Strasbourgin katedraali
Strasbourgin katedraali eli Strasbourgin kaupungissa sijaitseva Notre-Damen katedraali on roomalaiskatolinen, tyyliltään goottilaista arkkitehtuuria edustava katedraali. Se oli maailman korkein rakennus vuosina 1647–1874. Nykyään Strasbourgin Notre-Dame on Ranskan katedraaleista toiseksi korkein. Vain vuonna 1884 valmistunut Rouenin katedraali yltää korkeammalle, 151 metriin asti. Tästä huolimatta Strasbourgin katedraalin kellotornin huippu yltää maantasalta 100 metrin korkeuteen, kun taas Rouenin katedraalin korkein torni, la Tour Saint Romain, on vain 82 metriä korkea. Strasbourgin katedraali tunnetaan ainutlaatuisesta kellotornistaan, jonka huipulta kohoaa toinen pienempi torni, kattoratsastaja.
| Strasbourgin katedraali | |
|---|---|
 Rakennuksen julkisivu |
|
| Sijainti | Strasbourg, Ranska |
| Koordinaatit | |
| Kirkkokunta | roomalaiskatolinen kirkko |
| Hiippakunta | Strasbourgin hiippakunta |
| Rakentamisvuosi | 1439 |
| Tyylisuunta | Gotiikka |
 |
|
Katedraalin historia muokkaa
Aikaisemmat rakennukset muokkaa
Strasbourgin katedraalin paikalla on sijainnut uskonnollinen rakennus toisensa jälkeen jo kauan ennen nykyisen katedraalin rakentamista. Roomalaismiehityksen aikaan paikalle rakennettiin pyhäkkö Mars-jumalalle. Sen tilalle nousi myöhemmin Neitsyt Marialle omistettu temppeli, jonka perustuksiin puolestaan rakennettiin 600-luvun lopulla ensimmäinen paikalla sijainnut katedraali. Sen rakennutti Strasbourgin tuolloinen piispa, pyhä Arbogast. Nykyään alueella ei kuitenkaan ole nähtävissä minkäänlaisia merkkejä ensimmäisestä katedraalista.
Ensimmäisen katedraalin tilalle kohosi 700-luvulla toinen, merkittävämpi katedraali, joka valmistui Kaarle Suuren valtakaudella. Vuonna 778 laaditusta piispa Rémin testamentista[1] on käynyt ilmi, että tämä tahtoi tulla haudatuksi kyseisen rakennuksen kryptaan. Nykyään uskotaan vahvasti myös siihen, että Strasbourgin valat (Les serments de Strasbourg) lausuttiin aikanaan tässä katedraalissa. 2000-luvulla tehdyistä kaivauksista on selvinnyt, että karolingisessa katedraalissa oli kolme laivaa ja absidia. Lisäksi eräässä vanhassa runossa kerrotaan, että piispa Ratald[2] koristutti rakennuksen kullalla ja jalokivillä. Katedraali vahingoittui vuosina 873, 1002 ja 1007 roihuneissa tulipaloissa.
Vuonna 1015 Strasbourgin piispa Werner de Habsbourg ja valloittaja Henrik II Pyhä muurasivat karolingisen katedraalin raunioille peruskiven, josta alkoi kolmannen paikalla sijainneen katedraalin rakentaminen. Uusi ottolaistyylinen katedraali tuhoutui kuitenkin tulipalossa vuonna 1176. Tulipalo pääsi leviämään nopeasti, koska katedraalin laivojen kattoristikot olivat puisia.
Nykyisen katedraalin rakentaminen (1176–1439) muokkaa
Tulipalon jälkeen Strasbourgin uusi piispa Henri de Hasenbourg päätti rakennuttaa paikalle neljännen katedraalin. Hasenbourg, joka toimi piispana vuosina 1180–1190, halusi uuden katedraalin olevan kauniimpi kuin vastavalmistunut Baselin katedraali. Uutta katedraalia alettiin rakentaa tulipalossa tuhoutuneen ottolaiskatedraalin perustuksille. Se valmistui kuitenkin vasta useita vuosisatoja myöhemmin, vuonna 1439. Ensimmäiseksi katedraaliin rakennettiin kuori ja pohjoinen poikkilaiva, jotka edustivat romaanista tyyliä. Vuonna 1225 tyylisuunta kuitenkin vaihtui, kun goottilainen tyyli saapui Strasbourgiin. Myöhemmin 1200-luvulla taloudelliset vaikeudet uhkasivat katedraalin valmistumista, ja Strasbourgin hiippakunta joutuikin vuonna 1253 turvautumaan aneiden myyntiin pystyäkseen rahoittamaan laivan loppuun rakentamisen.
