Wikipedia

Xacitarxan

entinen kaupunki ja arkeologinen kohde Venäjällä

Xacitarxan[Huom 1] ([xadʒitarˈxan]) oli keskiajalla olemassa olleen Astrahanin kaanikunnan pääkaupunki. Se sijaitsi Pohjois-Kaukasiassa Volgan alajuoksulla Kaspianmeren luoteisrannikon läheisyydessä noin 12 kilometrin päässä nykyisestä Astrahanin kaupungista. Xacitarxanin uskotaan perustetun 1100-1200-lukujen aikana, ja varhaisimmat todisteet sen olemassaolosta sijoittuvat 1300-luvulle. Tsaari Iivana Julman armeija poltti kaupungin 1556.

Xacitarxan ja Astrahanin kaanikunta Pohjois-Kaukasiassa.

Historiaa muokkaa

Mahdollisesti ensimmäiset kirjoitetut maininnat Xacitarxanista löytyvät 1200-luvun puolivälin matkalaiskertomuksista, joskin niissä saatettiin kertoa toisesta Volgan alajuoksun kaupungista, Itilistä.[Huom 2] Ensimmäinen varma maininta Xacitarxanista löytyy muslimimatkailija ja -löytöretkeilijä Ibn Battutan matkakirjasta. Ibn Battuta vieraili Xacitarxanissa vuonna 1333, juuri kun paikallisen kaanin vaimo Khatun Bayalyn vaati päästä synnyttämään kotikaupunkiinsa Konstantinopoliin. Kaanin vauraudesta kertoo se, että hän varusti vaimonsa mukaan monituhathenkiseen saattuen, johon kuului muun muassa sotilasyksiköitä ja viihdyttäjiä. Myös Ibn Battuta liittyi suureen kulkueeseen. Osa kaupungin nimestä, Tarxan, merkitsi Ibn Battutan kertoman mukaan verovapautta, joka oli myönnetty kaupungille koska sitä pidettiin pyhänä: perimätiedon mukaan kaupungin olivat perustaneet Mekkaan kulkevat pyhiinvaeltajat. Ensimmäiset paikalta löydetyt kolikot ovat 1300-luvun loppupuolelta.[1]

»Se [Xacitarxan] on yksi hienoimmista kaupungeista, se sisältää suuria basaareja ja se on rakennettu Itiljoen [Volga] rannalle, mikä on yksi suurimmista maailman joista. Talvisin se jäätyy ja ihmiset kulkevat sen päällä kelkoilla. Joskus karavaanit ylittävät joen liian myöhään talvella, ja hukkuvat siihen.»
(Ibn Battuta [2])

Kaupunki oli yksi mongolien Kultaisen ordan merkittävistä asutus- ja kauppakeskuksista 1200- ja 1300-luvuilla. Timur Lenk poltti sen valloitustensa yhteydessä 1395, mutta kaupunki rakennettiin uudelleen.[3] Mongolien kuvauksissa kerrotaan, että Xacitarxanin asukkaat olivat valmistautuneet puolustamaan kaupunkiaan talvella saapuneelta valloittajalta rakentamalle sen ympärille jäälohkareista veistetyn kaupunginmuurin.

1400-luvulla Kultainen orda alkoi menettää vaikutustaan alueella ja vetäytyä itään päin. Astrahan erosi ordasta 1466 ja julistautui omaksi kaanikunnakseen, jota hallitsivat tataarikaani Küčük Mehmedin jälkeläiset.[4] Xacitarxanista tuli tällöin sen pääkaupunki. Sen asukkaita olivat lähinnä Astrahanin tataarit ja nogait. Pääuskonto oli islamin sunnalainen muoto. Kaupungissa kerrotaan olleen useita moskeijoita ja merkittävien henkilöiden hautoja. Merkittävin elinkeino oli kaupankäynti, jota vahvisti silkkikaravaaniliikenne idässä olevien tuottaja-alueiden ja lännen myyntipaikkojen välillä. Muita elinkeinoja olivat karjankasvatus, metsästäminen ja kalastaminen. [1]

