Vanhan valtaus

mielenosoitus Helsingissä 25.–26.11.1968

Vanhan valtaus oli tapahtuma, jossa päivää ennen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlia opiskelijaoppositio valtasi juhlapaikaksi ajatellun Vanhan ylioppilastalon 25. marraskuuta 1968 kello 17.13 ja vaati muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön.

Juliste rakennuksen seinällä.

Tapahtumat muokkaa

Vanhan valtaus oli osa eurooppalaisen opiskelija­liikkeen radikalisoitumista ja oli osittain seurausta aiemmin samana vuonna tapahtuneista Pariisin ylioppilas­mellakoista. Valtauksen yhteydessä syntyi pientä käsikähmää ja muutamat tempausta vastustaneet oikeistolaiset opiskelijat heittelivät juhlasaliin savupommeja, mutta muutoin valtaus sujui rauhallisesti ja suuren innostuksen vallassa.[1] Valtaajat olivat sopineet turvatoimista poliisin ja palokunnan kanssa.[2]

Opiskelijaoppositio, joka käytti nimeä Ylioppilaat – studenterna, vaati opiskelijademokratiaa, marxilaisten ryhmien perustamista tiedekuntiin opetuksen porvarillisen asenteen paljastamiseksi,[3] ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistamista ja Ylioppilaslehden linjan muuttamista.[4] Valtaajat kritisoivat myös ylioppilaskunnan etääntymistä tavallisista opiskelijoista ja sen taloustoimikuntaa, jonka katsottiin olevan liiallisessa yhteistyössä liikepankkien kanssa.[5]

Vanhaan ylioppilastaloon kokoontuneet opiskelijat lähettivät presidentti Urho Kekkoselle sähkeen, jossa he vetosivat, ettei presidentti osallistuisi ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlaan. Kekkonen kuitenkin saapui juhlaan, joka oli jouduttu siirtämään Konservatorioon, ja ilmaisi pitämässään puheessa yllättäen tukensa Vanhan vallanneille opiskelijoille. Kun Vanhassa ylioppilastalossa oli pidetty palopuheita miltei vuorokauden ympäri, valtaus päättyi illansuussa 26. marraskuuta rauhallisissa tunnelmissa valtaajien siivottua talon ennen kotiin lähtöään.[1][2]

Osallistujat muokkaa

Valtaajien joukossa oli useita tunnettuja tulevia vaikuttajia kuten Maarit Sinervo, Tarleena Sammalkorpi, Antti Kuusi, Nils Torvalds, Anssi Sinnemäki, Juhani Koskinen, Matti Viikari, Matti Wuori, Peter von Bagh, Liisa Manninen, Johan von Bonsdorff, Marianne Laxén, Marja-Leena Mikkola, Jaakko Laakso, Pentti Saarikoski, Pentti Saaritsa, Kari Aronpuro, Jarkko Laine, Jussi Kylätasku, Jaakko Pakkasvirta, Riitta Suominen, Ilkka Taipale, Matti Salo, Kai Linnilä, Kati Peltola, Valdemar Melanko, Kimmo Kevätsalo, Atte Blom, Erkki Tuomioja, Ilkka-Christian Björklund, Hannu Taanila, Jyrki Vesikansa ja Risto Volanen [6][7][8]

Vaikutukset muokkaa

 
Vanhan ylioppilastalon valtaajia: Elias Tunkelo pitää megafonia, edessä istumassa Marianne Laxén (oik.) ja Jarmo Mäkelä.

Jan Erolan mukaan radikalisoitunut opiskelijaliike puoluepolitisoitui pian Vanhan valtauksen jälkeen vuodenvaihteessa 1968–69. Kommunistit jakautuivat lopullisesti kahteen leiriin, puheenjohtaja Aarne Saarista seuranneisiin enemmistöläisiin eli saarislaisiin ja kiivaan vasemman laidan kulkijoihin, varapuheenjohtaja Taisto Sinisalon johtamiin taistolaisiin.[9]

Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe analysoi Vanhan valtauksen vaikutusten kohdistuneen eniten tapakulttuuriin, seksuaalikäyttäytymiseen ja moraaliin. Nuoret muuttivat myös käsitystään kirkosta, isänmaasta ja yhteiskunnasta. Valtauksen taustalla ollut ajatus yliopiston hallintouudistuksesta opiskelijademokraattiseen suuntaan toteutui vasta vuonna 1991. Vanhan valtaus muuttui nopeasti myytiksi, jonka aiheutti Kolben arvion mukaan tapahtumat aikaansaaneen sukupolven käsitys "omasta erinomaisuudestaan".[10]

Professori Timo Vihavaisen mukaan presidentti Urho Kekkosen myötätunto radikaaliopiskelijoille avasi nuorelle sukupolvelle varsin nopeasti tien yhteiskunnan johtopaikoille. Muutamat Vanhan valtaukseen osallistuneista, yhtenä Erkki Tuomioja, nousivat eduskuntaan jo seuraavissa, vuoden 1970 vaaleissa, ja hyvin monet muut radikaalien johtohahmot sijoittuivat näkyviin ja hyväpalkkaisiin virkoihin ja toimiin 1970-luvun alkuvuosina. Verrattuna kevään ja alkukesän 1968 opiskelijamellakoihin Pariisissa Vanhan valtaus oli niiden vaimea jälkikaiku, ja silloinen pääministeri Mauno Koivisto kuittasi suomalaisen opiskelijanuorison liikehdinnän "nuorten ilmavaivoiksi".[11]

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on luonnehtinut Vanhan valtausta vedenjakajaksi suomalaisen opiskelijaliikkeen historiassa: se päätti radikalismin iloisen hippivaiheen ja oli loikka uudelle vuosikymmenelle.[12]

Vanhan valtauksen 40-vuotispäivän aattona maanantaina 24.11.2008 joukko opiskelijoita valtasi Vanhan ylioppilastalon leikkimielisesti uudelleen.[13]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Tiainen, Jorma O. (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 971. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
  2. a b Tarkka, Jukka – Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: 90 vuotta kansakunnan elämästä, s. 241. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21474-8.
  3. Bonsdorff, Johan von: Kun Vanha vallattiin. Tammi 1986.
  4. YLE:n Elävän Arkiston artikkeli aiheesta. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Bonsdorff, Johan von: Kun Vanha vallattiin, s. 17. Tammi 1986.
  6. Vanhan ylioppilastalon valtauksesta on kulunut 50 vuotta: osallistujat kertovat Apu. Viitattu 25.11.2020.
  7. Vanhan valtaus vaati sananvaltaa ja todellista päätösvaltaa nuorisolle Tiellä Sananvapauteen. Viitattu 25.11.2020.
  8. Vanhan ylioppilastalon valtauksesta tulee kuluneeksi 50 vuotta – Valtaajista ääneen pääsevät nyt Erkki Tuomioja ja Ilkka-Christian Björklund Seura. Viitattu 25.11.2020.
  9. Erola, Jan: Tuhannen ja yhden totuuden taistolaisuus 9.4.2004. Ylioppilaslehti. Viitattu 1.12.2015.
  10. Nikkilä-Kiipula, Eeva: Hullu vuosi 1968: "Vallankumous jäi Suomessa näytökseksi". Suomen Kuvalehti, 2008, nro 11. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.11.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 885. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.
  12. Jukka Tarkka: Karhun kainalossa: Suomen kylmä sota 1947–1990, s. 314. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7.
  13. Helsingin Vanha ylioppilastalo vallattiin 40 vuotta sitten – ja taas maanantaina Yle Uutiset. Viitattu 25.11.2008.

Aiheesta muualla muokkaa