Vuonna 1262 Strasbourgin kaupunki nousi kapinaan ruhtinaspiispaa vastaan ja julisti itsensä tasavallaksi. Kirkon rakennustöiden johtaminen siirtyi siis ruhtinaspiispalta kaupungille, joka päätti länsifasadin rakentamisesta. Toisin kun muut kattoratsastajat tai kirkontornit, jotka ovat paikallisen kirkon vallan symboleja, Strasbourgin kattoratsastaja symboloi Strasbourgin tasavaltaa.
Taloudellisista vaikeuksista huolimatta katedraali valmistui lopulta. Sen lasimaalauksissa on nähtävissä saksalaisen ja ranskalaisen tyylin yhteisvaikutus. Maalausten punainen ja sininen väri edustavat ranskalaista tyyliä, vihreä puolestaan edustaa saksalaista tyyliä.
Katedraali 1400-luvulta lähtien muokkaa
1500-luvulla humanistinen aatesuunta ja uskonpuhdistus levisivät Euroopassa. Strasbourg oli ensimmäisiä kaupunkeja, joissa uusien aatteiden vaikutukset alkoivat näkyä. Vuonna 1518 katedraalin oveen kiinnitettiin Lutherin teesit, ja kirjapainojen ansiosta luterilaiset tekstit levisivät kaupungissa nopeasti. Vuonna 1524 Strasbourgissa omaksuttiin uskonpuhdistuksen sanoma ja kaupungin kirkot julistettiin protestanttisiksi. Uskonsotien syttyminen käänsi kuitenkin tapahtumien kulun. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija, katolilainen Kaarle V johti sotaa protestanttisia ruhtinaita ja heidän liittolaisiaan vastaan. Näihin kuului myös Strasbourgin kaupunki. Protestanttinen liittouma kukistettiin, ja Strasbourgin katedraali ja neljäkymmentä muuta kaupungin kirkkoa julistettiin uudelleen katolisiksi vuonna 1681.[3] Uskonpuhdistuksen myötä kaupungista kuitenkin hävisi se taiteellinen tuotanto, jonka mesenaattina katolinen kirkko oli toiminut.
Ranskan–Preussin sodan pommituksissa vuonna 1870 Strasbourgin katedraalin katto vaurioitui. Sodan jälkeen Ranskalle kuulunut Elsass-Lothringenin alue liitettiin Saksaan, mutta palautettiin Ranskalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Myöhemmin, toisen maailmansodan aikana alue liitettiin jälleen Saksaan, mutta palautettiin jälleen Ranskalle sodan päätyttyä. Toisen maailmansodan aikana katolisen uskonnon harjoittaminen katedraalissa kiellettiin väliaikaisesti Adolf Hitlerin määräyksestä.[4] Hitlerin yksityissihteeri Martin Bormann selitti[5] kiellon johtuvan siitä, että Führer aikoi ”muuttaa Strasbourgin katedraalin kansalliseksi monumentiksi, koska sekä katoliset että protestantit vaativat sitä itselleen”. Wehrmachtin eli natsi-Saksan armeijan heinäkuussa 1940 järjestämä voiton seremonia vahvisti Hitlerin suunnitelmat.