Kaupunki joutui šibanidiprinssi Ibaq-kaanin piirityksen kohteeksi 1471, kun itäiset kiptšakit kävivät keskenään sisällissotaa ja kaksi ylimysveljestä, Muhammad Šibani Khan ja Mahmud Sultan pakenivat kaupunkiin isänsä kuoleman jälkeen. Mukanaan kourallinen uskollisia sotureita veljekset onnistuivat pakenemaan myös Xacitarxanista ja perustivat oman kazakkiyhteisönsä Turkestanin alueelle.[5]

Ajoittain sodat, piiritykset ja kulkutaudit heikensivät Xacitarxania. Venetsialaisen diplomaatin Ambrogio Contarinin[Huom 3] kuvauksessa vuodelta 1486 kaupunki oli ”heikosti linnoitettu, sen matalat rakennukset tehty pääosin savesta, joskin seassa näkyi suurten talojen raunioita niiltä ajoilta, kun kaupunki oli vielä merkittävä kauppakeskus.”[6] Kaupungin lähellä Volgan suistossa olevaa suolasaarta hän kehui niin suureksi ja suolaltaan hyvälaatuiseksi, että se riittäisi täyttämään suuren osan maailman suolatarpeesta. Hänen mukaansa alueen kauppiaat myivät suolaa eri puolille Venäjää. Contarini kertoi viettäneensä kesän 1476 Xacitarxanissa, mutta hänen kuvauksensa sisälsi valituksia vierailun oloista. Hän kertoi asumuksensa olleen hyvin mitättömän sekä omenasta tekemästään viinasta juopuneiden "tataarien" saapuneen hänen ovelleen tämän tästä kiristämään häneltä rahaa tappamisen uhalla.[7]

Xacitarxan kuitenkin nousi 1400-luvun lopun tilastaan ja ehti ottaa ennen lopullista tuhoaan uudestaan paikkansa alueen hallinnollisena ja kaupankäynnin keskuksena.[6]

Kaupungin tuho muokkaa

 
Derviş Ali kruunataan Astrahanin vasallikaaniksi. Sivu Iivana Julman kuvakronikasta 1500-luvulta.

Astrahanin kaanikunta riitautui 1500-luvulla läntisen naapurinsa Krimin kaanikunnan kanssa. Krimin kaanit pyrkivät saattamaan Astrahanin valtaistuimelle omia sukulaisiaan. Myös kaanikunnan pohjoispuolella asunut Nogaiden orda yhtyi kiistaan Astrahanista. 1530-luvulla kaani Abd al-Rahman pyysi apua Moskovan Venäjältä, mutta tätä ei koskaan saatu. Sen sijaan tsaari Iivana IV Julma valtasi Astrahanin kaanikunnan omaksi vasalliläänikseen 1554 nogairuhtinaiden Derviş Alin ja Ismail Beyn avulla. Derviş Ali nostettiin sen kaaniksi, mutta hän liittoutuikin Venäjää vastaan sotaa käyneen Krimin kaanin Devlet I Girayn kanssa ajaakseen venäläiset pois ja palauttaakseen kaanikunnan itsenäisyyden.[1][8][9]

Venäjän armeija palasi Astrahaniin 1556 ja valtasi Xacitarxanin uudelleen. Derviş Ali poistettiin valtaistuimelta, ja Xacitarxan tuhottiin polttamalla. Samalla venäläiset lakkauttivat entisen kaanikunnan ja liittivät sen kiinteäksi osaksi alueitaan. Astrahanin alueen uudeksi pääkaupungiksi tuli Astrahan, jonka venäläiset rakensivat Volgan alajuoksulle noin 12 kilometrin päähän entisestä Xacitarxanista. Valtauksen ohella venäläiset suorittivat alueella etnisen puhdistuksen, jossa tataareja surmattiin ja osa nogai-paimentolaiskansasta ajettiin pois. Tilalle tuotiin muun muassa Venäjän tsaarille alamaisuutta tunnustaneita kalmukkeja 1600-luvun puolella.[1][8][9]

