Wikipedia

Hildegard Bingeniläinen

saksalainen nunna, mystikko, kirjailija ja pyhimys
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 6. helmikuuta 2012 kello 22.01 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.


Hildegard Bingeniläinen, saks. Hildegard von Bingen, lat. Hildegardis Bingensis (noin 16. syyskuuta 1098 Bermersheim vor der Höhe tai Niederhosenbach, Rheinland-Pfalz, Saksa – 17. syyskuuta 1179, Rupertsbergin luostari, Bingen am Rhein, Rheinland-Pfalz) oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko ja kirkkomusiikin säveltäjä. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa kattaa muun muassa teologian, kosmologian, luonnonhistorian ja lääketieteen.[1] Historioitsijoiden huomio on kohdistunut häneen vasta aivan viime aikoina.[2]

Hildegard Bingeniläinen
[[Tiedosto:|250px|Hildegard Bingeniläinen ja Volmar]]
Hildegard Bingeniläinen ja Volmar
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1098
Kuollut17. syyskuuta 1179
ArvonimiKirkonopettaja
Muusikko
Tyylilajit keskiaika
Hildegard von Bingen: Liber Divinorum Operum, ihminen maailmankaikkeuden osana.
Lipas, jossa ovat pyhän Hildegard Bingeniläisen luut Eibingenin pääkirkossa.

Tutkimus on laiminlyönyt Hildegardin ja Elisabet Schönaulaisen viime aikoihin asti. Saksalaiset historioitsijat pitivät heitä merkittävinä vain saksan kielen kehityksen ilmentäjinä. Tuon ajan naismystikkojen kirjoituksia vähäteltiin ja usein niiden tekijöiksi on epäilty miehiä.[3]

Hildegardin syntymäpaikka on epävarma. Hän syntyi aatelisperheen kymmenentenä lapsena joko Bermersheim vor der Höhessä[4] tai mahdollisesti Schlossböckelheimissa Nahen jokilaaksossa.[5]

Hänet lähetettiin kahdeksanvuotiaana Disibodenbergiin paikallisen benediktiiniläisluostarin yhteydessä olevaan naisyhteisöön Jutta Sponheimilaisen hoiviin. Hän antoi luostarilupauksensa 1113 tai 1114. Kun Jutta kuoli 1136, Hildegardista tuli naisyhteisön opettaja, magistra. Disibodenbergin munkkien vastustuksesta huolimatta naisille rakennettiin oma luostari 1147–1152.[6]

Hildegard oli pienestä pitäen nähnyt näkyjä, mutta ei ollut uskaltanut kertoa näistä, koska muilla ei ollut samanlaisia kokemuksia.[7][8] Hänen kuvauksiensa perusteella nykyajan neurologit ovat arvelleet että kyseessä olisivat olleet migreenin oireet. Vuonna 1141 Hildegard sairastui ja näki entistä voimakkaampia näkyjä. Toivuttuaan hän alkoi ottaa enemmän osaa julkiseen elämään ja alkoi kirjoittaa kirjeitä, muun muassa neljälle paaville, keisari Fredrik I Barbarossalle[9] ja Bernhard Clairvauxlaiselle. Kirjeiden ohella Hildegardilta on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto.[10]

Kanonisointiprosessi käynnistettiin 1228, mutta vasta 1500-luvun lopulla Hildegard otettiin virallisesti mukaan Martyrologiumiin, kuitenkin ilman muodollista kanonissointiprosessia. Hildegardin muistopäivää vietetään 17. syyskuuta.[2] 1900-luvulta alkaen Hildegardille on pyritty saamaan asema kirkonopettajana, ja prosessi on meneillään.[11]

Elämäkerta

 
Hildegardin saarnamatkat.

Hildegard Bingeniläisen syntymäaika on epävarma, mutta syntymävuodeksi on päätelty 1098.[12] Aatelisperheeseen syntynyt Hildegard oli jo syntymästään sairaalloinen.[7] Hagiografiassaan Hildegard kertoo nähneensä näkyjä jo aivan pikkulapsena.[13]

Hildegardin vanhemmat Hildebert ja Mechthilde olivat ylhäistä syntyperää, mutta tarkempaa tietoa heidän elämästään ei ole.[7] He lunastivat hänelle kymmenyksinä,[14] merkittävällä summalla paikan kirkon huomassa, mutta ajankohta on kiistanalainen. Hagiografian mukaan hän olisi mennyt luostariin kahdeksanvuotiaana vanhemman nunnan, kreivi Stephan II Sponheimilaisen tyttären Jutan avuksi, joskin Jutan luostariin menon ajankohdaksi tiedetään vuosi 1112, jolloin Hildegard olisi ollut neljätoistavuotias.[15] [16] Hän antoi luostarilupauksen 1114, ja kaikki lupauksen antaneet saivat sääntökunnan käytännön (Regula Benedicti) mukaisen koulutuksen.[13] Niiden 24 vuoden tapahtumista, jotka Jutta ja Hildegard olivat yhdessä luostarissa, ei ole kirjattuja muistiinpanoja.[14] Hildegard ja Jutta asettuivat Disibodenbergiin, joka on nykyisen Saksan alueella olevassa Pfälzerwaldissa. Jutta oli myös näkijä ja sai sen vuoksi paljon seuraajia, jotka tulivat käymään hänen luonaan luostarissa. Hildegard kertoo myös, että Jutta opetti häntä lukemaan ja laulamaan psalmeja,[15] mutta pyhiä kirjoituksia hänelle ei ollut opetettu.[13]

