Wikipedia

Hildegard Bingeniläinen

saksalainen nunna, mystikko, kirjailija ja pyhimys
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. maaliskuuta 2012 kello 21.23 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Hildegard Bingeniläinen, saks. Hildegard von Bingen, lat. Hildegardis Bingensis (noin 16. syyskuuta 1098 Bermersheim vor der Höhe tai Niederhosenbach, Rheinland-Pfalz, Saksa – 17. syyskuuta 1179, Rupertsbergin luostari, Bingen am Rhein, Rheinland-Pfalz) oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko ja kirkkomusiikin säveltäjä. Häneltä on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto muun muassa teologian, kosmologian, luonnonhistorian ja lääketieteen aloilta.[1] Historioitsijoiden huomio on kohdistunut Hildegardiin vasta aivan viime aikoina.[2]. Tutkimus oli aiemmin laiminlyönyt sekä hänet että Elisabet Schönaulaisen. Saksalaiset historioitsijat pitivät heitä merkittävinä vain saksan kielen kehityksen ilmentäjinä. Tuon ajan naismystikkojen kirjoituksia vähäteltiin, ja usein niiden tekijöiksi on epäilty miehiä.[3]

Hildegard Bingeniläinen
[[Tiedosto:|250px|Hildegard Bingeniläinen ja kirjuri Volmar.]]
Hildegard Bingeniläinen ja kirjuri Volmar.
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1098
Kuollut17. syyskuuta 1179
ArvonimiKirkonopettaja
Muusikko
Tyylilajit keskiaika

Hildegard oli pienestä pitäen nähnyt näkyjä mutta ei ollut uskaltanut kertoa niistä, koska samanlaisia kokemuksia ei ollut muilla.[4][5] Hänen kuvaustensa perusteella nykyajan neurologit ovat arvelleet, että kyse olisi migreenin oireista. Kun Hildegard vuonna 1141 sairastui, hän näki entistä voimakkaampia näkyjä. Toivuttuaan hän alkoi osallistua enemmän julkiseen elämään ja kirjoittaa kirjeitä, muun muassa neljälle paaville, keisari Fredrik I Barbarossalle[6] ja Bernhard Clairvauxlaiselle. Kirjeiden ohella Hildegardilta on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto.[7]

Hildegardin kanonisointiprosessi käynnistyi jo 1228.[2] Asia ei kuitenkaan vuosisatojen kuluessa edennyt, ja vasta 1900-luvulta alkaen hänelle on pyritty saamaan asema kirkonopettajana. Prosessi on 2000-luvun alussa meneillään.[8] Hildegardin muistopäivää vietetään 17. syyskuuta.[2]

Elämä

 
Hildegardin saarnamatkat.

Hildegard Bingeniläisen syntymäaika on epävarma, mutta syntymävuodeksi on päätelty 1098.[9] Hildegardin vanhemmista tiedetään vain nimet Hildebert ja Mechthilde sekä heidän ylhäinen syntyperänsä.[4] Hildegard syntyi aatelisperheen kymmenentenä lapsena joko Bermersheim vor der Höhessä[10] tai mahdollisesti Schlossböckelheimissa Nahen jokilaaksossa.[11] Hildegard oli jo syntymästään sairaalloinen.[4] Pyhimyselämäkerrassaan eli hagiografiassaan Hildegard kertoo nähneensä näkyjä jo aivan pikkulapsena.[12]

Vanhemmat lunastivat hänelle kymmenyksillään[13] merkittävällä summalla paikan kirkon huomassa, mutta ajankohta on kiistanalainen. Hagiografian mukaan hän olisi mennyt luostariin kahdeksanvuotiaana. Kyse oli Disibodenbergiin paikallisen benediktiiniläisluostarin yhteydessä olevasta naisyhteisöstä[14], jonne hän meni vanhemman nunnan, kreivi Stephan II Sponheimilaisen tyttären Jutan avuksi. Jutan luostariin menon ajankohdaksi tosin tiedetään vuosi 1112, jolloin Hildegard olisi ollut neljätoistavuotias.[15] [16] Hildegard antoi luostarilupauksen 1114, ja kuten muutkin lupauksen antaneet hän sai sääntökunnan käytännön (Regula Benedicti) mukaisen koulutuksen.[12] Niiden 24 vuoden ajalta, jotka Jutta ja Hildegard olivat samassa luostarissa, ei ole kirjattuja muistiinpanoja.[13] Disibodenberg on nykyisen Saksan alueella olevassa Pfälzerwaldissa. Jutta oli näkijä ja sai sen vuoksi paljon seuraajia, jotka tulivat tapaamaan häntä luostariiin. Hildegard on kertonut, että Jutta opetti häntä lukemaan ja laulamaan psalmeja,[15] mutta pyhiä kirjoituksia hänelle ei opetettu.[12]

Jutan kuoltua 1136 muut nunnat valitsivat 38-vuotiaan Hildegardin yksimielisesti sisaryhteisönsä opettajaksi, magistraksi.[12] Paavi Eugenius III asetti 1147 lautakunnan tutkimaan Hildegardin kirjoituksia. Bernhard Clairvauxlainen tuki voimakkaasti Hildegardia, ja niin paavi hyväksyi hänen näkynsä aidoiksi Pyhän Hengen ilmentymiksi.[17]