Katedraalin mitat muokkaa
- Pituus: 111 m
- Leveys: 51,5 m
- Korkeus: 142 m
- Laivan enimmäiskorkeus: 31 m
- Korkeus maasta näköalatasanteelle: 66 m (330 porrasaskelmaa)
- Korkeus maasta kellotornin huipulle: 100 m (500 porrasaskelmaa)
- Korkeus maasta kattoratsastajan huipulle: 132 m (646 porrasaskelmaa)
- Korkeus maasta korkeimpaan kohtaan: 142 m
- Kellotornin korkeus: 34 m (170 porrasaskelmaa)
- Kattoratsastajan korkeus: 32 m (146 porrasaskelmaa)
- Kellotornin kärkipiikin korkeus: 10 m
Maasta katsottuna kellotorni vaikuttaa paljon kattoratsastajaa suuremmalta. Kellotornin kulmiin on nimittäin rakennettu neljä pylvästä, jotka ovat korkeampia kuin torni itse. Alhaalta katsottaessa pylväät peittävät kattoratsastajan alaosan, ja siten syntyy vaikutelma tornin jatkuvuudesta.
Strasbourgin katedraalin korkeudesta saa selkeämmän käsityksen vertaamalla sitä Pariisin Notre-Damen katedraaliin. Pariisissa katedraalin tornit kohoavat 69 metriin asti. Katonharjalla laivan keskikohdassa sijaitseva kattoratsastaja puolestaan saavuttaa 96 metrin korkeuden.
Maasta kellotornin huipulle johtavat 500 porrasaskelmaa ovat kaikki noin 20 senttimetriä korkeita. Näihin portaisiin luetaan maasta näköalatasanteelle johtavat 330 porrasta sekä tasanteelta edelleen kellotorniin johtavat 170 porrasta. Portaisiin ei kuitenkaan lueta mukaan muutamaa porrasta, jotka yhdistävät kirkon edustan ensimmäiseen, 330 askelman portaikkoon, joka johtaa ainoalle yleisölle avoimelle näköalatasanteelle. Kattoratsastajan huipulle johtavat 146 porrasta ovat noin 22 senttimetriä korkeita. Näköalatasanteen lisäksi kellotornin kärkipiikin alaosaa ympäröi pieni tasanne.
Arkkitehtuuri muokkaa
Kirkon sisätilat muokkaa
Katedraalin goottilaistyylisiä sisätiloja kaunistavat lukuisat erilaiset koristeet. Kirkko ei kuitenkaan ole sisältä yhtä valoisa kuin esimerkiksi Reimsin tai Chartresin katedraalit. Kirkon mittasuhteiden vuoksi kirkon laiva vaikuttaa suhteellisen lyhyeltä.
Laiva muokkaa
Kirkon kolmikerroksisessa laivassa on vaikuttava määrä lasimaalauksia. Pohjoisessa sivulaivassa sijaitsevat 1200-luvulta peräisin olevat lasimaalaukset esittävät Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoita. Eteläisessä poikkilaivassa voi ihailla 1300-luvun lasimaalauksia, jotka esittävät Neitsyt Marian ja Kristuksen elämän eri vaiheita. Myös laivan seinämuuriin sovitetussa pienoispylväsgalleriassa, triforiossa, on lasimaalauksia. Niissä esitellään Kristuksen esi-isät Luukkaan evankeliumissa olevaa sukulinjaa seuraten. Eteläpuolella, neljännen traveen ensimmäisen ikkunan oikeanpuoleinen hahmo on patriarkka Juuda. Triforion lasimaalauksien joukossa on myös suuri ruusuikkuna, joka ei esitä ihmishahmoja, vaan on ainoastaan ornamentaalinen.
Pohjoinen poikkilaiva muokkaa
Sekä pohjoisessa että eteläisessä poikkilaivassa keskuspilari jakaa tilan neljään neliskulmaiseen traveeseen. Pohjoisen poikkilaivan keskuspilari on lieriönmuotoinen, ja siellä ovat myös katedraalin vanhimmat ruodeholvit. Niiden varsin kupera muoto saa traveet muistuttamaan kupoleita. Poikkilaivan korkeus on 26 metriä. Vasemmalla puolella on ylväs romaaninen syvennys, jossa aiemmin sijaitsi Pyhän Laurentiuksen alttari. Sen kapiteelit on koristeltu mielikuvituksellisilla eläinhahmoilla. Syvennyksessä säilytetään nykyään vuodelta 1453 peräisin olevaa kastemaljaa, joka on katedraalin silloisen rakennusmestarin Jodoque Dotzingerin käsialaa. Tämä myöhäisgotiikan mestarinäyte on hyvin huoliteltua työtä. Jostakin tuntemattomaksi jääneestä syystä kastemalja ei ole kahdeksankulmainen kuten muissa kirkoissa, vaan seitsenkulmainen. Kastemaljaa vastapäätä, poikkilaivan läntisellä seinustalla, sijaitsee suuri ja taidokkaasti tehty Öljymäkeä esittävä kuvaelma 1500-luvun alkupuolelta. Sen tilasi Nicolas Rœder vuonna 1498 sijoitettavaksi Strasbourgin Pyhän Tuomaan kirkon hautausmaalle. Katedraaliin veistos siirrettiin vuonna 1667.
Eteläinen poikkilaiva muokkaa
Eteläisessä poikkilaivassa sijaitsee kaksi erityisen merkittävää kohdetta. Näistä ensimmäinen, noin vuonna 1230 veistetty keskuspilari Pilier des Anges, ”enkeleiden pilari”, koostuu kahdestatoista kauniista veistoksesta. Alimpana on kuvattu neljä evankelistaa, joiden yläpuolella enkelit soittavat torvia. Ylin ryhmä koostuu istuvasta Kristuksesta ja häntä ympäröivistä enkeleistä, jotka pitelevät käsissään Kristuksen kärsimyksestä kertovia symboleja. Toinen eteläisen poikkilaivan kiinnostavista nähtävyyksistä on kaiteeseen nojaavaa miestä esittävä veistos. Kerrotaan, että veistos esittää arkkitehtia, jonka pahin kilpailija rakensi Pilier des Anges -pilarin, mikä siihen aikaan oli varsinainen arkkitehtoninen sankariteko. Arkkitehti väitti, ettei yksi ainoa pilari riittäisi kannattelemaan niin suurta holvia, ja jäi odottamaan nähdäkseen rakennuksen sortuvan.
Krypta muokkaa
Taidokkaasti romaaniseen tyyliin 1000-luvulla rakennettu krypta on katedraalin vanhin osa. Se on hieman vanhempi kuin Jumiègesin luostarikirkko (1040–1066), ja sen kappelikehän koossa ja muodossa näkyy jo varsin kunnianhimoinen ja omaleimainen rakennussuunnitelma. Itäinen osa on luultavasti ollut valmis jo Rouenin arkkipiispa Robertin kuollessa vuonna 1037. Avara kuorikäytävä oli tuolloin 4,6 metriä leveä eikä muuta kryptaa ollut vielä rakennettu. Se tehtiin vasta myöhemmin, ilman yhteyttä kuorikäytävään. Krypta koostuu kolmesta laivasta, joiden välissä vuorottelevat ristinmuotoiset pilarit ja pylväät. Vaihtelu näkyy vain itäpuolen kahdessa ensimmäisessä traveessa. Myös kryptan holvit ovat tynnyriholveja, ja pylväät on koristeltu melko arkaaisilla kapiteeleilla. Kahden kapiteelin kulmissa on kuvattu rujoja petoja (leijonia tai demoneita), kahta muuta taas koristavat symmetrisesti kiertyvät köynnöskoristeet. Itäpäässä on puoliympyrän muotoinen pieni pyhäkkö, jossa on nykyään neljä syvennystä ja kaksi umpeen muurattua oviaukkoa. Tyyliteltyjä viininlehtiä ja rypäleterttuja esittävän friisin alla oleva seinäpinta on työstetty koristeellisesti kalanruoto- ja vinoneliökuvioin. Tämä todistaa, että kryptan itäosa on todellakin peräisin 1000-luvulta, sillä samanlaista työtapaa on käytetty Alsacen vanhimmissa kirkoissa, Altenstadtissa ja Surbourgissa. 1100-luvulla rakennettiin kaksi laivaan johtavaa, koristelultaan hyvin pelkistettyä pylväsriviä noppamaisine kapiteeleineen. Ristiholvi päättyy lännessä pieneen italialaistyyliseen holvikaareen. Kaksi sivuportaikkoa on rakennettu myöhemmin. Niiden välissä sijaitsee nykyään piispojen hautakammio. Poikkilaivan itäiset väliseinät uusittiin jo vuoden 1150 tulipalon jälkeen.
