Avaa päävalikko

Soita minulle, Helena! (vuoden 1948 elokuva)

Soita minulle, Helena! on Hannu Lemisen ohjaama ja Adams Filmin tuottama suomalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1948. Elokuva perustuu Aino Räsäsen samannimiseen romaaniin. Elokuvan ensi-ilta oli 29. lokakuuta 1948.

Soita minulle, Helena!
Ö Soita minulle Helena.jpg
Ohjaaja Hannu Leminen
Käsikirjoittaja Filmikynä
Perustuu Aino Räsäsen romaaniin Soita minulle, Helena!
Tuottaja Signe af Forselles
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Esko Töyri
Leikkaaja Hannu Leminen
Lavastaja Hannu Leminen nimellä Lemi
Pääosat Helena Kara
Rauli Tuomi
Erkki Viljos
Elsa Rantalainen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Adams Filmi
Ensi-ilta 1948
Kesto 91 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja ...ja Helena soittaa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Menestysromaanin heppoista tarinaa on käsikirjoitukseen muokattu monin osin uudestaan. Elokuvan alkuperäinen filmimateriaali tuhoutui Adams Filmin tulipalossa 1959. Pääosaa näyttelee ohjaaja Hannu Lemisen puoliso Helena Kara. Elokuva on Rauli Tuomen viimeinen elokuva, hän kuoli seuraavan vuoden helmikuussa.[1]

NäyttelijätMuokkaa

 Helena Kara  … Helena Talasti, o.s. Parola  
 Rauli Tuomi  … Erkki Talasti  
 Erkki Viljos  … Jari Junkkeri, ent. Junkerman  
 Elsa Rantalainen  … Anoppi, Kristiina Talasti  
 Paavo Jännes  … Majuri evp. Perttu Junkkeri  
 Aino Lohikoski  … Malviina, karjakko  
 Leo Mikander  … Jussi, pikkurenki  
 Vappu Jurkka  … Liisa, morsiusneito  
 Uljas Kandolin  … Tuomaalan Yrjö  
 Matti Aulos  … lääkäri  
 Kaarlo Saarnio  … rovasti  
 Kosti Aaltonen  … Oskari, renki  
 Sirkka Hirvonen  … Anna  
 Risto Veste  … Pekka  

VastaanottoMuokkaa

Aikalaiskriitikot kiinnittivät huomiota alkutekstin heikkouteen. Junalukemistoksi leimatun Räsäsen romaaninvalitsija Hannu Leminen ei ”käsikirjoituksen valitsijana – – anna erikoisen hyvää kuvaa taiteellisesta ambitiostaan” (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti). Kuvaaja Esko Töyri kuitenkin tunnustettiin osaajaksi monissa arvioissa, esimerkiksi Olavi Veistäjä (Aamulehti) kirjoitti: ”Esko Töyrin kamera on vanginnut kauniita kesäisiä näkymiä - ne ovatkin filmin parasta katseltavaa.” Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat) näki myönteistä muutenkin: ”14 painosta viittaa selvästi siihen, että kansan mieli on nykyisin tällaisten ajasta irrallisten rakkauskertomusten luokse. Ja mikäpä siinä, eihän niistä sielulleen suurta vahinkoa saa.” Hän jopa luonnehti Lemisen ohjausta hienostuneeksi.[2]

LähteetMuokkaa