Avaa päävalikko

Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2016

Suomi osallistuu vuonna 2016 yleisurheilun EM-kilpailuihin 23. kerran. Joukkueeseen valittiin 40 urheilijaa.[1]

Suomi yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa
Maakoodi: Suomi FIN
EAA:n jäsenliitto: Suomen Urheiluliitto
Amsterdam 2016
Sijoitus mitalitaulukossa: '
  Yhteensä miehet naiset
Urheilijoita '
Kultaa kultaa '
Hopeaa hopeaa '
Pronssia pronssia 1 1
pistesijat 2 2
Osallistumisvuodet

19341938194619501954195819621966196919711974197819821986199019941998200220062010201220142016

OdotuksetMuokkaa

Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen mukaan Suomen tavoite kisoissa on saada vähintään kymmenen urheilijaa kahdeksan parhaan joukkoon.[1]

JoukkueMuokkaa

Suomen Urheiluliitto valitsi Amsterdamin kisoihin ensimmäiset 11 urheilijaa marraskuussa 2015 edelliskesän tulosten perusteella. Miehistä valittiin keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sekä moukarinheittäjät Tuomas Seppänen ja David Söderberg. Naisista valittiin kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, seiväshyppääjä Minna Nikkanen, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, aitajuoksija Nooralotta Neziri, estejuoksija Sandra Eriksson ja 10 000 metrille Johanna Peiponen ja Alisa Vainio.[2] Vainio ilmoitti toukokuun lopulla 2016 ettei osallistu kisoihin.[3] Kesäkuussa 2016 myös Kämäräinen ilmoitti jättävänsä kauden väliin selän kuntoutuksen vuoksi.[4]

8. maaliskuuta 2016 kisajoukkuetta täydennettiin kymmenellä urheilijalla. Kisoihin valittiin naisista seiväshyppääjä Wilma Murto, kestävyysjuoksijat Anne-Mari Hyryläinen ja Minna Lamminen sekä moukarinheittäjät Merja Korpela ja Inga Linna. Miehistä valittiin pikajuoksija Samuli Samuelsson, kuulantyöntäjä Arttu Kangas sekä pika-aitajuoksija Elmo Lakka ja 400 metrin aitajuoksijat Jussi Kanervo ja Oskari Mörö.[5]

31. toukokuuta 2016 joukkueeseen valittiin kuusi urheilijaa: pituushyppääjä Henri Väyrynen, korkeushyppääjä Linda Sandblom, pikajuoksija Hanna-Maari Latvala, keihäänheittäjä Sanni Utriainen ja kestävyysjuoksijat Jarkko Järvenpää ja Laura Markovaara.[6]

20. kesäkuuta 2016 valittiin joukkueeseen miesten pikaviestijoukkue, estejuoksija Camilla Richardsson ja kiekonheittäjä Salla Sipponen.[7] Viimeiset 17 urheilijaa valittiin joukkueeseen 27. kesäkuuta 2016. Kolmantena keihäänheittäjänä kisoihin valittiin Ari Mannio ja kotiinjääväksi varamieheksi Teemu Wirkkala. Pituushyppääjistä valittiin Kristian Bäck ja Eero Haapala. Naiskeihäänheittäjistä valittiin Heidi Nokelainen ja Jenni Kangas sekä varalle Oona Sormunen. Miesten pikaviestijoukkueeseen nimettiin Otto Ahlfors, Viljami Kaasalainen, Ville Myllymäki, Eetu Rantala ja Samuli Samuelsson sekä kotiinjääväksi varamieheksi Hannu Hämäläinen. 100 metrin aitoihin valittiin Reetta Hurske ja 400 metrin aitoihin Anniina Laitinen, Venla Paunonen ja Hilla Uusimäki.[1]

28. kesäkuuta ilmoitettiin jo valituista pituushyppääjä Eero Haapalan joutuvan jättämään kisat väliin akillesjännevamman vuoksi.[8] Heti seuraavana päivänä myös 400 metrin aitoihin valitun Venla Paunosen ilmoitettiin joutuvan jättämään kisat väliin etureisivamman vuoksi.[9] 3. heinäkuuta ilmoitettiin myös kisoihin valitun pikajuoksija Hanna-Maari Latvalan EM-kisamatkan jäävän väliin polvivaivan vuoksi.[10]

