Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna
Schloss Neuschwanstein
	; Neuschwansteinin linna
Sijainti	Schwangau, Saksa
Koordinaatit	47°33′27″N, 10°45′0″E
Rakennustyyppi	Palatsi
Valmistumisvuosi	1892
Suunnittelija	Christian Jank, Eduard Riedel, Georg Dollman, Julius Hoffman, Peter Herwegen, Michael Welter
Rakennuttaja	Ludvig II
Runkorakenne	tiili, betoni, teräs
Julkisivumateriaali	kalkkirapattu tiili
Pituus	150 m
Korkeus	45–65 m
Huoneistoala	6 000 m²
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
	Infobox OKNimi-testi OK

Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, ’uusi joutsenkivilinna’) on vuosina 1868–1892^[1] keskiaikaiseen ritarilinnatyyliin rakennettu linna Etelä-Saksassa Baijerissa Füssenin ja Schwangaun kaupungin lähellä.^[2]

Baijerin kuningas Ludvig II rakennutti linnan yksityiseksi residenssikseen.^[3] Hän kuitenkin kuoli vuonna 1886,^[4] ennen kuin linna ehti valmistua. Linnan suunnitteli teatterilavastaja Christian Jank, ja sen toteuttajina olivat aluksi arkkitehti Eduard Riedel, vuodesta 1874 alkaen arkkitehti Georg Dollman (1830-1895) ja vuodesta 1886 lähtien arkkitehti Julius Hoffman.^[5] Sisustuksen suunnittelivat Peter Herwegen ja taidemaalari Michael Welter.^[6]

Neuschwansteinin linnan suunnitelma, lavastetaiteilija Christian Jank 1869

Neuschwansteinin linna avautui yleisölle vuonna 1886, seitsemän viikkoa kuninkaan kuoleman jälkeen. Rakennus on nykyisin Saksan suosituimpia nähtävyyksiä. Siellä vierailee vuosittain noin 1,4 miljoonaa ihmistä.^[1] Se on myös ollut Walt Disneyn elokuvan Prinsessa Ruusunen satulinnan esikuva. Inspiraation Disneylandin Prinsessa Ruususen linnan rakentamiseen Disney sai vieraillessaan linnassa vaimonsa Lillianin kanssa.^[7]^[8]

Palatsiosan 3. krs pohjapiirros. 1. Valtaistuinsali 2. Ulkopiha 3. Pääportaikko 4. Eteishuone, adjutantin huone 5. Työhuone 6. Salonki 7. Eteishuone 8. Ruokasali 9. Makuuhuone, josta kulku vesiklosettiin 10. Pukeutumishuone 11. Näkoalaparveke 12. Luola 13. Yksityiskappeli. Punaisella merkittyjen tilojen yläpuolella sijaitsee Laulajien sali 4. kerroksessa

Rakentaminen

Linnan pohjapiirros. Keltaisella on merkitty basilika, joka ei koskaan valmistunut.

Neuschwansteinin linnan rakentaminen alkoi vuonna 1868.^[1] Rakennustöihin osallistui päivittäin 200–300 miestä, jotka tekivät töitä myös öisin. Rakennustyömaa oli alueen tärkein työllistäjä 20 vuoden ajan.^[3] Kuninkaalla oli epärealistisia ajatuksia rakennustyön edistymisestä, hän itse arveli sen kestävän noin kolme vuotta.^[9]

Kuningas asui ensimmäisenä valmistuneessa porttirakennuksessa vuodesta 1873 käydessään rakennustyömaalla^[10] ja muutti asumaan keskeneräiseen linnaan vuonna 1884, kun rakennustyöt olivat jatkuneet jo liki 20 vuotta. Hä ehti asua palatsiosan huoneissa vain 11 päivää vuonna 1886. Linna ei sisältänyt tiloja hoville, vaan ainoastaan Ludvig II:lle ja hänen henkilökohtaiselle palvelijakunnalleen. Kuningas omisti linnan itsensä lisäksi säveltäjä Richard Wagnerille, jolle oli varattu oma huone.^[11] Ludvig II asui linnassa yhteensä 172 päivä ajan eli alle puoli vuotta.

Linna ei ehtinyt koskaan valmistua kokonaan, tiilestä muurattu kalkkilaasti rapattu runko-osa valmistui vuonna 1880. Yksityiskohdat tehtiin hiekkakivestä ja marmorista. Sisustyöt tehtiin vuosina 1880-1884.^[12] Monet kerrokset ovat täysin keskeneräisiä. Vuoteen 1892 mennessä 200 huoneesta ehti valmistua vain 15, ja valtaistuinsalista puuttuu valtaistuin.^[11] Kaksi suurta kulmatornia rakennettiin huomattavasti suunniteltua pienemmiksi ja sisäpihan basilika-kirkko jäi kokonaan rakentamatta.^[12]

Valtaistuinsali

Luola, Joseph Albert 1886

Sisustus

Kuninkaan tarkoituksena oli elää Neuschwansteinin linnassa sitä sadunhohtoista taruelämää, jota hän ihaili Richard Wagnerin oopperaesityksissä. Huoneiden sisustus suunniteltiin vanhojen saksalaisten tarinoiden mukaan, jotka olivat inspiroineet Wagnerin oopperoita. Aluksi esimerkiksi Laulajien salissa johtoteemana oli Minnelaulajat, joka sittemmin muuttui Parsifaliksi ja Graalin maljaksi.^[13]^[14] Linnan sisustuksessa on esillä myös kuninkaan vaakunalintu joutsen.^[3]^[15]