Disibodenbergin apotti Kuno pyysi Hildegardia priorittareksi, mutta kun Hildegardin maine kasvoi ja nunnaksi pyrkiviä oli yhä enemmän, hän halusi itselleen ja nunnilleen enemmän itsenäisyyttä ja pyysi apotti Kunolta lupaa muuttaa aiemmin hylättyyn[18][17] Rupertsbergin luostariin. Kun apotti torjui Hildegardin ehdotuksen, Hildegard kääntyi tämän esimiehen puoleen ja sai hyväksynnän[19] Mainzin arkkipiispalta Heinrich I:ltä.[20] Munkkien vastustuksesta huolimatta naisille rakennettiin oma luostari 1147–1152[14]. Osa lähteistä kertoo, että apotti Kuno ja Disibodenbergin munkit vastustivat muuttoa edelleen, varsinkin koska nunnilla oli melkoinen varallisuus.[12] Silloin Hildegard sairastui eikä halvaantumisen vuoksi päässyt vuoteestaan. Hildegardin mukaan sairastumisen syynä oli se, että Jumala oli tyytymätön, kun hän ei ollut noudattanut tämän käskyä siirtää nunnat Rupertsbergiin. Vasta kun apotti itse ei saanut Hildegardia liikahtamaan, hän päätti myöntää nunnille oman luostarin.[5] Hildegard ja parikymmentä nunnaa siirtyivät noin vuonna 1150 Rupertsbergin luostariin, jonka johtajana ja myös Hildegardin rippi-isänä ja kirjurina toimi Volmar. Toisen nunnaluostarin Hildegard perusti vuonna 1165 Eibingeniin, ja tämän sivuluostarin nunnat olivat peräisin alemmista yhteiskuntaluokista.[12]

Hildegard alkoi nähdä näkyjä kolmevuotiaana.[7] Jumala oli hänelle ”elävä valo”, ja tietoisuutta Jumalasta hän sanoo ”elävän valon häivähdykseksi”.[21] Hän sanoi näkevänsä kaiken Jumalan valossa viiden aistinsa välityksellä. Hän ei ollut transsissa eivätkä näyt tulleen unessa, kuten tuon ajan näkijöillä yleensä, vaan hän näki kaiken ”sielunsa silmin”.[5] Hildegard ei ollut innokas kertomaan näyistään, vaan uskoutui vain Jutalle ja opettajalleen, myöhemmälle kirjurilleen Volmarille.[7] Hänellä oli paljon näkyjä koko elämänsä ajan, ja vuonna 1141 42-vuotiaana hän sai näyn, jota hän piti Jumalan ohjeena ”kirjoittaa muistiin mitä näet ja kuulet”.[12] Ensimmäisessä teologisessa kirjoituksessaan, joka oli Scivias ("Tunne tiet") Hildegard kuvaa kamppailuaan:

»Kaiken tämän minä näin ja kuulin, ja silti – minä kieltäydyin kirjoittamasta. En jääräpäisyyttäni, vaan koska pidin itseäni siihen kykenemättömänä ja koska pelkäsin ihmisten epäilyjä, piittaamattomuutta ja monenlaista pahantahtoista juoruilua, kunnes Jumalan ruoska heitti minut sairasvuoteelle. Siellä minä viimein, kaikkien kärsimysteni pakottamana, tartuin kynään. Eräs hyvätapainen aatelistyttö ja se mies, jota minä olin salaa etsinyt ja löytänyt, olivat todistajiani. Kun olin alkanut kirjoittaa, ja kun, kuten edellä kerrottu, syvällisen kirjoittamisen lahja alkoi minussa vaikuttaa, sain jälleen voimani takaisin ja parannuin sairaudestani. Vaivoin minä työstin tämän teoksen kymmenessä vuodessa ja saatoin sen päätökseen. - - Minä en kirjoittanut näitä asioita muistiin oman sydämeni, tai jonkun muun ihmisen sydämen tuntemusten mukaisesti, vaan kuten näin, kuulin ja tunsin taivaanjulistuksissa, Jumalan kätkettyjen salaisuuksien kautta. Ja jälleen kuulin äänen taivaasta. Se sanoi: Huuda siis ja kirjoita.[22]»

Hildegardin eloisien kuvausten, etenkin juuri valoa koskevien kuvausten perusteella, on neurologi ja tieteen popularisoija Oliver Sacks diagnosoinut näkyihin liittyviä fyysisiä aistimuksia migreeniksi.[7] Sacksin mukaan kuvaukset Hildegardin käsikirjoituksissa vahvistavat, että tämä kärsi myös pälvisokeudesta.[23]

Vähän ennen kuolemaansa Hildegard joutui ristiriitatilanteeseen Mainzin papiston kanssa. Muuan Rupertsburgiin haudattu mies oli kuollut kirkon yhteydestä erotettuna, ja siksi papisto halusi siirtää hänen ruumiinsa pois siunatusta maasta. Hildegard ei hyväksynyt ajatusta vaan vastasi, että se on synti ja että mies oli kuollessaan otettu kirkon yhteyteen. Luostari julistettiin tapauksen vuoksi kahteenkin otteeseen joksikin aikaa pannaan.[12]