Kuori muokkaa
Romaaninen kuori, jossa alttaripöytä sijaitsee, on kirkkolaivoja korkeammalla, sillä se on rakennettu kryptan päälle. Kuoria koristavat 1800-luvulta peräisin olevat freskot. Katedraalin kuorin holvissa on yhtymäkohtia bysanttilaiseen taiteeseen, samaan tapaan kuin esimerkiksi Neuschwansteinin linnan valtaistuinsalin absidissa.[6] Kuorin keskustaa koristava moderni lasimaalaus esittää Neitsyt Mariaa, jolle kirkko on pyhitetty. Lasimaalaus on Euroopan neuvoston lahjoittama, ja siihen on Neitsyt Marian lisäksi kuvattu Euroopan lipun kaksitoista tähteä sinisellä pohjalla. Sininen väri symboloi Neitsyt Mariaa. Kuorin kalusteina on viisitoista tammista kuoripenkkiä vuodelta 1692. Kahden puusepän, Claude Bourdyn ja Claude Bergerat’n, sekä kuvanveistäjä Peter Petrin valmistamat kuoripenkit luokiteltiin Monument historique -kohteiksi, eli Ranskan tärkeimpien suojeltavien kulttuurikohteiden joukkoon, helmikuussa 2004.
Vuoden 2004 loppupuolelta lähtien kuoria on muutettu arkkipiispa Joseph Dorén päätöksestä vastaamaan Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen asettamia liturgisia suosituksia. Suuren portaikon kivikaiteet poistettiin, jotta näköyhteys papiston ja seurakuntalaisten välillä paranisi. Kuorin lattiaan, 1700-luvulta peräisin olevan alttaripöydän ja portaiden yläpään väliin, tehtiin kolmen prosentin kallistus näkyvyyden parantamiseksi. Uusi piispanistuin ja pääalttari ovat Carcassonen marmoria. Uusittu kuori vihittiin juhlallisesti käyttöön 21. marraskuuta 2004. Vihkimisen suoritti arkkipiispa Doré, ja häntä avustivat Pariisin arkkipiispa, kardinaali Jean-Marie Lustiger ja Mainzin piispa, kardinaali Karl Lehmann. Vihkimisessä oli läsnä myös Ranskan silloinen pääministeri Jean-Pierre Raffarin.
Saarnastuoli muokkaa
Saarnastuoli on esimerkki äärimmäisyyksiin viedystä myöhäisgotiikasta. Sitä koristaa viitisenkymmentä veistosta, jotka kuvaavat niin evankelistoja, ristiinnaulitsemista kuin Pyhää Barbaraakin. Kiinnostava yksityiskohta on myös portaissa makaava pieni koiraveistos, joka muistuttaa erään saarnaajan tavasta pitää koiraansa mukana saarnatessaan.
Päiväntasauksen aikaan, jos aurinko paistaa, saarnastuoliin veistettyyn Kristukseen osuu vihreä valonsäde. Talvipäivänseisauksena samaan veistokseen puolestaan osuu valkoinen säde. Nämä ilmiöt havaitsi ensimmäisenä Maurice Rosart, ja astronomisesta näkökulmasta niitä on tutkinut Louis Tschaen. Strasbourgin tähtitieteellisen observatorion johtaja André Heck on kuitenkin sitä mieltä, että vihreällä säteellä ei ole mitään erityistä merkitystä, sillä ikkunalasi, josta valo tulee, on suhteellisen uusi (vuodelta 1875) ja säde itsessäänkin on ilmaantunut vasta hiljattain, luultavasti korjaustöiden tahattomana seurauksena.[7]
Astronominen kello muokkaa
Astronominen kello on rakennettu 1500-luvulla, ja se on renessanssin ajan mestariteos. Aikanaan sitä pidettiin yhtenä Saksan seitsemästä ihmeestä. Legendan mukaan Strasbourgin hallintoviranomaiset puhkaisivat rakentajan silmät, koska he pelkäsivät, että tämä voisi tehdä muuallakin vastaavanlaisen työn. Kaikki kellon patsaat aktivoituvat joka päivä kello 12.30. Lisäksi kellossa vuorottelee jatkuvasti neljä patsasta, jotka kuvaavat elämän kulkua: joka tunnin ensimmäinen vartti on lapsi, toinen vartti on nuori mies, kolmas aikuinen mies ja viimeinen vartti on vanhus, joka ilmoittaa kuolemansa ja lapsen tulemisen.