Huonetiloissa on runsaasti August Spießin (1841-1923), Wilhelm Hauschildin (1827-1887), August von Heckelin (1824-1883) ja Josef Aignerin (1850-1912) tekemiä seinämaalauksia, joiden aiheina ovat ne alkuperäiset saksalaiset legendat, joihin pohjautuvat oopperat Nibelungin sormus, Tristan ja Isolde, Parsifal, Tannhäuser ja Lohengrin. ^[16]^[17]

Ludvigin lempiväriä kuninkaansinistä on käytetty runsaasti. Huoneet on sisustettu erilaisilla jalopuulajeilla, kultauksilla, kirjotulla silkillä, kudotulla sametilla ja kristallikruunuilla. Lisäksi on käytetty kiviupotus-, mosaiikki-, puuintarsia- sekä metallipakotuskoristelua. Tilaustyönä kudottuja ja kirjottuja taidokkaita tekstiileitä on käytetty jokaisessa edustushuoneessa.^[18] Palveluskunnan tilat ovat huomattavasti yksinkertaisemmat, niissä on valkoiseksi kalkitut seinät ja ainoa käytetty puulaji on tammi.

Bysanttilaistyylisessä valtaistuinsalissa marmoriportaat johtavat tasanteelle, jolla norsunluusta ja kullasta valmistetun valtaistuimen piti olla.^[18]^[19] Kaksikerroksinen valtaistuinsali on 15 metriä korkea.^[11] Koska kuningas muutti mieltään vuonna 1876 sisätilojen suhteen rakennuksen rungon ollessa jo valmis, laakean kupolin tukemiseen jouduttiin käyttämään teräsrakenteita, jotta itämainen palatsiarkkitehtuuri saatiin ahdettua länsimaisen ritarilinnan sisälle.^[20] Valtaistuinsalin esikuvana oli isoisä Ludvig I:n rakennuttama ja vuonna 1837 valmistunut Münchenin Residenz-palatsin Kaikkien pyhien kirkko.^[21]

Makuuhuoneen runsaan uusgotiikan tyylisen, Tristan ja Isolde legenda teemaan pohjautuvan^[22] sisustuksen suunnitteli Peter Herwegen, puuosien kaiverruksesta vastasi Anton Pössenbacher.^[23] Eduard Wollenweberin^[22] suunnittelema pukeutumis- ja peilipöydän pesuteline on joutsenen muotoinen Lohengrin-ledendan innoittamana. Vuoteen puuleikkauksia teki 14 veistäjää neljän vuoden ajan. Erityinen luomus on lavastetaiteilija August Diriglin suunnittelema^[24] tippukiviluola eli grotto, jossa on keinotekoiset pienet vesiputoukset ja värivalot. Luolan ja suurilla yksiruutuisilla ikkunoilla varustetun näköalaparvekkeen välissä on liukuva lasiovi.^[25]^[26]

Ludvigin linnoissa käytettiin aikansa huipputekniikkaa. Kuningas saattoi istua Neuschwansteinin vesiklosetissa ja peseytyä simpukan mallisessa pesualtaassa, johon tuli lämmin vesi joutsenen mallisesta hanasta. Myös siihen aikaan huippumoderneihin keittiöihin tuli lämmin ja kylmä vesi. Linnassa on ilmakanavalämmitys, keittiössä lämpöä varastoiva Rumford-liesi, sähkövalot, hissi, puhelin ja sähköinen valosignaaleilla toimiva soittokellojärjestelmä. Lisäksi linnassa käytettiin suuria yksiruutuisia lasi-ikkunoita, jotka olivat vielä harvinaisia.^[18]^[27] Sisustustyöt kestivät neljä vuotta.^[28]

Alimman kerroksen käytävä

Restaurointi 2017-2024

Neuschwansteinin linnassa tehtiin vuosina 2017-2024 perusteellinen restaurointi. Alunperin vain yhdelle henkilölle suunnitellut pienehköt asuintilat olivat kärsineet yli 140 vuoden ajan niiden lävitse kävelevistä, jopa 6 000 päivittäisestä vierailijasta, jotka tuovat mukanaan hikeä, kosteutta, tekstiilipölyä ja ihorasvaa.^[29] Lisäksi ennen 1900-lukua kävijät olivat saaneet vapaasti kosketella kaikkea esillä olevaa. Covid-19- koronaviruspandemian vuoksi linna oli kokonaan suljettuna vuosina 2021-2022, joten kaikkea työtä ei tarvinnut tehdä öisin.^[30]

Kaikki pinnat, ikkunat, ovet, tekstiilit, valaisimet, huonekalut, esineet ja taideteokset puhdistettiin, kunnostettiin ja suojattiin. Kuusikymmentäviisi freskoa puhdistettiin ja korjattiin. Erityisesti portaikon seinämaalaukset olivat kärsineet vierailijoiden käsien, vaatteiden ja laukkujen hankauksesta ja vaurioituneet pahasti. Myös korkeitten tilojen ilmastointia parannettiin.^[30] Linna sijaitsee alppi-ilmasto vyöhykkeellä, joka on voimakkaan UV-säteilyn ja suurien lämpötilaerojen vuoksi erityisen kuluttava materiaaleille.^[29]^[31]