Hildegardin nunnat sanoivat nähneensä hänen kuolinpäivänään 17. syyskuuta 1179 kahden valonsäteen välähtäneen taivaasta hänen kuolinhuoneensa poikki. Hildegardin elämälle ovat leimallista hänen valonäkynsä, ja hän näyttää kuollessaankin olleen saman valon merkitsemä.[24]

Hagiografian kirjoittamisen aloittivat jo Hildegardin eläessä tämän sanelemana munkit Gottfried Disibodenilainen ja Dieter Echternachilainen.[25] Seuraavan elämäkerran aloitti Guibert Gemblouxlainen.[4]

Teokset

Hildegardin sävellykset ja sekä näkyihin perustuvat että luonnontieteelliset tekstit sisältyvät pääasiassa kahteen käsikirjoitukseen: Dendermonden käsikirjoitukseen ja Riesencodexiin. Dendermonden käsikirjoitus jäljennettiin todennäköisimmin Hildegardin valvonnassa Rupertsbergissa, ja Riesencodex jäljennettiin Hildegardin kuolemaa seuranneena vuonna, luultavasti liitettäväksi mukaan kanonisointipyyntöön.[18]

 
Hildegard Bingeniläisen käyttämät aakkoset, litterae ignotae, joilla hän kirjoitti luomaansa kieltä lingua ignota.

Kirjoitusmerkit ja kieli

Hildegard kehitti omat kirjoitusmerkit. Monet keinotekoisten kielten kehittäjät pitävät häntä keskiaikaisena edeltäjänään hänen laulutekstejään varten kehittämiensä sanojen ja luomansa kirjoituksen vuoksi. Tutkijoiden mukaan Hildegard käytti lingua ignotaa nunnien keskeisen yhteishengen luomiseen.[26]

Sävellykset

Viime vuosikymmeninä keskiaikaisen kirkon naisiin kiinnitetty huomio on nostanut Hildegardin suosituksi. Saksankielisissä maissa häneen on kohdistunut eri alojen tutkimusta jo 1900-luvun alkupuolelta, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla kiinnostus on herännyt myös muun muassa Suomessa.[12] Erityiseen suosioon on noussut hänen musiikkinsa. Sävellyksiä on säilynyt 70–80, mikä on laajimpia keskiaikaisten säveltäjien tuotantoja. Häneltä jäi lisäksi yli sata kirjettä. Koko vastikään julkaistu kirjeenvaihto sisältää 390 kirjettä.[16] 72 laulua, 70 runoa ja 9 kirjaa.[27] Hildegard on Leoninuksen ohella yksi länsimaisen musiikinhistorian ensimmäisistä nimeltä tunnetuista säveltäjistä,[28] ja ensimmäinen, jonka elämäkerta tunnetaan.[7]

Ei tiedostoa

"O frondens virga"

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Hildegardin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu moraliteetti Ordo virtutum (Hyveiden näytelmä). Hänen sävellystensä tarkkaa syntyajankohtaa ei tiedetä, mutta arvellaan, että Ordo virtutum olisi sävelletty viimeistään 1151. Moraliteetti koostuu yksiäänisistä sävelmistä Animalle (ihmisen sielu) ja 16 Hyveelle. Paholaisella on siinä puheosa. Tutkijoiden mukaan Paholaisen osaa olisi kantaesityksessä esittänyt Volmar ja Hildegardin nunnat olisivat esittäneet Animan ja Hyveiden osia.[16]

Ordo virtutumin lisäksi Hildegard sävelsi liturgisia lauluja, jotka on koottu yhteen nimellä Symphonia armoniae celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi, 1150–1160). Tämä laaja runojen ja musiikin kokoelma sisältää 77 hetkipalveluksiin tarkoitettua runoa. Musiikillisesti hienoimpia niistä ovat viisi sekvenssiä ja kolme hymniä. Lisäksi runoihin kuuluu 34 antifonia, 14 responsoriota, kahdeksan messunosaa ja muita teoksia.[28] Hänen musiikkinsa on monofonista eli yksiäänistä.[16] Hildegardin sävellystyylille ovat ominaisia korkealle kohoavat melodiat, jotka usein ylittävät silloisen normaalin laulun rajat.[29] Esimerkiksi hymnissä Ave, generosa sävelala ulottuu e:stä c1:een, mikä ylittää huomattavasti tuon ajan lauluäänen tavallisen ulottuvuuden. Lisäksi hymnin musiikissa on rohkeaa, intohimoista deklamaatiota.[28] Hildegard Bingeniläinen käyttää lauluissaan ajalle tyypillistä neumikirjoitusta, joten muun muassa sävellyksen rytmi jää esittäjän tulkinnan varaan.[29]

Näkykirjat

 
Hildegard Bingeniläinen: Liber Divinorum Operum, ihminen maailmankaikkeuden osana.

Sävellysten lisäksi Hildegard kirjoitti kolme näkykirjaa, joista ensimmäinen, Scivias ("Tunne tiet"), valmistui 1151. Sen jälkeen syntyivät Liber vitae meritorum ("Kirja elämän ansioista") ja De operatione Dei ("Jumalan teoista", myös nimellä Liber divinorum operum). Näissä teoksissa, joista viimeinen valmistui, kun Hildegard oli noin 75-vuotias, hän aluksi kuvaa kunkin näyn, sitten selittää sen Raamattua käyttäen. Hänen näkyjensä kerronta kuvitettiin runsaasti hänen ohjeidensa mukaan, ja kirjalliseen muotoon saattamisessa hän sai apua munkki Volmarilta ja nunna Richardisilta.[12] Kirja oli kuuluisa keskiajalla, osin paavi Eugenius III:n suosittelun ansiosta, ja se jäljennettiin myöhemmin vuonna 1513 Pariisissa.

