappaleita seuraavasti[1]:
- sunnuntai – Aurinko
- maanantai – Kuu
- tiistai – Mars
- keskiviikko – Merkurius
- torstai – Jupiter
- perjantai – Venus
- lauantai – Saturnus
Planeettoihin viittaavat nimet ovat enimmäkseen yhä käytössä romaanisissa kielissä, osittain englannissakin (Saturday, Sunday, Monday). Germaanisissa kielissä päivien nimissä korvattiin roomalaisten jumalien nimet germaanisten jumalien nimillä (esim. hollannissa: Tyr → dinsdag 'tiistai'; Odin → woensdag 'keskiviikko'; Thor → donderdag 'torstai'; Frigg → vrijdag 'perjantai'). Ruotsista nämä germaaniset nimet ovat lainautuneet suomeenkin.[6] Venäjän ja viron kielissä suuri osa päivien nimistä perustuu päivien järjestysnumeroihin.[7]
Viikko oli varhain käytössä myös juutalaisilla, jotka uskoivat sen periytyvän maailman luomisesta. Viikon välein toistuu heidän joka lauantai viettämänsä pyhäpäivä, sapatti. Raamatun luomiskertomuksen mukaan se sai alkunsa, kun Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä.[8] Kristityt sitä vastoin ovat varhaisista ajoista viettäneet pyhäpäivänä sunnuntaita. Muslimeillakin yksi viikonpäivä, perjantai, on uskonnollisesti muita merkittävämpi, mutta ei varsinainen lepopäivä.[9]
Seitsenpäiväinen viikko omaksuttiin roomalaisajalla ja keskiajalla kaikkialla nykyisessä Euroopassa.[7]
Kiinan vanhin ”viikko” oli 10-päiväinen xǔn (旬). Seitsemän planeetan jaksotus kopioitiin Kiinaan 300-luvulla, jossa sen käyttö kuitenkin kuoli pois ennen siirtymistä seitsenpäiväiseen viikkoon. Japaniin järjestelmä tuli buddhalaisten kirjoitusten myötä Intiasta 800-luvulla ja siellä samoin kuin Koreassa järjestelmää käytetään edelleen viikonpäivien merkitsemiseen, tosin planeettoihin yhdistettyjen elementtien nimillä, joten esimerkiksi keskiviikko japaniksi ja koreaksi on veden päivä, sillä Merkurius on Vesitähti (水星, shuǐxīng).
Suomen kielen viikonpäivät muokkaa
Suomen kielen viikonpäiviä tarkoittavat sanat ovat skandinaavisista kielistä lainattuja. Skandinaaviset kielet ovat germaanisten kielten alaryhmä, joten sanojen taustalla onkin vanhempaa germaanista kulttuuria, joka puolestaan sai vaikutteita Roomasta.lähde? Maanantain ja sunnuntain alkuperä ulottuu selkeimmin latinaan, jossa viikonpäivät viittaavat taivaankappaleisiin ja niitä vastaaviin jumaliin. Sanat maanantai ja sunnuntai periytyvät siis skandinaavisten kielten kuuta ja aurinkoa merkitsevistä sanoista. Tiistai, torstai ja perjantai viittaavat germaanisten jumalten nimiin (Tyr, Thor, Freija). Nämä sanat on muokattu germaaniseen kulttuuriin latinasta, jolloin roomalaisten jumalten nimet on korvattu germaanisilla jumalilla. Sanassa keskiviikko on suoraan käännetty skandinaavinen sana suomeksi. Nykyisistä germaanisista kielistä islanti ja saksa omaavat merkitykseltään vastaavanlaiset sanat miðvikudag ja Mittwoch. Lauantai tulee muinaisesta skandinaavisesta sanasta laug, joka tarkoittaa kylpyvettä. Lauantaita on siis pidetty kylpypäivänä.lähde?
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 36. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Oja, s. 48
- ↑ http://almanakka.helsinki.fi/aikakirja/Aikakirja1.10-19.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Oja, s. 47-48
- ↑ Iso tietosanakirja, 15. osa (Vasenkätisyys-Öölanti). Artikkeli Viikko. Otava, 1939.
- ↑ Oja, s. 48–50.
- ↑ a b Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat, s. 12. 6. uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-651-8.
- ↑ 1. Moos. 1:1–31, 1. Moos. 2:1–3
- ↑ Oja, s. 58.
Aiheesta muualla muokkaa
- Jussi Katajala: Suomalainen kalenteri. Katajala.net 4.10.2007.
- Mikä viikonpäivä? Lomake selvittää minkä tahansa päivämäärän (1.3.1900–31.12.9999) viikonpäivän.
- Viikkonumerot sähköiseen kalenteriin