Juttan kuoltua 1136 muut nunnat valitsivat yksimielisesti 38-vuotiaan Hildegardin sisaryhteisönsä magistraksi.[13] Paavi Eugenius III asetti 1147 lautakunnan tutkimaan Hildegardin kirjoituksia. Bernhard Clairvauxlainen tuki voimakkaasti Hildegardia, ja niin paavi hyväksyi hänen näkynsä aidoiksi Pyhän Hengen ilmentymiksi.[17]

Disibodenbergin apotti Kuno pyysi Hildegardia priorittareksi, mutta kun Hildegardin maine kasvoi ja nunnaksi pyrkiviä oli yhä enemmän, hän halusi itselleen ja nunnilleen enemmän itsenäisyyttä ja pyysi apotti Kunolta lupaa muuttaa aiemmin hylättyyn[18][17] Rupertsbergiin. Kun apotti torjui Hildegardin ehdotuksen, Hildegard kääntyi tämän esimiehen puoleen ja sai hyväksynnän[19] Mainzin arkkipiispalta Heinrich I:ltä.[20] Osa lähteistä kertoo, että apotti Kuno ja munkit vastustivat edelleen muuttoa, varsinkin koska nunnilla oli melkoinen varallisuus.[13] Hildegard sairastui eikä liikuntakyvyttömäksi halvaantumisen vuoksi päässyt vuoteestaan. Hildegardin mukaan sairastumisen syynä oli se, että Jumala oli tyytymätön, kun hän ei ollut noudattanut tämän käskyä siirtää nunnat Rupertsbergiin. Vasta kun apotti itse ei saanut Hildegardia liikahtamaan, hän päätti myöntää nunnille oman luostarin.[8] Hildegard ja parikymmentä nunnaa siirtyivät noin vuonna 1150 Rupertsbergin luostariin, jonka johtajana ja myös Hildegardin rippi-isänä ja kirjurina toimi Volmar. Toisen nunnaluostarin Hildegard perusti vuonna 1165 Eibingeniin, ja tämän sivuluostarin nunnat olivat peräisin alemmista väestöluokista.[13]

Hildegard alkoi nähdä näkyjä kolmevuotiaana.[10] Jumala oli hänelle ”elävä valo”, ja tietoisuutta Jumalasta hän sanoo ”elävän valon häivähdykseksi”.[21] Hän sanoi näkevänsä kaiken Jumalan valossa viiden aistinsa välityksellä. Hän ei ollut transsissa eivätkä näyt tulleen unessa, kuten tuon ajan näkijöillä yleensä, vaan hän näki kaiken ”sielunsa silmin”.[8] Hildegard ei ollut innokas kertomaan näyistään vaan uskoutui vain Juttalle ja opettajalleen, myöhemmälle kirjurilleen Volmarille.[10] Hänellä oli koko elämänsä ajan paljon näkyjä, ja vuonna 1141 42-vuotiaana hän sai näyn, jota hän piti Jumalan ohjeena ”kirjoittaa muistiin mitä näet ja kuulet”.[13] Ensimmäisesssä teologisessa kirjoituksessaan, joka oli Scivias ("Tunne tiet") Hildegard kuvaa kamppailuaan:

{{Sitaatti|Kaiken tämän minä näin ja kuulin, ja silti – minä kieltäydyin kirjoittamasta. En jääräpäisyyttäni, vaan koska pidin itseäni siihen kykenemättömänä ja koska pelkäsin ihmisten epäilyjä, piittaamattomuutta ja monenlaista pahantahtoista juoruilua, kunnes Jumalan ruoska heitti minut sairasvuoteelle. Siellä minä viimein, kaikkien kärsimysteni pakottamana, tartuin kynään. Eräs hyvätapainen aatelistyttö ja se mies, jota minä olin salaa etsinyt ja löytänyt, olivat todistajiani. Kun olin alkanut kirjoittaa, ja kun, kuten edellä kerrottu, syvällisen kirjoittamisen lahja alkoi minussa vaikuttaa, sain jälleen voimani takaisin ja parannuin sairaudestani. Vaivoin minä työstin tämän teoksen kymmenessä vuodessa ja saatoin sen päätökseen. - - Minä en kirjoittanut näitä asioita muistiin oman sydämeni, tai jonkun muun ihmisen sydämen tuntemusten mukaisesti, vaan kuten näin, kuulin ja tunsin taivaanjulistuksissa, Jumalan kätkettyjen salaisuuksien kautta. Ja jälleen kuulin äänen taivaasta. Se sanoi: Huuda siis ja kirjoita.[22]

Hildegardin eloisien kuvausten, etenkin juuri valoa koskevien kuvausten perusteella, on neurologi ja suosittu kirjailija Oliver Sacks diagnosoinut näkyihin liittyviä fyysisiä aistimuksia migreeniksi.[10] Sacks sanoo, että kuvaukset Hildegardin käsikirjoituksissa vahvistavat, että tämä kärsi negatiivisesta pälvisokeudesta.[23]