Maalliset teokset

Näkykirjojen lisäksi Hildegard kirjoitti teoksen Physica, joka käsittelee luonnontieteellisiä kysymyksiä, sekä teoksen Causae et Curae (Sairauksien syistä ja hoidoista).[4] Hildegard tunnettiin parantajankyvyistään, ja hoitokeinoina hän käytti tinktuuroita, yrttejä ja jalokiviä.[12] Molemmissa teksteissä hän kuvaa ympärillään olevaa luontoa, kuten kosmosta, eläimiä, kiviä ja mineraaleja.[12] Hän on erityisen kiinnostunut kasvien, eläinten ja kivien parantavista ominaisuuksista, mutta hän tutkii myös Jumalan vaikutusta ihmisen terveyteen.[12] Esimerkki hänen parantajankyvyistään on sokean parantaminen Reinin vedellä.[30] "Vehreys" (viriditas) on Hildegardille jumalallisen voiman ilmentymä maan päällä. Tämä 'vehreys' eli elämänvoima läpäisee elämän kaikkinensa.[31] Se oli Hildegardille symboli, joka kuvasi kuivuuden ja mehuttomuuden vastakohtaa.[12]

Maallisista teksteistä ei ilmene, että ne pohjautuisivat näkyihin tai jumalallisiin lähteisiin.[7]

Sukupuolielämästä

 
Kuva Hildegardin käsikirjoituksesta Scivias-koodeksista. Mutterschaft aus dem Geiste und dem Wasser ('Äitiys hengestä ja vedestä'), 1165.

Hildegard sanoo näkykirjoituksissaan, että neitsyys on hengellisen elämän korkein aste. Hän kirjoitti kuitenkin myös maallisesta elämästä, kuten äitiydestä.[32] Monissa teksteissä Hildegard kuvaa sukupuoliaktin tuottamaa mielihyvää naisen näkökulmasta.[7]

Lisäksi sekä kirjeissä että näyissä on kohtia, joissa hän arvostelee lihallisten ilojen väärinkäyttöä. Hän tuomitsee samaa sukupuolta olevien seksin[33] ja masturboinnin synnit.[12] Synnintunnustuksen jälkeen tarvitaan ankaraa katumusta, joka tapahtuu paastoamalla ja ruumillisina katumusharjoituksina, jotta näistä synneistä saataisiin Jumalan anteeksiantamus. Esimerkki teoksesta Scivias, II kirja, 6. Näky.78:

»...Kun ihminen tuntee, että ruumiilliset ärsytykset häiritsevät häntä, menköön hän pidättyvyyden turviin ja turvautukoon siveyden kilpeen ja siten suojautukoon saastaisuudelta.[34]»

Ihmiset ilmentävät Jumalan luomisvoimaa, ja miehellä ja naisella on maailmassa toisiaan täydentävät osat.

»...Kun Jumala katsoi ihmisen kasvoja, hän oli hyvin tyytyväinen. Sillä eikö Jumala luonut ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi? Ihmisen piti ilmoittaa Jumalan ihmeellisistä teoista kieltensä avulla, jotka on varustettu järjellä. Sillä ihmiskunta on Jumalan työ valmiina. - - Mies ja nainen ovat sillä tavalla kytköksissä toisiinsa, että toinen on toisen työtä. Ilman naista miestä ei voi sanoa mieheksi, ilman miestä naista ei voi sanoa naiseksi. Niinpä nainen on miehen tekoa, ja mies taas on naiselle lohtua tuova näky. Kumpikaan ei siten voi elää ilman toista. Mies on siten tässä yhteydessä Jumalan ilmentymä, ja nainen on Jumalan pojan ihmisyyden ilmentymä.[35]»

Vaikutus

Uskonto, teologia ja retoriikka

Hildegard oli yhteydessä paaveihin, esimerkiksi Eugenius III:nteen ja Anastasius IV:nteen, sekä valtiomiehiin, esimerkiksi apotti Sugeriin, Saksan keisariin Fredrik I Barbarossaan. Hän piti yhteyttä moniin muihinkin aikansa merkittäviin henkilöihin, kuten Bernard Clairvauxlaiseen, joka edisti hänen työtään apotti Kunon pyynnöstä Trierin kirkolliskokouksessa 1147 ja 1148. Hänestä tuli ”prophetissa teutonica”, saksalainen naisprofeetta, jota sanottiin myös ”Reinin Sibyllaksi”.[12] Hildegard Bingeniläisen laaja kirjeenvaihto on merkittävä osa hänen kirjallista tuotantoaan, sillä kirjeissään hän puhuu jälkipolville kaikkein välittömimmin.[36]

