Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa

Sija    Gold medal blank.svg       Silver medal blank.svg       Bronze medal blank.svg    Yhteensä
9. 33 28 40 101

Suomi on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman Euroopan-mestaruuskilpailuihin ensimmäisistä, vuoden 1934 kisoista alkaen. Myös erillisinä järjestetyissä ensimmäisissä naisten EM-kilpailuissa vuonna 1938 oli mukana yksi suomalaisedustaja. Kolmissa ensimmäisissä kisoissa vuosina 1934–1946 Suomi oli kisojen menestyneimpiä maita mutta 1990-luvulta lähtien se on saavuttanut yksittäisissä kisoissa 1–3 mitalia, lukuun ottamatta vuoden 2018 mitalittomia kisoja, ja sijoittunut mitalitilastossa yhdeksännen ja kuudennentoista sijan väliin sekä pohjanoteerauksina jaetulle 24. sijalle vuonna 2010, jaetulle 26. sijalle kotikisoissa vuonna 2012 ja jaetulle 27. sijalle 2016. EM-kilpailujen kaikkien aikojen mitalitilastossa maa on yhdeksäntenä kerättyään 101 mitalia, joista 33 on kultaisia. Ilman mitaleja Suomi on jäänyt vain Budapestissä 1966 ja Berliinissä 2018. EM-kilpailujen isäntämaana se on toiminut kolmesti: Helsinki oli kisakaupunkina vuosina 1971, 1994 ja 2012.

Yleisurheilun kaikkien aikojen ensimmäinen Euroopan-mestari oli Suomea edustanut korkeushyppääjä Kalevi Kotkas. Suomalaisurheilijoista Euroopan-mestaruuden on voittanut 25 mies- ja neljä naisurheilijaa. Maan ainoat kaksinkertaiset Euroopan-mestarit ovat 1930-luvulta kestävyysjuoksija Ilmari Salminen ja keihäänheittäjä Matti Järvinen, 1950-luvulta seiväshyppääjä Eeles Landström sekä vuoden 1971 kotikisoissa kaksi kultamitalia voittanut kestävyysjuoksija Juha Väätäinen.

Suomen EM-mitalit ja joukkueen koko kisoittainMuokkaa

Kisapaikka ja -vuosi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
Miesurheilijoitten
lukumäärä
Naisurheilijoitten
lukumäärä
Suomi kisoissa
1934 Torino 5 4 4 13 2. 20 Artikkeli
1938 Pariisi / Wien 5 3 3 11 2. 22 1 Artikkeli
1946 Oslo 4 3 5 12 3. 19 1 Artikkeli
1950 Bryssel 1 3 5 9 9. 19 1 Artikkeli
1954 Bern 2 3 4 9 6. 29 1 Artikkeli
1958 Tukholma 1 0 0 1 7. 27 2 Artikkeli
1962 Belgrad 1 1 2 4 10. 28 3 Artikkeli
1966 Budapest 0 0 0 0 14 2 Artikkeli
1969 Ateena 0 2 0 2 12. 18 6 Artikkeli
1971 Helsinki 2 0 0 2 6. 38 10 Artikkeli
1974 Rooma 4 1 5 10 5. 26 7 Artikkeli
1978 Praha 1 2 3 6 7. 27 6 Artikkeli
1982 Ateena 1 0 3 4 11. 30 8 Artikkeli
1986 Stuttgart 0 1 0 1 15. 18 13 Artikkeli
1990 Split 1 0 0 1 9. 27 18 Artikkeli
1994 Helsinki 1 1 0 2 12. 53 33 Artikkeli
1998 Budapest 0 2 1 3 16. 27 16 Artikkeli
2002 München 1 1 1 3 11. 31 17 Artikkeli
2006 Göteborg 2 1 0 3 9. 33 19 Artikkeli
2010 Barcelona 0 0 1 1 24. 31 7 Artikkeli
2012 Helsinki 0 0 1 1 26. Artikkeli
2014 Zürich 1 0 1 2 13. Artikkeli
2016 Amsterdam 0 0 1 1 27. Artikkeli
2018 Berliini 0 0 0 0 Artikkeli
Yhteensä 33 28 40 101 9.

Suomen menestyneimmät EM-kisaurheilijatMuokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet Lajit
Ilmari Salminen 2 0 1 3 1934–1938 5 000 metriä, 10 000 metriä
Matti Järvinen 2 0 0 2 1934–1938 keihäänheitto
Eeles Landström 2 0 0 2 1954–1958 seiväshyppy
Juha Väätäinen 2 0 0 2 1971 5 000 metriä, 10 000 metriä
Kalevi Kotkas 1 1 0 2 1934–1938 korkeushyppy
Väinö Muinonen 1 1 0 2 1938–1946 maraton
Valdemar Rautio 1 1 0 2 1946–1950 kolmiloikka
Veikko Karvonen 1 1 0 2 1950–1954 maraton
Riitta Salin 1 1 0 2 1974 400 metriä, 4×400 metriä
Onni Rajasaari 1 0 1 2 1934–1938 kolmiloikka
Martti Vainio 1 0 1 2 1978–1982 10 000 metriä
Antti Ruuskanen 1 0 1 2 2014–2016 keihäänheitto
Ville Pörhölä 1 0 0 1 1934 moukarinheitto
Armas Toivonen 1 0 0 1 1934 maraton
Taisto Mäki 1 0 0 1 1938 5 000 metriä
Viljo Heino 1 0 0 1 1946 10 000 metriä
Mikko Hietanen 1 0 0 1 1946 maraton
Bertel Storskrubb 1 0 0 1 1946 400 metrin aidat
Toivo Hyytiäinen 1 0 0 1 1950 keihäänheitto
Pentti Nikula 1 0 0 1 1962 seiväshyppy
Nina Holmén 1 0 0 1 1974 3 000 metriä
Pentti Kahma 1 0 0 1 1974 kiekonheitto
Hannu Siitonen 1 0 0 1 1974 keihäänheitto
Reima Salonen 1 0 0 1 1982 50 kilometrin kävely
Päivi Alafrantti 1 0 0 1 1990 keihäänheitto
Sari Essayah 1 0 0 1 1994 10 kilometrin kävely
Janne Holmén 1 0 0 1 2002 maraton
Olli-Pekka Karjalainen 1 0 0 1 2006 moukarinheitto
Jukka Keskisalo 1 0 0 1 2006 3 000 metrin esteet
Yrjö Nikkanen 0 2 0 2 1938–1946 keihäänheitto
Arto Bryggare 0 1 2 3 1978–1986 110 metrin aidat
Tero Pitkämäki 0 1 2 3 2006–2014 keihäänheitto
Voitto Hellstén 0 1 1 2 1954 400 metriä, 4×400 metriä
Mona-Lisa Pursiainen 0 1 1 2 1974 200 metriä, 4×400 metriä

LähteetMuokkaa