Hagiografian kirjoittamisen aloittivat Hildegardin sanelemana munkit Gottfried Disibodenilainen ja Dieter Echternachilainen.[24] Seuraavan elämäkerran aloitti Guibert Gemblouxlainen.[7]

Teokset

Hildegardin sävellykset ja sekä näkyihin perustuvat että luonnontieteelliset tekstit sisältyvät pääasiassa kahteen käsikirjoitukseen: Dendermonden käsikirjoitukseen ja Riesencodexiin. Dendermonden käsikirjoitus jäljennettiin todennäköisimmin Hildegardin valvonnassa Rupertsbergissa, ja Riesencodex jäljennettiin Hildegardin kuolemaa seuranneella vuonna, luultavasti liitettäväksi mukaan kanonisointipyyntöön.[18]

 
Hildegard Bingeniläisen käyttämät aakkoset, litterae ignotae, joilla hän kirjoitti luomaansa kieltä lingua ignota.

Kirjoitusmerkit ja kieli

Hildegard kehitti omat kirjoitusmerkit. Monet keinotekoisten kielten kehittäjät pitävät häntä keskiaikaisena edeltäjänään hänen laulutekstejään varten kehittämiensä sanojen ja luomansa kirjoituksen vuoksi. Tutkijoiden mukaan Hildegard käytti lingua ignotaa nunnien keskeisen yhteishengen luomiseen.[25]

Sävellykset

Viime vuosikymmeninä keskiaikaisen kirkon naisiin kiinnitetty huomio on nostanut Hildegardin suosituksi. Saksankielisissä maissa häneen on kohdistunut eri alojen tutkimusta jo 1900-luvun alkupuolelta, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla kiinnostus on herännyt myös muun muassa Suomessa.[13] Erityiseen suosioon on noussut hänen musiikkinsa. Jäljellä on 70–80 sävellystä, mikä on laajimpia keskiaikaisten säveltäjien tuotantoja. Häneltä jäi lisäksi yli sata kirjettä. Koko vastikään julkaistu kirjeenvaihto sisälsi 390 kirjettä.[16] 72 laulua, 70 runoa ja 9 kirjaa.[26] Hildegard on ensimmäinen säveltäjä, jonka elämäkerta tunnetaan,[10][ ]</ref> ja Leoninuksen ohella länsimaisen musiikinhistorian ensimmäinen yksilöllinen säveltäjä ylipäänsä.[27]

Ei tiedostoa

"O frondens virga"

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Hildegardin paremmin tunnettuihin teoksiinsa kuuluva Ordo virtutum (Hyveiden näytelmä) on moraliteetti. Hänen sävellystensä tarkkaa syntyajankohtaa ei tiedetä, joskin Ordo virtutum arvellaan olleen sävelletyn jo 1151. Moraliteetti koostuu yksiäänisistä sävelmistä Animalle (ihmisen sielu) ja 16 Hyveelle. Paholaiselle on siinä puheosa. Tutkijoiden mukaan Paholaisen osaa olisi esittänyt Volmar, ja Hildegardin nunnat olisivat esittäneet Animan ja Hyveiden osia.[16]

Ordo virtutumin lisäksi Hildegard sävelsi liturgisia lauluja, jotka on koottu yhteen nimellä Symphonia armoniae celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi, 1150–1160). Tämä laaja runojen ja musiikin kokoelma sisältää 77 hetkipalveluksiin tarkoitettua runoa. Musiikillisesti hienoimpia niistä ovat viisi sekvenssiä ja kolme hymniä. Lisäksi runoihin kuuluu 34 antifonia, 14 responsoriota, kahdeksan messunosaa ja muita teoksia.[27] Hänen musiikkinsa on monofonista eli yksiäänistä.[16] Hildegardin sävellystyylille ovat ominaisia korkealle kohoavat melodiat, jotka usein ylittävät silloisen normaalin laulun rajat.[28] Esimerkiksi hymnissä Ave, generosa sävelala ulottuu e:stä c1:een, mikä ylittää huomattavasti tuon ajan lauluäänen tavallisen ulottuvuuden. Lisäksi hymnin musiikissa on rohkeaa, intohimoista deklamaatiota.[27] Hildegard Bingeniläinen käyttää lauluissaan ajalle tyypillistä neuminotaatiota ilman nuottiviivastoa, joten muun muassa sävellyksen rytmi jää esittäjän tulkinnan varaan.[28]

"Vehreys" (viriditas) on jumalallisen voiman ilmentymä maan päällä. Tämä 'vehreys' eli elämänvoima läpäisee elämän kaikkinensa.[29] Se oli Hildegardille symboli, joka kuvasi kuivuuden ja mehuttomuuden vastakohtaa.[13]

Näkykirjat

Sävellysten lisäksi Hildegard kirjoitti kolme näkykirjaa, joista ensimmäinen Scivias ("Tunne tie"), valmistui 1151. Sen jälkeen syntyivät Liber vitae meritorum ("Kirja elämän ansioista") ja De operatione Dei ("Jumalan teoista", myös nimellä Liber divinorum operum,). Näissä teoksissa, joista viimeinen valmistui, kun Hildegard oli noin 75-vuotias, hän aluksi kuvaa kunkin näyn, sitten selittää sen Raamattua käyttäen. Hänen näkyjensä kerronta kuvitettiin runsaasti hänen ohjeidensa mukaan, ja kirjalliseen muotoon saattamisessa hän sai apua munkki Volmarilta ja nunna Richardisilta.[13] Kirja oli kuuluisa keskiajalla, osin siksi, että paavi Eugenius III antoi sille hyväksyntänsä, ja se kopioitiin myöhemmin vuonna 1513 Pariisissa.

Maalliset teokset

Näkykirjojen lisäksi Hildegard kirjoitti teoksen Physica, joka käsittelee luonnontieteellisiä kysymyksiä, sekä teoksen Causae et Curae (Sairauksien syistä ja hoidoista).[7] Hildegard Bingeniläinen tunnettiin parantajankyvyistään, ja hoitokeinoina hän käytti tinktuuria, yrttejä ja jalokiviä.[13] Molemmissa teksteissä Hildegard kuvaa ympärillään olevaa luontoa, kuten kosmosta, eläimiä, kiviä ja mineraaleja.[13] Hän on erityisen kiinnostunut kasvien, eläinten ja kivien parantavista ominaisuuksista, mutta hän tutkii myös Jumalan vaikutusta ihmisen terveyteen.[13] Esimerkki hänen parantajankyvyistään on sokean parantaminen Reinin vedellä.[30] Näistä teksteistä ei ilmene, että ne pohjautuisivat näkyihin tai jumalallisiin lähteisiin.[10]

Tuotannon luonnehdinta

 
Mutterschaft aus dem Geiste und dem Wasser (Äitiys hengestä ja vedestä), 1165

Hildegard sanoo näkykirjoituksissaan, että neitsyys on hengellisen elämän korkein aste. Hän kirjoitti kuitenkin myös maallisesta elämästä, kuten äitiydestä.[31] Monissa teksteissä Hildegard kuvaa sukupuoliaktin tuottamaa mielihyvää naisen näkökulmasta.[10]

Lisäksi sekä kirjeissä että näyissä on kohtia, joissa hän arvostelee lihallisten ilojen väärinkäyttöä. Hän tuomitsee samaa sukupuolta olevien seksin[32] ja masturboinnin synnit.[13] Synnintunnustuksen jälkeen tarvitaan ankaraa katumusta, joka tapahtuu paastoamalla ja ruumillisina katumusharjoituksina, jotta näistä synneistä saataisiin Jumalan anteeksiantamus. Esimerkki teoksesta Scivias, II kirja, 6. Näky.78:

»Jumala liitti miehen ja naisen toisiinsa ja yhdisti siten vahvan ja heikon, jotta toinen tukisi toista. Mutta nämä turmeltuneet avionrikkoja vaihtavat viriilin voimansa turmeltuneeseen heikkouteen ja hylkäävät oikeat miehen ja naisen osat, ja syntisyydessään he häpeällisesti seuraavat Saatanaa, joka ylpeydessään pyrki repimään halki ja jakamaan Hänet joka on näkymätön. Syntisillä teoillaan he saavat itsessään aikaan kummallisen ja turmiollisen aviorikoksen ja siten ovat silmissäni saastuneita ja häpeällisiä...»

»...nainen, joka ryhtyy noudattamaan pirullisia tapoja ja ottaa miehen roolin yhtyessään toiseen naiseen, on surkea minun (Jumalan) silmissä, ja niin on sekin, joka alistaa itsensä sellaiselle pahalle teolle...»

»...Ja miehet, jotka koskettelevat omia sukupuolielimiään ja päästävät siemenensä, vaarantavat vakavasti sielunsa, sillä he kiihdyttävät itsensä sekapäisiksi. He näyttävät Minusta epäpuhtailta eläimiltä, jotka ahmivat omia pentujaan...»

»...Kun ihminen tuntee, että ruumilliset ärsytykset häiritsevät häntä, menköön hän pidättyvyyden turviin ja turvautukoon siveyden kilpeen ja siten suojautukoon saastaisuudelta.[33]»

Ihmiset ilmentävät Jumalan luomisvoimaa, ja miehellä ja naisella on maailmassa toisiaan täydentävät osat.

{{Sitaatti|...Kun Jumala katsoi ihmisen kasvoja, hän oli hyvin tyytyväinen. Sillä eikö Jumala luonut ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi? Ihmisen piti ilmoittaa Jumalan ihmeellisistä teoista kieltensä avulla, jotka on varustettu järjellä. Sillä ihmiskunta on Jumalan työ valmiina...

Mies ja nainen ovat sillä tavalla kytköksissä toisiinsa, että toinen on toisen työtä. Ilman naista miestä ei voi sanoa mieheksi, ilman miestä naista ei voi sanoa naiseksi. Niinpä nainen on miehen tekoa, ja mies taas on naiselle lohtua tuova näky. Kumpikaan ei siten voi elää ilman toista. Mies on siten tässä yhteydessä Jumalan ilmentymä, ja nainen on Jumalan pojan ihmisyyden ilmentymä.[34]

Merkitys

Uskonto ja teologia

Hildegard oli yhteydessä paaveihin, esimerkiksi Eugenius III:nteen ja Anastasius IV:nteen, valtiomiehiin, esimerkiksi apotti Sugeriin, Saksan keisariin Fredrik I Barbarossaan ja moniin muihinkin aikansa merkittäviin henkilöihin, kuten Bernard Clairvauxlaiseen, joka edisti hänen työtään apotti Kunon pyynnöstä Trierin kirkolliskokouksessa 1147 ja 1148. Hänestä tuli ”prophetissa teutonica”, saksalainen naisprofeetta, jota sanottiin myös ”Reinin Sibyllaksi”.[13] Hildegard Bingeniläisen laaja kirjeenvaihto on merkittävä osa hänen kirjallista tuotantoaan, sillä kirjeissään hän puhuu meille kaikkein välittömimmin.[35]

Hildegard kirjoitti 500-luvulta peräisin olevien alkuperäisten yksinkertaisten Pyhän Benedictuksen sääntöjen selitykset Regulae S. Benedicti Explanatio. Näihin Benedictus Nursialaisen luostarisääntöihin perustui myös Hildegardin oma käsitys oikeasta elämänjärjestyksestä. Apotit ja abbedissat pyysivät häntä rukoilemaan erilaisten asioiden puolesta ja kysyivät hänen mielipidettään. Hän matkusti laajasti neljällä saarnamatkallaan.[13]

Hildegardilla oli muutamia melko kiihkomielisiä kannattajia, kuten Guibert Gemblouxlainen, joka kirjoitti hänelle usein[2] ja josta Volmarin kuoltua 1173 tuli hänen kirjurinsa 1177.[36] Lisäksi Hildegard antoi vaikutteita monille oman aikansa ja seuraavien vuosisatojen nunnille,[17] joista erityisesti merkittävä oli lähiseuduilla asunut näkijä Elisabet Schönaulainen, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa.[37]

Toisenlaisen retoriikan käyttäjänä hän antoi panoksensa kristilliselle eurooppalaiselle retoriikan perinteelle, mikä antaa oikeutuksen käyttää hänestä nimitystä teologi.[38] Hildegard tekee varsin omaperäisiä teologisia tulkintoja. Hän piti kiinni siitä, että hänen luostariinsa ei tule alhaissyntyisiä noviiseja.[39] Hän myös sanoi, että ”nainen voi olla miehestä tehty, mutta miestä ei voi tehdä ilman naista”.[40] Keskiajan retoriikkaan kuului saarna, kirjeen kirjoittaminen ja runous.[41] Se että Hildegard käytti näitä retoriikan lajeja, kertoo hänen merkitykestään naisretoorikkona, joka ylitti naisille asetetut kiellot yhteiskunnalisesta osallistumisesta ja raamantulkinnasta. On hyvin vaikuttavaa, että naisen, hyvistä piireistä olevan abbedissan ja tunnustetun profeetankin, julkinen saarnaaminen hyväksyttiin tuona aikana. Hän teki neljä saarnamatkaa Saksan halki ja puhui sekä papeille että maallikoille kirkoissa ja julkisilla paikoilla, pääasiassa arvostellen ankarasti pappien turmeltuneisuutta ja vaatien uudistuksia.[13]

Todennäköisesti hän oli oppinut yksinkertaista latinaa ja kristinuskon opinkappaleita, mutta ei saanut opetusta seitsemässä vapaassa taidossa,[42] joista keskiajalla muodostui oppineiden luokkien kaiken opetuksen perusta. Triviumiin kuuluivat kielioppi, retoriikka ja dialektiikka (tai logiikka). Quadrivium koostui aritmetiikan, geometrian, tähtitieteen ja musiikin teorian opinnoista. Hänen ulkomaailman kanssa käymänsä kirjeenvaihto, niin hengellinen kuin yhteiskunnallinenkin,[13] oli ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että luostari on paikka, jonne nainen on suljettu. Kirjeenvaihto palvelee todisteena Hildegardin upeasta tyylistä ja tiukasta keskiaikaisen kirjeenkirjoituksen rakenteesta.[38] Bruce Holsinger on esittänyt, että Hildegard loi sävellyksissään yhteyden musiikin ja naisen ruumiin välille, tosin näkemystä on arvosteltu liian pitkälle menevänä.[43] Hildegardin Symphonian tekstit ja sävellykset liittyvät naisen halun anatomiaan, ja siten sitä sanotaan sapfoniseksi tai että se käsittelee Sapfoa, ja ne liittävät näin hänet naisretoorikkojen historiaan.[32]

Vähän ennen kuolemaansa Hildegard joutui ristiriitatilanteeseen Mainzin papiston kanssa. Muuan Rupertsburgiin haudattu mies oli kuollut kirkon yhteydestä erotettuna, ja siksi papisto halusi siirtää hänen ruumiinsa pois siunatusta maasta. Hildegard ei hyväksynyt ajatusta vaan vastasi, että se on synti ja että mies oli kuollessaan otettu kirkon yhteyteen. Luostari julistettiin tapauksen vuoksi kahteenkin otteeseen joksikin aikaa pannaan.[13] Hildegardin nunnat sanoivat nähneensä hänen kuolinpäivänään 17. syyskuuta 1179 kahden valonsäteen välähtäneen taivaasta hänen kuolinhuoneensa poikki. Hildegardin elämälle ovat leimallista hänen valonäkynsä, ja hän näyttää kuollessaankin olleen saman valon merkitsemä.[44]