Hildegard kirjoitti 500-luvulta peräisin olevien alkuperäisten yksinkertaisten Pyhän Benedictuksen sääntöjen selitykset Regulae S. Benedicti Explanatio. Näihin Benedictus Nursialaisen luostarisääntöihin perustui myös Hildegardin oma käsitys oikeasta elämänjärjestyksestä. Apotit ja abbedissat pyysivät häntä rukoilemaan erilaisten asioiden puolesta ja kysyivät hänen mielipidettään. Hän matkusti laajasti neljällä saarnamatkallaan.[12]

Hildegardilla oli muutamia melko kiihkomielisiä kannattajia, kuten Guibert Gemblouxlainen, joka kirjoitti hänelle usein[2] ja josta Volmarin kuoltua 1173 tuli hänen kirjurinsa 1177.[37] Lisäksi Hildegard antoi vaikutteita monille oman aikansa ja seuraavien vuosisatojen nunnille.[17] Näistä erityisesti merkittävä oli lähiseuduilla asunut näkijä Elisabet Schönaulainen, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa.[38]

Vakiintuneesta poikkeavan retoriikan soveltajana hän antoi panoksensa retoriikan kristilliselle eurooppalaiselle perinteelle, mikä antaa oikeutuksen käyttää hänestä nimitystä teologi.[39] Hildegard tekee varsin omaperäisiä teologisia tulkintoja. Hän piti kiinni siitä, että hänen luostariinsa ei tule alhaissyntyisiä noviiseja.[40] Heitä varten hän perusti sivuluostarin Eibingeniin[12]. Hän myös sanoi, että ”nainen voi olla miehestä tehty, mutta miestä ei voi tehdä ilman naista”.[41] Keskiajan retoriikkaan kuului saarna, kirjeen kirjoittaminen ja runous.[42] Se että Hildegard käytti näitä retoriikan lajeja, kertoo hänen merkityksestään naisretoorikkona, joka ylitti naisille asetetut kiellot yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja raamatuntulkinnasta. On hyvin vaikuttavaa, että naisen, hyvistä piireistä olevan abbedissan ja tunnustetun profeetankin, julkinen saarnaaminen hyväksyttiin tuona aikana. Hän teki neljä saarnamatkaa Saksan halki ja puhui sekä papeille että maallikoille kirkoissa ja julkisilla paikoilla, pääasiassa arvostellen ankarasti pappien turmeltuneisuutta ja vaatien uudistuksia.[12]

Todennäköisesti hän oli oppinut yksinkertaista latinaa ja kristinuskon opinkappaleita, mutta ei saanut opetusta seitsemässä vapaassa taidossa,[43] joista keskiajalla muodostui oppineiden luokkien kaiken opetuksen perusta. Triviumiin kuuluivat kielioppi, retoriikka ja dialektiikka (tai logiikka). Quadrivium koostui aritmetiikan, geometrian, tähtitieteen ja musiikin teorian opinnoista. Hänen ulkomaailman kanssa käymänsä kirjeenvaihto, niin hengellinen kuin yhteiskunnallinenkin,[12] oli ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että luostari on paikka, jonne nainen on suljettu. Kirjeenvaihto on todisteena Hildegardin upeasta tyylistä ja tiukasta keskiaikaisen kirjeenkirjoituksen rakenteesta.[39] Bruce Holsinger on esittänyt, että Hildegard loi sävellyksissään yhteyden musiikin ja naisen ruumiin välille, tosin näkemystä on arvosteltu liian pitkälle menevänä.[44] Hildegardin Symphonian tekstit ja sävellykset liittyvät naisen halun anatomiaan, ja siten sitä sanotaan sapfoniseksi tai että se käsittelee Sapfoa, ja se liittää näin hänet naisretoorikkojen historiaan.[33]

Feminismi

Hildegard on viime vuosina alkanut kiinnostaa erityisesti feministisiä tutkijoita. Hän puhuu itsestään ”heikomman sukupuolen” jäsenenä ja pikemminkin vähättelee naisia, vaikkakin alkuun ilmeisen epävarmasti. Asiaa on kuitenkin tarkasteltava patriarkaalisen kirkkohierarkian taustaa vasten. Hildegard sanoo itseään usein oppimattomaksi naiseksi, jolla ei ole kykyä selittää Raamattua.[16][32] Sanomalla tämän itse hän sai uskottavuutta väitteelle, että kaikki hänen kirjoituksensa ja sävellyksensä olivat peräisin Jumalasta, mikä antoi hänelle pohjaa puhua aikana, jolloin harva nainen sai ääntään kuuluviin.[45] Hildegard puhui simoniaa ja muita sellaisia kirkon käytäntöjä vastaan, joita hän ei hyväksynyt.[46]

Kanonisointi

 
Pyhäinjäännöslipas, jossa pyhän Hildegard Bingeniläisen luut ovat Eibingenin pääkirkossa.

