Saimaan Juomatehdas

suomalainen pienpanimo

Saimaan Juomatehdas on Lappeenrantaan vuonna 1995[1] Saimaan Panimo -nimellä perustettu pienpanimo. Yritys muutti nimensä Saimaan Juomatehtaaksi vuonna 2011. Panimo on toiminut myös nimellä Saimaan Olut.[2][3] Saimaan Juomatehdas on vuoden 2016 lopulta alkaen ollut MBH Breweries Oy:n osa[4].

Saimaan Juomatehdas
Yritysmuoto MBH Breweries Oy:n osa
Perustettu 1995
Toimiala elintarviketeollisuus
Tuotteet oluet, siiderit
Henkilöstö 13
Kotisivu Saimaanjuomatehdas.fi

Panimon tuotanto oli vuonna 2011 140 000 litraa ja vuonna 2012 400 000 litraa. Vuonna 2013 panimo arveli tuotannon nousevan lähelle miljoonaa litraa. Mikkelissä sijaitsevan uuden panimon kokonaiskapasiteetti on miltei kaksi miljoonaa litraa vuodessa. Tuotantotiloihin kuuluu panimolaitteiston lisäksi tölkitys- ja pullotuslinjastot. Panimo työllistää seitsemän henkilöä.[5][6] Vuonna 2014 vuosituotannoksi raportointiin 850 000 litraa olutta, siideriä ja lonkeroa.[7]

Panimon toimitusjohtaja oli Pertti Oksa, joka myös omisti panimon yrityksensä Oxa Oy:n kautta. Pertti Oksa kuoli 4. maaliskuuta 2015.[8][7]

Historia

muokkaa

Saimaan Juomatehtaan historia on aina ollut kytköksissä omistaja Pertti Oksaan. Oksa aloitti oluen pientuotannon vuonna 1995 perustamalla pienpanimo Naapurin. Panimotoiminta Lappeenrannassa alkoi nimellä Saimaan Panimo vuonna 1999. Aluksi panimo tuotti pieniä määriä tuotteita paikallisille markkinoille.[9][10]

Vuosina 2009-2011 panimon tuotanto kasvoi voimakkaasti. Yritys aloitti vuonna 2011 oluen jakelun Hartwall-konsernin kautta. Oluen siirtyessä valtakunnallisesti saataville, kasvoi kysyntä edelleen ja uudet tuotantotilat avattiin Mikkeliin keväällä 2013.[2][3][6]

Panimon myynti on hyötynyt julkisuudesta monella tapaa: Marsalkka luomuvehnä -tuote voitti vuonna 2012 Helsingin Sanomien oluttestin. Yllättävää vetoapua myynnilleen yritys sai myös vuoden 2012 lopulla, kun Yleisradio tuotti lyhytelokuvan, jossa Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimia esitti tumma mieshenkilö. Asiasta syntyi pienimuotoinen kohu, jolloin osuvasti nimetty Marsalkka tumma-olut sai selvän myyntipiikin.[11][12]

 
Marsalkka Luomuvehnä -olutta tuopissa.

Tuotteet

muokkaa

Saimaan Juomatehdas valmistaa valtakunnalliseen jakeluun neljää tuotetta, jotka on nimetty yhteisen Marsalkka-tuotenimen alle. Tuotteet ovat Marsalkka Vaalea, Tumma, Luomuvehnä ja Luomukarpalo. Alkossa panimon tuotteita on saatavilla neljä, joukossa Luostari Dubbel, yhteistyössä Valamon Luostarin kanssa toteutettu luostariolut, jota panimo kutsuu maailman ainoaksi ortodoksiluostariolueksi.[13]

Lähteet

muokkaa
  1. - Yritys www.saimaanjuomatehdas.fi. Viitattu 5.5.2017.
  2. a b Saimaan Olut aloitti yhteistyön Hartwallin kanssa Yle.fi/uutiset. 15.3.2011. Viitattu 1.3.2013.
  3. a b Saimaan Oluen myynti kovassa kasvussa yle.fi. 29.7.2010. Yle.fi/uutiset Viitattu = 1.3.2013.
  4. Kähkönen, Heikki: Veromätkyt pakottivat pienpanimot sulautumaan yhteen – Tulli vaatii yli miljoonan jälkiveroja Viisi tähteä. 12.1.2017. Viitattu 4.8.2018.
  5. Saimaan Juomatehdas muuttaa Lappeenrannasta Mikkeliin yle.fi. 1.3.2012. Yle.fi/uutiset. Viitattu 1.3.2012.
  6. a b Mikkeli palasi panimokartalle Lansi-savo. 13.6.2013. Arkistoitu 15.6.2013. Viitattu 4.7.2013.
  7. a b Panimopatruuna Pertti Oksa on kuollut kauppalehti.fi. 4.3.2015. Viitattu 8.11.2015.
  8. Panimoyrittäjä Pertti Oksa on kuollut Iltalehti.fi.
  9. Wagnerin Olutkirja. Helsinki: Arktinen Banaani, 2011.
  10. Pienpanimo kuusinkertaistaa tuotantonsa Kauppalehti.fi. 11.3.2013. Arkistoitu 14.3.2013. Viitattu 4.7.2013.
  11. Tumma Marsalkka -olut pomppasi suosioon elokuvakohun ansiosta Mtv3.fi. 5.11.2013. Viitattu 4.7.2013.
  12. Paras mieto vehnäolut löytyi Suomesta HS.fi. 14.6.2012. Viitattu 4.7.2013.
  13. Saimaan Juomatehtaan tuotteet Alkossa Alko.fi. Viitattu 4.7.2013.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

muokkaa