Feminismi

Hildegard on viime vuosina alkanut kiinnostaa erityisesti feministisiä tutkijoita. Hän puhuu itsestään ”heikomman sukupuolen” jäsenenä ja pikemminkin vähättelee naisia, vaikkakin alkuun ilmeisen epävarmasti, mutta sitä on tarkasteltava patriarkaalisen kirkkohierarkian taustaa vasten. Hildegard sanoo itseään usein oppimattomaksi naiseksi, jolla ei ole kykyä selittää Raamattua.[16][31] Hänen sanomanaan se toimi hänen edukseen, sillä se teki uskottavammaksi hänen väitteestään, että kaikki hänen kirjoituksensa ja sävellyksensä olivat peräisin Jumalasta, ja antoi siten hänelle pohjaa puhua aikana, jolloin harva nainen sai ääntään kuuluviin.[45] Hildegard puhui simoniaa ja muita sellaisia kirkon käytäntöjä vastaan, joita hän ei hyväksynyt.[46]

New age -liike

Hildegardista on tullut kunnioitettu hahmo myös nykyajan new age -liikkeen piirissä, jossa kiinnostuksen kohteena on hänen holistisen ja luonnonmukainen näkemyksensä parantamisesta, samoin hänen asemansa mystikkona. Tohtori Gottfried Hertzka on kirjoittanut teoksen Hildegard-Medizine ('Hildegard-lääkintä'), joka pohjautuu Hildegardin teksteihin.[47]
[48] Hildegardin mukaan on saanut nimensä June Boyce-Tillmanin healing-keskus Hildegard Network, joka perustuu holistiseen näkemykseen ihmisen terveydestä ja kokoaa yhteen ihmisiä, joilla on kiinnostusta tutkia hengellisyyden, taiteiden ja parantamisen välisiä yhteyksiä.[49] Joissakin piireissä on suhtauduttu nuivasti siihen, että new age -liike on ottanut Hildegardin omakseen.[10]

Kanonisointi

Hildegard oli ensimmäisiä niistä, joille anottiin kanonisointia, mutta prosessi kesti niin kauan, että neljäkään kanonisointiyritystä eivät ehtineet valmiiksi, ja hän jäi autuaaksi julistetuksi. Silti Hildegardin nimi on 1500-luvun lopulla liitetty marttyyriluetteloon. Pyhimyskalenterissa hänen päivänsä on 17. syyskuuta. Pyhimykseksi häntä ovat paaveista sanoneet esimerkiksi Johannes Paavali II[50] ja Benediktus XVI.[51] Hildegard haudattiin aluksi Rupertsbergin kirkkoon, mutta luostarin tuhouduttua 1632 jäännökset siirrettiin ensin Kölniin, sieltä Rüdesheimin lähellä olleeseen Eibingenin luostariin ja sen toiminnan lakattua hänen mukaansa nimettyyn Eibingenin pääkirkkoon Pyhän Hildegardin ja Johannes Kastajan kirkkoon. Sinne rakennettiin myöhemmin alttari, jolla pyhäinjäännöslipas on.[7]

Hildegard Bingeniläinen on myös monien anglikaanisten kirkkojen pyhimyskalentereissa, esimerkiksi Englannin kirkon[52] ja Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon kalentereissa.[53]

Elokuva

Elokuvaohjaaja Margarethe von Trotta on vuonna 2008 ohjannut Hildegard von Bingeniläisestä elokuvan Vision – Aus dem Leben der Hildegard von Bingen. Hildegardia näyttelee elokuvassa Barbara Sukowa.[54] Elokuva tuli Saksassa ensi-iltaan 24. syyskuuta 2009.

Tuotanto

Hildegardilta on säilynyt laaja latinankielinen kirjallinen tuotanto, joka on julkaistu kriittisinä editioina. Osa hänen tuotannostaan on saatavilla nykykielille käännettynä. Wiesbadenin koodeksi on Hildegardin merkittävin perintö. Ei ole varmaa, oliko se valmis jo hänen elinaikanaan vai hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen, mutta oletettavasti hän oli siitä tietoinen. Se on keskiaikaiseksi käsikirjoitukseksi harvinaisen laaja, ja sitä pidetä Hildegardin tekstien ”lopullisena editiona”. Tekstejä kopioi 5–6 munkkia hänen luostarissaan, ja käsikirjoitukset sidottiin yhdeksi niteeksi, jonka siannahalla päällystetyt puiset kannet ovat peräisin myöhemmältä ajalta, 1400–1500-luvulta. Koodeksiin ei yllättävää kyllä sisälly Hildegardin lääkintään ja luonnontieteeseen liittyviä tekstejä, mikä voi kertoa, että olisi olemassa toinen, tietymättömissä oleva osa. 30-vuotisen sodan aikana nunnat siirsivät koodeksin Reinin toisella puolelle Eibingenin luostariin. Uudestaan se siirrettiin 1800-luvun alun maallistumisen aikana, vuonna 1814 vasta perustettuun Wiesbadenin valtionkirjastoon.[7] Toisen maailmansodan aikana se vietiin turvaan Dresdeniin, jossa se säilyi mutta josta se vasta suurin ponnistuksen saatiin 1948 takaisin Wiesbadeniin.[55]

Suomeksi

  • Strehlow, Wighard. Hildegard von Bingenin keittokirja: Hildegard-keittiön parhaat reseptit, suom. Terttu Kolivuori. Pyhän Hildegardin seura, 1999, ISBN 951-98425-0-0
  • Scivias – Tunne tiet, Maura Böckelerin alkuperäistekstistä saksaksi työstämästä versiosta [valikoiden] suom. Pauliina Jäntti. Pyhän Hildegardin seura, 2003. ISBN 951-98425-1-9
  • Hildegard Bingeniläinen: hengähdä minussa, Vihanta Henki, koonnut ja suomentanut Anna-Maija Raittila.

