Itil (kaupunki)

Itil tai myös Atil oli muinaisen Kasaarien kaanikunnan pääkaupunki noin vuodesta 750 vuoteen 968. Kaupunki sijaitsi Volgajoen suistossa. Mainintoja siitä on jäänyt arabialais-persialaisiin maantiedon kirjoihin sekä ”Juutalaiskasaarien kirjeenvaihtoon”.

Varmoja arkeologisia todisteita Itilistä ei ole löydetty. Yksi oletus on se, että Itil olisi jäänyt Kaspianmeren alle merenpinnan noustua. Toinen olettamus sen paikasta on Samosdelkan muinaislinna Samosdelkan kylän luona (46°01′32″N, 47°50′26″E) Astrahanin alueella Volgan suistoalueella. Aluetta on tutkittu vuodesta 1990 lähtien. Sieltä on löydetty kerrostumia 800–900-luvuilta: jurttien jäännöksiä, oguzien ja saltien keramiikkaa. Niiden lisäksi on löydetty kolmionmuotoisen tiililinnoituksen jäännöksiä. Se on ainoa alueelta löytynyt muinaislinna.

Historia muokkaa

Kartassa näkyvät tärkeimmät varjagien kauppareitit idässä: punaisella Volgan reitti, violetilla Dneprin reitti. Muut 700–1000-lukujen reitit oranssilla. Atilin kautta kulkivat tärkeimmät reitit syvälle Aasiaan.

Itil syntyi ilmeisesti kaanin hovin talvehtimispaikkana. Se on voinut olla Volgan alajuoksun ensimmäinen kaupunkityyppinen asutus. Kasaarien hävittyä taistelun arabeille vuonna 737 kasaarien kaani päätti siirtää asuinpaikkansa Kaspianmeren rannalta Dagestanista Semenderin kaupungista Volgan suistoon, joka oli paljon kauempana sota-alueista ja etelärajasta. Itilin sijainti oli varsin hyvä, koska siitä pystyi kontrolloimaan Kaspianmerelle pääsyä. 700-luvun puolivälissä kansainvälinen kauppa alueella lisääntyi ja sen ansiosta Itilistä muodostui kansainvälisen kaupan kauttakulkukeskus.

Joissakin 800-luvun lähteissä kaupungista käytettiin nimitystä Hamlidzh tai Hamlyh, joka on ilmeisesti tarkoittanut kaanin kaupunkia. Itil-nimitys otettiin käyttöön myöhemmin 900-luvulla. Sitä ovat ilmeisesti käyttäneet enemmän ulkomaalaiset. Arabilähteiden mukaan Itil oli osa kaupunkia ja toinen osa oli Hazaran. Mikä osa mikin oli on vielä epäselvää, koska tiedot ovat hiukan ristiriitaisia. Kasaarilähteet nimesivät Volgajoen Itiliksi, mutta eivät kaupunkia. He nimittivät sitä Kazar-nimellä.

Itilin kukoistuksen aikana kaupunki koostui kolmesta osasta, jotka Volga jakoi. Niiden välillä kuljettiin veneellä. Oikeanpuoleinen osa (läntinen) oli hallintoalue. Siellä asui keisarin hovi, noin 4 000 henkilöä sekä vartiokaarti, 7 000–12 000 sotilasta. Tätä osaa ympäröi tiilimuuri. Muurissa oli neljä kaupunginporttia, joista kaksi oli joelle venesatamaan sekä kaksi porttia kaupungin taakse arolle päin. Kahden osa välillä oli saari, jossa sijaitsi Kasaarian kahden hallitsijan palatsit: kaanin ja bekin (eli keisarin) palatsit. Joidenkin tietojen mukaan kaani asui bekin palatsissa. Ne olivat ainoat rakennukset, jotka oli rakennettu poltetuista tiilistä. Muiden asukkaiden ei sallittu rakentaa tiilitaloja. Saari liittyi toisiin osiin veneistä tehdyn sillan avulla. Vasen (itäinen) puoli syntyi myöhemmin ja se oli kaupankäyntiin. Siitä on olemassa enemmän mainintoja. Siellä oli toreja, varastoja sekä kylpylöitä. Kaupunkilaisten asunnot olivat jurttia, puumökkejä ja maamajoja.

Itilin väestö oli etnisesti hyvin sekalainen. Siellä asui rauhanomaisesti juutalaisia, muslimeja, kristittyjä sekä pakanoita. He olivat lähtöisin eri maista ja kansoista. Arabimatkailija al-Masudi kertoi: ”Heitä kaikkia viehätti Itilin oikeudenmukaisuus ja turvallisuus.” Muslimeja oli noin 10 000, joka koostui kauppiaista ja käsityöläisistä. Juutalaisyhteisö koostui kauppiaista sekä Bysantista uskonnollisia vainoja pakoon lähteneistä. Pakanoista mainittiin erityisesti rusit, joilla oli oma kauppakortteli sekä muut slaavit. Pakanoiden ja kristittyjen etnistä alkuperää ja määrää ei kerrota, mutta ilmeisesti ne ovat olleet aika suuria. Jokaisella uskontokunnalla oli siellä oma pyhättö: kirkkoja, synagogia ja moskeijoita. Itilissä oli 30 pientä moskeijaa kouluineen sekä yksi suurempi moskeija minareetin kanssa. Riitojen ratkaisuun käytettiin 7 tuomarin tuomioistuinta: 2 juutalaista, 2 muslimia, 2 kristittyä ja 1 pakana. Tuomioistuimen toimintaa valvoi keisarin nimittämä virkamies.

