Avaa päävalikko

Jarkko Järvenpää (s. 22. elokuuta 1986) on suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edustaa Tampereen Pyrintöä. Järvenpäätä valmensi vuoteen 2010 Jari Hemmilä ja vuosina 2011–2016 Veli-Matti Ranta.[1]

Jarkko Järvenpää
Henkilötiedot
Syntynyt 22. elokuuta 1986 (ikä 33)
Yleisurheilija
Pituus 182 cm
Paino 72 kg
Laji kestävyysjuoksu
Seura Tampereen Pyrintö

Tietolaatikko päivitetty 22. elokuuta 2018[1]

Järvenpää debytoi aikuisten maajoukkueessa vuoden 2011 Suomi-Ruotsi maaottelussa Helsingissä, jolloin hän sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi.[1] Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän oli 10 000 metrin finaalissa 22:s.[1] Järvenpää on edustanut Suomea muun muassa maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 2011 ja 2012 sekä EM-maastoissa 2012. Vuoden 2014 puolimaratonin MM-kilpailuissa ja 2016 Amsterdamin EM-kilpailuissa.[1]

Kalevan kisoissa 2012 Järvenpää saavutti SM-hopeaa 5 000 metrin juoksussa ja vuonna 2013 neljä SM-hopeaa (5000m, 10 000 metrin juoksussa, puolimaratonilla ja maastojuoksun lyhyellä matkalla) kenialaisen Lewis Koririn viedessä mestaruudet. Kalevan kisoissa 2015 Järvenpää voitti Suomen-mestaruuden 5 000 metrin juoksussa ja pronssia 10 000 metrin juoksussa. Vuonna 2016 saavutti ensimmäisen maastojuoksun Suomen-mestaruuden. 2016 Kalevan kisoissa Järvenpää oli 10 000 metrillä hopealla ja 5 000 metrillä pronssilla. Vuonna 2017 hän voitti puolimaratonin Suomen-mestaruuden. Järvenpää uusi lisäksi maastojuoksun Suomen-mestaruuden pitkällä matkalla ja otti myös pronssia lyhyellä (4km) matkalla. Seinäjoen Kalevan kisoissa 2017 Järvenpää voitti Suomen-mestaruuden 10 000 metrillä ja oli hopealla 5 000 metrin juoksussa. Vuonna 2018 hän voitti puolimaratonin Suomen-mestaruuden sekä molemmat matkat maastojuoksun SM-kilpailuissa.[1]

Henkilökohtaiset ennätyksetMuokkaa

UlkoradatMuokkaa

Matka Aika Paikka Päivä[1]
800 m 1.54,85 Hämeenlinna 12. elokuuta 2010
1 500 m 3.49,59 Espoo 1. elokuuta 2009
3 000 m 8.12,87 Kuortane 17. kesäkuuta 2017
5 000 m 14.06,47 Göteborg 2. syyskuuta 2012
10 000 m 29.08,63 Marburg, Saksa 5. toukokuuta 2012
Maantie 10 km 28.58 Bremen 7. lokakuuta 2012
Puolimaraton 1.04.30 Haag 10. maaliskuuta 2013

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Jarkko Järvenpää Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)