Hildegard oli ensimmäisiä niistä, joille anottiin kanonisointia, mutta prosessi kesti niin kauan, että neljäkään kanonisointiyritystä eivät ehtineet valmiiksi, ja hän jäi autuaaksi julistetuksi. Silti Hildegardin nimi on 1500-luvun lopulla liitetty virallisesti marttyyriluetteloon, kuitenkin ilman muodollista kanonisointiprosessia.[2] Pyhimyskalenterissa hänen päivänsä on 17. syyskuuta. Pyhimykseksi häntä ovat paaveista sanoneet esimerkiksi Johannes Paavali II[47] ja Benediktus XVI.[48] Hildegard haudattiin aluksi Rupertsbergin kirkkoon, mutta luostarin tuhouduttua 1632 jäännökset siirrettiin ensin Kölniin, sieltä Rüdesheimin lähellä olleeseen Eibingenin luostariin ja sen toiminnan lakattua hänen mukaansa nimettyyn Eibingenin seurakuntakirkkoon Pyhän Hildegardin ja Johannes Kastajan kirkkoon. Sinne rakennettiin myöhemmin alttari, jolla pyhäinjäännöslipas on.[4]

Hildegard Bingeniläinen on myös monien anglikaanisten kirkkojen pyhimyskalentereissa, esimerkiksi Englannin kirkon[49] ja Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon kalentereissa.[50]

New age -liike

Hildegardista on tullut kunnioitettu hahmo myös nykyajan new age -liikkeen piirissä, jossa kiinnostuksen kohteena on hänen holistisen ja luonnonmukainen näkemyksensä parantamisesta, samoin hänen asemansa mystikkona. Tohtori Gottfried Hertzka on kirjoittanut teoksen Hildegard-Medizine ('Hildegard-lääkintä'), joka pohjautuu Hildegardin teksteihin.[51]
[52] Hildegardin mukaan on saanut nimensä June Boyce-Tillmanin healing-keskus Hildegard Network, joka perustuu holistiseen näkemykseen ihmisen terveydestä ja kokoaa yhteen ihmisiä, joita kiinnostavat hengellisyyden, taiteiden ja parantamisen väliset yhteydet.[53] Joissakin piireissä on suhtauduttu nuivasti siihen, että new age -liike on ominut Hildegardin itselleen.[7]

Hildegard nykyaikana

Populaarikulttuurissa Hildegardia ovat käsitelleet muun muassa elokuvaohjaaja Margarethe von Trotta, jonka ohjaama Hildegard Bingeniläisestä kertova elokuva Vision – Aus dem Leben der Hildegard von Bingen valmistui 2008. Hildegardia näyttelee elokuvassa Barbara Sukowa.[54] Elokuva tuli Saksassa ensi-iltaan 24. syyskuuta 2009. Bingen am Rheinissa asuva saksalainen kirjailija Rüdiger Heins on kirjoittanut näytelmän Vision der Liebe, jossa hän käsittelee Hildegardin näkyjä, joille yhä on merkitystä. [55]

Saksassa jaetaan Hildegardin kunniaksi nimettyjä palkintoja. Saksalainen Bundesvereinigung Gesundheit myöntää Hildegard von Bingen -mitalia teveyden edistämisen hyväksi tehdystä työstä.[56] Hildegard-von-Bingen-Preis für Publizistik on vuonna 1995 perustettu saksalainen palkinto jonka myöntää Landeszahnärztekammer Rheinland-Pfalz.[57] Hildegardin kunniaksi on nimetty myös esimerkiksi asteroidi 898 Hildegard.[58]

Suomessa toimii Pyhän Hildegardin seura, joka edistää Hildegard Bingeniläisen elämäntyön tuntemusta, järjestää tapahtumia ja harjoittaa julkaisutoimintaa.[59]

Tuotanto

Hildegardilta on säilynyt laaja latinankielinen kirjallinen tuotanto, joka on julkaistu kriittisinä editioina. Osa hänen tuotannostaan on saatavilla nykykielille käännettynä. Wiesbadenin koodeksi on Hildegardin merkittävin perintö. Ei ole varmaa, oliko se valmis jo hänen elinaikanaan vai hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen, mutta oletettavasti hän oli siitä tietoinen. Se on keskiaikaiseksi käsikirjoitukseksi harvinaisen laaja, ja sitä pidetä Hildegardin tekstien ”lopullisena editiona”. Tekstejä kopioi 5–6 munkkia hänen luostarissaan, ja käsikirjoitukset sidottiin yhdeksi niteeksi, jonka siannahalla päällystetyt puiset kannet tosin ovat peräisin myöhemmältä ajalta, 1400–1500-luvulta. Koodeksiin ei yllättävää kyllä sisälly Hildegardin lääkintään ja luonnontieteeseen liittyviä tekstejä, mikä voi kertoa, että olisi olemassa toinen, tietymättömissä oleva osa. 30-vuotisen sodan aikana nunnat siirsivät koodeksin Reinin toiselle puolelle Eibingenin luostariin. Uudestaan se siirrettiin 1800-luvun alun maallistumisen aikana vuonna 1814 vasta perustettuun Wiesbadenin valtionkirjastoon.[4] Toisen maailmansodan aikana se vietiin turvaan Dresdeniin, jossa se säilyi mutta josta se vasta suurin ponnistuksen saatiin 1948 takaisin Wiesbadeniin.[60]

Suomeksi

  • Strehlow, Wighard. Hildegard von Bingenin keittokirja: Hildegard-keittiön parhaat reseptit, suom. Terttu Kolivuori. Pyhän Hildegardin seura, 1999, ISBN 951-98425-0-0
  • Scivias – Tunne tiet, Maura Böckelerin alkuperäistekstistä saksaksi työstämästä versiosta [valikoiden] suom. Pauliina Jäntti. Pyhän Hildegardin seura, 2003. ISBN 951-98425-1-9
  • Hildegard Bingeniläinen: hengähdä minussa, Vihanta Henki, koonnut ja suomentanut Anna-Maija Raittila.