Tornit muokkaa
Erwin von Steinbachin laatimassa alkuperäisessä julkisivupiirroksessa oli vain kaksi kerrosta ja kaksi tornia. Hänen kuoltuaan vuonna 1318 suunnitelmaa muutettiin. Aluksi molemmat tornit olivat samankorkuisia (66 m) ja ne nousivat kirkon julkisivua korkeammalle. Siihen aikaan Strasbourgin katedraalin julkisivun siluetti oli siis samanlainen kuin Pariisin Notre-Damessa, vain kolme metriä pienempi. Tornien väliseen tilaan rakennettiin kuitenkin kellotorni. Vasta tämän jälkeen rakennettiin kahdeksankulmainen kellotorni pohjoistorniin (34 + 66 m = 100 m) ja sen kattoratsastaja (42 m + 34 m + 66 m = 142 m).
Toista kellotornia, jossa olisi myös kattoratsastaja, suunniteltiin useita kertoja. Vuoden 1490 tienoilla arkkitehti Hans Hammer piirsi pohjapiirroksen toiselle kattoratsastajalle. Suunnitelma kuitenkin hylättiin. On olemassa useita väitteitä siitä, miksi toista kattoratsastajaa ei ole katedraaliin tehty. Rahoituksen puute mainitaan usein. Todennäköisin selitys piilee kuitenkin siinä, että goottilainen tyyli sekä korkeat tornit ja kattoratsastajat eivät enää olleet muodissa 1400-luvulla. Renessanssin tyylistä tuli silloin hallitsevampi. Goottilainen arkkitehtuuri keksittiin uudelleen 1700-luvun lopulla, ja romanttisen kauden taiteilijat innostuivat siitä 1800-luvulla. Toisaalta maaperä katedraalin alla on soinen, ja toisen tornin aiheuttama paino olisi luultavasti saanut rakennuksen vajoamaan. Myös saksalaisten arkkitehtien Karl Schinkelin (1800-luvun alussa) ja Karl Winklerin (1880) suunnittelemat projektit toisesta kattoratsastajasta jäivät toteuttamatta.
Kattoratsastaja muokkaa
Vuonna 1439 valmistunut pohjoistornin kattoratsastaja yltää 142 metrin korkeuteen maan pinnasta, ja se onkin korkein keskiajalta säilynyt kattoratsastaja. Strasbourgin katedraali on yksi niistä harvoista suurista ranskalaisista katedraaleista, joiden torneissa on saksalaiselle arkkitehtuurille tyypillinen kattoratsastaja.
Viisi rakennusta on hetkellisesti ollut Strasbourgin katedraalia korkeampia (lisäksi Kheopsin pyramidi oli jo alun perin korkeampi):
- Ranskassa vuonna 1569 Beauvais’n Pyhän Pietarin katedraalin keskustorniin rakennettiin 153 metriä korkea kattoratsastaja, mutta se sortui oman painonsa alle vain neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1573.
- Englannissa Lontoon vanhan Pyhän Paavalin katedraalin keskustorniin saatiin vuonna 1240 valmiiksi 150 metriin yltävä kattoratsastaja, mutta se tuhoutui salamaniskussa vuonna 1561.
- Englannissa Lincolnin tuomiokirkon keskustorniin vuonna 1311 valmistunut kattoratsastaja nousi 160 metriin, mutta se kaatui kovassa tuulessa vuonna 1549.
- Saksassa Stralsundin Pyhän Marian kirkon vuonna 1478 valmistunut kattoratsastaja ulottui 150 metriin, mutta se tuhoutui salamaniskussa vuonna 1647.
- Virossa Tallinnan Olevisten kirkon vuonna 1517 valmistunut kattoratsastaja ylsi 158 metriin, mutta se tuhoutui salamaniskussa vuonna 1625.
