VW Fridolin

Volkswagen Fridolin, virallisesti Typ 147 Kleinlieferwagen l. pieni pakettiauto, oli Saksan liittotasavallan postilaitoksen l. Bundespostin aloitteesta ja sen jakelu- ja kuljetustarpeisiin 1960-luvun alussa luotu, ja vuosina 1964-1974 valmistettu pieni pakettiauto. Sitä oli edeltänyt samaan tarkoitukseen jo 1950-luvulla Goggomobil-pienoisauton pohjalta luotu, edullinen ja postin tarpeisiin sovitettu Goggomobil Transporter, mikä oli varustettu ilmajäähdytteisellä 250-kuutioisella kaksitahtimoottorilla, ja minkä valmisti baijerilainen Glas. Valittu moottori oli kuitenkin liian heikko, eikä se kestänyt suurten kuormien ja lyhyiden, katkonaisten ajojen rasitusta. Epätyydyttävän ensi yrityksen jälkeen Bundespost kääntyi Volkswagen-yhtymän puoleen, mikä osoitti kiinnostusta projektiin, ja keksi ulkoistaa toteutuksen Rheda-Wiesenbrückissä toimivalle, mm. matkailuvaunuista ja -autoista tunnetulle Westfalia-yritykselle. Westfalia suoritti jo tuolloin muutostöitä Bundespost-ajoneuvoihin.

1974 VW Typ 147, Sveitsin postilaitos

Kehityspolku

Valmistustavan tultua selvitetyksi Bundespost esitteli ensimmäisessä projektia koskevassa keskustelussa helmikuussa 1962 toiveluettelonsa.

Bundespostille valmistettavan moottoriajoneuvon:

Fridolin-ohjaamo ja kuormatila

• piti tarjota kahden kuutiometrin kuormatila
• piti tarjota 350-400 kilon hyötykuorma
• sen pituuden olla 3 750 millimetriä
• sen leveyden olla 1 440 millimetriä
• sen korkeuden olla 1 700 millimetriä, ja
• ajoneuvo piti varustaa molempien korisivujen liukuovilla, sillä tavanomaisten ovien avaamiseen tarvittu tila oli todettu kaupunkikatujen ahtaissa oloissa kriittiseksi ongelmaksi.

Volkswagen-yhtiö olisi vastuullinen valmistaja. Komponentit perustuisivat laajalti Volkswagenin eri ajoneuvojen sarjatuotanto-osiin, joita Volkswagen tai Karmann toimittaisivat siltä osin kuin Westfalia ei kykenisi valmistamaan niitä itse. Komponentit olisivat samoja kuin malleissa Typ 1 l. VW Kupla, Typ 14 l. VW Karmann Ghia, Typ 2 l. Volkswagen_Transporter_(T2) tahi Typ 3 l. Volkswagen 1500.

Uusi ajoneuvo nimeltään Sonderfahrzeug Post kulki aluksi kehitystehtävänä-tunnuksella EA 149 (Entwicklungsauftrag) kunnes se sai virallisen VW-tyyppitunnuksen 147. Epävirallisen mutta yleisesti käytetyn Fridolin-lempinimen alkuperää ei ole pystytty selvittämään, eräs selitys on, että korin mittasuhteet näyttivät tavaratilan kokovaatimuksen vuoksi tahattoman koomisilta. Jakeluauton saama hilpeä Fridolin-lempinimi osoittautui tarttuvaksi ja se saavutti nopeasti kansalaisten suosion - joissain määrin Bundespostin väen harmiksi. Fridolin-tavaratila oli toteutuneessa autossa hieman tavoitetta suurempi: varsinaisen tavaratilan volyymi oli 2,3 kuutiometriä, minkä lisäksi apulaisen/matkustajan penkki oli taitettavissa 0,6 kuutiometrin lisätilaksi, eli kuljetustarpeisiin oli tarjolla jopa 2,9 kuutiometrin tila. Ohjaamon varustelu oli spartalaisen karu.

Tuotanto alkaa

Westfalia pystyi jo huhtikuussa 1962 esittämään ensimmäiset konstruktiopiirrokset Postiministeriölle, ja myös muovimalli mittakaavassa 1:8 oli tuolloin jo näytteillä. Tammikuussa 1963 päättäjille voitiin esitellä täysikokoinen malli korista tutkittavaksi: kattoa oli tuolloin jo laskettu 9 senttimetrillä. Yksityiskohtaiset neuvottelut johtivat helmikuussa 1963 korjatun mallikorin uuteen katselmukseen muutoksista, ja kuun lopulla Westfalia sai toimeksi valmistaa ensimmäiset kolme koeajettavaa prototyyppiä, sekä myöhemmin vielä kaksi lisäkappaletta. Elokuussa 1963 Fridolinin ensimmäiset prototyypit 1 ja 2 saavuttivat Hannoverin TÜV-katsastuslaitoksen (Technischer Überwachungsverein) tyyppihyväksynnän. Volkswagen jatkoi ensimmäisen koeajoja, kun taas toinen siirrettiin testeihin Darmstadtissa sijaitsevan Postiteknisen keskusviraston toimipaikkaan. Tämä auto siirrettiin sittemmin syyskuussa 1963 IAA-automessujen ajaksi Frankfurt_am_Mainin keskuspostiviraston sisäpihalle, missä Typ 147:iä voitiin esitellä joidenkin ulkomaiden postilaitoksille: uutuus herätti suurta mielenkiintoa. Lokakuussa 1963 valmistui kolmas prototyyppi, mikä vastasi suurilta osin jo tuotantoversiota. Tämä salli tuotannon aloittamisen valmistelun, eli valmistustyökalujen valmistamisen, tyyppihyväksynnän ja käyttöönottoluvan. Tyyppi 147:n valmistus Westfalian tehtaalla saattoi siten alkaa vuonna 1964.