Myöhemmin muokkaa

Vanhan Xacitarxanin viimeisiksi asukkaiksi jäivät osmanit ja Krimin tataarit, joiden armeija majoittui sen raunioihin syksyllä 1569 Astrahanin sotaretken aikana. Sotaretkikunnan mukana olleet pioneerit ja työläiset kunnostivat osan talojen raunioista asuttaviksi. Kaffan kenraalikuvernööri Kasım paššan ja kaani Devlet I Girayn johtama armeija piiritti Astrahania joitakin viikkoja, mutta joutui vetäytymään puutteellisen huollon ja talven tulon vuoksi.[10]

Xacitarxanista tuli jälleen aavekaupunki ja sen rauniot peittyivät hiljalleen osaksi aron maaperää. Vuosina 1959-1963 Eremitaaši järjesti alueelle kaksi Lev Gumiljovin johtamaa arkeologista tutkimusretkeä, joiden tarkoitus oli kartoittaa varhaisemman Kasaarien kaanikunnan historiallisia alueita.[11] Kaivauksissa löydettiin myös osa Xacitarxanin raunioista.

Lue myös muokkaa

  • Itil, Volgan alajuoksun ensimmäinen kaupunkiasutus, joka on alkuperäisteoksia tutkittaessa joskus sekoitettu Xacitarxanin kanssa.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d H.A.R. Gibb, J.H. Kramers, E. Levi-Provencal, J. Schacht: Encyclopaedia of Islam (vol. 1 A-B), s. 721-722. E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3.
  2. ↑ Ibn Battuta: Travels in Asia and Africa, 1325-1354, s. 151. Psychology Press, 2004. ISBN 0415344735.
  3. ↑ Thom Wheeler: ”Luku 9: A Wedding in Astrakhan”, The Way a River Went: Following the Volga Through the Heart of Russia. Summersdale Publishers LTD - ROW, 2007. ISBN 1783726296.
  4. ↑ Mauricio Borrero: Russia: A Reference Guide from the Renaissance to the Present, s. 11. Infobase Publishing, 2009. ISBN 0816074755.
  5. ↑ Joo-Yup Lee: Qazaqlïq, or Ambitious Brigandage, and the Formation of the Qazaqs: State and Identity in Post-Mongol Central Eurasia, s. 109-111. Brill, 2015. ISBN 9004306498.
  6. ↑ a b Bukharaev, Ravil: ”Luku 10: Astrakhan and Nogais: Events in the South”, Islam in Russia: The Four Seasons. Routledge, 2014. ISBN 1136808000.
  7. ↑ Contarini, Ambrogio: Travels to Tana and Persia, s. 150-153. The Hakluyt Society, 1923. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ a b Kołodziejczyk, Dariusz: The Crimean Khanate and Poland-Lithuania, s. 90-100. Brill, 2011. ISBN 978-90-04-19190-7.
  9. ↑ a b Martin, Janet: Medieval Russia, 980–1584, s. 397-400. Cambridge University Press 2. painos, 2007. ISBN 9780521676366.
  10. ↑ Kurat, Akdes Nimet: The Turkish Expedition to Astrakhan' in 1569 and the Problem of the Don-Volga Canal. The Slavonic and East European Review, 1961, nro Vol. 40, No. 94, s. 7-23. the Modern Humanities Research Association and University College London, School of Slavonic and East European Studies. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  11. ↑ Igor S. Zonn, Aleksey N Kosarev, Michael H. Glantz, Andrey G. Kostianoy: The Caspian Sea Encyclopedia, s. 205-206. Springer Science & Business Media, 2010. ISBN 3642115241.

Huomautukset muokkaa

  1. ↑ Englanninkielisissä lähteissä joskus muodoissa Hajji Tarkhan, Hashtar Khan, Actarxan ja Astrakhan, ja vanhoissa lähteissä joskus Cytrykan tai Zytrykhan. Ambrogio Contarinin teoksessa muodossa Citricano, sekä turkkilais-tataarilähteissä joskus Aždarkhān ja Ashtarakān.
  2. ↑ Itilistä käytetään myös kirjoitusmuotoa Atil.
  3. ↑ Ambrogio Contarinin nimi esiintyy lähteestä ja kielestä riippuen muun muassa muodoissa Ambrose Contarini, Ambrosio Contarioni, Ambrosius Contarini ja Ambrosius Contarenus.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Xacitarxan&oldid=21854884”