MiehetMuokkaa

laji urheilija pvm kilpailu tulos sijoitus
200 m Samuli Samuelsson 7.7. Alkuerät 21,36 19.
110 m aj Elmo Lakka 8.7. Alkuerät 13,72 PB 8.
9.7. Välierät 13,87 21.
400 m aj Jussi Kanervo 6.7. Alkuerät 52,35 22.
Oskari Mörö 50,37 4.
7.7. Välierät 49,37 SB 9.
8.7. Finaali 49,24 SB 4.
Puolimaraton Jarkko Järvenpää 10.7. Finaali 1.07.21 50.
Pituus Kristian Bäck 6.7. Karsinta 796 6.
7.7. Finaali 791 5.
Henri Väyrynen 6.7. Karsinta 778 14.
Moukari Tuomas Seppänen 8.7. Karsinta 69,76 23.
David Söderberg 8.7. Karsinta 72,96 9.
10.7. Finaali 74,22 7.
Kuula Arttu Kangas 9.7. Karsinta 18,91 20.
Keihäs Ari Mannio 6.7. Karsinta 78,55 19.
Tero Pitkämäki 80,52 14.
Antti Ruuskanen 88,23 SB 1.
7.7. Finaali 82,44 3.
4 × 100 m viesti Otto Ahlfors
Viljami Kaasalainen
Ville Myllymäki
Eetu Rantala
Samuli Samuelsson
9.7. Alkuerät 39,68 15.
WR: maailmanennätys | AR: maanosan ennätys | NR: kansallinen ennätys | CR: kilpailujen ennätys | WL: maailman kauden kärkitulos | EL: Euroopan kauden kärkitulos | kkk: kauden kotimainen kärkitulos | PB: oma ennätys | SB: kauden paras

NaisetMuokkaa

laji urheilija pvm kilpailu tulos sijoitus
10 000 m Johanna Peiponen 6.7. Finaali 34.39,91 16.
Puolimaraton Anne-Mari Hyryläinen 10.7. Finaali 1.13.13 20.
Minna Lamminen 1.17.48 67.
Laura Markovaara 1.14.16 35.
3000 m ej Sandra Eriksson 7.7. Alkuerät 9.41,16 3.
10.7. Finaali 9.45,71 10.
Camilla Richardsson 7.7. Alkuerät 9.54,80 20.
100 m aj Nooralotta Neziri 7.7. Välierät 13,05 14.
Reetta Hurske 6.7. Alkuerät 13,16 PB 9.
7.7. Välierät 13,40 21.
400 m aj Anniina Laitinen 8.7. Alkuerät 1.01,56 23.
Hilla Uusimäki 8.7. Alkuerät 57,59 PB 12.
9.7. Välierät 57,76 22.
Seiväs Wilma Murto 7.7. Karsinta 435 =11.
9.7 Finaali 445 =7.
Minna Nikkanen 7.7. Karsinta 445 =9.
9.7 Finaali 445 9.
Moukari Merja Korpela 6.7. Karsinta 67,78 13.
Inga Linna 66,53 16.
Kiekko Salla Sipponen 6.7. Karsinta 54,95 19.
Keihäs Jenni Kangas 7.7. Karsinta 59,48 PB 7.
9.7. Finaali 59,41 9.
Heidi Nokelainen 7.7. Karsinta 52,40 30.
Sanni Utriainen 57,19 16.
Korkeushyppy Linda Sandblom 6.7. Karsinta 189 13.
Kolmiloikka Kristiina Mäkelä 8.7. Karsinta 13,80 12.
10.7. Finaali 13,95 SB 9.
WR: maailmanennätys | AR: maanosan ennätys | NR: kansallinen ennätys | CR: kilpailujen ennätys | WL: maailman kauden kärkitulos | EL: Euroopan kauden kärkitulos | kkk: kauden kotimainen kärkitulos | PB: oma ennätys | SB: kauden paras

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Kemppainen: EM-tavoite 10 urheilijaa kahdeksan parhaan joukkoon Yleisurheilu.fi. 27.6.2016. Viitattu 27.6.2016.
  2. Piipponen, Ilari: Ensimmäiset valinnat Amsterdamin EM-kisoihin – mukana kaksi ensikertalaista Etusuora.com. 20.11.2015. Viitattu 18.1.2016.
  3. Alisa Vainio ei juokse EM-kisoissa - "Liian kovaa pääkopalle" Yle Urheilu. 27.5.2016. Viitattu 25.6.2016.
  4. Olympiahaave romukoppaan: kiekonheittäjä Kämäräinen ei kilpaile tänä kesänä MTV.fi. 4.6.2016. Viitattu 26.6.2016.
  5. Wilma Murto ja kumppanit valittiin jo EM-kisoihin Yle Urheilu. 8.3.2016. Viitattu 25.6.2016.
  6. Amsterdamin EM-joukkueessa jo 27 suomalaisurheilijaa Etusuora.com. 31.5.2016. Viitattu 25.6.2016.
  7. Pikaviestijoukkue, Richardsson ja Sipponen EM-kisoihin Yleisurheilu.fi. 20.6.2016. Viitattu 6.7.2016.
  8. Haapalan akillesjänne operoidaan, kausi ohi Yleisurheilu.fi. 28.6.2016. Viitattu 1.7.2016.
  9. Etureisivaiva pitää Paunosen sivussa EM-kisoista Yleisurheilu.fi. 29.6.2016. Viitattu 1.7.2016.
  10. Polvivaiva pakotti Latvalan kilpailutauolle, EM-kisat jäävät väliin Yleisurheilu.fi. 3.7.2016. Viitattu 3.7.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa