Avaa päävalikko

Heidi Nokelainen

suomalainen keihäänheittäjä
Heidi Nokelainen Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.

Heidi Aino Elina Nokelainen (s. 30. syyskuuta 1990 Rautjärvi) on suomalainen keihäänheittäjä. Hän edustaa Joensuun Katajaa ja häntä valmentaa Heli Rantanen.[1] Vuoteen 2016 asti hän edusti Simpeleen Urheilijoita.[2]

Nokelainen saavutti SM-hopeaa hallissa vuosina 2011 ja 2014. Porin Kalevan kisoissa 2015 hän saavutti keihäänheitossa pronssia tuloksella 57,04 m.[3] Ensimmäisen suomenmestaruutensa Nokelainen voitti Oulussa 2016 ennätyksellään 60,98 m. Amsterdamin EM-kilpailuissa Nokelainen karsiutui loppukilpailusta. Elokuun 2016 lopulla Lappeenrannan eliittikisoissa syntyi Nokelaisen uusi ennätys, 62,13 m.[4] Jyväskylän Kalevan kisoissa 2018 hän sai pronssia.[2] Lappeenrannan Kalevan Kisoissa 2019 Nokelainen heitti kauden parhaansa 58,70 m ja voitti toisen Suomen-mestaruutensa.[2][5]

Suomi–Ruotsi-maaottelun Nokelainen on voittanut vuonna 2015.[2] Gwangjun universiadeissa 2015 hän oli yhdeksäs.[6]

Nokelaisen ennätys on Lappeenrannan eliittikisoissa elokuussa 2016 heitetty 62,13 metriä.[2]

Nokelainen asuu Helsingissä ja opiskelee kieltenopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa pääaineenaan saksan kieli.[7][1]

TilastojaMuokkaa

Lähde: Tilastopaja[2]

Parhaat tuloksetMuokkaa

10 parhaan tuloksen keskiarvo 59,733
  • 62,13 (1) Lappeenranta 27.8.2016
  • 60,98 (1) Oulu 23.7.2016
  • 60,87 (1) Joensuu 30.7.2016
  • 60,82 (1) Kuortane 25.6.2016
  • 59,86 (2) Joensuu 23.7.2015
  • 59,69 (2) Tampere 3.9.2016
  • 58,78 (2) Lahti 14.7.2016
  • 58,55 (2) Pihtipudas 2.7.2017
  • 57,94 (1) Vantaa 27.5.2017
  • 57,71 (1) Tukholma 12.9.2015

Kausien parhaat heitotMuokkaa

  • 2005 32,36 Kuusankoski 17.9.
  • 2006 39,70 Joensuu 15.7.
  • 2007 41,87 Rakvere EST 28.8.
  • 2008 44,34 Savonlinna 10.5.
  • 2009 47,91 Riihimäki 16.8.
  • 2010 37,46 Imatra 27.7.
  • 2011 49,87 Joensuu 27.7.
  • 2012 47,50 Savonlinna 10.7.
  • 2013 54,56 Tampere 25.8.
  • 2014 57,28 Joensuu 24.7.
  • 2015 59,86 Joensuu 23.7.
  • 2016 62,13 Lappeenranta 27.8.
  • 2017 58,55 Pihtipudas 2.7.
  • 2018 57,55 Lappeenranta 23.8.
  • 2019 58,55 Vantaa 25.5.

LähteetMuokkaa

  1. a b Jarmo Sieviläinen: Keihäänheittäjä Heidi Nokelainen vaihtaa valmentajaa - uusi luotsi on olympiavoittaja Karjalainen. 15.10.2018. Viitattu 15.10.2018.
  2. a b c d e f Heidi Nokelainen Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) viitattu 5.1.2017
  3. Heidi Nokelainen heitti SM-pronssille Uutisvuoksi. 1.8.2015. Viitattu 10.2.2016.
  4. http://yle.fi/urheilu/3-9062949
  5. Ilta-Sanomat 3.8.2019
  6. Suomen joukkue saavutti Universiadeissa kuusi pistesijaa Yleisurheilu.fi. 12.7.2015. Viitattu 10.2.2016.
  7. Heidi Nokelainen Antaa heittää -sivusto. Viitattu 10.2.2016.