Avaa päävalikko

Rintamamiesliitto (vuoteen 1940 Vapaussodan Rintamamiesten Liitto, VRL) oli vuosina 1929–1944 toiminut suomalainen sisällissodan valkoisten veteraanijärjestö, jolla oli varsinkin toimintansa alkuvuosina myös äärioikeistolaisia poliittisia tavoitteita. Liitolla oli naisille suunnattu sisarjärjestö, Rintamamiesten Naisliitto.

Vapaussodan Rintamamiesten Liitto perustettiin sisällissotaan valkoisten puolella osallistuneiden aseveliliitoksi ja tukemaan jäseniään.[1] Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin jääkärieverstiluutnantti Onni Purhonen[2] ja siinä oli enimmillään yli 20 000 jäsentä.[3] Muita liiton perustajia olivat toimittaja Eero Rekola, kauppias K. V. Huhtala sekä liikemiehiksi siirtyneet jääkärikapteenit Arvi Kalsta ja Iivari Hyppölä. Taustalla vaikutti myös tehtailija Rafael Haarla, jonka poika Eino Haarla tuli myöhemmin liiton puheenjohtajaksi. Helmikuussa 1929 Tampereella perustettu Vapaussodan Rintamamiesten Liitto laajeni jo saman vuoden toukokuussa valtakunnalliseksi, mutta sen alkuperäiset avainhenkilöt olivat lähes kaikki tamperelaisia. Paikallisosastoja oli noin 200. Liitolla oli runsaasti myös ruotsinkielistä toimintaa.[4] Liiton lehtiä olivat vuodesta 1930 julkaistu Rintamamies ja vuodesta 1934 julkaistu ruotsinkielinen Frontmannen.[5]

Vapaussodan Rintamamiesten Liiton poliittiseen ohjelmaan kuului ennen kaikkea vasemmiston ja työväenliikkeen toiminnan vastustaminen. Sen ohjelmassa vaadittiin muun muassa vaalilakien muuttamista siten, että kommunistit saataisiin eduskunnasta ja valtuustoista kokonaan pois ja ”isänmaallisen kansan” äänille enemmän painoarvoa.[4] Liiton säännöissä mainittiin myös pyrkimys "suojata ja elvyttää isänmaallista toimintaa". Tämä tarkoitti läheistä yhteistyötä kommunisminvastaisen Lapuan liikkeen ja myöhemmin sen henkeä jatkaneen Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa.[1] Esimerkiksi eduskunnan varapuhemiehen Väinö Hakkilan väkivaltaista kyyditystä heinäkuussa 1930 johtivat Vapaussodan Rintamamiesten Liiton hallituksen jäsenet Eino Haarla ja Arvi Kalsta. Liittoa yritettiin 1930-luvulla käyttää välineenä useissa äärioikeistolaisten aktivistien vallankaappaussuunnitelmissa, joista yksikään ei edennyt toteuttamisen asteelle. Joukko Vapaussodan Rintamamiesten Liiton helsinkiläisiä vaikuttajia perusti vuonna 1931 Aarne Runolinnan ja Ragnar Gröningin johdolla kilpailevan järjestön Vapaussodan Kenttäharmaat, joka oli vähintään yhtä poliittinen ja radikaali. Kenttäharmaiden johdossa toiminut everstiluutnantti Carl Lindh siirtyi hieman myöhemmin Vapaussodan Rintamamiesten Liiton johtajaksi.[6]

Vuoden 1932 Mäntsälän kapinan jälkeen Vapaussodan Rintamamiesten Liiton avoin poliittisuus väheni ja se keskittyi sosiaaliseen työhön.[5] Tämän jälkeen liiton näkyvin toiminta käsitti sisällissodan valkoisten veteraanien ja invalidien taloudellista avustamista, edunvalvontaa ja perinnetoimintaa. Järjestö vaihtoi nimekseen Rintamamiesliitto vuonna 1940, koska siten pyrittiin antamaan myös talvisodan veteraaneille mahdollisuus liittyä siihen. Valkoisen Suomen perintöä kantanut järjestö ei kuitenkaan saavuttanut veteraanien enemmistön luottamusta ja suurin osa heistä liittyikin samaan aikaan perustettuun Suomen Aseveljien Liittoon.[7] Sen sijaan vuonna 1943 perustettu SS-Aseveljet ry liittyi Rintamamiesliittoon.[5]

Jatkosodan päättäneessä välirauhansopimuksessa vuonna 1944 Suomi sitoutui sen 21. artiklassa hajottamaan "kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa". Tällaiseksi laskettiin myös Rintamamiesliitto.[8] Lakkauttamisen jälkeen liitossa olleita jäseniä toimi natsi-Saksan johdolla muodostetussa saksalaismielisessä vastarintaliikkeessä.[9]

Historiantutkijoiden Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen mukaan Vapaussodan Rintamamiesten Liiton johto koostui pääasiassa fasisteiksi luonnehdittavista henkilöistä ja liitto oli Suomen tärkein ”kansallismielisen radikalismin” taustaorganisaatio koko olemassaolonsa ajan, sillä se kokosi yhteen samanmielisiä vaikuttajia tehokkaammin kuin avoimen fasistiset järjestöt.[4]

PuheenjohtajatMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Alava, Ali: Gestapo Suomessa, Karisto: Hämeenlinna 1974 ISBN 951-23-0844-4.
  • Lappalainen, Matti: Hannes Ignatius – Mannerheimin harmaa eminenssi, WSOY: Juva 2005 ISBN 951-0-28656-7.
  • Uola, Mikko: Rintamamiesten liitto: Vapaussodan rintamamiesten liitto/Rintamamiesliitto 1929-1944. Rauma: Vapaussoturien huoltosäätiö, 1988. ISBN 9519989390.
  • Silvennoinen, Oula, Tikka, Marko & Roselius, Aapo: Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet. WSOY, Helsinki 2016. ISBN 978-951-0-40132-3

ViitteetMuokkaa

  1. a b Uola 1988, s. 32–33.
  2. Uola 1988: 31.
  3. Lappalainen 2005, s. 394.
  4. a b c Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016, s. 139–145, 440–442.
  5. a b c Frihetskrigets frontmannaförbund (ruotsiksi) Uppslagsverket Finland. Viitattu 11.11.2016.
  6. Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016, s. 202–207, 271–276.
  7. Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016, s. 343–344.
  8. Uola 1988, s. 213–214.
  9. Alava 1974, s. 88.