Latinaksi

  • Liber Scivias (1141 jälkeen)
  • Liber vitae meritorum (1158–1163)
  • Liber divinorum operum (1163 jälkeen)
  • Liber subtilitatum diversarum naturarum creaturarum (1150-luvulla)
  • Kirjeenvaihtoa paavien, keisarin, kirkollisten johtohahmojen, tuomiokapitulien ja henkilökohtaisten ystävien kanssa. Kirjeitä on säilynyt noin 300.
  • selityksiä benediktiiniläissääntöön, evankeliumeihin, uskontunnustukseen
  • Ordo virtutum, kirkkonäytelmä; Bernward Konermann (julk.): Hildegard von Bingen: Ordo Virtutum – Spiel der Kräfte. Augsburg 1991, ISBN 3-629-00604-3.

Englanniksi

  • Joseph L. Baird (käännös), Radd K. Ehrman (1994). The letters of Hildegard of Bingen. New York: Oxford University Press, 1994.

Kirjallisuutta

  • Strehlow, Wighard: Hildegard Bingeniläisen hoidot. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-4-9.
  • Strehlow, Wighard: Hildegard Bingeniläisen jalokivihoidot. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-5-7.
  • Strehlow, Wighard: Hildegard Bingeniläisen kasviapteekki. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-6-5.
  • Hildegard von Bingenin keittokirja: Hildegard-keittiön parhaat reseptit. Suomentanut Terttu Kolivuori. Pyhän Hildegardin seura, 1999. ISBN 951-98425-0-0.