Erikoispiirteitä

Fridolin-malli erottui muotoilultaan merkittävästi Bundespostin muista ajoneuvoista. Sen laatikkomainen teräskori oli hyötytilan maksimoinnin nimissä kulmikas, ja molemminpuoliset liukuovet sekä takaluukku helpottivat niin kuormaamista/purkua kaupunkien sokkeloissa kuin jakelua maaseudun postilaatikoilla. Peräpeilissä oli lisäksi alempi luukku moottorin arkitarkastuksia varten. Prässätyistä teräsosista koostuva kori oli pultattu Volkswagen Karmann Ghia-mallin (Typ 14) levennettyyn pohjalevyyn. Akselistot, 1,2-litrainen 34 DIN-hevosvoiman moottori sekä vaihteisto olivat samoja kuin Volkswagen Kupla -mallissa. Moottorin luukku sekä jotkut lisäosat olivat peräisin Transporter- l. Typ 2 T2-pakettiautosta, kun taas ajovalot ja joitain muitakin komponentteja olivat Typ 3:sta.

Käyttö ja valmistusmäärät

Ajokuntoisena Fridolinin paino oli 935 kiloa, eli se oli 200 kg painavampi kuin Kupla-vientiversio. Fridolinin suorituskyky ei siten ollut huimaava, mutta seikka oli merkityksetön. Merkityksellisiä olivat sen sijaan mallin kookas, helppokäyttöinen kuormatila ja pienet käyttökulut. Käytännössä Fridolin - virallisemmin Sonderfahrzeug Post - täytti kaikki sille asetetut odotukset. Yli vuosikymmenen ajan Typ 147 oli perusajoneuvo kaikilla Bundespostin toiminta-alueilla, ja monikäyttöisyytensä vuoksi hyvin suosittu. Mallia toimitettiin myös muille virastoille tai yrityksille - vaikkapa Lufthansan lentokenttäpalveluiden ajoneuvona.

Fridolinia valmistettiin Länsi-Saksan käyttöön vuoteen 1972 mennessä 6 139 kappaletta, joista 85% meni Bundespost:ille ja loput moniin muihin tarkoituksiin: yksi jopa Osloon Norjan VW-maahantuojan yksityiskäyttöön. 1950-luvulta lähtien erikoiskorilla varustettua Vauxhall Postfourgon-jakeluautoa käyttänyt Sveitsin Liittoposti PTT tilasi 1 201 kappaletta vuosina 1965-1974 (viimeisiä kappaleita PTT otti käyttöön aina vuoteen 1977 asti), joskin Sveitsi-Fridolinit saivat erinäisiä muutoksia: 1,3-litrainen moottori tuotti 44 hv, vuoristoajon rasituksia varten Fridolin sai levyjarrut, ja lisävarusteita olivat lohkolämmitin, kattoluukku, peruutuspeilit ikkunankarmin sijaan etulokasuojien päällä, erikoissisustuksen, ja viimein suuremman takaikkunan sekä lisäikkunat korin sivuille näkyvyyden helpottamiseksi ahtaissa paikoissa. Valitettavasti Fridolin-korin ajalle vielä tyypillinen heikko ruostesuojaus, Länsi-Saksassa tuolloin runsaasti käytetty teiden liukkauden poisto l. suolaus, ja ehkä käyttäjien välinpitämättömyyskin tarkoittivat Typ 147:n kannan suurta katoa. Käyttökuntoiset Fridolinit ovat enää vähälukuisia: arvio "survivor"-määrästä on noin 200 kappaletta.

Samankaltaisia

Japanin ja Kauko-Idän markkinoilla on ollut tarjolla Daihatsu Cuore-mallin Mira-niminen pakettiautoversio Kei-kevytautoluokkaan useassa sukupolvessa, ja näitä on viety myös esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoille .

Markkinahinnan jyrkkä nousu

Oldtimer Markt -lehden automallien hintataso-erikoislenti OLDTIMER MARKT Preise 2023 päiväyksellä 21.3.2023 esittää, että vielä joitain vuosia sitten nelinumeroisella summalla kaupattu VW Fridolin on kokenut yllättävän voimakasta arvonnousua: kuntoluokka 2:n hintatasoksi se mainitsee 81 000 Euroa, ja moitteettomien kuntoluokan 1 yksilöiden hintatasoksi julkaisu mainitsee peräti 120 000 Euroa .

Galleria

• 
  Bundespostin Goggomobil TL (1957-1965).
• 
  Lufthansan kenttäpalvelu-Fridolinit.
• 
  Wheels Day, Aldershot (GB).
• 
  Daihatsu Mira (Kei-auto).

Aiheesta muualla

• VW Fridolin-yhteisö (saksaksi) / (englanniksi)
• Classic-Car.TV; Volkswagen Fridolin-esittely- ja ajo-video; 3.10 min, selostus (saksaksi)

Volkswagenin automallit