Kasaarit asuivat pääkaupungissa vain talvisaikana. Keväällä Nisan-kuusta (huhtikuusta) Kislev-kuuhun (marraskuuhun) asti he menivät omiin töihinsä: aateliset paimentamaan ja köyhälistö maatöihin. Myöhemmissä kirjoituksissa mainittiin, että kaupunkia ympäröivät puut ja laitumet. Sato tuotiin kaupunkiin vankkureissa ja veneissä. Ilmeisesti eri kaupunginosilla oli oma maa-alue, josta maksettiin verot luonnontuotteina.

Vuonna 968/969 Itiliin hyökkäsi Kiovan ruhtinas Svjatoslav I sotajoukkoineen, jotka tuhosivat kaupungin. Henkiinjääneet kaupunkilaiset pakenivat Volgan suiston saarille. Jonkin aikaa kaupunki oli miehitettynä ja kasaarien hallitsija asui maanpaossa Horezmin alueella. Rusien poistuttua sieltä pystyi myös keisarin hovi palaamaan takaisin. al-Birunin kertoman mukaan 1000-luvulla Itil oli jo raunioina. Kasaarien pääkaupungin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoja.

1100-luvulla Volgan alajuoksulle syntyi Itilin tilalle Saksin, jonka asukkaiden joukossa mainittiin ollen myös muslimikasaareja, mutta suurin osa väestöstä oli kuitenkin oguzeja.^[1]

Vuonna 2008 arkeologeille tuli vahva olettamus siitä, että Itil sijaitsisi Samosdelkan muinaislinnassa Astrahanin alueella samassa paikassa, jossa sijaitsi Kultaisen ordan kaupunki. Tämä olettamus perustuu siihen, että paikalta löydettiin muinaisen kaupungin jäännökset, jotka olivat ennen mongoliaikaa. Se on ainoa niin vanha muinaiskaupunki Astrahanin alueella. Muinaislinnan pohjakaava vastaa niitä tietoja, joita Itilistä on mainittu eri kirjallisissa lähteissä.^[2].

Katso myös muokkaa

Xacitarxan, keskiajalla perustettu historiallinen kaupunki, joka on alkuperäisteoksia tutkittaessa joskus sekoitettu Itilin kanssa.

Kirjallisuutta muokkaa

Nestorin kronikka. (Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Kuvittanut Mjud Metšev. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5.
Anton Petrovich Novoseltsev: Хазарское государство и его роль в истории Восточной Европы и Кавказа. (suom. ”kasaarien valtakunta ja sen rooli Itä-Euroopan ja Kaukasuksen historiassa”). Nauka, 1990. (venäjäksi)

Lähteet muokkaa

V.Dzaguto (В. Дзагуто). "Palanut ja uponnut Itil (Итиль сгоревший и утонувший)", Vremja novostei (Время новостей), 04.09.2008. Luettu 2012-09-25.
V.Tihomirov, I.Popova (В. Тихомиров, И. Попова). "Kasaarien unelma (Хазарская мечта)", Огонёк, № 5068. Luettu 2012-09-25. Archived from the original on 2011-05-23.
Kasaarien kaanikunta (Хазарский каганат) Астрахань.Ру. Arkistoitu 23.8.2012. Viitattu 25.9.2012.

Viitteet muokkaa

↑ Kaupungista kertoi enemmän siellä 20 vuotta asunut espanjalais-arabi matkailija Abu Hamid al-Garnati. Katso Abu Hamid al-Garnatin matka Itä-ja Keski-Eurooppaan (vuosina 1131—1153) / Julkaisija O.G.Bolšakova, A.L.Mongait. Moskova, 1971. s. 27.
↑ uutistoimisto RIA Novostin haastattelu Samosdelkin muinaislinnan kaivausten johtajan E.Zilivinskajan kanssa (Venäjän Tiedeakatemian Etnologian ja antropologian Instituutti)

[1] Kaupungista kertoi enemmän siellä 20 vuotta asunut espanjalais-arabi matkailija Abu Hamid al-Garnati. Katso Abu Hamid al-Garnatin matka Itä-ja Keski-Eurooppaan (vuosina 1131—1153) / Julkaisija O.G.Bolšakova, A.L.Mongait. Moskova, 1971. s. 27.

[2] uutistoimisto RIA Novostin haastattelu Samosdelkin muinaislinnan kaivausten johtajan E.Zilivinskajan kanssa (Venäjän Tiedeakatemian Etnologian ja antropologian Instituutti)

[1]

[2]