Kattoratsastajansa ansiosta Strasbourgin Notre-Damen katedraali oli maailman korkein rakennus vuoteen 1874 asti, jolloin Pyhän Nikolain kirkkoon Hampurissa valmistui 147 metriä korkea kattoratsastaja. Se ei kuitenkaan kauan saanut pitää kärkipaikkaansa, sillä Ulmin ja Kölnin tuomiokirkkoihin rakennettiin vielä 1800-luvulla 161 metriin ja 157 metriin ulottuvat kattoratsastajat. Rouenin katedraalin vuonna 1876 valmistunut kattoratsastajakin ylsi 151 metriin.
Kahdeksankulmainen torni on rakennusmestari Ulrich d’Ensingenin suunnittelema. Hän on myös suunnitellut Ulmin tuomiokirkon, ja kirkot muistuttavatkin toisiaan huomattavasti. Jean Hültz de Cologne otti kirkon rakentamisen vastuulleen vuonna 1419. Hän muutti kattoratsastajan rakennussuunnitelman täysin. Ulrich d’Ensingenin melko yksinkertaisen suunnitelman sijaan Strasbourgiin nousi todella monimutkainen kattoratsastaja, jossa jokainen kahdeksasta särmästä kannattaa kuutta pientä kuusikulmaista kierreportaikkoa. Niitä seuraa neljä muuta portaikkoa ja lopuksi vielä pyöreä parveke ja risti.
Katedraalin kellot muokkaa
Yleisöllä ei ole pääsyä katsomaan Ranskan suurimpiin kuuluvia kirkonkelloja, jotka ovat yksi katedraalin aarteista. Useat kelloalan asiantuntijat pitävät niitä yksinä Euroopan parhaimmista. Iso kirkonkello (saksaksi Totenglocke, kuolleiden kello) on mestari Hans Gremp de Strasbourgin vuonna 1427 valama. Kello painaa noin 9 000 kiloa ja on halkaisijaltaan 2,20 metriä. Kello soi sävelessä as2, ja se luokiteltiin Monument historique -suojelukohteeksi 30.12.1982.
Vuosien 1975 ja 1977 välisenä aikana Heidelbergin valimossa valettiin seitsemän uutta kelloa. Strasbourgin hiippakunnan kelloasiantuntijan, kaniikki Jean Ringuen, ohjeiden mukaisesti niistä tehtiin todella painavia ja suuren kirkonkellon profiilia vastaavia.[8] Uudet kellot on viritetty ihailtavasti yhteen toistensa ja ison kirkonkellon kanssa. Ne soivat sävelissä b2, des3, es3, f3, as3, b3 ja c4.
Vuonna 1987 Karlsruhessa valettu uusi kello, joka sijaitsee kellotornissa, soi puolestaan sävelessä ges3. Vuonna 1993 pieni as4-kello, joka on myös valettu Karlsruhessa, sijoitettiin ristikeskuksessa olevaan torniin. Sen seuraksi tuli vuonna 2004 Karlsruhessa valettu kello, joka soi sävelessä es4. Keväällä 2006 es3-sävelkorkeudella soiva kello säröili, joten se valettiin uudelleen Strasbourgissa samana vuonna.
Kellotornissa on myös toinen akselinsa varassa heiluva kello (saksaksi Zehnerglock, kello kymmenen kello). Matthieu Edelin vuonna 1786 valama kello painaa 2 450 kiloa ja on halkaisijaltaan 1,58 metriä. Aiemmin kello soi aamuisin ja iltaisin kaupunginporttien avautuessa ja sulkeutuessa sekä pimenemisen merkiksi. Nykyään traditiota pidetään yllä soittamalla kelloa joka päivä illalla kello kymmenen. Sitä ei pidä sekoittaa Grüsselhorn-torveen, jota soitettiin joka ilta ylhäältä katedraalista vuoteen 1790 saakka. Soitto kehotti juutalaisia poistumaan kaupungista, jossa heidän oli kiellettyä oleskella porttien sulkemisen jälkeen.[9]
Edellä mainittujen kellojen lisäksi katedraalissa on neljä ajankulua osoittavaa kelloa kahdeksankulmaisessa tornissa. Ne on valettu vuosina 1595, 1692 ja 1787.