Latinaksi

  • Liber Scivias (1141 jälkeen)
  • Liber vitae meritorum (1158–1163)
  • Liber divinorum operum (1163 jälkeen)
  • Liber subtilitatum diversarum naturarum creaturarum (1150-luvulla)
  • Kirjeenvaihtoa paavien, keisarin, kirkollisten johtohahmojen, tuomiokapitulien ja henkilökohtaisten ystävien kanssa. Kirjeitä on säilynyt noin 300.
  • selityksiä benediktiiniläissääntöön, evankeliumeihin, uskontunnustukseen
  • Ordo virtutum, kirkkonäytelmä; Bernward Konermann (julk.): Hildegard von Bingen: Ordo Virtutum – Spiel der Kräfte. Augsburg 1991, ISBN 3-629-00604-3.

Englanniksi

  • Joseph L. Baird (käännös), Radd K. Ehrman (1994). The letters of Hildegard of Bingen. New York: Oxford University Press, 1994.

Kirjallisuutta

  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen hoidot, suom. Airi Mäkinen, AM-Broker, 1995 ISBN 951-96803-4-9
  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen jalokivihoidot, suom. Airi Mäkinen, AM-Broker, 1995 ISBN 951-96803-5-7
  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen kasviapteekki, suom. Airi Mäkinen, AM-Broker, 1995 ISBN 951-96803-6-5
  • Hildegard von Bingenin keittokirja: Hildegard-keittiön parhaat reseptit, suom. Terttu Kolivuori, Pyhän Hildegardin seura, 1999 ISBN 951-98425-0-0

Lähteet

  • Hildegard von Bingen: Scivias. engl. käännös: Columba Hart ja Jane Bishop, johdanto Barbara J. Newman, esipuhe Caroline Walker Bynum. New York: Paulist Press, 1990. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Sabina Flanagan: Hildegard of Bingen, 1098–1179. A visionary life. London – New York: Routledge, 1989. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Schipperges, Heinrich: Hildegard of Bingen: healing and the nature of the cosmos. New Jersey: Markus Wiener Publishers, 1997. Google Booksissa. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Jenny Jännäri: Historian valikoiva katse. Optio, 2008, nro 15, s. 65.
  2. ↑ a b c F. Donald Logan: History of Middle Ages, s. 109–114. {{{Julkaisija}}}. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  3. ↑ Scivias (engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 1, "Introduction", viitattu 31.8.2010
  4. ↑ Die Biografie der Hildegard von Bingen (Archive.org 4.2.2012) Internationale Gesellschaft Hildegard von Bingen. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  5. ↑ Ernst Probst: Hildegard von Bingen- Die deutsche Prophetin, s. 8. Grin Verlag, 2010. Teos Google Booksissa (viitattu 4.2.2012). (saksaksi)
  6. ↑ Hildegard von Bingen – Leben und Wirke (pdf) Technische Universität Dresden. Viitattu 3.2.2012. (saksaksi)
  7. ↑ a b c d e f g St. Hildegard, Catholic Encyclopedia Katolinen kirkko. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Jason Rust: Mystic, Medic, and Musician, Hildegard of Bingen's Embodied Spirituality (Google Books) docs.google.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  9. ↑ Womenshistory About.com. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g h Paul Halsall: [Internet History Source Book Project: The Life and Works of Hildegard von Bingen Fordham University. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”fordham” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  11. ↑ Charles Moffat: Hildegard von Bingen: The Biography of a Feminist Nun Feministezine.com. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  12. ↑ Sabine Mol: Hildegard von Bingen, Hildegardisschule Bingen Higa.bildung-rp.de. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Arno Forsius: Hildegard Bingeniläinen (1098—1179) Ihmisiä lääketieteen historiassa. 8.5.1998. Viitattu 3.2.2012.
  14. ↑ a b Hildegard, Scivias (engl. käännös, Google Books, Paulist Press, s. 11 viitattu 31.8.2010
  15. ↑ a b Frequently Asked Questions about Hildegard Hildegard Society. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d e Eckehard Simon: Hildegard of Bingen (1098–1179) and her music drama Ordo virtutum Justus-Liebig-Universität. (saksaksi)
  17. ↑ a b c Hildegard of Bingen Salem Press. Viitattu 4.2.2012. (englanniksi)
  18. ↑ a b Olivia Carter Mather: The Music of Hildegard von Bingen: Manuscript Sources of Hildegard's Music the-orb.net. Viitattu 31.8.2010. {{}}
  19. ↑ Kent Christian McGuire: Symphonia Caritatis: The Cistercian Chants Of Hildegard Von Bingen (pdf) ((väitöskirja)) University of Minnesota. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Christoph Waldecker: Heinrich, Erzbischof von Mainz ((haettu uudestaan archive.orgista 2.2.2012)) Kirchenlexikon. Viitattu 31.8.2010. (saksaksi)
  21. ↑ Annice Callahan: Evelyn Underhill: spirituality for daily living, s. 42. University Press of America, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 31.8.2010). (englanniksi)
  22. ↑ Hildegard von Bingen: Scivias – Tunne tiet, s. 90–91. Pyhän Hildegardin seura, 2003.
  23. ↑ Kate Robinson: Hildegard of Bingen 2004. Seedbed.net. (englanniksi)
  24. ↑ Rebecca L. R. Garber: Medieval German Women Writers the-orb.net. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  25. ↑ Hildegard, Scivias, Paulist Press, Barbara J. Newman, "Introduction", s. 13, viitattu 31.8.2010
  26. ↑ Biographical Sketches of memorable Christians of the past
  27. ↑ a b c Veijo Murtomäki: Laulun vapaiden muotojen kehitys ennen ars antiquaa Muhi - Musiikinhistoriaa verkossa. 3.10.2005. Sibelius-Akatemia. Viitattu 14.2.2010.
  28. ↑ a b Hildegard Of Bingen: Symphony Of The Harmony Of Heaven (haettu Archive.orgista 4.2.2012) Hildegard.org. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  29. ↑ Stephanie Roth: The Cosmic Vision of Hildegard of Bingen The Ecologist. tammikuu 2000. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  30. ↑ Flanagan, s. 9.
  31. ↑ a b Krista Scott: Hildegard of Bingen and the Re/Visionary Feminine stumptuous.com. 1999. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  32. ↑ a b Bruce W. Holsinger: Music, body, and desire in medieval culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (Teos Google booksissa) books.google.fi. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  33. ↑ Hildegard, Scivias,(engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 279, viitattu 31.8.2010.
  34. ↑ Hildegard: Liber divinorum operum (engl. sitaatti julkaistu Christopher Oldstone-Moore, Hildegard of Bingen) wright.edu. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  35. ↑ Schipperges, s. 16. viitattu 2.2.2012 (Goole Books)
  36. ↑ Hildegard chronology, Oxford Girls Choir
  37. ↑ Women's Biography: Elisabeth of Schönau Columbian yliopisto. (englanniksi)
  38. ↑ a b Meijer Wertheimer: Listening to Their Voices: The Rhetorical Activities of Historic Women. Ed. Molly Meijer Wertheimer, s. 199–214. artikkeli: Dietrich, Julia. "The Visionary Rhetoric of Hildegard of Bingen.". Columbia: University of South Carolina Press, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  39. ↑ Jo Ann McNamara: Sisters in arms: Catholic nuns through two millennia, s. 237. {{{Julkaisija}}}. Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  40. ↑ Condom Newsletters St Andrew's Church in Pau. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  41. ↑ Eddie Christie: Medieval Rhetorics. {{{Julkaisija}}}. Teksti Google Docsissa. (englanniksi)
  42. ↑ Flanagan, s. 44. viitattu 2.2.2012
  43. ↑ Bruce W. Holsinger: Luis-Manuel Garcia, Music, Body, and Desire in Medieval Culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (kirja-arvostelu) Discourses in Music Vol. 4 Nr 2 (Spring 2003). Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  44. ↑ Erika A. Kuhlman: A to Z of women in world history, s. 215. {{{Julkaisija}}}. Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  45. ↑ Barbara Newman: "Hildegard of Bingen: Visions and Validation", s. 163–175. Church History 54 (1985). . Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)
    Barbara Newman: Sister of Wisdom: St. Hildegard’s Theology of the Feminine. Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 1987. Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)
  46. ↑ Diana Butler Bass: Memo to Bart Stupak: Listen to the Sisters The Huffington Post. 19.3.2010. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  47. ↑ Joyce Suellentrop: [Hildegard of Bingen: Medieval Healer of the Rhine (s. 4) herbcompanion.com. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  48. ↑ Marcia Ramos-e-Silva: Saint Hildegard von Bingen (1098-1179): "Tthe light of her people and of her time" dermato.med.br. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  49. ↑ June Boyce-Tillman: "Hildegard of Bingen at 900: The Eye of a Woman" (pdf) (The Musical Times 139, no. 1865 (Winter, 1998): 35) impulse-music.co.uk. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  50. ↑ Lettera del santo padre giovanni paolo ii (Vatikaanin sivusto) vatican.va. 8.9.1979. Viitattu 31.1.2012. (italiaksi)
  51. ↑ Address of his holiness Benedict XVI (Vatikaanin sivusto) vatican.va. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  52. ↑ Holy Days cofe.anglican.org. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  53. ↑ Calendar of the Church Year Satucket.com. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Margarethe von Trotta dreht Film über Hildegard von Bingen Schwäbische Zeitung Online. 10.2.2008. Viitattu 2.2.2012. (saksaksi)
  55. ↑ The Wiesbaden ("Giant") Codex (Hildegard of Bingen) Hessische Landesbibliothek Wiesbaden. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hildegard Bingeniläinen.

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hildegard_Bingeniläinen&oldid=11241359”