Lähteet

  • Flanagan, Sabina: Hildegard of Bingen, 1098–1179. A visionary life. London – New York: Routledge, 1989. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Hildegard von Bingen: Scivias. engl. käännös: Columba Hart ja Jane Bishop, johdanto Barbara J. Newman, esipuhe Caroline Walker Bynum. New York: Paulist Press, 1990. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Schipperges, Heinrich: Hildegard of Bingen: healing and the nature of the cosmos. New Jersey: Markus Wiener Publishers, 1997. Google Booksissa. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Jenny Jännäri: Historian valikoiva katse. Optio, 2008, nro 15, s. 65.
  2. ↑ a b c d e F. Donald Logan: History of Middle Ages, s. 109–114. . Teos Google Booksissa (viitattu 13.6.2010). (englanniksi)
  3. ↑ Scivias (engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 1, "Introduction", viitattu 31.8.2010
  4. ↑ a b c d e f g St. Hildegard, Catholic Encyclopedia Katolinen kirkko. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Jason Rust: Mystic, Medic, and Musician, Hildegard of Bingen's Embodied Spirituality (Google Books) docs.google.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  6. ↑ Womenshistory About.com. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h Paul Halsall: Internet History Source Book Project: The Life and Works of Hildegard von Bingen Fordham University. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”fordham” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  8. ↑ Charles Moffat: Hildegard von Bingen: The Biography of a Feminist Nun Feministezine.com. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  9. ↑ Sabine Mol: Hildegard von Bingen, Hildegardisschule Bingen Higa.bildung-rp.de. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  10. ↑ Die Biografie der Hildegard von Bingen (Archive.org 4.2.2012) Internationale Gesellschaft Hildegard von Bingen. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  11. ↑ Ernst Probst: Hildegard von Bingen- Die deutsche Prophetin, s. 8. Grin Verlag, 2010. Teos Google Booksissa (viitattu 4.2.2012). (saksaksi)
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Arno Forsius: Hildegard Bingeniläinen (1098—1179) Ihmisiä lääketieteen historiassa. 8.5.1998. Viitattu 3.2.2012.
  13. ↑ a b Hildegard, Scivias (engl. käännös, Google Books, Paulist Press, s. 11 viitattu 31.8.2010
  14. ↑ a b Hildegard von Bingen – Leben und Wirke (pdf) (haettu välimuistista 4.2.2012) Technische Universität Dresden. Viitattu 3.2.2012. (saksaksi)
  15. ↑ a b Frequently Asked Questions about Hildegard Hildegard Society. Viitattu 23.6.2010. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d e Eckehard Simon: Hildegard of Bingen (1098–1179) and her music drama Ordo virtutum Justus-Liebig-Universität. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  17. ↑ a b c Hildegard of Bingen Salem Press. Viitattu 4.2.2012. (englanniksi)
  18. ↑ a b Olivia Carter Mather: The Music of Hildegard von Bingen: Manuscript Sources of Hildegard's Music the-orb.net. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  19. ↑ Kent Christian McGuire: Symphonia Caritatis: The Cistercian Chants Of Hildegard Von Bingen (pdf) ((väitöskirja)) University of Minnesota. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Christoph Waldecker: Heinrich, Erzbischof von Mainz (haettu uudestaan archive.orgista 2.2.2012) Kirchenlexikon. Viitattu 31.8.2010. (saksaksi)
  21. ↑ Annice Callahan: Evelyn Underhill: spirituality for daily living, s. 42. University Press of America, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 31.8.2010). (englanniksi)
  22. ↑ Hildegard von Bingen: Scivias – Tunne tiet, s. 90–91. Pyhän Hildegardin seura, 2003.
  23. ↑ Kate Robinson: Hildegard of Bingen 2004. Seedbed.net. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  24. ↑ Erika A. Kuhlman: A to Z of women in world history, s. 215. . Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  25. ↑ Rebecca L. R. Garber: Medieval German Women Writers the-orb.net. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  26. ↑ Hildegard, Scivias, Paulist Press, Barbara J. Newman, "Introduction", s. 13, viitattu 31.8.2010
  27. ↑ Biographical Sketches of memorable Christians of the past
  28. ↑ a b c Veijo Murtomäki: Laulun vapaiden muotojen kehitys ennen ars antiquaa Muhi - Musiikinhistoriaa verkossa. 3.10.2005. Sibelius-Akatemia. Viitattu 14.2.2010.
  29. ↑ a b Hildegard Of Bingen: Symphony Of The Harmony Of Heaven (haettu Archive.orgista 4.2.2012) Hildegard.org. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  30. ↑ Flanagan, s. 9., viitattu 18.2.2010
  31. ↑ Stephanie Roth: The Cosmic Vision of Hildegard of Bingen The Ecologist. tammikuu 2000. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  32. ↑ a b Krista Scott: Hildegard of Bingen and the Re/Visionary Feminine stumptuous.com. 1999. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  33. ↑ a b Bruce W. Holsinger: Music, body, and desire in medieval culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (Teos Google booksissa) books.google.fi. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  34. ↑ Hildegard, Scivias,(engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 279, viitattu 31.8.2010.
  35. ↑ Hildegard: Liber divinorum operum (arkistoitu viite) wright.edu. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  36. ↑ Schipperges, s. 16. viitattu 2.2.2012 (Goole Books)
  37. ↑ Hildegard chronology, Oxford Girls Choir
  38. ↑ Women's Biography: Elisabeth of Schönau Columbian yliopisto. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  39. ↑ a b Meijer Wertheimer: Listening to Their Voices: The Rhetorical Activities of Historic Women. Ed. Molly Meijer Wertheimer, s. 199–214. artikkeli: Dietrich, Julia. "The Visionary Rhetoric of Hildegard of Bingen.". Columbia: University of South Carolina Press, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  40. ↑ Jo Ann McNamara: Sisters in arms: Catholic nuns through two millennia, s. 237. . Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  41. ↑ Condom Newsletters St Andrew's Church in Pau. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  42. ↑ Eddie Christie: Medieval Rhetorics. . Teksti Google Docsissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  43. ↑ Flanagan, s. 44. viitattu 2.2.2012
  44. ↑ Bruce W. Holsinger: Luis-Manuel Garcia, Music, Body, and Desire in Medieval Culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (kirja-arvostelu) Discourses in Music Vol. 4 Nr 2 (Spring 2003). Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  45. ↑ Barbara Newman: "Hildegard of Bingen: Visions and Validation", s. 163–175. Church History 54 (1985). . Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)
    Barbara Newman: Sister of Wisdom: St. Hildegard’s Theology of the Feminine. Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 1987. Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)
  46. ↑ Diana Butler Bass: Memo to Bart Stupak: Listen to the Sisters The Huffington Post. 19.3.2010. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  47. ↑ Lettera del santo padre giovanni paolo ii (Vatikaanin sivusto) vatican.va. 8.9.1979. Viitattu 31.1.2012. (italiaksi)
  48. ↑ Address of his holiness Benedict XVI (Vatikaanin sivusto) vatican.va. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  49. ↑ Holy Days cofe.anglican.org. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  50. ↑ Calendar of the Church Year Satucket.com. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  51. ↑ Joyce Suellentrop: Hildegard of Bingen: Medieval Healer of the Rhine (s. 4) herbcompanion.com. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  52. ↑ Marcia Ramos-e-Silva: Saint Hildegard von Bingen (1098-1179): "Tthe light of her people and of her time" dermato.med.br. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  53. ↑ June Boyce-Tillman: "Hildegard of Bingen at 900: The Eye of a Woman" (pdf) (The Musical Times 139, no. 1865 (Winter, 1998): 35) impulse-music.co.uk. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Margarethe von Trotta dreht Film über Hildegard von Bingen Schwäbische Zeitung Online. 10.2.2008. Viitattu 2.2.2012. (saksaksi)
  55. ↑ Rüdiger Heins KoKu2012. Viitattu 14.3.2012. (saksaksi)
  56. ↑ Preis für Gesundheitsförderung (pdf) Rheinisches Ärzteblatt. 6/1997. Viitattu 13.3.2012. (saksaksi)
  57. ↑ Preiz für Publizistik der Landeszahnärtzekammer Rheinland-Pfalz Landeszahnärtzekammer Rheinland-Pfalz. Viitattu 13.3.2012. (saksaksi)
  58. ↑ List of Minor Planets Minor Planet Center/International Astronomical Union. Viitattu 10.3.2012. (englanniksi)
  59. ↑ Pyhän Hildegardiin seura Pyhän Hildegardin seura. Viitattu 13.3.2012.
  60. ↑ The Wiesbaden ("Giant") Codex (Hildegard of Bingen) Hessische Landesbibliothek Wiesbaden. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hildegard Bingeniläinen.

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hildegard_Bingeniläinen&oldid=11424814”