Katedraaliin liittyvät legendat muokkaa
Paalut muokkaa
Legendan mukaan katedraali on rakennettu isojen tammipaalujen varaan maanalaisen järven päälle. Kerrotaan, että järvellä ajelehtii tyhjä soutuvene, jonka airojen äänet voi kuitenkin kuulla. Legendan mukaan sisäänkäynti maan alle on katedraalia vastapäätä sijaitsevan talon kellarissa, joka muurattiin umpeen useita vuosisatoja sitten.
Piispa Wernher halusi, että katedraali rakennettaisiin siihen paikkaan, jossa ensimmäiset kristityt rukoilivat. Niinpä katedraali rakennettiin pohjaveteen upotetuille paaluille ja täytemaalle, koska savinen ja vetelä maa ei ollut otollinen rakentamiselle. Perustus on ainutlaatuinen, ja se saatiin valmiiksi vasta 13 vuotta töiden aloittamisen jälkeen vuonna 1028 eli samana vuonna, jona piispa kuoli.
Badenilainen insinööri Tula käynnisti 1800-luvulla Reinin säännöstelytyöt, joiden takia pohjaveden pinta laski Strasbourgissa. Paalut alkoivat mädäntyä ja pohjoistorni vajota. Vuonna 1906 tornia täytyi nostaa, jotta sen perustuksiin saatiin valettua betonia.
Tuuli muokkaa
Toinen katedraaliin liittyvä legenda selittää sen ympärillä puhaltavan tuulen alkuperän. Aikoinaan Paholainen lensi maan yli tuulella ratsastaen. Lentäessään hän huomasi, että katedraaliin oli kaiverrettu muotokuva hänestä viettelijänä, joka liehitteli tyhmiä morsiusneitoja (Matteus 25, 1-13). Viettelijä esiintyy veistoksessa nuorena hurmaavana miehenä, jonka aukinaisesta selästä ryömii rupikonnia ja käärmeitä. Yksikään viattomista nuorista tytöistä, joille hän puhuu, ei kuitenkaan huomaa sitä.
Imarreltuna ja uteliaana Paholainen meni sisään katedraaliin nähdäkseen, olisiko siellä muitakin häntä esittäviä veistoksia. Hän ei kuitenkaan enää päässyt ulos vaan jäi pyhän paikan vangiksi. Tuuli odottaa häntä yhä kirkon edustalla ja huutaa vieläkin kärsimättömyyttään katedraalin aukiolla. Raivostunut Paholainen puolestaan aiheuttaa vetoa kirkon perällä, Pilier des Anges -pilarin korkeuksissa.
Lähteet muokkaa
- ↑ Piispaa kutsutaan myös nimillä Rémy ja Remigius.
- ↑ Häntä kutsutaan myös nimellä Rathold.
- ↑ Historialliset tiedot katedraalin julistamisesta katoliseksi (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
- ↑ Gauleiter Wagnerin 31. heinäkuuta 1940 Lammersin kaupungissa kirjoittama kirje antaa ymmärtää, että katedraalin sulkeminen johtuu Hitlerin määräyksestä.
- ↑ Lothar Kettenacker: "La politique de nazification en Alsace", Deuxième partie, Saisons d’Alsace n.68, Imprimerie Strasbourgeoise 1979.
- ↑ Neuschwansteinin valtaistuinsalin absidin katto
- ↑ A. Heck: "Strasbourg green rays". Teoksessa The Multinational History of Strasbourg Astronomical Observatory, 2005, s. 256.
- ↑ Olivier Tarozzi: Biographie du Chanoine Jean Ringue (1922–2009). Strasbourg... mon amour huhtikuu 2009, ctruongngoc. Julkaistu 5.2009, luettu 3.5.2009.
- ↑ Nicole-Lise Bernheim: La cloche de 10 heures, radiographie d’une rumeur,.La Nuée Bleue/DNA, Strasbourg, tammikuu 2002.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Strasbourgin katedraali Wikimedia Commonsissa
